Näytetään tekstit, joissa on tunniste häpeä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häpeä. Näytä kaikki tekstit

kesäkuuta 12, 2014

Ahdistuneen ihmisen "arkea"

Ajattelin tehdä vähän henkilökohtaisemman merkinnän pitkästä aikaa, ja kertoa masennuksesta ja määrittelemättömästä ahdistuksesta kärsivän ihmisen arjesta. Varsinaisesti tämä ei ole arkea, koska olen kesälomalla, mutta on tämä tavallaan. Niin tavallista päätyä tällaisiin tilanteisiin.

Tänään on Helsinki-päivä. Huomasin tapahtuman sivuja selatessani todella mielenkiintoisen tapahtuman; "Rasvaletit ja vekkihameet piknikillä" - 50-luvun piknikin Hakasalmen huvilalla, jossa oli myös ilmaista fiftarikampausten laittoa, opastettu kierros museon fiftarinäyttelyyn, ja muuta kiinnostavaa. Innostuin ja jännityin saman tien niin paljon, että koko mun vartalo vaan joutui ihmeellisen vapinakohtauksen valtaan. Kun meikkasin ja vedin vaatetta päälle, koko mun kroppa ja raajat tutisi ja vatkasi kuin nuudelit. Hyvä, että sain meikit naamaan ilman ylimääräisiä kiekuroita.

Minulla innostus, jännitys ja ahdistus kulkevat hyvin usein käsi kädessä. Ei ole yhtä ilman toista, eikä kahta ilman kolmatta. Siksi jonkun hyvän asian odottaminen tuntuu minusta usein kauhealta, en saa iloa siitä innostuksesta, vaan se tuntuu aivan kamalalta. Oksettaa, sydän hakkaa, hikoiluttaa, pelottaa. En uskalla innostua asioista etukäteen, sillä silloin joudun kestämään tuota kamalaa olotilaa koko ajan; Mitä innostuneempi olen, sitä enemmän ahdistaa.

Lopulta vaatteet olivat päällä, meikit naamassa, ja kengät jo jalassa. Vapina ei ollut lakannut vieläkään, ja siinä käsi ovenkahvalla se sitten iski ilmat pihalle; ahdistusdemoni joka oli oikeastaan kuiskinut koko vapinakohtauksen aikana jossain taustalla. Ahdistusdemoni istuttaa päähäni täysin järjenvastaisia ajatuksia, jotka kuitenkin tuntuvat sillä hetkellä ylitsepääsemättömiltä ja täysin tosilta. Ajatuksia siitä, miten kaikki on turhaa, missään ei ole mitään järkeä, turha lähteä, kaikki vihaa sua, kaikki katsoo sua, kaikki tuomitsee sua, ei kannata, ei pysty, mitä järkeä, yksin olisit sielläkin, kaikki ihmettelee, ulkopuolinen, vaivaannuttava, vieras, ylimääräinen. Worst case scenarioita ja kuvitteellisia dialogeja esim. riitatilanteista, joihin tulen joutumaan.

Sitten vaan huomaa tutisevansa ulkovaatteet päällä, raajat puutuneina adrenaliinista vessan lattialla ja kellon olevan niin paljon, ettei edes kerkeä koko tapahtumaan, ja jostain syystä ensimmäinen puolustusreaktio kaikkeen on alkaa ottamaan vessanpeili-selfieitä. 50 epäonnistuneen yrityksen jälkeen valokuvista katsoo vääristynyt muhkurainen naama, ja kaikki se vaan johtaa siihen, että alkaa epäillä oman mielenterveytensä rippeitä ja tekee mieli kirkua. Sitten vain tyytyy itkeä nyyhkyttämään lannistuneena ja tajuaa, ettei tästäkään nyt tullut mitään. Kaikkein turhauttavinta on nämä päivät, kun on jo valmiina ovella, käsi kahvalla. Ja mä olisin oikeasti halunnut päästä sinne näyttelyyn ja piknikille.


Translation:

This is a more personal post that I'm used to. Unfortunately I don't have the strenght to translate this properly right now. It's about undefined anxiety, and leaving the house. Didn't make it today, ended up on the bathroom floor shaking, and for some reason my first defense mechanism was to start taking selfies, which ended up looking monstrous in my distressed mind, and then uncontrollable crying ensued. Many days are like this when you have anxiety.

helmikuuta 03, 2014

Kodak moments

Kokosin teille tällaisen pienen kollaasin mun kodak-hetkistä!

