Channeling Lydia Deetz

 Haluan kertoa teille tarinan. Yläasteajoista asti olen hartaasti halunnut sellaista tietynlaista hattua. En muista, mistä tämä mielihalu syntyi, hyvin luultavasti Burtonin elokuvista ja yleisestä goottiudesta vain kumpusi - se hattu olisi sellainen valtavalierinen, musta hattu, jollaisen näemme "Beetlejuice"-elokuvan Lydialla päässä useampaan otteeseen.

Muistan artikuloineeni vanhemmilleni tarpeestani, ja en muista mistä ja miten, mutta pian sain olkihatun. Se oli sinimustaharmaa, ja sen lierit lörpöttivät löysänä alhaalla ja se oli muutenkin vähän hassunkurinen. Ikätoverit eivät tietenkään pitäneet hatustani, koska siihen aikaan kukaan ei tykännyt mistään mitä tein, vaikka nyt kaikki sellainen on supermuotia. (T: Ikuisesti katkera "muodin edelläkävijä":D)

Näyttäisi nyt siltä, että hattu-unelmani on toteutunut vihdoin, kun vaatekaupat myyvät toinen toistaan leveälierisempiä hattuja. Rantahattujahan nämä kai ovat olevinaan, mutta minulle tämä on sellainen minun ikioma Lydia-noitahattu. Meinasin toistaa menneisyyden virheen ja ostaa yhden joka oli "melkein sellanen täydellinen", mutta onneksi kävin vielä yhdessä kaupassa. En edes muista, mikä kauppa se oli, kun kävin niin monessa. Sieltä löysin tämän "just-eikä-melkein"-yksilön! Tämä on ensimmäinen asia aikoihin, kun ostan jonkin vaatekappaleen uutena.

Nico maksoi siitä puolet, sillä se maksoi n. 20 euroa ja Nico näki miten onnelliseksi joku tyhmä hattu tekisi mut ja miten mua harmittais jos en ostais sitä. Sitten se nauroi mulle kun vaan keekoilin hattu päässä naama oikein tyytyväisyydestä hehkuen.

Harkitsen hatun lierien tärkkäämistä, mutta en ole ikinä tehnyt sellaista, joten täytyy vielä ottaa selkoa parhaasta metodista. Hatun materiaali on 98% paperia ja 2% polyesteria. Ihan siltä varalta, jos jollakulla lukijoista olisi parempaa tietoa tärkkäyksestä.

"My whole life is a darkroom. One big, dark... room."

"I feel so stupid." "It's not stupid. We're ghosts!"

Hatusta ilahtuneena lähdettiin Nicon kanssa toteuttamaan Beetlejuice- ja Lydia-henkistä asukuvausta. Ilahdutti huomata, että olen onnistunut haalimaan ajan myötä kirppareilta ja kierrätyksestä todella ihania synkistely-liehuvaatteita, ja ne päällä olikin tosi kaunis ja omanlainen olo - Enkä nyt viittaa liehuvaatteilla noihin kummituslakanoihin...

"Lydian lookin" saavuttaakseni rääkkäsin hiusparkojani ennätyspaljon. Lakkaa ja geeliä kului. Olen muuten leikannut otsatukan, ja kerrankin kun se olisi saanut käyttäytyä huonosti niinkuin yleensä - rihmottua ärsyttäviksi nuudeleiksi otsalle - se ei sitä suostunut tekemään. Liian puhtaat hiukset tai suorituspaineita. Meikkasin myös kulmakarvat eri tavalla, ja tietenkin tummensin silmänalusia. Niitä ei tosin tarvinnut edes paljoa tummentaa, mulla on nimittäin ihan kroonisesti silmänaluset lommolla. Snif.

Suorastaan ihastuttava yksityiskohta, vaikka itse sanonkin, oli tuo lepakko-kaulakoriste, joka on "oikeasti" hiuskoriste, mutta se sopi ihan täydellisesti kuromaan kaapuni kiinni kaulan kohdalta. Varmistin vielä paikallaanpysymisen parilla pinnillä.
 

Hattu tekee oikeassa asennossa valopisamia poskille ♥

Teki taas tosi hyvää itsetunnolle saada itsestään onnistuneita kuvia. Ikuisuus-"pitäis joskus"-projektinani on kirjoittaa jonain päivänä kännykkäkameroiden ja yleisestikin kameroiden vääristymisistä ja niiden vaikutuksesta ihmisten minäkuvaan. Sillä vaikka kuinka tiedän itse jotain polttoväleistä, valaistuksesta, laajakulman vaikutuksesta pärstään ja muista valokuvaus-kikkakolmosista, on silti välillä vaikea uskoa ettei oikeasti näytä siltä kuollutihoiselta kumialienilta, jonka otsa venyy hämmästyttäviin mittasuhteisiin kuvan nurkkia kohti kännykkäkuvissa.

