Vuoteni kännykkäkuvina

At first I'd like to tell you about some changes this blog is going through. I'm sorry to tell you that I'm not going to be writing/translating my posts in english anymore. The translation process takes too much of my energy, makes me a bit anxious and I have noticed I've been postponing writing here because I'm too tired to translate my thoughts correctly. So... This is me, listening to my gut! Thank you for reading and commenting, all my english speaking friends and followers. ♥

----

Jotta jaksaisin kirjoittaa blogia, lopetan englanninkielisten käännösten kirjoittamisen tekstieni loppuihin. Olen huomannut, että monesti en jaksa kirjoittaa blogia ihan vain siksi, että en jaksa kääntää jaarittelujani englanniksi. En halua enää estää itseäni jonkun niin pienen asian johdosta, joka on paisunut suureksi ongelmamöykyksi vaikka tietääkin ratkaisun jo valmiiksi.

Edellistä blogimerkintää kirjoitellessani ajattelin lisätä kuvituskuvaksi "ihan nopee jonkun kollaasin tai pari vuoden aikana ottamistani kännykkäkuvista" - kuinka ollakaan, ihan nopee ei kuulu koneeni sanavarastoon, lisäksi niitä kuvia oli t u h a n s i a . Päädyin kaiken lisäksi hinkuttamaan ja kiillottamaan kollaasejani perfektionistiluonteeni mukaisesti tuntikausiksi, vaikka tarkoitus oli kasata joku rento, hauska, vaatimaton kollaasi. Nämä kuvat ovatkin sitten sen mukaisia, että välillä meni joku raivoperfektionismivaihe päälle, kunnes taas muistin "ai nii, nii näiden piti olla vaan ihan nopee ihansamajuttu", ja niin edelleen.

Pari kollaasia muuttuikin seitsemäksitoista kollaasiksi, ja kello oli yhtäkkiä neljä yöllä. Väittäisin photoshopin hidastelun syöneen _ainakin_ tunnin workflowstani, mutta se ei kaatunut kertaakaan. Tarvitsisin uuden koneen, jotta voisin toteuttaa itseäni paremmin. Kun joskus joudun oikeesti kattomaan 20 sekuntia latausikkunaa, kun oon käyttänyt nudge- tai crop-työkalua millin verran?? Unacceptable.

ps. kuvat voi klikata isommiksi, jos ei saa niistä selvää muutoin!

 TALVI/KEVÄTTALVI

 Jolloin olin työharjoittelussa Sarjakuvakeskuksella, yritin tsempata itseäni tekemään luovia juttuja ja jaksoin vielä jotenkuten pitää itseni kasassa ihmisten ilmoilla, vaikka perustukset ja muurit jo rakoilivatkin uhkaavasti.

KEVÄT 

Jolloin minulle alkoi valjeta, että huijaan vain itseäni ja muita yrittämällä larpata työkykyistä tässä elämäntilanteessa, vegaaniset tipu-munkit tuli arnoldseihin, lintu lensi mun ikkunasta sisälle, seikkailin Nicon kanssa metsissä ja iloitsin kuivasta asfaltista ja lisääntyvästä valosta. 

ALKUKESÄ

 

Jolloin sain elämäni toisen burnoutin joka on ehkä kuitenkin vielä sitä samaa ensimmäistä burnoutia vuosien takaa josta en ole edes selvinnyt vielä, aloin kerätä aarteita maasta, luovutin monen asian suhteen, tein jättisaippuakuplia, kävin isän luona Turussa, leikkasin otsatukan, kaduin otsatukkaa (ja kadun edelleen tänä päivänä, never again Meeri me ollaan puhuttu tästä), jouduin lähes joka kerta pakottamaan itseni ulos mm. mantralla "jos menen nyt ulos, näen kukkia ja todennäköisesti eläimiä", rakensin majan kotiin ja nukuin siellä yhden yön.

KESKIKESÄ 

Jolloin voin paremmin kuin koko vuonna yhteensä pelkästään Pokémon Go:n ansiosta. Mua vähän itkettää kun ajattelen tätä, Pokémon go ja se alkuhuuma on ehdottomasti mun paras kesämuisto tältä vuodelta. Mä en voi sanoin kuvailla, miltä musta tuntui, kun pystyin toimimaan kuin normaalit ihmiset, lähtemään ulos, näkemään kavereita, juttelemaan vieraille ihmisille, kävelemään, pyöräilemään, ja katsomaan kaikkia maisemia, täysikuita, auringonlaskuja ja ulkomaailmaa joita en olisi todellakaan kokenut ilman peliä.