 Bloggaajana sitä tuppaa esittelemään itsestään vain sitä huoliteltua, onnistunutta puolta, kuvia jossa hymy on nätti ja silmät on auki ja leukalinja on sileä ja näkyvä. Todellisuus sisältää kuitenkin enemmän aivastelua, räpyttelyä, awkwardeja poseerausyrityksiä, repeilyjä, kesken kuvan puhumisia, kaksoisleukoja ja horjahteluita. Ja nyt tarjoan teille todellisuuden. Olkaa hyvät.


"Self-timer laukesi liian aikaisin"

Ponnistusilme

zombi ja kaukosäädin

Parhaat bileet!

Meeri ja ranskanperunoiden arvoitus

"Onko tissit suorassa?"





Sulava ja sorja kuin joutsen keskellä lampea! Olen hirnunut tälle kollaasille kaikkein eniten, näytän niin laskuhumalaiselta.

Jostain syystä musta tulee helposti sellaisia valokuvia, missä näytän aivan valtavan äkäiseltä (ks. suurin osa ylläolevista kuvista esimerkiksi). Aurinko on rakkain ystäväni ja pahin viholliseni valokuvatessa, sillä minulla on hyvin valoherkät silmät, jonka takia kuvista tulee helposti nyrpistelykuvia. :D

Ps. Tämä oli blogini 200. merkintä.

Translation:

Here's a little collection of my "Kodak Moments"! Sometimes, it seems that all the bloggers have perfect life with perfect pictures with perfect poses. Nobody ever blinks or sneezes or breaks into laughter during photos. Or never have double chins or stupid faces. Well, I'm here to tell you the truth. I'm sometimes awkward with posing and I also have a double chin from time to time.

Also, the sun is my lover and my enemy, since I have kind of light sensitive eyes. And they make my face look like a donkey's ass when I'm facing the sun and have to "pose". So even when I'm having a great time (like in many of these photos), I look like I'd want to murder someone :D

heinäkuuta 25, 2013

House of horrors

Anonyymiltä lukijalta tuli postauspyyntönä, että esittelisin mielenkiintoisimpia esineitäni. No, tuntuu kyllä siltä, että kaikki on jo näytetty, koska olen sellainen "Katsokaa katsokaa mitä mulla on/mä tein/mä sain" :D Siksi näistä suuri osa saattaakin olla teille jo tuttuja.

Kun olin teini-ikäinen, harrastin sellaista, että ostin kirppareilta nukkeja ja tuunasin ne (aika shokeeraaviksikin). Hyvän maun rajoilla liikuttiin, ja nyt vähän korvia punottaa kun niitä katselee. Tämän merkinnän ja vanhojen huonojen aikojen kunniaksi kaivoin vanhat nuket vinttikomerosta ja kuvasin niistä muutaman.

Handywoman

Lobotomia-Lissu

Split personality

Come play with us... forever... and ever!

 Jälkeenpäin olen kuullut, että jotkut jopa pelkäsivät minua ja nukkejani oikeasti teininä. Mietin välillä, muistavatko sen aikaiset tuttuni minut vieläkin vain hulluna nukketyttönä. En kyllä ihmettele, olivat nuo sen verran raisuja :D

Sitten vielä joitain kuriositeetteja kodistani, joiden koen kuuluvan "Mielenkiintoisiin Esineisiin™".

 Eteistäni vartioivat mallinuken jalat. Ne ovat kokeneet kovia ja nähneet vuosia, muistan vieläkin ihmisten ilmeet kun raahasin nuo silloiseen kotiini kirpparikierroksen päätteeksi.

 Aito, tyhjä käsikranaatti jossa vielä sokka tallella. On tipahtanut pari kertaa lattialle keskellä yötä ja aiheuttanut sydärin varmaan koko Arabianrannalle, on meinaan aika painavaa valurautaa.

 Lasten nasse ♥ pikkuinen kaveri. Aika pölyinen, hups.

 Naamioni! Tykkään naamioista, naamiaisista, naamioitumisesta. Tuollaise koristeelliset venetsialaiset naamiot ovat parhaita, haluaisin kerätä niitä enemmänkin.

Että semmoisia juttuja mun omistuksesta löytyy!


Translation:


Someone requested an "interesting things in my house"-post. Well, here it is!
When I was a teenager, my hobby was to buy Barbies and such from fleamarkets and "tune" them up a little bit. Now they seem really shocking and kind of tasteless. Some even have confessed that me and my dolls scared them a lot when I was a teenager. No wonder. Well, here are some of them. 

I also wanted to show other curiosities from my home, like these model legs I found from a flea market once, a long time ago. Also here is my hand grenade, a childrens' gas mask and my other mask collection. Thank you for stopping by.