Kaleidoskooppilasit

Hei pitkästä aikaa!
Toivun ankeasta ajanjaksosta. Omaa naamaa on ollut vaikea katsoa saatika kuvata, mutta pitkästä aikaa eilen iski kuvausinspiraatio kaleidoskooppilasien kanssa pelleillessä. Nämä lasit ovat ihanat, mutta muutama miinuspiste tulee jäykistä sangoista ja painavista laseista, jotka alkavat puristaa ja painaa nenänvartta hyvin nopeasti.

Muutenkaan nämä eivät ole mikään järkevä asuste arkikäyttöön tai ylipäätään muuhun kuin makoiluun ja ihasteluun, sillä maailma pirstaloituu herkullisen värisiksi fraktaaleiksi kun näiden linssien läpi kurkkaa.

En tiedä yllättyykö kukaan, että nämäkin löytyivät ebaystä, niin kuin about kaikki muukin kiva krääsä mun elämässä. "Prism glasses" tai "Kaleidoscope glasses"-hakusanalla löytyy ebaystä laseja laajalla hintahaarukalla; sivusto ehdotti reilusti halvempaa identtistä paria sillä sekunnilla, kun varmistin 27 euron arvoisen tilauksen ja siinä vaiheessa se oli vähän voi voi, joten kannattaa skannata tarjoukset ja samankaltaiset tuotteet huolella jos mielii päästä halvemmalla. :D

Ja tietenkin oli saatava tietää, mitä syntyy kun näiden linssien läpi valokuvaa. Lempiharrastuksiani, vääristävien materiaalien läpi kuvaaminen... Ja kuvista tuli tosi herkullisia, psykedeelisiä ja hauskoja!

Kaikki tuntuu tosi turhalta nykyään, mutta kameraan tarttuminen ja hauska kikkailu tuntui pitkästä aikaa siltä, että siinä on joku järjen, tarkoituksen ja ilon murunen. Ehkä totaalisista lannistumisista voi vielä toipua.

Ylemmät kuvat on otettu ilman salamaa, kun taas alemmissa on käytetty Nikonin omaa kiinteää salamaa. Niissä on hauska ero tunnelmissa, ylemmät ovat lämpimiä ja vähän "hippimäisiä" :D kun taas alemmissa on jotain herkullista purkka-laser-avaruusmeininkiä. Tykkään molemmista tunnelmista itse tosi paljon.

 Huomaa, ettei ole hengaillut järjestelmäkameran kanssa tarpeeksi viime aikoina, kun nyt puolen tunnin kameran kannattelu saa lihakset kipeiksi. LIHAKSET KIPEIKSI. :D

Olen tehnyt paljon niitä limavideoita, siitä on tullut ihan kunnon intohimoharrastus. Tällä hetkellä Conceptual Slime-blogissa on meneillään Halloweenkuukausi (koska lokakuu! ♥), eli kaikki limat ovat teemaltaan vähän... omituisempia kuin normaalisti. Mulla on ollut tosi hauskaa sitä tehdessä. Itseinhon, epävarmuuden ja epäilyksen hetkinä muistelen sitä, mikä on oikeasti tärkeää - Mulla on tosi hauskaa tän projektin parissa.

Quarry Witch

Viikin kallioilla kivi valui punaista. Ilma oli seisahtunut paikoilleen. Varikset ilkkuivat korkealla puissa ja peilipintaisissa vesilammikoissa kuhisi omituisia sukeltavia hyönteisiä. Kalliot olivat kuin valtavan siveltimen maalaamia ja muodostivat paikoin sileitä luonnon sohvia ja sopukoita. Keräilin aluksi hienoja kiviä, mutta lopulta oli vain pakko luovuttaa, koska niitä oli vain niin paljon! Pelkäsin koko ajan hieman, että törmäämme ruumiiseen. Jotenkin hiekkakuopat ja louhokset ovat vain omiaan saamaan mielikuvituksen liikkeelle.

Keppikruunu.

 Harmittaa ihan vietävästi, että tuo kaulaani koristava itsetehty kuunsirppikoru jäi sille tielleen - kuvausten jälkeen bussipysäkillä huomasin, ettei se roikkunut enää kaulassani. Onneksi se ei ollut mikään maailman vaikein tehdä, se on valmistettu läpikuultavasta kutistemuovista.

 Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kannan ranteessani noita mustia koruja (+yhtä hopeista rengasta). Jostain syystä ne vain rauhoittavat oloani ja niitä on kiva räplätä. Tykkään siitä että niitä on yhteensä 6, se on hyvä luku.

Yksi ihan parhaista vaatelöydöistä pitkään aikaan on nuo kuvissa esiintyvät housut, kyllä, housut! Ne näyttää hameelta ja on liehuvat ja noitamaiset, mutta ne ovat h o u s u t ! Ennenkuulumatonta. Löysin ne Itiksen kierrätyskeskuksesta ja hämmennyin niitä sovittaessani, kun luulin sovittavani hametta. Ihastuin kuitenkin saman tien, ja niistä tuli oitis yksi lempparivaatekappaleistani.

Niiden kanssa voi myös harjoittaa sitä surullisenkuuluisaa "manspreadingia", mikä on ollut jotenkin hauska kokemus. Yleensä istun jalat visusti yhdessä tai sitten nostan ne risti-istuntaan. Allaolevissa kuvissa harjoitin tätä itsevarmuutta uhkuvaa asentoa, ja kyllähän siinä aika voimakas olo tuli. Oikeastaan aika hassua, miten harvoin sitä tulee istuttua tuolla lailla itselleen reteästi tilaa ottaen.

Jännittävää, miten paljon vaatteet voivat muovata olotilaa, sillä jostain syystä olen löytänyt itsestäni tanssijan näiden housujen avulla. Olen tanssinut kotona joka päivä ihan läkähdyksiin asti, ja mietinkin että ehkä entinen omistaja on langettanut näihin jonkun tanssikirouksen. Tanssiminen on ollut hauskaa, vapauttavaa, inspiroivaa ja rentouttavaa. Lihakset tässä on kyllä kipeytynyt, erityisesti erään päivän haudankaivuutanssin jäljiltä. :D

Translation

 I'm sorry but this translation is going to be short, because I should be in bed already. Viikki quarry was an eerie place, full of bleeding rocks, weird puddles with swimming bugs and potential places for accidentally stumbling upon corpses (or so I imagined).  

The crescent moon that I'm wearing around my neck, was lost during that trip - suddenly I just realized it wasn't hanging around my neck anymore. It's a shame, but fortunately it wasn't very hard to make. It was made from translucent shrink plastic.

I made an amazing find the other week, these pants I'm wearing that look like a skirt! I found them from Kierrätyskeskus(recycling center) in Itäkeskus. I have found an interesting side of myself with the help of these pants - a dancer! I have been dancing everyday since I bought them. Maybe the previous owner has cast a dancing spell on them... They are also great for performing the infamous "manspread". It's a very powerful position. Weird that I haven't sat like that more often before. Sorry for the clumsy translation, I really really need my sleep now. Good night!

Channeling Lydia Deetz

 Haluan kertoa teille tarinan. Yläasteajoista asti olen hartaasti halunnut sellaista tietynlaista hattua. En muista, mistä tämä mielihalu syntyi, hyvin luultavasti Burtonin elokuvista ja yleisestä goottiudesta vain kumpusi - se hattu olisi sellainen valtavalierinen, musta hattu, jollaisen näemme "Beetlejuice"-elokuvan Lydialla päässä useampaan otteeseen.

Muistan artikuloineeni vanhemmilleni tarpeestani, ja en muista mistä ja miten, mutta pian sain olkihatun. Se oli sinimustaharmaa, ja sen lierit lörpöttivät löysänä alhaalla ja se oli muutenkin vähän hassunkurinen. Ikätoverit eivät tietenkään pitäneet hatustani, koska siihen aikaan kukaan ei tykännyt mistään mitä tein, vaikka nyt kaikki sellainen on supermuotia. (T: Ikuisesti katkera "muodin edelläkävijä":D)

Näyttäisi nyt siltä, että hattu-unelmani on toteutunut vihdoin, kun vaatekaupat myyvät toinen toistaan leveälierisempiä hattuja. Rantahattujahan nämä kai ovat olevinaan, mutta minulle tämä on sellainen minun ikioma Lydia-noitahattu. Meinasin toistaa menneisyyden virheen ja ostaa yhden joka oli "melkein sellanen täydellinen", mutta onneksi kävin vielä yhdessä kaupassa. En edes muista, mikä kauppa se oli, kun kävin niin monessa. Sieltä löysin tämän "just-eikä-melkein"-yksilön! Tämä on ensimmäinen asia aikoihin, kun ostan jonkin vaatekappaleen uutena.

