Kaipaan sinua

Tänään, 6.3.2015, Nadia olisi täyttänyt viisi vuotta. Mun piti tehdä kuvakollaasi meidän vuosista yhdessä, mutta en vain pystynyt, kun sattui niin sydämeen. Tässä meidän ensimmäinen yhteiskuva.

Mun elämä on ollut Nadian kuoleman jälkeen silkkaa alamäkeä.

Translation:

Today would have been Nadia's fifth birthday.

I meant to post a bunch of pictures of our time together, but I couldn't even look them all through with this broken heart. But here's our first picture together.

Since Nadia died, my life has really gone downhill.

Into the light, Nadia

 Suruani ei voi sanoin kuvailla.

Torstaina, 05.02.2015, jouduin jättämään hyvästit rakkaimmalle ystävälleni. Nadia on kuollut.

 Kaikki tapahtui nopeasti ja yllättäen. Vieläkään ei ole selvillä, mikä laukaisi kaiken, illalla kaikki oli vielä normaalisti, mutta aamulla Nadia oli hirmuisissa tuskissa. Sen selässä oli jotain vikaa. En edes pysty kirjoittamaan tähän tapahtumien kulkua, sillä se oli sydäntäsärkevää.

Lyhyesti: Nadian takaruumis halvaantui. Todennäköisemmin ns. "mäyräkoirahalvaus" eli välilevytyrä, tai selkäydinkanavan ahtauma. Se eteni niin nopeasti ja aggressiivisesti, että edes leikkauksen avulla sillä ei olisi ollut kovin suuret mahdollisuudet ikinä toipua. 

Jäljelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin päästää pieni koiraystävä kivuistaan. Se oli kipein päätös, jonka olen ikinä tehnyt. Pitelin pientä ystävääni sen viimeisten sydänäänien hiipuessa. Sen jälkeen pitelin vain tyhjää kuorta, joka ei enää ollut Nadia. Pitelin sitä siitä huolimatta vielä pitkään, ja itkin sen turkkiin epätoivoisia kyyneleitä.

Suruni on niin suunnaton, niin pohjaton. Tuntuu absurdilta, kuinka ympärilläni elämä jatkuu normaalisti. Henkilökohtainen maailmanloppuni ei yksinkertaisesti ulotu muuhun maailmaan. Voin vain kiittää kaikkia ystäviäni ja perhettäni siitä, etten kuitenkaan ole yksin suruni kanssa, heistä on ollut valtava apu. 

Surutyö on raskain työ, jota olen ikinä tehnyt, eikä siitä edes saa palkkaa. Takerrun Nadian entiseen vilttiin kuin apinanpoikanen. En pääse mihinkään pakoon muistoja, Nadia on kaikkialla. Nico on yrittänyt saada mua pysymään liikkeellä ja yritetään yhdessä tukea toisiamme, mutta täytyy myöntää, että Nico on joutunut tällä hetkellä aikamoisen taakan tukipilariksi, vaikka sekin on murheen murtama; Olihan Nadia tavallaan senkin koira.

Seuraavana päivänä käytiin kävelyllä Vanhankaupungin koskella. Valokuvaaminen on mulle aina terapeuttista, joten kuvasin. Tämän merkinnän valokuvien yhteinen teema on "Lähtösi jälkeen". Kaikki on pysähtynyt, kaikki on kylmää.

Kun Nadia lähti viimeiselle matkalleen, ulkona satoi pulleita, hiljaisia lumihiutaleita, aivan kuin höyheniä. Kaikki oli kirkasta ja hiljaista. Kun tulimme ulos, Nadia rauhoittui hetkeksi, ja katsoi vain taivaalle rauhallisesti. Lumihiutaleet putoilivat ja sulivat hiljalleen sen kasvoille, ja toivon, että siitä tuntui edes hetken aikaa rauhalliselta. Isä tuli hakemaan meidät autolla. Nico oli mukana myös. Nadia ei pystynyt enää kävelemään, vaan raahasi velttoa takaruumistaan perässään. Silti se yritti. Sitkeä rakas raukka...

Kotimatkalla meitä oli neljän sijaan enää kolme.