Itse olen esim. kuvannut pimeässä mörköluolassani selfieitä koko talven ja kevään, ja unohtanut tyystin että mulla on valoisassa ihan hehkuvan vihreät silmät, kriiseillyt "valtavaa otsaani ja pakenevaa hiusrajaani", kiukutellut siitä että pää näyttää ihan kesäkurpitsalta, harmitellut kuollutta ja jotenkin "valuvaa" olemustani. Nämä kaikki ovat kännykkäkameran ja hämärän aiheuttamia vääristymiä. Valo tekee ihmeitä. Ja valokuvaus.

Niin paljon liehua ♥

 Translation:

I want to tell a story. When I was a teenager, there was a specific kind of hat I wanted so badly.  I can't even remember what triggered the desire, but it's got something to do with Tim Burton and general gothiness (is that even a word). The hat I craved was a black hat with an enormous brim. The kind of hat Lydia wears in Beetlejuice. 

I remember telling my parents about wanting a hat like that, and I can't remember how or where, but I got a hat okay. It was blue-gray-blackish, and the brim was disappointingly small and kind of floppy. I think my friends didn't like it. People never liked my style, and I got teased about things that are now super fashionable. (Forever bitter about that :D)

Well, it seems my Hat Dreams finally came true, because every store seems to sell brimmed hats, and I found "mine"! Can't even remember which shop it was, but I almost bought a "nearly-perfect-this-will-do" hat before stumbling into this one. This is a first thing in a long time I bought new from store.

Nico paid half of the hat, because he saw how ridiculously happy it would make me. The price was about 20 euros. Then he laughed at me when he watched me stroll with a giant goth hat on my head and a giant grin on my face. 

We had a Beetlejuice and Lydia-inspired photoshoot and I got to wear clothes that felt like me. I felt pretty and happy. It felt sooo good to see flattering pictures of myself! For the whole spring and winter I've been taking smudgy cellphone selfies in my dark bat-cave and wondering why I look like a dead rubber alien. It's hard to remember sometimes what wide angled lenses and poor light do to a face.

To achieve the "Lydia look", I had to torture my hair with lots of products and teasing. I also made my makeup differently - different brows, and I darkened my dark circles (wasn't a big effort, I already have chronic dark circles). A delightful detail was the bat brooch I used to fasten my cloak. It's actually a hair accessory, but I thought that it was perfect for this occasion.

Rocky Horror Picture Show ja Vihaiset Hiukset

 Oli kevät, oli Orion, oli Rocky Horror Picture Shown näytökset. Niitä harvoja tapahtumia, joista olen aivan riemuissani ja innoissani, vaikka siellä olisi kuinka paljon ihmisiä (Yleensä muuten hermostun väentungoksesta hyvin helposti).

Tänä vuonna ajattelin pukeutua erään elokuvan hahmon innoittamana; Magenta on yksi lempihahmoistani. En ikinä jaksa hinkata asuani cosplaymaisella pikkutarkkuudella, vaan minulle tärkeintä on että hahmo on tunnistettavissa, mutta pystyn antamaan sille oman "touchin". No, tämän hahmon keskeisimpiä piirteitä ovat kuitenkin isot, punaiset kiharat, jotka halusin saavuttaa ilman lämpökäsittelyjä. Nukuin siis edeltävän yön käsittämättömät pinni-alienmykkyrät päässäni, ja kun avasin ne, hiukseni olivat kikkurat kuin 80-luvun kammottavimpana permanenttiaikana :D No, onneksi kiharat alkoivat laskeutua hyvin pian. Lakkaa ja suolasuihketta kului. Ulos lähtiessäni hiukset olivat jo hiusten näköiset.

 Hauskaa oli ja seuraavana päivänä sitten mentiinkin samoilla hiuksilla Arabian Katufestareille.
Mielestäni kiharat, tai ainakin laineikkaat hiukset sopivat mulle ihan hyvin, ainakin verrattuna siihen piikkisuoraan liruun mikä yleensä mun päästä löytyy. Harmi, että tällainen hiustyyli vaatii niin paljon ylläpitoa.

elokuvaillan jälkeinen "meikit ei lähde vaikka kuinka hinkkaan"-kuva

Ja siitä psykedeelisempi versio. Räpelsin hiirellä periaatteella "älä suunnittele, piirrä vaan".

