I don't wanna grow up

Luette juuri 26-vuotiaan Meerin blogia. Mulla on tänään syntymäpäivä.

26 ikävuodesta huolimatta en suostu kasvamaan "aikuiseksi". En halua lakata riemastumasta lapsenomaisesti asioista, tutkimasta paikkoja, kysymästä "miksi?", syömästä karkkia, katsomasta piirrettyjä tai innostumasta videopeleistä. Suostun syömään/juomaan aikuisten asioita, kuten suolakurkkuja, vuohenjuustoa, punasipulia, kahvia ja tummaa suklaata, mutta johonkin se raja on vedettävä. 

 

Kesä on kaikkein otollisinta aikaa lapsuuden muistojen verestämiselle. Lapsena kesälomat tuntuivat ikuisuuksilta, oli aikaa leikkiä ja seikkailla. Aina löytyi jostain muutama kolikko, jolla ostaa halvin jäätelö kaupasta, asfaltti tuoksui eikä ollut mihinkään kiire. 

Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin ihan iloinen, etten ole enää lapsi, koska nyt saan päättää itse omista asioistani. Aikuisuushan olisi maailman parasta aikaa olla lapsi, mutta niin moni murtuu aikuisuuden ryhmänpaineen alla ja kadottaa kosketuksen siihen sisäiseen lapseensa. 

Mun ensimmäinen tatuointi on vahvasti sidoksissa mun lapsuuteen. (hyvästi markkina-arvo jne hör hör) Pelasin pienenä ihan hulluna Crash Bandicoot-pelejä. Piirsin Crashista sarjakuvaa ja fanitaidetta, leikin Crashia ja pelasin tietty aina, kun vain sain mahdollisuuden. Se oli ensimmäinen kosketukseni videopeleihin (ja sille tielle jäin:).Olen miettinyt pitkään, mikä tatuointi olisi sellaisesta aiheesta, mihin en kyllästy kahdessa vuodessa/minkä aihetta en tule pitämään nolona tai vanhentuneena. Voisi kuvitella, että jos pikkupennusta asti on fanittanut jotain peliä, siitä on valtavasti rakkaita muistoja ja sen voisi pelata vaikka silmät kiinni lopusta alkuun, siihen ei ihan heti ihollakaan kyllästy. Olen ihan iloinen, että olin miettinyt näinkin kauan ensimmäisen tatuoinnin ottoa. Muuten mulla olisi ihan kamalia "nuoruudentatuointeja", joihin olisin jo hermostunut aikaa sitten. (En tarkoita että nuoruudentatuoinnit olisivat kaikilla kamalia, tarkoitan vain että oma makuni on muuttunut vuosien saatossa radikaalisti)

Nythän tatuointi ei kuvasta pelkästään jotain peliä, vaan on jälleen yksi ankkuri lapsuuteeni ja lapsenomaiseen intoon, jota olen oppinut pitämään suuressa arvossa. Halusin siitä värikkään ja kirkkaan. Toivotaan, että se pysyy sellaisena monta monta vuotta. Siinä on Aku Aku-naamio, jonka tarkoitus on auttaa ja suojella pelaajaa, NITRO- ja TNT-laatikot, wumpahedelmiä, ja vaaleanpunainen kristalli.

Olen myös fiilistellyt limaa aivan järkyttävän paljon. Muistatteko ne lapsuuden limalelut? Ne oli niiiiiiin hienoja. Niissä on vain sitä jotain. Olen yrittänyt metsästää reseptiä, jolla voisi valmistaa itse sellaista lelulimaa. Tähän mennessä tulokset ovat olleet köyhät (limayritykseni muistutti mansikkajugurttia), mutta tämä on yksi harvoista ongelmanratkaisutilanteista, joissa nautin "yrityksen ja erehdyksen kautta voittoon"-lähestymistavasta. Toinen sellainen on maailman paras saippuakuplaresepti, joka on vielä työn alla.

 Translation:

I'm 26 years old. But I don't want to do adult stuff.

I've been doing childhood stuff instead; blowing bubbles, exploring, eating candy, watching cartoons. It's kind of neat to be an adult kid. I tried to make slime, but it failed... I will get the recipe right, some day!