Jolloin kävin rannalla, pyöräilin metsissä, keräsin mustikoita (ei jäänyt marjat metsiin mätänemään vaikka pelasinkin samalla Pokémonia), moikkasin lehmiä, osallistuin Helsinki Prideen, tutkiskelin itseäni ja tapasin ystäviä ja kavereita, sain isältä lahjaksi kokovartalopeilin olohuoneeseen.

ALKUSYKSY 

Jolloin kävin Nicon kanssa lintsin kauhuviikoilla, ostin limakarkkeja, olin sairaalahoidossa, tutustuin ystävän pikku corginpentuun, kävin em. ystävän kanssa pitkällä syyskävelyllä eväiden ja kahvitermoksen voimin, hankin kiviä ja kristalleja, kirjoittelin paljon päiväkirjaa, podin ylimitoitettua maailmantuskaa ja kamalia häpeän ja syyllisyyden tunteita, lopetin sairaalahoidon kesken, maseroin ja puhdistin linnunkallon ja kuivatin linnunjalat ensimmäistä kertaa (tästä enemmän erillisessä merkinnässä lähiaikoina), lähennyin luonnon kanssa, aloin aktiivisesti etsimään ahdistuksenhallintakeinoja jotka toimivat itselleni.

LOPPUSYKSY 

 Jolloin nautin syyskävelyistä, tein paljon marja/hedelmävettä ja -teetä itse, olin halloweenin ajan ystävän luona syömässä hyvin ja pelaamassa maskeerattuna omituiseksi scopo- ja trypofoobikon painajaiseksi, ostin uuden talvitakin kirpparilta, sain selvyyden ja hetken mielenrauhan mun koko vuoden kestäneeseen tukihelvettiin ja -sekoiluun päästessäni väliaikaiselle sairaseläkkeelle. Tein sopua em. faktan kanssa, ja painiskelin häpeädemonieni kanssa, kirjoitin ja suunnittelin yhtä päässäni pyörivää tarinaa aivot savuten.

TALVI 

 Jolloin aloin ryömiä kolostani ulos ja hyväksyä että olen juuri tällainen kuin olen, taistelin sosiaalisia pelkojani vastaan aktiivisesti, "uudelleentutustuin" pariin ihanaan kaveriin, jotka ovat olleet mun elämässä kauan mutta ihan liian kaukaisina tuttavuuksina ennen tätä, löysin rauhoittavan ja turvallisen ympäristön omasta suihkuhuoneestani, pukeuduin huvin vuoksi Fallout-hahmokseni, leivoin piparkakkutaikina-sandwicheja, sain lisäystä Living Dead Dolls-perheeseeni Saaralta (joka ei siis ole se mun eksä, vaan toinen niistä em. ihanista kavereista joiden kanssa olen nyt alkanut aktiivisemmin ystävystyä), kävin Yayoi Kusaman näyttelyssä, ja välttelin joulua pysymällä sisällä.


Kuvien perusteella näyttää ihan hauskalta ja toiminnantäyteiseltä vuodelta, mutta kukapa kuvaisi itseään itkemässä itseään uneen neljältä aamuyöstä tai sitä kun ei ole poistunut sängystään kuin vessaan pariin vuorokauteen. No joo. Lopetan tähän.

Tervetuloa, 2017!

En haluais nimetä tätä merkintää kliseisesti "muutoksen tuuliksi" mutta en nyt keksi mitään muutakaan

Vaikka vuosi ja vuoden vaihde onkin pohjimmiltaan ihmisen keksimä konstruktio, täysin mielikuvituksellinen käsite, en voi olla tuntematta helpotusta siitä, että vuosi vaihtuu. Tämä vuosi symboloi minulle menetystä, korruptiota, maailman pahuutta, masennusta, aallonpohjaa, luovuttamista, rumuutta ja vihapuhetta. Tämä vuosi tuntuu likaiselta, sellaiselta miltä vesivärivesi näyttää kun sitä on käyttänyt laiskasti liian monen värin kanssa ja se on muuttunut ruskeaksi kuravelliksi.