Nico maksoi siitä puolet, sillä se maksoi n. 20 euroa ja Nico näki miten onnelliseksi joku tyhmä hattu tekisi mut ja miten mua harmittais jos en ostais sitä. Sitten se nauroi mulle kun vaan keekoilin hattu päässä naama oikein tyytyväisyydestä hehkuen.

Harkitsen hatun lierien tärkkäämistä, mutta en ole ikinä tehnyt sellaista, joten täytyy vielä ottaa selkoa parhaasta metodista. Hatun materiaali on 98% paperia ja 2% polyesteria. Ihan siltä varalta, jos jollakulla lukijoista olisi parempaa tietoa tärkkäyksestä.

"My whole life is a darkroom. One big, dark... room."

"I feel so stupid." "It's not stupid. We're ghosts!"

Hatusta ilahtuneena lähdettiin Nicon kanssa toteuttamaan Beetlejuice- ja Lydia-henkistä asukuvausta. Ilahdutti huomata, että olen onnistunut haalimaan ajan myötä kirppareilta ja kierrätyksestä todella ihania synkistely-liehuvaatteita, ja ne päällä olikin tosi kaunis ja omanlainen olo - Enkä nyt viittaa liehuvaatteilla noihin kummituslakanoihin...

"Lydian lookin" saavuttaakseni rääkkäsin hiusparkojani ennätyspaljon. Lakkaa ja geeliä kului. Olen muuten leikannut otsatukan, ja kerrankin kun se olisi saanut käyttäytyä huonosti niinkuin yleensä - rihmottua ärsyttäviksi nuudeleiksi otsalle - se ei sitä suostunut tekemään. Liian puhtaat hiukset tai suorituspaineita. Meikkasin myös kulmakarvat eri tavalla, ja tietenkin tummensin silmänalusia. Niitä ei tosin tarvinnut edes paljoa tummentaa, mulla on nimittäin ihan kroonisesti silmänaluset lommolla. Snif.

Suorastaan ihastuttava yksityiskohta, vaikka itse sanonkin, oli tuo lepakko-kaulakoriste, joka on "oikeasti" hiuskoriste, mutta se sopi ihan täydellisesti kuromaan kaapuni kiinni kaulan kohdalta. Varmistin vielä paikallaanpysymisen parilla pinnillä.
 

Hattu tekee oikeassa asennossa valopisamia poskille ♥

Teki taas tosi hyvää itsetunnolle saada itsestään onnistuneita kuvia. Ikuisuus-"pitäis joskus"-projektinani on kirjoittaa jonain päivänä kännykkäkameroiden ja yleisestikin kameroiden vääristymisistä ja niiden vaikutuksesta ihmisten minäkuvaan. Sillä vaikka kuinka tiedän itse jotain polttoväleistä, valaistuksesta, laajakulman vaikutuksesta pärstään ja muista valokuvaus-kikkakolmosista, on silti välillä vaikea uskoa ettei oikeasti näytä siltä kuollutihoiselta kumialienilta, jonka otsa venyy hämmästyttäviin mittasuhteisiin kuvan nurkkia kohti kännykkäkuvissa.

Itse olen esim. kuvannut pimeässä mörköluolassani selfieitä koko talven ja kevään, ja unohtanut tyystin että mulla on valoisassa ihan hehkuvan vihreät silmät, kriiseillyt "valtavaa otsaani ja pakenevaa hiusrajaani", kiukutellut siitä että pää näyttää ihan kesäkurpitsalta, harmitellut kuollutta ja jotenkin "valuvaa" olemustani. Nämä kaikki ovat kännykkäkameran ja hämärän aiheuttamia vääristymiä. Valo tekee ihmeitä. Ja valokuvaus.

Niin paljon liehua ♥

 Translation:

I want to tell a story. When I was a teenager, there was a specific kind of hat I wanted so badly.  I can't even remember what triggered the desire, but it's got something to do with Tim Burton and general gothiness (is that even a word). The hat I craved was a black hat with an enormous brim. The kind of hat Lydia wears in Beetlejuice. 

I remember telling my parents about wanting a hat like that, and I can't remember how or where, but I got a hat okay. It was blue-gray-blackish, and the brim was disappointingly small and kind of floppy. I think my friends didn't like it. People never liked my style, and I got teased about things that are now super fashionable. (Forever bitter about that :D)

Well, it seems my Hat Dreams finally came true, because every store seems to sell brimmed hats, and I found "mine"! Can't even remember which shop it was, but I almost bought a "nearly-perfect-this-will-do" hat before stumbling into this one. This is a first thing in a long time I bought new from store.

