Lentänyt ei enää lintunen

 Varoitus: Tämä merkintä käsittelee kuollutta eläintä, ja sisältää kuvia ja melko graafisia kuvauksia. Ei sovellu herkimmille.

Kerran syksyllä löysin maasta kuolleen linnun. Se oli luultavasti harakka - suuri osa siitä oli syöty, mikä teki tunnistamisesta hankalaa.

Taksidermia, luut ja anatomia yleisesti tunnetusti kiehtovat minua, joten päädyin keräämään ruumiin talteen, puhdistamaan linnun kallon ja kuivattamaan sen jalat netistä lukemieni ohjeiden avulla.

Aluksi hautasin kallon syrjäiseen paikkaan, jotta luonto voisi puhdistaa sen niin hyvin kuin vain luonto osaa, mutta ensimmäiset yöpakkaset alkoivat jo parin viikon päästä, joten kaivoin kallon ylös ja hautaamisen sijaan maseroin kallon loppuun. Kylmässä maassa nimittäin hajoamisprosessi hidastuu huomattavasti.

Maseroiminen eli mädättäminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä tapauksessa lämminvesihaudetta pitkän ajanjakson ajan (puhutaan viikoista pienenkin, melko puhtaaksi nyljetyn linnukallon kohdalla). Luuhun tiukkaan tarttunut rasva ja kudos liukenee lämpimään veteen ajan myötä, ja bakteerit syövät jäljelläolevan pehmytkudoksen pois. Vettä vaihdetaan tarpeen mukaan, ja maseroinnin suurin haitta ilmeneekin tässä vaiheessa - vettä vaihtaessa hajun voi odottaa olevan voimakkaan mädäntynyt ja oksettava. Olin suhteellisen onnekas, sillä linnunkallo ei haissut juurikaan, koska se oli niin pieni ja suhteellisen puhdas jo valmiiksi. Itse en kerrostaloasunnossa ja hajuherkkänä kykenisi välttämättä mädättämään mitään tämän suurempaa tai haisevampaa.

Pidin veden lämpimänä säilyttämällä kalloa yläkaapissa hellan päällä, jossa ilman lämpötila on muuta asuntoa hieman korkeampi. Vesi ei siis koko ajan ollut lämmintä, mikä olisi mahdollisesti nopeuttanut puhdistusprosessia.

Voin sanoa, että luonto antoi minulle melkoisen arvokkaan oppitunnin. Kalloa puhdistaessani opin paljon uutta lintujen anatomiasta ja toimintaperiaatteista. Kunnioitukseni luonnon ihmeitä kohtaan kasvoi vain entisestään lintua käsitellessäni. Se oli kaunis, ja oli opettavaista olla läsnä sen hajoamisprosessin eri vaiheessa.

Jalat eivät tarvinneet niin paljoa käsittelyä kuin luu - Ne laitoin vain suolahauteeseen pieneen rasiaan, jotta suola kuivattaisi ne muumioitumista muistuttavaan tilaan, kuiviksi ja koviksi. Hieroin leikkuukohtaan suolaa erityisen tarkkaan, upotin jalat suolapedille, ja kaadoin päälle lisää suolaa niin paljon että ne peittyivät.

Jalat saivat kuivua suolassa noin kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen niistä oli tullut jäykät ja kovettuneet. Leikkuukohdat repsottivat vähän rumasti, koska ensikertalaisena veitsenjälkeni oli ollut epävarmaa ja kömpelöä, joten käärin päätyjen ympärille silkkinauhaa. Jalat pääsivät lasipurkkiin hyllylle muiden kuriositteettien kanssa.

 Valmiina hyllystä löytyi jo vanha kunnon kojootinkallo, jonka tilasin aikoinaan etsystä.

Pitää nyt vielä loppuun mainita, vaikka varmaan jokainen joka minua vähäänkään tuntee tietää tämän jo, mutta en kannata tai hyväksy julmuutta eläimiä kohtaan, enkä tue niiden tappamista, kiduttamista tai syömistä. Kaikki omistamani eläinten osat ovat luonnollisesti tai tapaturmaisesti valmiiksi kuolleiden eläinten osia.