Niin monia "ei enää ikinä"-hetkiä, niin monia katkeria kyyneleitä, niin paljon painajaisia. Nukun rauhoittavien voimalla, purskahtelen itkuun, katson elokuvia tyhjin silmin. Lopputekstien kohdalla itken taas, kun oikea maailma lyö nyrkillä palleaan. Teen pakollisia juttuja robottimaisen lasittuneella katseella. En ole vielä pystynyt siivoamaan Nadian tavaroita pois. Siitä päivästä lähtien, kun Nadia saapui mun luokse, tää on ollut mun pahin painajainen. Ja nyt se on totisinta totta.

Nadia, the time has come for you to seek the path. Your soul has set you face to face with a clear light. And you are now about to experience it in its reality. Wherein all things are like the void and cloudless sky. And the naked spotless intellect is like a transparent vacuum. Without circumference or center. Nadia, in this moment know yourself. And abide in that state. Look to the light, Nadia. Find the light. Into the light, Nadia. Into the light.

Translation:

I had to put my best friend to sleep. Nadia is dead.

I don't have the strenght to tell about it in detail; She was in terrible pain and her back paralyzed. I had to let her go, I had to make the pain go away. Well, it did not go away, some of it just transferred to my heart. But Nadia does not suffer anymore. I held her in my arms as she died.

I'm devastated. There are no words for this sorrow. I miss her so much.

Ranskanbulldoggin päiväkirja

 Kuten olen aiemmin maininnut, Nadia joutui käymään kuukausi takaperin nisäleikkauksessa. Sillä oli kaksi nisäkasvainta, jotka osoittautuivat hyvälaatuisiksi ja saatiin ongelmitta pois, eivätkä ne onneksi olleet levinneet mihinkään.

Napsin aika ajoin kuvia Nadian paranemisprosessin varrelta, ja Nadia kirjoitti sairaskertomuksensa päiväkirjaansa. Lahjoin Nadian runsailla herkuilla, jotta saisin skannata ja jakaa sen sairaskertomuksen teillekin! 😂 Kannattaa klikata kuvat isommaksi, niin näkee sitten paremmin lukea Nadian merkintöjä.

 

1.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~

2.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~

3.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~

4.

Translation:

Unfortunately, this one's in finnish, sorry! Nadia had a surgery in which three of her nipples were removed because she had tumours. Fortunately they were the good kind, and we got rid of them and everything's good now. Here is Nadia's diary entries about the healing process.

Kun muut sanoo "päivän saalis", ne tarkoittaa ostoksia...

 ...Mä taas puhun romulavan antimista.

Mulla kävi tänään ihan satumainen lykky. Välillä musta tuntuu, että mun elämä on kuin googlen hakujen mukaan generoituvat mainokset sivupalkeissa.

Tiedättekö, tarkoitan sitä että puhut vaikka facebook-chatissa kaverisi kanssa kuinka pitäisi ostaa uudet rintsikat, ja yhtäkkiä joka sivupalkissa on alusvaatemainoksia. Tai haet googlesta hakusanalla "Bruce Willis" ja seuraavana päivänä FB-feedissäsi näkyy ennätysmäärä actionleffa-sivustojen päivityksiä.

Nimittäin viime aikoina mulle on käynyt tosi omituisia onnenpotkuja just, kun oon esimerkiksi ajatellut haluavani jotain, tai vähän aktiivisemmin tykkäillyt jostain asiasta. Viimeisin esimerkki oli tätä ennen se Musta Torni-kirja kierrätyspisteessä just kun olin ajatellut hankkia sen, ja sitä ennen kasa mannekiineja roskislavalla.

Tänään satuin paikalle, kun meidän taloyhtiön yksi asunto tyhjennettiin. En ikinä tavannut siinä asuvaa kaveria, mutta roskalavalla penkoessani hänen jäämistöään, tunsin jonkinlaista lojaalia toveruuden tunnetta, pelkkien tavaroiden perusteella. Yllättävän paljon ihmisestä pystyy päättelemään hänen tavaroistansa.

Pistää miettimään, minkälaisen kuvan ihmiset saisivat minusta, jos minun koko omaisuuteni heiteltäisiin roskalavalle. Olen fiilistellyt koko päivän myös sitä, miten uskomaton onnenpotku oli, että osuin juuri oikeilla minuuteilla paikalle, sillä parhaat aarteet olisivat hautautuneet tylsän näköisten tavaroiden alle ihan minuuttien sisällä. Ja miten hienoa, että paikalle osuin juuri minä, joka arvostan tällaisia löytöjä enemmän kuin moni muu.