Kaipaan sinua

Tänään, 6.3.2015, Nadia olisi täyttänyt viisi vuotta. Mun piti tehdä kuvakollaasi meidän vuosista yhdessä, mutta en vain pystynyt, kun sattui niin sydämeen. Tässä meidän ensimmäinen yhteiskuva.

Mun elämä on ollut Nadian kuoleman jälkeen silkkaa alamäkeä.

Translation:

Today would have been Nadia's fifth birthday.

I meant to post a bunch of pictures of our time together, but I couldn't even look them all through with this broken heart. But here's our first picture together.

Since Nadia died, my life has really gone downhill.

There was a fish... In the percolator! Sorry.

 Eräänä kauniina syysaamuna heräsin ajatukseen: "Mun on pakko ottaa Twin Peaks-tunnelmakuvia!"
Tekstasin ideani Oonalle, ja jo samana päivänä istuttiin donitsien ja kahvin äärellä Oonan ihastuttavassa kodissa. Ja sitten me otettiin Twin Peaks-tunnelmakuvia.

En voi sanoin kuvailla, minkälaista lohtua Twin Peaks on tuonut syksyyni. Varmasti jokainen teistä tietää sen tunteen, kun löytää jonkun sarjan, johon vaan rakastuu ja joka vie huolet pois. En edes osaa päättää lempparihahmoani, mutta jos pitäisi muutama valita niin (tässä kohtaa kirjoitin useita nimiä ja pyyhin pois, kirjoitin toisia nimiä ja pyyhin taas pois) en osaa :D. Okei. Yksi. Apulaissheriffi Andy.

Mielestämme onnistuttiin vangitsemaan Twin Peaksin tunnelma aika hyvin näihin kuviin.
Kuka on sinun lempihahmosi sarjasta?:)

Oonan blogin löydät täältä: Telluurinen Teehetki

Ps. täytyy vielä lisätä; Lidlin täytetyt donitsit ovat parhaita donitseja mitä oon kaupasta saanut, ja vielä halpoja. Niiden sisällä on hilloa tai kastiketta. HILLOA TAI KASTIKETTA! Elin tähän päivään mennessä siinä luulossa, että kaupoista saa vaan vähän kuivahtaneita "meh"-donitseja. Lidl yllätti! \o/

Translation:

One fine autumn morning I woke to a thought: "I must take Twin Peaks-photos!" 
I texted my idea to Oona, and a few hours later we were sitting in Oonas lovely apartment, with doughnuts and coffee. 

I can't even begin to explain how happy Twin Peaks has made me this autumn. Well, you all probably know the feeling of finding a TV serie, that just washes all your troubles away when you watch it. It's hard to pick a favourite character, but after a long thinking I'd choose deputy Andy. He's adorable. 

Oonas blog: Telluurinen teehetki

Ps. Lidl has the best doughnuts, and they're cheap! They are filled with jam or vanilla! I always thought that all the grocery shop doughnuts are kind of "meh." But these... these were damn fine doughnuts. 

Syksy syksy syksy syksy syksy ♥

Ette voi uskoakaan, miten iloinen olen syksyn saapumisesta. Joo joo, taas sama juttu, Meeri aloittaa jo elokuussa syksyhössötyksen. Totta puhuen olen mehustellut syksyn saapumista jo heinäkuun ensimmäisistä viikoista asti. :p Syksy vain on yksinkertaisesti lempivuodenaikani, silloin minä synnyn uudestaan, nousen Feenikslintuna mädistä lehdistä. 

 

Silloin maa tuoksuu kuolemalta ja elämältä. Silloin aivot alkavat hengittämään tunkkaisen kesän jäljiltä. Silloin ei tarvitse läträtä aurinkorasvan kanssa, ja voi käyttää pitkähihaisia ja kerrospukeutua. Silloin kaupoissa on parhaat vaatevalikoimat ja parhaat sesonkiherkut. Vihannekset ja hedelmät. Silloin kuumat juomat maistuu ihanalta, ja silloin voi käyttää villasukkia.

Silloin kynttilöiden polttaminen ei tunnu höpsöltä vaan juuri oikealta, ja mikä parasta: Silloin on Halloween.

Syksyllä olen luovimmillani. Tuntuu, että viime syksynä sain enemmän aikaan, kuin koko vuotena yhteensä. Lueskelin pari päivää sitten blogiani viime halloweenin kieppeiltä, ja muistan, kuinka maanisen inspiroitunut olin vain kaikesta. Minulla on suuret odotukset tälle syksylle.