Kuolema on kaunis, mutta vähän pelottava asia, ja myönnän että monesti kalloa puhdistaessa teki mieli vaan luovuttaa silkasta puistatuksesta ja käydä hautaamassa raato pois silmistä jonnekin kauas. Miten ihmeellistä voi olla elämä ja kuolema - niin kaunista ja niin kauhistuttavaa samaan aikaan.

Keskiyön Kikkailuja / Midnight shenanigans

 Olen yökukkuja. Minulla on tapana puuhailla öisin erilaisia taide- tai hupiprojekteja. Tai taidehupiprojekteja. Viime yön yli testasin samsung-kännykkäni "Time Lapse Video Recorder"-nimistä appia (ilmainen, android-puhelimille).

Time lapse-videot ovat mielestäni ihanan näköisiä. Viikonloppuna keksin ladata kännykkääni sovelluksen, jolla voin itse nauhoittaa nopeutettuja videoita. Ja viime yönä annoin kännykän tarkkailla kuivuvia ruusuja.

Behind the scenes

Kännykkä nauhotti kukkia monta tuntia. Minuutti- tai tuntimäärän sai itse valita, samoin lopullisen videon keston. Otin videon kahdessa osassa, koska olin paranoidi muistin loppumisesta. Muut varotoimet jotka paransivat videon laatua: Kiinteä valaistus, sinitarra, kännykkä laturissa koko kuvauksen ajan, värinähälytys pois päältä.

Itse asetelma oli mielestäni ihana valokuvanakin

 Lopputuloksena on 7 sekuntia suht antiklimaattista videomatskua, jota en edes oo saanut värimääriteltyä koska en omista mitään muuta videonmuokkausohjelmaa kuin Windowsin oman aneemisen elokuvatyökalun. Mutta hauska keskiyön kikkailu oli!

Tämän päivän kikkailuista sen verran, että glitchasin itseni "Glitch!"-nimisellä appilla. Tästä minulla on maksullinen versio, jotta pystyn tekemään sillä animaatioita ja muita jekkuja.

Translation:

I'm usually awake and inspired at nights. I like making my own little art/fun projects, like this one from last night. I tested an app called "Time Lapse Video Recorder" (free, for android phones). I think time lapse videos look lovely. And with this app I made my own time lapse about rose petals kind of slowly dying. It turned out kind of anticlimatic :D But it was a fun midnight shenanigan project nonetheless!

Some precautions I made, to get a good time lapse: Solid lighting, blu-tac, phone charging the whole time, vibration off in case I get messages. The app lets you choose how long it records, and the desired video lenght.

Today's shenanigans involved an app called "Glitch!". I have a paid version of that, so I can make animations and other neat stuff.

Summoning & Levitating

Toimin pitkästä aikaa itse sekä kuvaajana, että mallina niin, että olin lopputulokseen tyytyväinen. Asiaan auttoi irtosalama (sillä kotini valaistus on valokuvauksen kannalta karsea) ja jonkinlainen idea.

Taikurit eivät tunnetusti koskaan paljasta temppujaan, mutta minä olenkin Meeri enkä taikuri, joten voin kertoa, että roikotin kalloa ompelulangasta, joka oli kiedottu sormieni ympärille, ja jälkikäsittelin photoshopissa langan pois. Enpä tiedä, yllättyikö kovinkaan moni tästä kikasta, mutta ajattelin kertoa silti. Jos se vaikka inspiroisi jotakuta. Levitointikuvat ovat todella ihania mielestäni, ja tämä on yksi tapa toteuttaa sellainen.

Ajattelin, että kokoan tähän alle näitä muitakin levitointi/lentoonlähtökuvia, joita arkistojen uumenista löytyy. Kaksi ylempää on ottanut Nico, ja alimman Saara.

Elämäni hirvein minusta otettu kuva on myös tällainen hyppy"levitointi"kuva, jossa painovoima, ponnistusilme ja vauhti tekee jotain todella omituista kasvoilleni, niin että nyt tiedän, miltä tulen näyttämään, jos vanhenen tosi raadollisella tavalla. Mutta sen kuvan näytän vain harvoille ja valituille :D

Translation:

It's been a while since I modelled for myself and was happy with the results. It helped to have a separate flash (because usually my home has the most unflattering lighting for photographs) and a neat idea; the levitating skull.