Puhuin tuosta google-jutusta siksi, että olen siis viime aikoina popitellut ihan hulluna kaikenlaista retro-italohommelia, kuten italialaista kulttikauhuleffoja ja niiden soundtrackeja. Kuinkas sattuikaan, jätelava pursusi italokauhua, B-kauhua, scifiä, kulttiklassikoita, hämäräperäisiä leffoja, valonarkoja leffoja.(KÖHcannibalholocaustKÖH)

Puhtoista porsliinia ja suolenpätkiä.

Italokauhussa, a.k.a "giallo"ssa minua eniten viehättää estetiikka, erityisesti julisteiden ja filminkansien kuvitus. Kauhuleffat itsessään alkavat liian suurissa määrissä maistua puulta, SPOILER ALERT ne ovat nimittäin usein oikeasti paskoja, mutta en ikinä kyllästy julisteiden taiteen ihailuun. Useimmiten ne ovat parempia kuin itse filmi. Niitä voin ihailla dyykkaamastani "Bizarre Sinema!"-kirjassa tai Horror encyclopediassa. Mielenkiintoista luettavaa lienee myös sarjamurhaajien A-Z.

Vinyylilevyinä löytyi muutamia helmiä, mm. uuh italokauhusoundtrackeja. Voi että kun en ehtinyt käydä kaikkia levyjä läpi, olen varma että sieltä olisi löytynyt jotain kunnon keräilyharvinaisuuksiakin.

Ja kuka muu olis osannut arvostaa enemmän vanhakauhuleffapaitoja, kuin allekirjoittanut? Olen myös juuri aloittanut kuvaamaan filmille, ja löysin filmirullia. Vaikea vain sanoa, onko niihin jo kuvattu. Jonkun materiaalin perusteella, jota roskalavalla näkyi, vähän epäilyttäisi kehittää nuo filmit, kun ei sitä tiedä minkälaista pervoilua niiltä sitten paljastuisi. Oi, filmikuvauksen jännitysmomentit!

 Ihmeellisiä alien-figuureja 90-luvulta, vielä paketissaan! Sormet syyhyää, kun ihan oikeasti haluaisin ottaa ne vain ulos paketista ja leikkiä niillä, ihan oikeasti leikkiä niillä :D Mutta avaamattomalla paketilla on jälleenmyyntiarvoa jos niistä raaskin luopua.

 Viimeisimpänä lavalta raahasin vinyylisoittimen. Tavaranlappaajamiehet sanoivat "Nyt tuu pois tai tulee kylmää kyytiä:D" ja hinasivat lavan pois, kun jäin vinyylisoitin sylissäni haikailemaan lavalle jääneiden vahvistimen ja kaiuttimien perään :(

Tää toimii! Pitää vaan metsästää nyt jostain ne äänentoistot.

Luulen, että jos on juuri viime aikoina ajatellut tykkäävänsä jostain, siihen viittaaviin asioihin kiinnittää helpommin huomiota. Täten ehkä saattaa tuntua siltä, että joskus käy melkein yliluonnollisia asioita koska "justhan mä viimeks eilen ajattelin tätä, ei tää voi olla sattumaa".

Dyykkaajan ahneus on muuten ihan hullu asia. Mä dyykkasin tänään ihan mielettömiä juttuja ja olin ihan hullun onnekas, mutta silti oon ajatellut tänään useampaan otteeseen "hitsi kun en saanut niitä äänentoistolaitteita".

Mutta mä olen ihan superkiitollinen. Mulla on ollut tosi rankkaa viime aikoina, Nadia on just ollut leikkauksessa koska sillä oli pari kasvainta (todennäköisesti hyvälaatuisia), rahahuolia ja muuta ikävää. Tää saalis todellakin piristi ja sai iloiseksi.

(edit: heh, kuulosti ihan kuin Nadialla olisi ollut rahahuolia. Ei sillä ole, se on niin onnekas kun ei tarvitse ajatella raha-asioita, emäntä piffaa.)

Tässä Nadia tyhmän kaulurinsa kanssa. Se on surkeista surkein koira just nyt.

Translation:

You know the feeling, when you talk or think about something, and in the near future it just appears to your life? I have that sometimes, it's delightful. For example the last time was when I was thinking of reading The Dark Tower series, and found the first three books from the recycling room just a week later.

Today I hit the jackpot. Someone's apartment was emptied into a tidal tank. All their belongings. I never met the guy, but going through someone's belongings gives this strange feeling of fellowship. Like I knew them just by going through the stuff. And judging by the stuff, I think I would have liked them. I was so lucky to be there, it was only matter of minutes and I would not have seen the best stuff because it was soon covered with dull stuff.

