Quarry Witch

Viikin kallioilla kivi valui punaista. Ilma oli seisahtunut paikoilleen. Varikset ilkkuivat korkealla puissa ja peilipintaisissa vesilammikoissa kuhisi omituisia sukeltavia hyönteisiä. Kalliot olivat kuin valtavan siveltimen maalaamia ja muodostivat paikoin sileitä luonnon sohvia ja sopukoita. Keräilin aluksi hienoja kiviä, mutta lopulta oli vain pakko luovuttaa, koska niitä oli vain niin paljon! Pelkäsin koko ajan hieman, että törmäämme ruumiiseen. Jotenkin hiekkakuopat ja louhokset ovat vain omiaan saamaan mielikuvituksen liikkeelle.

Keppikruunu.

 Harmittaa ihan vietävästi, että tuo kaulaani koristava itsetehty kuunsirppikoru jäi sille tielleen - kuvausten jälkeen bussipysäkillä huomasin, ettei se roikkunut enää kaulassani. Onneksi se ei ollut mikään maailman vaikein tehdä, se on valmistettu läpikuultavasta kutistemuovista.

 Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kannan ranteessani noita mustia koruja (+yhtä hopeista rengasta). Jostain syystä ne vain rauhoittavat oloani ja niitä on kiva räplätä. Tykkään siitä että niitä on yhteensä 6, se on hyvä luku.

Yksi ihan parhaista vaatelöydöistä pitkään aikaan on nuo kuvissa esiintyvät housut, kyllä, housut! Ne näyttää hameelta ja on liehuvat ja noitamaiset, mutta ne ovat h o u s u t ! Ennenkuulumatonta. Löysin ne Itiksen kierrätyskeskuksesta ja hämmennyin niitä sovittaessani, kun luulin sovittavani hametta. Ihastuin kuitenkin saman tien, ja niistä tuli oitis yksi lempparivaatekappaleistani.

Niiden kanssa voi myös harjoittaa sitä surullisenkuuluisaa "manspreadingia", mikä on ollut jotenkin hauska kokemus. Yleensä istun jalat visusti yhdessä tai sitten nostan ne risti-istuntaan. Allaolevissa kuvissa harjoitin tätä itsevarmuutta uhkuvaa asentoa, ja kyllähän siinä aika voimakas olo tuli. Oikeastaan aika hassua, miten harvoin sitä tulee istuttua tuolla lailla itselleen reteästi tilaa ottaen.

Jännittävää, miten paljon vaatteet voivat muovata olotilaa, sillä jostain syystä olen löytänyt itsestäni tanssijan näiden housujen avulla. Olen tanssinut kotona joka päivä ihan läkähdyksiin asti, ja mietinkin että ehkä entinen omistaja on langettanut näihin jonkun tanssikirouksen. Tanssiminen on ollut hauskaa, vapauttavaa, inspiroivaa ja rentouttavaa. Lihakset tässä on kyllä kipeytynyt, erityisesti erään päivän haudankaivuutanssin jäljiltä. :D

Translation

 I'm sorry but this translation is going to be short, because I should be in bed already. Viikki quarry was an eerie place, full of bleeding rocks, weird puddles with swimming bugs and potential places for accidentally stumbling upon corpses (or so I imagined).  

The crescent moon that I'm wearing around my neck, was lost during that trip - suddenly I just realized it wasn't hanging around my neck anymore. It's a shame, but fortunately it wasn't very hard to make. It was made from translucent shrink plastic.

I made an amazing find the other week, these pants I'm wearing that look like a skirt! I found them from Kierrätyskeskus(recycling center) in Itäkeskus. I have found an interesting side of myself with the help of these pants - a dancer! I have been dancing everyday since I bought them. Maybe the previous owner has cast a dancing spell on them... They are also great for performing the infamous "manspread". It's a very powerful position. Weird that I haven't sat like that more often before. Sorry for the clumsy translation, I really really need my sleep now. Good night!

Channeling Lydia Deetz

 Haluan kertoa teille tarinan. Yläasteajoista asti olen hartaasti halunnut sellaista tietynlaista hattua. En muista, mistä tämä mielihalu syntyi, hyvin luultavasti Burtonin elokuvista ja yleisestä goottiudesta vain kumpusi - se hattu olisi sellainen valtavalierinen, musta hattu, jollaisen näemme "Beetlejuice"-elokuvan Lydialla päässä useampaan otteeseen.

Muistan artikuloineeni vanhemmilleni tarpeestani, ja en muista mistä ja miten, mutta pian sain olkihatun. Se oli sinimustaharmaa, ja sen lierit lörpöttivät löysänä alhaalla ja se oli muutenkin vähän hassunkurinen. Ikätoverit eivät tietenkään pitäneet hatustani, koska siihen aikaan kukaan ei tykännyt mistään mitä tein, vaikka nyt kaikki sellainen on supermuotia. (T: Ikuisesti katkera "muodin edelläkävijä":D)

Näyttäisi nyt siltä, että hattu-unelmani on toteutunut vihdoin, kun vaatekaupat myyvät toinen toistaan leveälierisempiä hattuja. Rantahattujahan nämä kai ovat olevinaan, mutta minulle tämä on sellainen minun ikioma Lydia-noitahattu. Meinasin toistaa menneisyyden virheen ja ostaa yhden joka oli "melkein sellanen täydellinen", mutta onneksi kävin vielä yhdessä kaupassa. En edes muista, mikä kauppa se oli, kun kävin niin monessa. Sieltä löysin tämän "just-eikä-melkein"-yksilön! Tämä on ensimmäinen asia aikoihin, kun ostan jonkin vaatekappaleen uutena.