I'm fond of levitating pictures, as you may have noticed. In this post I gathered my old "levitation" photos with the new ones with the skull. The skull photos had a thin string from my fingers to the skull, and I simply photoshopped the string away. A true magician never reveals their secrets, but I'm just Meeri, not a true magician.

Tiny worlds scanned

Pitkäaikaisimmat lukijani saattavatkin muistaa intohimoni työntää pääni skanneriin. Skanneri herättää minussa lapsenomaisia kujeilutunteita ja sillä saa aikaan erittäin erikoisia kuvia, kun siihen leikkiin ryhtyy. Eilen yöllä rutistelin skannerilla CD:n ja parin muun esineen avulla kokonaisen Pienen Maailman Alun.

Kaikki alkaa tästä. Hohtava, meduusamainen alkueliö mustissa vesissä.

 Alkueliö alkaa muuttaa muotoaan...

...Jakautuu lopulta kahdeksi. Nyt se osaa lisääntyä ja muuttaa muotoaan. Piilossa mustissa alkuvesissä se kehittelee itselleen uusia muotoja.

 Tyhjän maailman taivaalla on jo aurinko, ja kuu. Kaikkialla on hiljaista.

 Auringon laskiessa tummien vesien taakse, alkueliö ryömii piilostaan uudessa muodossaan...

Mitäs siihen sanotte? :> Kuvat on tehty vain asettelemalla asioita skanneriin, ja liikuttelemalla niitä tarvittaessa strategisesti. Käytin näitä asioita:

-CD x2
-Valkoinen muovikassi
-Sileitä kiviä
-Muovikukkia
-Mustekalalelu

Jos haluat itse kokeilla joskus skanneritaidetta, muista olla varovainen, sillä skannerin pintalasi naarmuuntuu ja likaantuu helposti.

Translation:

If you have been sticking with my blog for a long, you might remember me being kind of passionate about sticking my head inside a scanner. Scanner makes me feel like a mischievous child, and you can get very interesting pictures with it. Last night I created a New Tiny World, with a CD and few other things.

All started with this shiny, medusa-like protozoan. It was basking in dark, dark waters. It started to change it's shape and evolve... And finally it managed to clone itself into two. Now it knows how to mutate.

 Hidden in dark waters, it mutates. Meanwhile, the sun and the moon illuminate the dark waters. It's quiet everywhere. 

And when the sun starts to set, the protozoan, in it's new form, crawls out of it's dark hiding place...

What do you think? :> I just placed things & stuff in the scanner, and moved some of them while scanning. I used:

-CD x2
-A white plastic bag
-Smooth stones
-Plastic flowers
-An octopus toy

If you want to try scanner art yourself, just remember that the scanner glass is very fragile, and scratches easily. So be careful :)

Nips, naps! - DIY haircut

Mun on pitänyt käydä kampaajalla jo ties kuinka kauan. Hiukset ovat olleet epäsiistit kuukausikaupalla, ja huonon tukan takia koko itsetunto on kärsinyt. Monesti kaupungilla kävellessä tuli kauhea tuska, kun näki ohimennen jostain lasipinnasta oman klonkkutukkansa viuhumassa tuulessa, ja sitten teki mieli vaan ryömiä johonkin kivenkoloon sähisemään.

Olin säästänyt rahatkin kampaajakäyntiin, mutta yleinen puhelin-/ajanvarausahdistus oli lykännyt sinne menoa. Eilen kyllästyin lopullisesti hiuksiini, yksinkertaisesti pistin ne ponnarille ja leikkasin ponnarin keskeltä poikki. Taustalla soi Sia:n "Elastic Heart", ja päädyin näköjään kanavoimaan musiikkivideoiden tyttötanssijaa polkkatukallani. Otsatukkaa en sentään leikannut, vaikka ohimohaivenetkin ovat tuottaneet päänvaivaa. Se on sellainen juttu, jota kadun joka kerta ja sen poiskasvattaminen on täyttä tuskaa. Nytkin on vanhat otsahiukset kasvamassa pois, joten niitä en edes leikannut ja sen huomaa etuhiusten kunnossa.