Huomaan, että vuoden vaihde kaikesta olemassaolemattomuudestaan huolimatta on itselleni hyvä ajankohta tehdä muutoksia elämässäni ja aloittaa joitain asioita alusta. Se selkeyttää, konkretisoi ja jäsentää. Esimerkiksi parin vuoden takainen uudenvuodenlupaus olla syömättä enää lihaa on sujunut loistavasti. Kai salaisuus on vain tehdä sellaisia lupauksia tai muutoksia, jotka ovat olleet jo porisemassa kannen alla jonkin aikaa, ja mieli on jo siinä muutoksen valmistelu- tai toimintavaiheessa.

Muutoksen vaiheet

1. esiharkintavaihe

Ei aikomusta muuttaa toimintaa lähimmän 6 kuukauden aikana, ongelmallisen asian ja siitä puhumisen välttely, epävarmuus omasta kyvystä saada aikaan muutos; tärkeää asiaan perehtyminen, ei vielä toimiminen

2. harkintavaihe

Aikomus muuttaa toimintaa lähimmän 6 kuukauden aikana, epävarmuus omasta kyvystä saada aikaan muutos, ristiriitaisia ajatuksia muutoksesta; tärkeää muutoksen hahmottaminen pieninä askelina ja hyvien/huonojen puolien punnitseminen

3. valmisteluvaihe

Muutoksen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat, itsevarmuus muutoksen suhteen lisääntyy, uuden toimintatavan harjoittelua; tärkeää asettaa tavoitteita ja keskittyä niiden eteen työskentelemiseen

4. toimintavaihe

Vanha toimintatapa on muuttunut, tunnetila usein innostunut ja ahdistunut vuorotellen, sosiaalinen tuki muutokselle olennaista - muiden ihmisten suhtautuminen toimii vahvistajana tai sammuttajana; tärkeää opetella taitoja jotka auttavat muutoksen pysymisessä

5. ylläpitovaihe

Muutos toimintatavassa kestänyt vähintään 6 kuukautta, muutos on palkitsevaa mutta myös takapakit ovat tavallisia, tärkeää tehdä suunnitelmia takapakkien varalta sekä hahmottaa tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä

(lähde: James Prochaskan ja Carlo Di Clementen transteoreettinen muutosmalli)

Tämän mallin sisäistäminen auttoi minua ymmärtämään muutoksentekemisen rakennetta, ja jos joku lukijoistani aikoo tehdä uudenvuodenlupauksia tai muita muutoksia lähitulevaisuudessa, toivon että tästä on heillekin hieman apua.

Vietin syksyllä muutaman viikon sairaalahoidossa masennukseni takia, ja vaikka en siellä maagisesti parantunutkaan (miltei valitettavasti päin vastoin), sain sieltä matkaani paljon avartavia ajatuksia ja mielenkiintoista pohdittavaa erilaisen psykoedukaation ja ohjatun itsetutkiskelun muodossa. Hoitojaksosta toipuminen on itseasiassa yksi syistä, miksi en ole kirjoittanut loppuvuotena blogia juuri ollenkaan.

Erakoituessani sairauteni kourissa, huomasin entistä tärkeämmäksi tarpeeksi nousevan sosiaalisen verkoston ja jakamisen tarpeen. Minulla oli ihan oikeasti ikävä sitä, että voin kirjoittaa teille, olla kanssakäymisissä ja näyttää kivoja kuvia elämästäni. Olin liian sairas tehdäkseni mitään mistä nautin, ja huomasin sen harmittavan ja ahdistavan suuresti. Tämä blogi on kuitenkin ihan mielettömän terapeuttinen ja ihana harrastus.

Minua esti ylitsepursuava, tyhjästä kummunnut häpeä, joka vyöryi päälleni jokaisella elämän osa-alueella. Jostain syystä häpesin itseäni, olemassaoloani, sairauttani ja erilaisuuttani ihan rampauttavan paljon. Voin häpeäni takia todella huonosti ja sitten häpesin sitä, ja noidankehä oli valmis. Tämä on nyt todella itsestäänselvää facebookin aforismikuva-matskua, mutta kun aloin pikkuhiljaa (uudelleen)sisäistämään, että minun erilaisuuteni ei tarkoita automaattisesti että olen huonompi, alkoi pieni valo jälleen kyteä sisälläni pitkästä aikaa.

