Toisiamme tukekaamme

Pääsin viettämään Helsinki Pride 2014:ää, vaikka aluksi meinasin joutua töihin. Olisi harmittanut extrapaljon olla töissä, sillä kulkue kulki suoraan työpaikkani edestä. Siellähän olisin pyyhkinyt katkerana pöytiä ja kuullut kansan huudon, riemun ja vapauden ulkoa. :D Onneksi sain sumplittua vapaapäivän itselleni ja osallistuttua kulkueeseen ja puistojuhlaan!

Meitä oli yli 20 000 osallistujaa! Se on aivan huima määrä! Niin paljon ihmisiä marssimassa rakkauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Olen meistä kaikista ylpeä.

Valitsin kylttini tekstin sen perusteella, että olen hyvin usein toivonut, että pääsisin kertomaan sille nuorelle itselleni, jota syrjittiin ja joka ajatteli mustavalkoisesti ja fatalistisesti kaikesta, eikä tajunnut että asiat voisivat oikeasti muuttua parempaan suuntaan, että kaikki oikeasti tulee vielä muuttumaan paremmaksi.

Tämä kyltti oli kaikille nuorille, joita kiusataan koulussa, syrjitään, ja haukutaan. Tämä on kaikille nuorille jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon esim. seksuaalisen suuntautumisensa, mielenterveytensä, tyylinsä, ajatusmaailmansa, uskontonsa tai jonkun muun asian takia.

Lapset ja teini-ikäiset ovat hyvin julma ikäryhmä, julmin ehkä meistä kaikista. Sen ikäisenä meille ei ole vielä kehittynyt täyttä ymmärrystä sanojemme ja tekojemme vaikutuksesta, jokainen hakee omaa paikkaansa ja identiteettiään, ja pienistä ongelmista paisuu maailman kokoisia, koska ei ole vielä vertailukohteita eikä elämänkokemusta. Joillekin ihmisille koulun käytävät ovat taistelukenttä, ajovalot peuralle, vihreä maili. Mutta oikeasti, mä voin luvata, että jos vaan jaksaa hampaat irvessä sinnitellä kaiken sen läpi, sen jälkeen niitä odottaa kokonainen maailma, jossa on kaikkea ihanaa! Jos luovuttaa kesken kaiken, ei tule ikinä näkemään kaikkia niitä ihania mahdollisuuksia mitä maailma yläasteen ulkopuolella tarjoaa.

Yläasteella mä uskoin, että kukaan ei ikinä voisi rakastaa mua. En nähnyt tulevaisuutta tai mitään hyvää siellä. Mulle naurettiin koulun käytävillä, mä olin "outolintu". Mun kanssa pistettiin välit poikki kerran koska olin "friikki". Musta liikkui juoruja, hätäisesti rutistettuja paperilappuja, kuiskauksia selän takana. Tiedän, että se mitä koin, ei edes ollut pahinta kiusaamista mitä on; olen valitettavasti nähnyt sitäkin sivusta. Teinit ovat kuin korppikotkia, kerääntyen nipistelemään ja kyräilemään silmät kiiluen ahnaasti heikoimpia.

Kun kasvoin isoksi, aloin pikkuhiljaa hyväksymään itseni. Sain rakkautta ja hyväksyntää, sain kavereita, sain positiivisia kokemuksia, sain elämänviisautta, opin asioita, matkustin, hankin koiran, tein taidetta, kävin kouluissa, kävin töissä, näin asioita, koin asioita, tunsin onnellisuutta.

Tietenkin aikuisuus ei tule täysin ilman kääntöpuolta. Mutta se on ihan toinen aihe, jota en aio käsitellä nyt. Nyt aion fiilistellä sitä, että olen selvinnyt teini-iästä hengissä.

Prideillä tunsin sen yhteyden, rakkauden ja hyvän mielen, joka yhdisti meitä kaikkia outolintuja. Paula Koivuniemen "Aikuisen naisen" kertosäe sai täysin uuden merkityksen, kun sateenkaareen verhoutunut väkijoukko lauloi sitä täyttä kurkkua. Muutos on tapahtumassa, sen voin luvata. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi.

Loppuun vielä nolo selfie mun herkullisista pallosaparoista! Eiks ookin söpöt!

Käytätkö sinä päätäsi?

Päivän teemana toimivat pääkallot ja höyhenet, pääväreinä keltainen, vihreä ja musta. Ihmiset, jotka eivät käytä päitään, eivät tarvitse niitä... *hurjistunut voodoorumpusoolo tähän väliin*

Pääkallohelmet olen ostanut ebaystä. Ne ovat lojunut hyllyssä häpeäkseni jo muutaman kuukauden, kun en ole saanut väännettyä niistä korua. Muutama päivä sitten päätin tarttua härkää sarvista ja vääntää luisen teoksen.