Ja oikeasti, yhdestä nipsauksesta aiheutui ihan mielettömän freshi olo! Olin heti ihan supertyytyväinen, helpottunut, ja ilahtunut. Tuntui siltä, kun olisi säästänyt rahaa yhdellä saksien liikkeellä. Tällä hetkellä ylimääräinen raha on enemmän kuin tervetullutta, sillä elän melkoisen pienellä budjetilla, miltei kädestä suuhun.

Kun ponnarin leikkaa tasaisesti irti, hiuksiin tulee tasainen, vähän peruukkimainen "A-linja". Onhan tää aika DIY ja voin kuvitella kuinka siellä nyt parturikampaajat pyörittelee päitään kauhistuneena, mutta itse olen ihan supertyytyväinen tähän kuontaloon.

Keskijakauskaan ei näytä enää painajaismaiselta.

Mitä saisin säästämilläni kampaajarahoilla (suunnilleen):

- 12 pakettia lempijäätelöäni tai
- 6 pulloa kookossiirappia tai
- 20 pötköä MUSH B.A.R.F-koiranruokaa tai
- 111 kiloa keräkaalia.

 Innostuin vähän naamaakin räiskimään nestemäisellä eyelinerilla. Saan visuaalista mielihyvää aina kaikista roiskeista, esim. mustetahroista ja vesiväriroiskeista. Huomasin, että jos eyelinerpurkin avaa liian lähellä kasvoja tietyllä tavalla, se pärskäisee tippoja naamalle. Siitäkös riemu syntyi, ja tämän päivän meikki myös.

 Alla näette parhaan eyelinerin, mitä olen ikinä omistanut. Se on eBaystä, näitä halpoja Aasiameikkejä. Mutta se tekee tismalleen sitä, mitä lupaa: Confuse, and Waterproof. Eli siis kun ensimmäisen kerran otin tuon käyttöön, luulin että se on joku kaksiosainen eyeliner, koska siinä on kaksi tuollaista korkkia. Tuokion pähkäiltyäni ja korkkeja väänneltyäni kävi ilmi, että tuo ylempi "confuse"-korkki nimensä mukaisesti on siinä ainoastaan hämmentämässä. Mission accomplished. Se nimittäin ei ole edes erillinen korkki tai sivellin. Se vaan... on siinä ja on hämmentävä. :D 

Waterproof pitää myös paikkansa. Eyeliner ennemminkin kuoriutuu pois, kun suttaantuu. Se pysyy hyvin, toisin kuin kaikki tyhmät eyelinertussit, jotka aina leviävät luomirakoon ja joista ei ole ikinä mihinkään. Tässä on ohut ja jämäkkä sivellin, jolla on helppo levittää. Ainoa miinus tulee siitä, että se ei ole kuivuessaan mattaa, vaan jää vähän kiiltäväksi.

Translation:

I've been saving money for a haircut. My hair has been horrible for months. Because of unexplainable phone call anxiety, I hadn't made an appointment. Yesterday I got sick of the Gollum hair, wrapped it to a pony tail, and simply cut the ponytail off. I got a cute a-line bob cut, and I feel so refreshed and relieved. I know I know, it's a bit DIY and all the hairdressers are probably shaking their heads in horror reading this, but frankly my darlings, I don't give a damn.

I felt so good, having "saved" so much money on one simple snip of scissors. I have been living on a low budjet recently. 

With the money I saved, I could get (approximately):

- 12 boxes of my favourite ice cream or
- 6 bottles of coconut flavour syrup or
- 20 bars of mush B.A.R.F dog food or
- 111 kilograms of cabbage. 

Here you can also see the best eyeliner I've had. It's one of those cheap asian makeups from eBay, but it really does what it promises: "Confuse" and "Waterproof". 

At first I thought that it was some kind of two-piece eyeliner, like base and coat or something, but that wasn't the case. The top with the text "confuse 1" is there literally just to confuse one. It does nothing. It's not even a cork, it's there just to confuse, I swear.

"Waterproof" is also true. It doesn't smudge, it stays put, unlike all the stupid eyeliner pens that just disappear. It has a thin, stiff, sharp brush for application. The only downside is that when it dries, it's kind of shiny, and I'd prefer matte.