Arabian katufestivaalien jälkeisenä aamuna, hiukset olivat kuin mäntysuovalla hinkattua villaa. Peilistä katsoi väsynyt naama, jota kehysti takkuiset hamppuhiukset. Meille tuli siinä sitten vähän tukan kanssa erimielisyyksiä kun olin niin karskisti sitä kohdellut jo monta päivää putkeen. Tein meidän kehityskeskusteluista lyhyen sarjakuvan. Se aukeaa ehkä paremmin ihmisille, jotka ovat katsoneet Adventure Timea. Kuvittelin, että mun hiukset kuulostaisivat happaman tyytymättömiltä, niinkuin Lemongrab.

Draaman kaari: Konflikti

Draaman kaari: ponnistus

Onnellinen loppu

Translation:

It's that time of the year again; I went to see The Rocky Horror Picture Show at Orion! This year I was dressed as Magenta. This meant I needed to curl my normally straight hair, but I didn't want to use heat. I slept with weird alien buns on and teased my hair like crazy; I ended up with a 80's perm look. Fortunately it settled a bit when I went outside.  

The next day was Arabia street festival, and I teased my hair a bit more. The next morning we had a strict discussion about what is ok and what isn't. It seemed my hair had had enough of my teasing, because it had a Lemongrab-y meltdown.

Kun muut sanoo "päivän saalis", ne tarkoittaa ostoksia...

 ...Mä taas puhun romulavan antimista.

Mulla kävi tänään ihan satumainen lykky. Välillä musta tuntuu, että mun elämä on kuin googlen hakujen mukaan generoituvat mainokset sivupalkeissa.

Tiedättekö, tarkoitan sitä että puhut vaikka facebook-chatissa kaverisi kanssa kuinka pitäisi ostaa uudet rintsikat, ja yhtäkkiä joka sivupalkissa on alusvaatemainoksia. Tai haet googlesta hakusanalla "Bruce Willis" ja seuraavana päivänä FB-feedissäsi näkyy ennätysmäärä actionleffa-sivustojen päivityksiä.

Nimittäin viime aikoina mulle on käynyt tosi omituisia onnenpotkuja just, kun oon esimerkiksi ajatellut haluavani jotain, tai vähän aktiivisemmin tykkäillyt jostain asiasta. Viimeisin esimerkki oli tätä ennen se Musta Torni-kirja kierrätyspisteessä just kun olin ajatellut hankkia sen, ja sitä ennen kasa mannekiineja roskislavalla.

Tänään satuin paikalle, kun meidän taloyhtiön yksi asunto tyhjennettiin. En ikinä tavannut siinä asuvaa kaveria, mutta roskalavalla penkoessani hänen jäämistöään, tunsin jonkinlaista lojaalia toveruuden tunnetta, pelkkien tavaroiden perusteella. Yllättävän paljon ihmisestä pystyy päättelemään hänen tavaroistansa.

Pistää miettimään, minkälaisen kuvan ihmiset saisivat minusta, jos minun koko omaisuuteni heiteltäisiin roskalavalle. Olen fiilistellyt koko päivän myös sitä, miten uskomaton onnenpotku oli, että osuin juuri oikeilla minuuteilla paikalle, sillä parhaat aarteet olisivat hautautuneet tylsän näköisten tavaroiden alle ihan minuuttien sisällä. Ja miten hienoa, että paikalle osuin juuri minä, joka arvostan tällaisia löytöjä enemmän kuin moni muu.

Puhuin tuosta google-jutusta siksi, että olen siis viime aikoina popitellut ihan hulluna kaikenlaista retro-italohommelia, kuten italialaista kulttikauhuleffoja ja niiden soundtrackeja. Kuinkas sattuikaan, jätelava pursusi italokauhua, B-kauhua, scifiä, kulttiklassikoita, hämäräperäisiä leffoja, valonarkoja leffoja.(KÖHcannibalholocaustKÖH)

Puhtoista porsliinia ja suolenpätkiä.

Italokauhussa, a.k.a "giallo"ssa minua eniten viehättää estetiikka, erityisesti julisteiden ja filminkansien kuvitus. Kauhuleffat itsessään alkavat liian suurissa määrissä maistua puulta, SPOILER ALERT ne ovat nimittäin usein oikeasti paskoja, mutta en ikinä kyllästy julisteiden taiteen ihailuun. Useimmiten ne ovat parempia kuin itse filmi. Niitä voin ihailla dyykkaamastani "Bizarre Sinema!"-kirjassa tai Horror encyclopediassa. Mielenkiintoista luettavaa lienee myös sarjamurhaajien A-Z.