Nico paid half of the hat, because he saw how ridiculously happy it would make me. The price was about 20 euros. Then he laughed at me when he watched me stroll with a giant goth hat on my head and a giant grin on my face. 

We had a Beetlejuice and Lydia-inspired photoshoot and I got to wear clothes that felt like me. I felt pretty and happy. It felt sooo good to see flattering pictures of myself! For the whole spring and winter I've been taking smudgy cellphone selfies in my dark bat-cave and wondering why I look like a dead rubber alien. It's hard to remember sometimes what wide angled lenses and poor light do to a face.

To achieve the "Lydia look", I had to torture my hair with lots of products and teasing. I also made my makeup differently - different brows, and I darkened my dark circles (wasn't a big effort, I already have chronic dark circles). A delightful detail was the bat brooch I used to fasten my cloak. It's actually a hair accessory, but I thought that it was perfect for this occasion.

"C'est le temps de l'amour, le temps des copains et de l'aventure."

 Harvoin sitä pääsee sukeltamaan valkoisiin lakanoihin ja kukkiin näin ihanien tyttöjen kanssa. Oona ja Jessica olivat ideoineet tällaiset kuvaukset, joissa minun oli kunnia toimia kuvaajana (ja sukkanauhankiristäjänä, hiustenkihartajana, roudarina, jokapaikanhöylänä, etc.).

Yksi tärkeistä elementeistä, jota ei voinut tarpeeksi korostaa, oli että kuulemma "pitää olla ryppyiset valkoiset lakanat". Mun mielestä se oli ihastuttava yksityiskohta, sillä joskus itsekin saan sellaisia tarkkoja visioita ja jään yksityiskohtiin jumiin ja sitten se on vaan pakko saada toteutettua. Joten täältä pesee ryppyisiä lakanoita ja kukkia.

 Lisää kuvia näistä kuvauksista löydät Oonan blogista.
Meillä soi taustalla April Marchia ja Nouvelle Vagueta, jotka tekivät tunnelmasta mukavan leikkisän ja rennon.

Pääsin harjoittelemaan kuvaajana mallin rentoutusta ja sanallista (välillä fyysistäkin kun sanat ei löytynyt - laita käsi tälleen öööö tohon tai niinku ööö näin tai no anna mä asettelen) ohjausta, joka on mielestäni aika haastava ja hyödyllinen taito. Hyvä kuvaaja kommunikoi paljon, kehuu jos joku mallin tekemä asia näyttää hyvältä, kannustaa ja neuvoo, ja pitää muutenkin kameran edessä olevan tyypin ajan tasalla siitä, mitä siellä linssin takana tapahtuu. Itse ainakin hermostun, jos olen kuvattavana, eikä kuvaaja sano mitään. Sitten kaikissa kuvissa onkin huulipunaa hampaissa ja pää tyhmässä asennossa tai jotain. Ja kuvaaja vaan olettaa että minä jotenkin vaan haluan näyttää siltä.

Tämä keikka oli helppo, koska tunsin molemmat malleista etukäteen. Voi olla että olisi ehkä punastuttanut vielä enemmän, jos vierasta vartaloa olisi pitänyt kuvata.

Translation:

Last week I had the rare chance to dive into white sheets and beds of flowers with two gorgeous girls. Oona and Jessica had a vision about photos and I got the honour of being the photographer (alongside of garter manager, hair curler, couch carrier, jack-of-all-trades, etc.)

One of the important elements, I was told, was wrinkly, white sheets. They had to be wrinkly. I get it though, and I also have those kinds of specific visions and obsessions. It's a lovely quirk! So here you go, wrinkly sheets and flowers.

You can find more photos of the shoot from Oona's blog. 

I had the chance to practice my photographer's skills of relaxing the model, and verbal guiding. I think it's very useful skill. A good photographer communicates with their model, encourages, makes them feel good, guides and otherwise informs the model of what's going on at all times.For example, I feel uneasy if I'm being photographed and the photographer doesn't tell me anything.

This was an easy gig, because I knew both of my models. I think I would have been blushing too hard to photograph if it would've been strangers.

Vintage bullet bra

 Varautukaa pienimuotoiseen vilautteluun. Esittelen teille tänään nimittäin uusimman, mutta samalla vanhimman vaatekappaleeni.