Luonto vyöryy ylitseni

Tykkään ottaa paljon luontokuvia. Rakastan pieniä yksityiskohtia, kastehelmiä, kukan terälehtiä, luonnon omia muodostelmia. Luontokuvien ottaminen on suorastaan terapiaa minulle, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että harvoja kiinnostaa katsoa muiden ottamia luontokuvia. Ihmiset tapaavat monesti etsiä alitajuisesti kuvista ihmis- tai eläinhahmoja, pelkkä staattinen luonto ei herätä tarpeeksi kiinnostusta. Siksi kovalevylleni onkin päätynyt pölyttymään satoja luontokuvia, joille en keksi käyttöä.

Toinen mielenkiintoinen asia on siluetit. Siluettien avulla voi tehdä illuusioita, esittää varjoteatteria, nähdä asiat eri tavalla kuin yleensä. Mitä tapahtuu, kun yhdistää siluetit ja luontokuvat digitaalisen tuplavalotuksen avulla?

Syntyy uusia ulottuvuuksia. Näen lävitseni; sisusteni puhkeavan kukkaan ja ihoni helmeilevän. Tunnen kosteiden ruohojen kiertyvän ranteideni ympärille, ja hiusteni valuvan sadetta.

 

Näen suonissani oksia ja havunneulasia, näen kuinka vereni muuttuu paksuksi mahlaksi ja luuni nuoriksi oksiksi, niveleni varvuiksi ja sormeni silmuiksi. Kasvoni ovat kohti taivasta, jäseneni ovat puuta, jalkani ovat syvällä mullassa.

Katselen, kuinka luonto vyöryy ylitseni hyökyaaltona, liimautuu päälleni ja kulkeutuu keuhkoihini. Ja hengitän, näen, ja tunnen.

Translation:

I like to photograph nature. It's like therapy to me; but I have noticed, that I never use my nature photographs anywhere, since it seems that people don't find nature photography very interesting. That's why my hard drive is full of never-used nature photographs. 

I also find silhouettes interesting. They are a great way to express things and feelings differently. What happens when you combine these two things, nature photography and silhouettes via digital double exposure? 

I feel new dimentions forming. I can see through myself; my insides blooming and my skin sparkling with dew. Tall grass wrapping around my wrists and water dripping from my hair. 

I can see my veins transforming into sprigs, and my blood becoming thick with sap. My bones become branches and my fingers start blooming. My face to the sky, my body turning to wood, my feet buried deep into the fertile soil.

I watch as the nature wooshes all over me, sticking onto me, drifting into my lungs. And i breathe, and I watch, and I feel.

Content aware scalen salat (Photoshop)

Photoshopin Content aware scale-työkalu on varmasti hyödyllinen, mutta minä en ole ikinä käyttänyt sitä muuhun kuin huvitteluun. Se on sellainen työkalu, joka lukee kuvasta automaattisesti "tärkeät" alueet, ja sitten kun venyttää kuvia, niin se yrittää epätoivoisesti säilyttää ne tärkeät kohdat samalla kun muu kuva skaalautuu. Tästä seuraa varsinkin ihmisten kuvia käsiteltäessä hulvattomia lopputuloksia... Saanen esitellä iltani ilot:

Tämä naamanmuovailuleikki onnistuu, kun painat ensin photoshopissa ctrl+a (eli valitset koko kuvan) sitten edit->content-aware scale. Sinulla tulee olla crop-työkalu valittuna. Ja sitten vain kiinni kuvan nurkissa/reunoissa olevista kahvoista ja venyttelemään. Hyvää yötä!

"Our scars have the power to remind us that the past was real."

Tohtori Lecter sydämessäni

"You are what you eat", toteaa paitani. Minä olen ollut jo reilun viikon sitten vihannes, lihaton lokakuu on sujunut melkoisen vaivatta. Eniten tiukkaa teki, kun pari päivää sitten näin kuvan salamipitsasta, mutta kun tarkemmin ajattelee niin taisin eniten himoita sitä epäterveellistä rasvaa ja juustoa, täytteillä ei ole edes niin väliä pizzassa.

Lokakuu inspiroi minua kokeilemaan uusia juttuja. Jotkut niistä ovat ihan päättömiä. Hahah, no ei mutta olen opetellut layer maskien käyttöä photoshopissa. Ne mahdollistavat niin paljon. En tajua miksen ole vaivautunut aiemmin opettelemaan niiden käyttöä.