Vinyylilevyinä löytyi muutamia helmiä, mm. uuh italokauhusoundtrackeja. Voi että kun en ehtinyt käydä kaikkia levyjä läpi, olen varma että sieltä olisi löytynyt jotain kunnon keräilyharvinaisuuksiakin.

Ja kuka muu olis osannut arvostaa enemmän vanhakauhuleffapaitoja, kuin allekirjoittanut? Olen myös juuri aloittanut kuvaamaan filmille, ja löysin filmirullia. Vaikea vain sanoa, onko niihin jo kuvattu. Jonkun materiaalin perusteella, jota roskalavalla näkyi, vähän epäilyttäisi kehittää nuo filmit, kun ei sitä tiedä minkälaista pervoilua niiltä sitten paljastuisi. Oi, filmikuvauksen jännitysmomentit!

 Ihmeellisiä alien-figuureja 90-luvulta, vielä paketissaan! Sormet syyhyää, kun ihan oikeasti haluaisin ottaa ne vain ulos paketista ja leikkiä niillä, ihan oikeasti leikkiä niillä :D Mutta avaamattomalla paketilla on jälleenmyyntiarvoa jos niistä raaskin luopua.

 Viimeisimpänä lavalta raahasin vinyylisoittimen. Tavaranlappaajamiehet sanoivat "Nyt tuu pois tai tulee kylmää kyytiä:D" ja hinasivat lavan pois, kun jäin vinyylisoitin sylissäni haikailemaan lavalle jääneiden vahvistimen ja kaiuttimien perään :(

Tää toimii! Pitää vaan metsästää nyt jostain ne äänentoistot.

Luulen, että jos on juuri viime aikoina ajatellut tykkäävänsä jostain, siihen viittaaviin asioihin kiinnittää helpommin huomiota. Täten ehkä saattaa tuntua siltä, että joskus käy melkein yliluonnollisia asioita koska "justhan mä viimeks eilen ajattelin tätä, ei tää voi olla sattumaa".

Dyykkaajan ahneus on muuten ihan hullu asia. Mä dyykkasin tänään ihan mielettömiä juttuja ja olin ihan hullun onnekas, mutta silti oon ajatellut tänään useampaan otteeseen "hitsi kun en saanut niitä äänentoistolaitteita".

Mutta mä olen ihan superkiitollinen. Mulla on ollut tosi rankkaa viime aikoina, Nadia on just ollut leikkauksessa koska sillä oli pari kasvainta (todennäköisesti hyvälaatuisia), rahahuolia ja muuta ikävää. Tää saalis todellakin piristi ja sai iloiseksi.

(edit: heh, kuulosti ihan kuin Nadialla olisi ollut rahahuolia. Ei sillä ole, se on niin onnekas kun ei tarvitse ajatella raha-asioita, emäntä piffaa.)

Tässä Nadia tyhmän kaulurinsa kanssa. Se on surkeista surkein koira just nyt.

Translation:

You know the feeling, when you talk or think about something, and in the near future it just appears to your life? I have that sometimes, it's delightful. For example the last time was when I was thinking of reading The Dark Tower series, and found the first three books from the recycling room just a week later.

Today I hit the jackpot. Someone's apartment was emptied into a tidal tank. All their belongings. I never met the guy, but going through someone's belongings gives this strange feeling of fellowship. Like I knew them just by going through the stuff. And judging by the stuff, I think I would have liked them. I was so lucky to be there, it was only matter of minutes and I would not have seen the best stuff because it was soon covered with dull stuff.

I have been crazy about old italo stuff lately, like italo horror "giallo", b-movies, italo soundtracks, cannibal movies, weird shit cult movies. Well how about that, the tank was filled with that stuff. Also vinyls, collectibles, retro horror T-shirts, film rolls, and a perfectly working turntable. It was a shame that the tidal tank guys took the tank away before I was able to rescue the amplifier and the speakers. :(

I'm feeling so grateful. All this stuff is so awesome. I haven't been well at all lately, Nadia's had a surgery, money's tight, and other shitty stuff. This really made my day and I felt happy and fortunate.

Life's no fun without a good scare!