En saa päähäni millään, miksikä tällaisia kehyksiä kutsutaan, joiden sisällä on tilaa pikkuisille esineille. Tietääkö kukaan teistä? 

Pohjimmaisena on harmaita höyheniä liimattuna ikään kuin alustaksi kalloille. Asettelin myös jokaisen pääkallon liimatippaan, koska jos ne pyörisivät tuolla vapaasti, ne olisivat koko ajan takaraivo eteenpäin ja näyttäisivät lähinnä epämääräisiltä muovirakeilta.

Taustana toimii vesiväreillä maalattu pohja, jolle liimasin sarjakuvaleikkeen. En tiedä kyseistä sarjakuvaa, sillä kyseessä oli vain netistä tulostettu yksi ruutu. Itse asiassa koko taulun idea oli itsellenikin harmaan peitossa, kun aloitin askartelemaan. Liimasin leikkeen taustaansa, ja kliseisesti sanottuna, "siitä se idea sitten lähti". Värit täsmäsivät kalloihin täydellisesti ja kehyksetkin sattuivat löytymään. Musta pitäisi saada sellainen video, "Inspiroitunut Meeri". Koska on varmaan aika hassun näköistä kun inspiroidun, sillä vingahtelen ja heiluttelen käsiä innoissani toteuttaessani mestari-ideoitani.

Translation:

Today's theme: Skulls, feathers, black/yellow/green. People who don't use their heads, don't need them... *insert wild voodoo drum solo here*


I have bought the skull beads from ebay. They have been lying around my shelves for months already, because I have been lazy...


On the bottom there's a few feathers, glued in. I glued the skulls, also, because if they would roll around freely, it would look stupid because they don't want to show their faces to the world.



The background is a painting with a piece of a comic glued onto it. I don't know what comic it is, I had just found it online and printed it. When I started this piece, at first I had no clue what it would become. It kind of built itself. I must look weird when I get inspired; I make stupid little noises and swing my hands like a mad-man.

Do the peltipurkkiboogie

Ensimmäinen tutorialini! Se ei ole mikään ihmeellinen, mutta ihan kiva, jos haluaa itselleen ruman peltipurkin.

Löysin kierrätystapahtuman "tuo ja vie"-pöydästä ruman peltipurkin. Mietin, miten purkista voisi tehdä vähemmän ruman, ja päätin operoida sitä kakkupapereilla ja decoupage-lakalla. Tämän näköinen purkki oli ensin: (Vaaleansininen ei ole oikein mun väri)

 Ensin maalasin koko purkin ihan tavallisella mustalla akryylivärillä. Annoin ensimmäisen kerroksen kuivua, ja maalasin päälle toisen kerroksen, koska ensimmäinen kerros oli turhan läpikuultava.

Pelkkä akryyliväri ei pysy kovinkaan hyvin peltipurkin pinnassa. Siksi tarvitaan järeämpiä aseita, eli decoupage-lakkaa. Käytin purkin koristeluun tuollaista pitsisen näköistä kakkupaperia. Siis tuo on vaan sellainen alustapaperi mikä laitetaan kakun alle. :D Ostin niitä joskus Tiimarista askartelua varten.

 Decoupage-lakkaa levitetään siveltimellä paperille kuin liimaa. Koristepaperit liimataan paikoilleen, ja sitten, kun kaikki on paikoillaan, koko purkki päällystetään kerroksella decoupage-lakkaa. Se antaa kiiltävän pinnan ja sitoo koristeet sekä akryylimaalin paikoilleen. Tässä on lopputulos:

Tossa on paljon pikkuvirheitä. Se ei ole ollenkaan sellainen, kuin olin visioitu. Meinasin repiä perseeni repeilevän kakkupaperin tahdissa, se oli niin haurasta että meni hermot, ja muutamasta kohdasta näkyykin repeämät. Paljon on vielä opeteltavaa peltipurkkien maailmasta. Nyt tahdon lisää rumia purkkeja, joiden kanssa harjoitella. Enkä edes tiedä, mitä haluan säilyttää tuossakaan purkissa. Rakastan vain niin paljon turhanpäiväisiä purnukoita!

Ps: Eräs kaverini huomautti, että hällä tuli mieleen edellisen merkintäni skannerikuvista mieleen Tori Amos ja erityisesti levy "From the choirgirl hotel". Olin mielissäni. Se on suuri kehu, koska Tori Amos on ihana, kuuma, kaunis ja upea, ja yksi suurimmista syistäni värjätä tukka oranssiksi. Ja nyt kun siitä huomautettiin, tajusin että varmaan olen saanut tuosta levyn kannesta jotain vaikutteita. Oranssihiuksiset naiset skannerissa = ♥