1940-1950-luvuilla hyvin yleinen ja suosittu rintaliivimalli oli nk. "bullet bra"-malli, eli liivit, jotka muodostavat tisseihin niin terävät päät, että niillä voisi melkeinpä leikata lasia. Nykyliivit keskittyvät enemmän likistämään ja puristamaan rintoja sinne sun tänne, kun taas bullet bra:t nostavat ne ylös- ja eteenpäin, ja niiden ommel muodostaa kärkeen terävän nipukan.

Olen hinkunut bullet bra-liivejä jo kauan, mutta liivishoppailu on mun kuppikoolla erittäin arpapeliä, varsinkin netissä. On täysin tuurista kiinni, tuntuuko liivit hyvältä, vaikka kokotaulukko väittäisi oikeaa kokoa. Bullet brat eivät ole mitään halpisliivejä, joten riski tuntui liian suurelta.

Veronpalautukset saivat mut kuitenkin rohkeaksi, ja tilasin etsystä aidot vintageliivit, jotka sattuivat olemaan kokoani. Hinta ei ollut ainoa asia joka jännitti, sillä mielestäni vaatii tietynlaista rohkeutta kantaa ylpeänä rintojaan bullet bra-liiveissä. Ne ovat nimittäin melko kaukana nykyaikaisista kauneusihanteista, ja ovat melko huomiotaherättävät.

 Ilon ja onnen päivä koitti, kun sain liivini ja ne sopivat kuin valettu! Itse asiassa ne ovat jopa mukavammat kuin mitkään liivini ovat pitkään aikaan ollut. Napakat, mutta eivät purista. Ei metallisia kaaritukia eikä muutakaan tukalaa. Tissit asettuvat tötteröihin kuin valetut :D

Se "huono" puoli vain, että en raaski peittää näitä! Haluaisin vain kekkaloida joka paikkaan pelkissä rintsikoissa. Kaikkein kaunein yhdistelmä näiden kanssa on läpinäkyvät vaatekappaleet, ja valtavat kaula-aukot.

Sitten, kun olen vähän säästänyt rahaa, investoin ehdottomasti What Katie Did-liikkeen spiraaliommel-rintaliiveihin. Täytyy vaan ottaa tarkkaan selvää, mitä kokoa tilata.

Ihan jokapäiväiseen arkikäyttöön en usko ottavani näitä, mutta esimerkiksi tämän merkinnän kuvat olivat mun uudenvuodenasuni. Tunsin oloni kauniiksi ja rohkeaksi koko illan ajan.

Olen yrittänyt välttää parhaani mukaan hiusteni lämpökäsittelyä, ja kuvien laineet/kiharat on tehty sellaisella kumisen-hiuspannan-alle-pujottelumeiningillä. Vaikea selittää, mutta jos joku on kiinnostunut, voin tehdä tutorialin? Mun tukka on normaalisti tikkusuora ja roikkuva, mutta uutena vuotena se oli i-ha-na. ♥

Tukka hiuspannan alle pyöriteltynä. Olen vapauttanut muutamia suortuvia tunnin kihartamisen jälkeen kuvia varten

Hiuspantakiharruksen ansiosta lainehtiva tukka ilman sitä pantaa

Translation:

Watch out, I'm gonna show some skin! Today I'm introducing my newest, but also oldest, piece of clothing. 

In 1940's and 1950's, it was common that the bra had a pointy shape, and they were called "bullet bra". Nowadays bras usually squeeze and press the breasts, but the bullet bra focuses to lift the breast up- and forward. The tip is sharp, so the boobs look like they could cut glass.

I have been longing for my own bullet bra for ages, but I'm having a hard time finding even regular bras that fit correctly. I never seem to get the size right, and sometimes the right size is still uncomfortable and wrong. So, ordering bras online is risky business for me. 

Well, in december I found the courage to order a vintage piece from etsy. It was my size and I was feeling brave. And oh the joy, when they arrived and were a perfect fit! They are actually even more comfortable than any of my other bras. 

It's just that I don't have the heart to cover them with clothing! I favor sheer, lightweight clothes with these, and of course large necklines. In these pictures I was wearing my New Years' outfit, and I felt pretty. My hair was curled with headband, I'm trying to avoid heat treatments, curling irons and such. I just tucked the (slightly damp) hair around the headband and let it air-dry.

When I have more money, I think I'll buy the "What Katie Did"-bullet bra.