Sellainen valo, jota ei haittaa että se näkyy pimeässä - sellainen valo, joka kuiskaa "minäkin olen olemassa, minä olen tässä, huomioi minut, ymmärrä minua" ja runnoo "anteeksi että olen olemassa"-pimeyden syrjään kyynärpäillään. Ja se valo on niin tervetullut vieras. En malta odottaa, että voin olla vuonna 2017 ylpeänä oma itseni, hyväksyä erilaisuuteni ja sairauteni, näyttää ylpeänä teille lukijoille tekemiäni juttuja vailla irrationaalista häpeää ja tulla vihdoin pikkuhiljaa ulos kuorestani.

Toivottavasti olette vielä siellä seuraamassa näitä bambinaskeliani kohti häpeämätöntä, itseäni arvostavaa tulevaisuutta.

 

Arjen onnea: Koti

 Asia, jota arvostan suunnattomasti, on oma koti. Rakastan omaa kotiani. Tänään tuli sellainen spontaani olo, että haluan kuvata sen hitaan sunnuntain kunniaksi juuri sellaisena, kun se on, nopeasti puhelimella. Ei yhtään lavastusta. Siitä hetkestä eteenpäin en saanut koskea mihinkään, siirtää mitään tai siivota mitään pois kunnes olin lopettanut kuvaamisen. Nämä ovat niitä yksityiskohtia, jotka minua omassa, pysähtyneessä kodissani viehättivät.

My home is a thing that I am very grateful for. I love my home. Today I had a spontanious need to photograph my home just as it is at this slow sunday moment, effortlessly, with a phone camera. From that moment on, I wasn't allowed to touch, move or clean anything until I had finished photographing. These are the details that pleased me in my home.

Sänkyni on harvoin pedattu ja pesiydyn sinne tyyny-ja peittokasojen keskelle usein kirjoittamaan päiväkirjaa tai pelaamaan.

I rarely make my bed and I like to nest inside fortresses of pillows and blankets, and write diary or play videogames. 

WC

Idea tästä kuvauksesta tuli kesken Michael Jacksonin musavideoiden jammailun.

I had the idea of this photoshoot when I was in the middle of jamming to Michael Jackson's music videos. 

 Kaikenlaista sinne olohuoneeseen kertyy. En ole musikaalisesti lahjakas, mutta leikin välillä tuolla syntikalla. Se on hauskaa.

There's all kinds of stuff in my living room. I'm not musically talented, but I like to play random stuff with my synthesizer. It's fun.

Vaaterekki, hologrammireppu / Clothes rack, hologram backpack

 Tahrainen peilikin sai armoa tässä selfiessä.

I even forgave the stainy mirror on this selfie.

Arttia ja alieneita / Art and aliens

Äiti toi vähän aikaa sitten ruusuja, ja antoi kirjan "HSP - erityisherkkä ihminen" (ei kuvassa), jota luen mielenkiinnolla. Toivon saavani siitä hyviä neuvoja hetkiin, jolloin elämä vyöryy päälle ja uhkaa hukuttaa kaiken.

Mother brought me roses, and also gave me a book called "HSP - highly sensitive person"(not pictured). It's a very interesting read and I hope to get some good advice for the times when life just washes over me and tries to drown everything.

Eteinen / Hall

Kirjahyllystä löytyy monenmoista putelia. Joissain parfyymiä, joissain säilöttyjä lonkero-otuksia. Ja on siellä käsikranaatin kuorikin seassa!

The bookshelf holds books, bottles and jars. Some contain perfume, some tentacle monsters. One can even find a hand grenade shell among the bottles!

I don't wanna grow up

Luette juuri 26-vuotiaan Meerin blogia. Mulla on tänään syntymäpäivä.

26 ikävuodesta huolimatta en suostu kasvamaan "aikuiseksi". En halua lakata riemastumasta lapsenomaisesti asioista, tutkimasta paikkoja, kysymästä "miksi?", syömästä karkkia, katsomasta piirrettyjä tai innostumasta videopeleistä. Suostun syömään/juomaan aikuisten asioita, kuten suolakurkkuja, vuohenjuustoa, punasipulia, kahvia ja tummaa suklaata, mutta johonkin se raja on vedettävä. 

 

Kesä on kaikkein otollisinta aikaa lapsuuden muistojen verestämiselle. Lapsena kesälomat tuntuivat ikuisuuksilta, oli aikaa leikkiä ja seikkailla. Aina löytyi jostain muutama kolikko, jolla ostaa halvin jäätelö kaupasta, asfaltti tuoksui eikä ollut mihinkään kiire. 

Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin ihan iloinen, etten ole enää lapsi, koska nyt saan päättää itse omista asioistani. Aikuisuushan olisi maailman parasta aikaa olla lapsi, mutta niin moni murtuu aikuisuuden ryhmänpaineen alla ja kadottaa kosketuksen siihen sisäiseen lapseensa. 

Mun ensimmäinen tatuointi on vahvasti sidoksissa mun lapsuuteen. (hyvästi markkina-arvo jne hör hör) Pelasin pienenä ihan hulluna Crash Bandicoot-pelejä. Piirsin Crashista sarjakuvaa ja fanitaidetta, leikin Crashia ja pelasin tietty aina, kun vain sain mahdollisuuden. Se oli ensimmäinen kosketukseni videopeleihin (ja sille tielle jäin:).Olen miettinyt pitkään, mikä tatuointi olisi sellaisesta aiheesta, mihin en kyllästy kahdessa vuodessa/minkä aihetta en tule pitämään nolona tai vanhentuneena. Voisi kuvitella, että jos pikkupennusta asti on fanittanut jotain peliä, siitä on valtavasti rakkaita muistoja ja sen voisi pelata vaikka silmät kiinni lopusta alkuun, siihen ei ihan heti ihollakaan kyllästy. Olen ihan iloinen, että olin miettinyt näinkin kauan ensimmäisen tatuoinnin ottoa. Muuten mulla olisi ihan kamalia "nuoruudentatuointeja", joihin olisin jo hermostunut aikaa sitten. (En tarkoita että nuoruudentatuoinnit olisivat kaikilla kamalia, tarkoitan vain että oma makuni on muuttunut vuosien saatossa radikaalisti)

Nythän tatuointi ei kuvasta pelkästään jotain peliä, vaan on jälleen yksi ankkuri lapsuuteeni ja lapsenomaiseen intoon, jota olen oppinut pitämään suuressa arvossa. Halusin siitä värikkään ja kirkkaan. Toivotaan, että se pysyy sellaisena monta monta vuotta. Siinä on Aku Aku-naamio, jonka tarkoitus on auttaa ja suojella pelaajaa, NITRO- ja TNT-laatikot, wumpahedelmiä, ja vaaleanpunainen kristalli.

Olen myös fiilistellyt limaa aivan järkyttävän paljon. Muistatteko ne lapsuuden limalelut? Ne oli niiiiiiin hienoja. Niissä on vain sitä jotain. Olen yrittänyt metsästää reseptiä, jolla voisi valmistaa itse sellaista lelulimaa. Tähän mennessä tulokset ovat olleet köyhät (limayritykseni muistutti mansikkajugurttia), mutta tämä on yksi harvoista ongelmanratkaisutilanteista, joissa nautin "yrityksen ja erehdyksen kautta voittoon"-lähestymistavasta. Toinen sellainen on maailman paras saippuakuplaresepti, joka on vielä työn alla.

 Translation:

I'm 26 years old. But I don't want to do adult stuff.

I've been doing childhood stuff instead; blowing bubbles, exploring, eating candy, watching cartoons. It's kind of neat to be an adult kid. I tried to make slime, but it failed... I will get the recipe right, some day!

Sisar Surumieli Starter Pack

Netissä on levinnyt viime aikoina sellainen meemi, missä tietylle ihmistyypille on tehty jossain määrin satiirisia "starter packeja". "Sisar Surumieli Starter Pack" on tehty puoliksi vitsillä, kun aloin mietiskelemään, että mitkä on tosi sellaisia Meerimäisiä juttuja.

Haastan teidätkin tekemään omasta elämästänne "X starter pack"in, vaikka kollaasitekniikalla tai valokuvaamalla tai miten ikinä haluattekaan toteuttaa. Olisi ollut muitakin Meerimäisiä juttuja, mutta ajattelin pitää omani lyhyenä ja ytimekkäänä, nimensä mukaan starter packina. :D

FCKUK THE SYSTMEM

"Backpack for boys"

PLÄÄÄÄHHH!!!

Pääsisimmepä eroon "pojille/tytöille"-erottelusta. Lapset aivopestään pienestä asti tiettyihin muotteihin sukupuolijaoitelluilla leluilla ja vaatteilla. Leluosastot on joko pinkkiä prinsessaa tai sotilasta ja autoa. Jotkut sukupuolineutraalit lelutkin ovat kokeneet karun kohtalon, kun niistäkin on pitänyt tehdä tyttöjen ja poikien versiot erikseen. Tytöille markkinoidaan koti-, shoppailu-, stailaus-, ja hoivaleluja. Pojille markkinoidaan seikkailu-, taistelu-, tutkimus-, ja urheiluleluja. Turhauttavaa ja erittäin vanhanaikaista! Antaa lasten (ja aikuisten!!huom) leikkiä just sellaisilla leluilla kun haluaa.