Tämän halloweenin asuvalintani oli Sally, kokoon kursittu kaunokainen elokuvasta "Painajainen ennen joulua". Sally on luonteeltaan hyväsydäminen, ujo introvertti, joten pystyn samaistumaan hahmoon hyvin vahvasti.

Asuun tarvittavat osat löytyivät melkein kokonaan jo omasta takaa; jouduin ostamaan vain kasvomaalit, kahdet valkoiset sukkahousut ja muutaman kangastilkun. Ompelin Sallyn mekon vanhoista vaatteista ja ostamistani tilkuista. Se ei ole täysin identtinen, kuin elokuvassa esiintyvä mekko, mutta en jaksanut hikoilla liikaa asian suhteen. Ei tässä kuitenkaan cosplayaamaan oltu menossa, vaan pitämään hauskaa ystävän halloweenjuhliin! Yritin kuitenkin poimia jonkinlaisia yhtäläisyyksiä kuoseihin ja väreihin.

Asukokonaisuuteen kuului myös "deadly night shade"-juomalasi. Se on tavallinen hillopurkki maalattuna, koristeltuna, ja päällystettynä decoupage-lakalla. Juhlien jälkeen purkki kyllä pääsi ehdottomasti hyllylle koristeeksi. On se sen verran söpö.

Juhlat olivat kauhistuttavan ihanat. Oona oli panostanut ihan huolella, joka puolelta löytyi kutkuttavan karmivia yllätyksiä ja koristeluita.

"Hei... täällä pöydän alla on irtoraajoja! :O" 

Juhlien mastermind.

Minun kontribuutioni tarjoiluihin

Tein mystisen pastellisen ektoplasmaisen halloween-rahkayllätyksen. Siitä tuli niin hyvännäköistä, että olisin vaan halunnut sukeltaa sinne. Oona tarjoili myös kookos-mustikka-hyytelöaivoja, omenapiirakkaa, boolia, ja muuta ihanaa.

Ihmisillä oli kivoja asuja.

Laura oli rakentanut itselleen Pip-boyn, olka-armorin (joka ei kyllä näissä kuvissa näy), Nuka-colaa ja Nuka-cola Quantumia. Siinä on jo aavikkosoturin alkeet, sanoisinko! (Kyseiset asiat ovat siis Fallout-peleistä tuttuja tilpehöörejä).

Taistelijan janon sammuttaa Nuka-Cola! Radiation +3

Nico oli puuskupuh! Kaikki sanoivat "Harry Potter" :( Nicoa harmitti :(

 Illan aikana juhlien taustalla pyöri halloween-uskottavia leffoja. Välillä leffat varastivat koko shown, jos vaikka ruudussa näkyi turhan läheistä kanssakäymistä ruumiiden kanssa (Nekromantik 2)(en suosittele kenellekään) tai vedenalaista gorea (Piranha 3D)(en suosittele kalakammoisille, eli itselleni). Leffavalikoimaan kuului tietysti myöskin klassikko Painajainen ennen joulua (suosittelen kaikille). Pääsin eläytymään leffaan ihan uusilla tavoilla Sallyksi pukeutuneena.

"Tickle tickle tickle! Tickle tickle tickle! -
WHAT?!?!"

 Nyt vaan sitten odotellaan taas seuraavaa halloweenia. Marraskuu-masennus tuntui oikein rysähtävän ovesta ja ikkunoista sisään, ja kauhea keli siinä mukana.

lähde

 Translation:

This halloween I decided to dress as Sally from Nightmare before christmas. She's shy, introverted and kind-hearted, so it was easy to "be her". 

I sewed the dress myself. I didn't stress too much about it being identic with the real dress, since it wasn't a cosplay convention I was attending but a nice party where I'm supposed to have fun. I also made a "deadly night shade" drinking glass to go with the dress. The stitches on my arms and legs are drawn on white stockings with a marker. 

Oona's party was lovely. She had decorated the place spooky scary and I loved every bit of it!
I made a goo surprise to eat. Oona had made jelly brains, apple pie and other good stuff.

People had cool outfits, like for example a wizard (a hufflepuff, to be precise), wasteland wanderer from fallout series, a deer, pokemon trainer and her pokemon, and a voodoo god. Oona was Gogo Yubari from Kill Bill.

We watched some movies, to mention a few, Nekromantik 2 was horrible, Piranha 3D was horrible (neither in a good way). Nightmare before christmas was... of course delightful.

Now I just have to wait a year until next halloween. November already proved itself awful, I'm feeling really down. Post-halloween depression?