Muutamia lempparimerkintöjäni viime syksyltä:

♥ Hullu tiedenainen ja viinaruiskut

♥ Specimen jars - lasipurkit

♥ Ensimmäinen kurpitsankaiverrukseni

♥ Kummituskoira

♥ Halloween-naposteltavaa

♥ Muovimukien personointi Halloween-juhliin

En varmasti ole ainut, joka huokaisee helpotuksesta hikisten helteiden mentyä ohi ja syksyn ensimmäisten myrskyjen riehuessa yössä?

Translation:

I'm hyping autumn so much right now. Actually I started hyping already in mid-july. Autumn's just the best, I can't help it! Falling leaves, all the delicious seasonal fruits and veggies, fluffy socks, rainy days. No need for sunscreen, and you can put on many layers of clothes. And the best part: It's Halloween then! My favourite time of the year! 

I just feel that I'm born again every autumn. Like a Phoenix from the dead leaves. Then is the time I'm the most creative. Just look at all(some of) the things I did at last autumn:

♥ Booze syringes

♥ Specimen jars

♥ My first pumpkin carving

♥ Ghost doggie

♥ Halloween snacks

♥ Plastic cups made more special

Surely I'm not the only one who is relieved when the hot, sweaty summer is over?

"They're coming to get you, Barbara..." Vintage horror T-shirts

They won't stay dead!

George A. Romeron "Night of the Living Dead" vuodelta 1968 on yksi lempi-zombieleffoistani.  Nautin kauhuleffani mieluiten hieman höpsähtäneinä, "ei-oikeasti-pelottavina", övereinä pläjäyksinä. Vanhat kauhuleffat usein lankeavat tähän kategoriaan. 80-luvun tekoverta ja lateksisia erikoistehosteita pursuavat kauhuleffat ovat jotenkin erityisen lähellä sydäntäni, kun niistä tulee sellainen mielikuvituksellinen, utelias, menneisyyden huumainen olo. Vanhassa kauhussa on vaan sellaista tietynlaista kökköä tunnelmaa, jota on vain mahdotonta toteuttaa enää nykyään. 

Vincent Pricen hyytävät selostukset ja nauru, Cristopher Leen tuuheat vampyyrikulmakarvat, Boris Karloffin valtava otsa, sumukoneet ja kummituslinna-kulissit... VHS-kuvan- ja äänenlaatu, kohina, surina, päälleliimatut kirkaisut... Voih! Tässähän ihan pakahtuu!

They're coming to get you, Barbara!

En tiedä, miksi olen niin viehättynyt sellaiseen vintage-kauhujulistekuvitukseen, mutta ne kutkuttavat mielikuvitustani juuri oikealla tavalla. Jostain syystä niistä tulee mieleen lapsuus, ja se tunne kun kaikki fiktio tuntui miljoona kertaa ihmeellisemmältä. Kun ei tiennyt asioita, kaikki tuntui mahdolliselta, ja siksi niin jännältä. Aikuisiällä kyynisyys alkoi hiipiä aivoihin, mutta välillä on mielestäni vain hyvä unohtaa se kyynisyys ja katsella vanhoja kauhuleffoja loistavin "lapsensilmin".

UFO sightings in Helsinki!

"EVIL MARTIANS FROM MARS!"

Vanhoissa kauhuleffajulisteissa on sekin hauskaa, että ikinä mikään leffa ei loppujen lopuksi ole sen julisteen veroinen. Julisteessa mässäillään, shokeerataan ja oikein herkutellaan kaikella sillä hurjuudella, ja annetaan ymmärtää että koko leffa olisi samanlaista hurjastelua. Harvoin kuitenkaan mikään leffa oikeasti vaikuttaa yhtä paljon, kuin julisteensa. En tiedä, onko allaolevan paidan leffaa oikeasti olemassa, mutta jos on, se ei varmastikaan ole niin mässy, kun mitä luvataan. :D

"Sex-crazed SLUG BEASTS from Saturn; SCENES SO SHOCKING YOU WILL SCREAM UNTIL YOU'RE SICK!!!"

Tässä kuvassa ohjaan telepaattisesti marsilaisten pömpeliantenni-TUHOAJArobottien armeijaa kohti VALKOISTA TALOA koska haluan... $$$ MILJOONA DOLLARIA!!! $$$
SUSPENSE! THRILLS! CHILLS!