Totta kai lapsi "voi valita minkä lelun haluaa" nykyäänkin, mutta voi sitä kyseenalaistamisen määrää kun siitä tupataan ympäristön toimesta tekemään numero. "Oletko nyt varma että (lapsi) haluaa tuon?" "tuohan on (vastakkaisen sukupuolen) lelu..." Lapset peilaavat erittäin vahvasti aikuisten suhtautumisia, eivätkä osaa/uskalla vielä kyseenalaistaa yleisiä vallitsevia käsityksiä. Jos ympäristö kertoo lapselle jatkuvasti "sinä olet tyttö, tämä on tyttöjen lelu, sinun kuuluu tykätä tällaisesta", se jää tietynlaiseksi normiksi ajattelutapaan. Kyllä minäkin myönnän tuntevani vieläkin, itsenäisesti ajattelevana aikuisena, pienen turhautuneen pettymyksen pistoksen, kun vaikka kaupassa joku tosi siisti asia on "(asia x) POJILLE".

Ylipäänsä siksi aikuisten antama esimerkki on lapselle hyvin tärkeää. Meidän tulee aktiivisesti opettaa lapsillemme avoimuutta ja tervettä kyseenalaistamista. Yksikään lapsi ei synny ennakkoluuloisena. Lapset omaksuvat aikuisten mielipiteet miltei absoluuttisena totuutena. Vasta myöhemmin elämässään jotkut alkavat kyseenalaistamaan saamiaan oppeja. Toiset eivät. Näin vanhentuneet näkökannat kulkevat sukupolvelta toiselle.

Enhän minä varsinaisesti lapsista mitään tiedä kun en ole moista maailmaan pyöräyttänyt, mutta nämä ovat mielestäni silti tärkeitä asioita. Olenhan minäkin joskus ollut lapsi.

Musta tää reppu oli niin ihana, että se oli pakko ostaa. Löysin sen kitsastelijan keitaalta, Saiturinpörssistä. :D Muistatteko, kun eritoten ysärillä pikkureput oli muotivillitys? :D Nyt me matchataan Nadian kanssa, kun sillä on se vihreä pääkallohuppari. Kallokaksikko!

Voisiko tässä olla uusi tyylisuuntaus, "pastelbilly?" :p

 Translation:

I'm frustrated about "boys' and girls' toys". The children are brainwashed into a specific mold in very young age! It's almost either pink and princess or soldiers and cars. And of course, the child is always able to choose, but it is made very hard by our environment. If they are told from a toddler "you are a girl, this is girls' toy, you should like this", it's very hard for them to disagree.

Children pick many attitudes from the adults, and that's why adults should make a difference and teach the little ones understanding, open-mindedness and independent thinking. No one is born biased, children always learn that stuff from someone.

Now I don't know very much about children because I don't have any. But I have been a child once. 

This mini backpack was rad as heck! Now me and Nadia match, with her having the skull hoodie and all. Do you remember the time, when small backpacks were in?

Ranskanbulldoggin päiväkirja

 Kuten olen aiemmin maininnut, Nadia joutui käymään kuukausi takaperin nisäleikkauksessa. Sillä oli kaksi nisäkasvainta, jotka osoittautuivat hyvälaatuisiksi ja saatiin ongelmitta pois, eivätkä ne onneksi olleet levinneet mihinkään.

Napsin aika ajoin kuvia Nadian paranemisprosessin varrelta, ja Nadia kirjoitti sairaskertomuksensa päiväkirjaansa. Lahjoin Nadian runsailla herkuilla, jotta saisin skannata ja jakaa sen sairaskertomuksen teillekin! 😂 Kannattaa klikata kuvat isommaksi, niin näkee sitten paremmin lukea Nadian merkintöjä.

 

1.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~

2.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~

3.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~

4.

Translation:

Unfortunately, this one's in finnish, sorry! Nadia had a surgery in which three of her nipples were removed because she had tumours. Fortunately they were the good kind, and we got rid of them and everything's good now. Here is Nadia's diary entries about the healing process.