I have been crazy about old italo stuff lately, like italo horror "giallo", b-movies, italo soundtracks, cannibal movies, weird shit cult movies. Well how about that, the tank was filled with that stuff. Also vinyls, collectibles, retro horror T-shirts, film rolls, and a perfectly working turntable. It was a shame that the tidal tank guys took the tank away before I was able to rescue the amplifier and the speakers. :(

I'm feeling so grateful. All this stuff is so awesome. I haven't been well at all lately, Nadia's had a surgery, money's tight, and other shitty stuff. This really made my day and I felt happy and fortunate.

Girl Power

 Teki mieli verestää vähän Photoshoptaitojani pitkästä aikaa. Nico on vienyt piirtopöytänsä omaan kotiinsa, joten jouduin syväämään nämä hiirellä. Nicon piirtopöytä pyöri mun nurkissa _hyvin_ kauan, enkä tehnyt sillä mitään. Mutta auta armias, viikko piirtopöydän poistumisesta, ja pää surraa täynnä ideoita, joihinn sitä tarvitsisi! No, ei siinä muuta auttanut, kuin tilata ihan oma piirtopöytä. Pian kotiin saapuu Wacomin Intuos Pen Small.

Tämä kuvapari on tehty taustoja ja tekstuureja myöten itse. Tunsin vain tarvetta vähän kehaista, kun niistä tuli mielestäni niin hienot.

"...With a little help from my friends"

Nadiassa on sellasta tyttöpoweria että huh huh. Sille ei ryppyillä. Se on kova muija! Mutta hihojaan se ei osaa kääriä, kuten eivät mitkään muutkaan peukalottomat otukset, joten siinä se tarvitsi vähän mun auttavaa kättä.

fig 1. Auttava käsi

Muista; Sä olet ihan mieletön, ja sä pystyt siihen. Joskus ei kuitenkaan yksin pysty kaikkeen. Silloin on ihan okei pyytää ystävän apua ja tukea. Sitä varten ne ystävät on.

Hmh. Nää kuvat olisivat olleet loistavaa kuvitusmateriaalia johonkin paljon syvällisempään tekstiin... Tällä kertaa sellaista ei kuitenkaan tullut ulos. Oh well!

Loppuun vielä digitaalisia tuplavalotuksia. Mä rakastan niitä, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Suomenlinna

 Horisontissa jylläävistä mustista pilvistä huolimatta lähdimme tänään Suomenlinnaan Nicon ja Nadian kanssa. Meillä oli kiva ja onnistunut päivä. Suomenlinna on kaunis paikka, ja siellä on paljon hyviä paikkoja pitää piknik tai pussailla!

Nadia ihmetteli ja tutki ja ihmetteli ja sai uusia kavereita minne tahansa menikin. Nadia söi hanhenkakkaa ja haisteli joka nurkan. Meidän kimppuun meinasi hyökätä lokki, kun mentiin liian lähelle niiden pesäpaikkaa kai. Suomenlinnan rantakallioilla lokit vain levitoivat merituulessa, ja se näyttää tosi omituiselta, ne vaan roikkuvat ilmassa kuin näkymättömien lankojen varassa, ja kirkuvat.

Siellä tuuli tosi paljon. Ei osannut päättää, myrskysikö vai paistoiko aurinko.
Käytiin tutkimassa myös Suomenlinnan luolia, Nadia näytti yhden portaikon luona ihan joltain portinvartijalta joka voisi tulla vastaan Dungeons and Dragons-pelissä. Syvyyksien Kerberos kiiluvine silmineen :D

Hyökkäykseen!

Luolien katossa kasvoi ällöä tippukiveä.

 

Ei oikeastaan tehty mitään muuta erikoista. Käveltiin, syötiin makaronisalaattia ja mansikoita, istuskeltiin. Oli kiva päivä kolmistaan Suomenlinnassa.

Watermelon purse

Lepuuttakaa silmiänne tässä maailman söpöimmässä herkkulaukussa!  Löysin sen kierrätyskeskuksesta. Kevään tullessa kirppari-into on löytynyt jälleen, onneksi, sillä nyt on tiedossa paljon meheviä kierrätys- ja kirpparitapahtumia. Kevään tullessa kaikki muukin tuntuu helpommalta ja hienommalta, nyt voi jo todeta, että jälleen selvittiin hengissä yksi talvi.