Tässä mun ilme, kun katson ihania kökkökauhuja, kuten Plan 9 from outer spacea, Lost Boysiä, Evil Deadia, Kärpästä, Planet Terroria, Pientä Kauhukauppaa, Re-Animatoria, Mars Attacksia...

Sitten on tietysti vielä ne oikeasti pelottavat kauhuleffat. Mutta ne ovat asia erikseen, eikä niitä sovi sekottaa tähän merkintään. Ne ovat tarina jollekin toiselle kerralle...

Translation:

Romero's "Night of the Living Dead" is one of my favourite zombie movies. I really enjoy old horror flicks, often more sympathetic than scary, filled with kooky effects and weird plots. Old horror flicks just have the feeling, that lacks from all the new movies. It's all about gooey fake blood and latex, stop-motion effects, Vincent Price's chilling laughter, Cristopher Lee's magnificent eyebrows, Boris Karloff's gigantic forehead... Fog machines, cardboard haunted castle sets, slightly distorted VHS quality... Ah! It fills me with glee!

I find myself very attracted to vintage horror posters. They always seem to promise so much, but the movies never are as extravagant as the posters. For example, this "Killer slugs"-T-shirt: "Sex-crazed SLUG BEASTS from Saturn; SCENES SO SHOCKING YOU WILL SCREAM UNTIL YOU'RE SICK!!!" "Horror!!! Terror!!! Slugs!!! Girls!!!" Aaw... I love it :) 

I make this Michael Jackson popcorn face when I'm watching some of my fave B-horror flicks; Plan 9 from outer space, Lost Boys, Evil Dead, The Fly, Planet Terror, Little shop of Horrors, Re-Animator, Mars attacks... 

And of course there are the real scary ones. The "Good horror movies". But they are a story for some other time...

Toisiamme tukekaamme

Pääsin viettämään Helsinki Pride 2014:ää, vaikka aluksi meinasin joutua töihin. Olisi harmittanut extrapaljon olla töissä, sillä kulkue kulki suoraan työpaikkani edestä. Siellähän olisin pyyhkinyt katkerana pöytiä ja kuullut kansan huudon, riemun ja vapauden ulkoa. :D Onneksi sain sumplittua vapaapäivän itselleni ja osallistuttua kulkueeseen ja puistojuhlaan!

Meitä oli yli 20 000 osallistujaa! Se on aivan huima määrä! Niin paljon ihmisiä marssimassa rakkauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Olen meistä kaikista ylpeä.

Valitsin kylttini tekstin sen perusteella, että olen hyvin usein toivonut, että pääsisin kertomaan sille nuorelle itselleni, jota syrjittiin ja joka ajatteli mustavalkoisesti ja fatalistisesti kaikesta, eikä tajunnut että asiat voisivat oikeasti muuttua parempaan suuntaan, että kaikki oikeasti tulee vielä muuttumaan paremmaksi.

Tämä kyltti oli kaikille nuorille, joita kiusataan koulussa, syrjitään, ja haukutaan. Tämä on kaikille nuorille jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon esim. seksuaalisen suuntautumisensa, mielenterveytensä, tyylinsä, ajatusmaailmansa, uskontonsa tai jonkun muun asian takia.

Lapset ja teini-ikäiset ovat hyvin julma ikäryhmä, julmin ehkä meistä kaikista. Sen ikäisenä meille ei ole vielä kehittynyt täyttä ymmärrystä sanojemme ja tekojemme vaikutuksesta, jokainen hakee omaa paikkaansa ja identiteettiään, ja pienistä ongelmista paisuu maailman kokoisia, koska ei ole vielä vertailukohteita eikä elämänkokemusta. Joillekin ihmisille koulun käytävät ovat taistelukenttä, ajovalot peuralle, vihreä maili. Mutta oikeasti, mä voin luvata, että jos vaan jaksaa hampaat irvessä sinnitellä kaiken sen läpi, sen jälkeen niitä odottaa kokonainen maailma, jossa on kaikkea ihanaa! Jos luovuttaa kesken kaiken, ei tule ikinä näkemään kaikkia niitä ihania mahdollisuuksia mitä maailma yläasteen ulkopuolella tarjoaa.

Yläasteella mä uskoin, että kukaan ei ikinä voisi rakastaa mua. En nähnyt tulevaisuutta tai mitään hyvää siellä. Mulle naurettiin koulun käytävillä, mä olin "outolintu". Mun kanssa pistettiin välit poikki kerran koska olin "friikki". Musta liikkui juoruja, hätäisesti rutistettuja paperilappuja, kuiskauksia selän takana. Tiedän, että se mitä koin, ei edes ollut pahinta kiusaamista mitä on; olen valitettavasti nähnyt sitäkin sivusta. Teinit ovat kuin korppikotkia, kerääntyen nipistelemään ja kyräilemään silmät kiiluen ahnaasti heikoimpia.

Kun kasvoin isoksi, aloin pikkuhiljaa hyväksymään itseni. Sain rakkautta ja hyväksyntää, sain kavereita, sain positiivisia kokemuksia, sain elämänviisautta, opin asioita, matkustin, hankin koiran, tein taidetta, kävin kouluissa, kävin töissä, näin asioita, koin asioita, tunsin onnellisuutta.

Tietenkin aikuisuus ei tule täysin ilman kääntöpuolta. Mutta se on ihan toinen aihe, jota en aio käsitellä nyt. Nyt aion fiilistellä sitä, että olen selvinnyt teini-iästä hengissä.

Prideillä tunsin sen yhteyden, rakkauden ja hyvän mielen, joka yhdisti meitä kaikkia outolintuja. Paula Koivuniemen "Aikuisen naisen" kertosäe sai täysin uuden merkityksen, kun sateenkaareen verhoutunut väkijoukko lauloi sitä täyttä kurkkua. Muutos on tapahtumassa, sen voin luvata. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi.

Loppuun vielä nolo selfie mun herkullisista pallosaparoista! Eiks ookin söpöt!

Black No.1

 Tajusin juuri, että olen rokannut tätä mustanpuhuvaa tyyliäni yli 10 vuotta. Yli k-y-m-m-e-n-e-n vuotta! Pitsi on liehunut, ketjut kilisseet ja luut kalisseet enemmän tai vähemmän vuodesta 2003 lähtien. Musta on verhonnut vartaloni ja sydämeni kokonaan ja vaikka olen oppinut jo vuosien saatossa käyttämään muitakin värejä, se tulee olemaan aina se juttu, johon tulen turvautumaan.

Hah niille kaikille, jotka ennustivat mustiinpukeutumiseni olevan vain ohimenevä teiniangstivaihe. 

Tänään Vaasankadun kirpputoria kiertäessäni huomasin tekeväni taas sitä, että katseeni ja käteni koskettivat vain mustia vaatteita kasojen keskeltä. Silmäni etsivät ahnaasti pitsiä, sifonkia, verkkoa ja tylliä. 

Saaliini jäi pieneksi, mutta sitäkin tyydyttävämmäksi; löysin yhden löllökauluksisen neulemekon ja yhden pitsihihaisen paidan. Mustia molemmat. 

 

Musta paita: check, musta hame: check, musta laukku: check, mustat sukkahousut: check, mustat kengät: check, musta sateenvarjo aurinkoisella säällä: check.

Pimeyttä varjot aristaa

Pimeys on lämmin syli kehtolaulun aikaan

Ainoa ystävä joka luoksein aina palaa

Oi pimeyttä, kuinka 

Taas sinuun rakastuinkaan uudestaan!

Kymmenen vuotta sitten:

Herkkä ~14-vuotias goottityttö herkästi myllätyllä pihamaalla uudessa ylpeydenaiheessaan, kirpparilta ostetussa herkässä sifonkihameessa. Tekisi mieli tirauttaa kyynel aina tätä kuvaa katsoessa, kun olin niin pieni ja haavoittuvainen.

Translation:

I have dressed mainly in black for over ten years now. TEN years. It's just the best, safest, most stylish choice. I have of course learned to wear other colors as well, but black is always going to be number one. 

Today at the flea market I noticed something I always do. My eyes brush quickly over colorful items and stop only to look everything that is black. My fingers grasp only black things and hunt greedily for chiffon, lace, tulle, fishnet...

My loot was two pieces of clothing, both black.

Ten years ago I was about 14 yrs old and had had my first chiffon skirt. It was my precious. That photo of me being so tiny, just a little teenager, makes me feel touched; So young and fragile.