Tiedän, ettei tuo laukku varmastikaan oikeasti ole vintagea, mutta tykkään sen vintagemaisesta lukkosysteemistä ja sen kovapahvisesta "eväslaukkumaisuudesta". Tosin olen vielä aika vainoharhainen siitä, että mitäs jos se lukko vaan aukeaa itsestään ja laukun sisältö lervahtaa ulos lennossa :(

Nadiakin oli mukana nauttimassa kevätauringosta! The coolest doge.

Translation:

Feast your eyes on this delicious-cute purse! I found it from the recycling center. I have found again my passion of recycling and flea markets. Luckily, Helsinki is full of recycling events this time of year! I'm happy that it's spring already, now I can say that I survived yet another winter. 

I know that the bag isn't probably really vintage, but I love it's vintage-ish locking mechanism. Though it makes me kind of paranoid-nervous, I fear that the bag will open by itself and spread my stuff onto the ground! :(

Nadia was also with us, enjoying the lovely spring morning. The coolest doge.

Katse aurinkoon

"Can't tell if those are black holes I spy

Staring down at us

Sucking starlight through our eyes"

Nadia on söpö, kun se nukkuu hymy naamalla. Se vaan on kuin sellanen pieni kasa mämmiä sängyllä, ja hymyilee.

Metsiin meni

Jokaisella meillä on ympäristö, jossa "sielu lepää". Joillakuilla se on meri, toisilla lehto, toisilla vuoristo. Omani on havumetsä. Siellä tunnen oloni kotoisaksi, tunnen täyttyväni rauhasta ja mielihyvästä. Olen pienestä asti rymynnyt metsissä, kiipeillyt puissa ja rakentanut majoja. Mielestäni jokaisen ihmisen tulisi välillä käydä metsässä tutkimassa luontoa ja ihmettelemässä.

Metsässä on kuolemaa ja elämää, vanhaa ja uutta, rumaa ja kaunista, kovaa ja pehmeää. Metsä on täydellinen kaikessa epätäydellisyydessään. Metsässä on kaikki vähän vinksin vonksin, mutta juuri sellaisella oikealla tavalla. Kuolleen päälle kasvaa elävää, ja elävä kuolee aikanaan, vain toimiakseen alustana uudelle elämälle.

Kanervat ovat yksi lempikukistani. Tavallaan niin vaatimattomia, mutta samalla ujolla tavalla niin kauniita. Muistan kuinka lapsena istuin kiven päällä kanervikon keskellä, ja söin ketunleipiä. Muistatteko ketunleivät? En ole nähnyt niitä pitkiin aikoihin. Ne maistuivat kirpeältä ja vähän happamalta. Ennen vanhaan niitä kuulemma käytettiin keripukin hoitoon, sillä ne sisältävät C-vitamiinia.

 Saimme paljon eläinystäviä metsäreissumme aikana. Siinä toinen syy, miksi tykkään metsistä. Niissä luonto on niin lähellä. Hämmentynyt sammakko jäätyi nähdessään meidät, ja ällöttävä metallinhohtoinen kärpänen laskeutui kädelleni kuin sirkuttava lintu Disney-piirretyissä. Ehkä olenkin tietämättäni kaiken kuolleen ja mädän Disney-prinsessa. Siinä vasta olisikin näky.

Mikä on sinun sielunmaisemasi? Missä tunnet olosi kotoisaksi?

Nadia näyttää ihan siltä sammakolta, joka löydettiin. Se katsoikin sitä sillä tavalla järkyttyneenä kun katsottaisiin jotain kauan kadoksissa ollutta sukulaista!

Translation:

We all have that one specific landscape that soothes our soul. For somebody, it's the ocean, and for somebody it's the mountains. For me, it's spruce and pine woods. In the forest, I can feel myself filling with peace and positive thoughts. In the forest I feel at home. Since I was little, I have always wandered the forests, climbed the trees and built treehouses. I think everyone should visit the forest now and then, and just marvel at all the little miracles.

The forest is filled with life and death; old and new; ugliness and beauty; hard things and soft things. All its imperfections make it perfect. Death gives birth to life, and life ends to death, only to bring new things to life again.

I also love the forest for its animals. We saw a petrified frog that looked a lot like my dog Nadia, and a gross fly landed on my hand as if I was some kind of Disney princess of death and rot. Wouldn't that be a sight!

What's your special place? The place that makes you feel at ease?