Nico maksoi siitä puolet, sillä se maksoi n. 20 euroa ja Nico näki miten onnelliseksi joku tyhmä hattu tekisi mut ja miten mua harmittais jos en ostais sitä. Sitten se nauroi mulle kun vaan keekoilin hattu päässä naama oikein tyytyväisyydestä hehkuen.

Harkitsen hatun lierien tärkkäämistä, mutta en ole ikinä tehnyt sellaista, joten täytyy vielä ottaa selkoa parhaasta metodista. Hatun materiaali on 98% paperia ja 2% polyesteria. Ihan siltä varalta, jos jollakulla lukijoista olisi parempaa tietoa tärkkäyksestä.

"My whole life is a darkroom. One big, dark... room."

"I feel so stupid." "It's not stupid. We're ghosts!"

Hatusta ilahtuneena lähdettiin Nicon kanssa toteuttamaan Beetlejuice- ja Lydia-henkistä asukuvausta. Ilahdutti huomata, että olen onnistunut haalimaan ajan myötä kirppareilta ja kierrätyksestä todella ihania synkistely-liehuvaatteita, ja ne päällä olikin tosi kaunis ja omanlainen olo - Enkä nyt viittaa liehuvaatteilla noihin kummituslakanoihin...

"Lydian lookin" saavuttaakseni rääkkäsin hiusparkojani ennätyspaljon. Lakkaa ja geeliä kului. Olen muuten leikannut otsatukan, ja kerrankin kun se olisi saanut käyttäytyä huonosti niinkuin yleensä - rihmottua ärsyttäviksi nuudeleiksi otsalle - se ei sitä suostunut tekemään. Liian puhtaat hiukset tai suorituspaineita. Meikkasin myös kulmakarvat eri tavalla, ja tietenkin tummensin silmänalusia. Niitä ei tosin tarvinnut edes paljoa tummentaa, mulla on nimittäin ihan kroonisesti silmänaluset lommolla. Snif.

Suorastaan ihastuttava yksityiskohta, vaikka itse sanonkin, oli tuo lepakko-kaulakoriste, joka on "oikeasti" hiuskoriste, mutta se sopi ihan täydellisesti kuromaan kaapuni kiinni kaulan kohdalta. Varmistin vielä paikallaanpysymisen parilla pinnillä.
 

Hattu tekee oikeassa asennossa valopisamia poskille ♥

Teki taas tosi hyvää itsetunnolle saada itsestään onnistuneita kuvia. Ikuisuus-"pitäis joskus"-projektinani on kirjoittaa jonain päivänä kännykkäkameroiden ja yleisestikin kameroiden vääristymisistä ja niiden vaikutuksesta ihmisten minäkuvaan. Sillä vaikka kuinka tiedän itse jotain polttoväleistä, valaistuksesta, laajakulman vaikutuksesta pärstään ja muista valokuvaus-kikkakolmosista, on silti välillä vaikea uskoa ettei oikeasti näytä siltä kuollutihoiselta kumialienilta, jonka otsa venyy hämmästyttäviin mittasuhteisiin kuvan nurkkia kohti kännykkäkuvissa.

Itse olen esim. kuvannut pimeässä mörköluolassani selfieitä koko talven ja kevään, ja unohtanut tyystin että mulla on valoisassa ihan hehkuvan vihreät silmät, kriiseillyt "valtavaa otsaani ja pakenevaa hiusrajaani", kiukutellut siitä että pää näyttää ihan kesäkurpitsalta, harmitellut kuollutta ja jotenkin "valuvaa" olemustani. Nämä kaikki ovat kännykkäkameran ja hämärän aiheuttamia vääristymiä. Valo tekee ihmeitä. Ja valokuvaus.

Niin paljon liehua ♥

 Translation:

I want to tell a story. When I was a teenager, there was a specific kind of hat I wanted so badly.  I can't even remember what triggered the desire, but it's got something to do with Tim Burton and general gothiness (is that even a word). The hat I craved was a black hat with an enormous brim. The kind of hat Lydia wears in Beetlejuice. 

I remember telling my parents about wanting a hat like that, and I can't remember how or where, but I got a hat okay. It was blue-gray-blackish, and the brim was disappointingly small and kind of floppy. I think my friends didn't like it. People never liked my style, and I got teased about things that are now super fashionable. (Forever bitter about that :D)

Well, it seems my Hat Dreams finally came true, because every store seems to sell brimmed hats, and I found "mine"! Can't even remember which shop it was, but I almost bought a "nearly-perfect-this-will-do" hat before stumbling into this one. This is a first thing in a long time I bought new from store.

Nico paid half of the hat, because he saw how ridiculously happy it would make me. The price was about 20 euros. Then he laughed at me when he watched me stroll with a giant goth hat on my head and a giant grin on my face. 

We had a Beetlejuice and Lydia-inspired photoshoot and I got to wear clothes that felt like me. I felt pretty and happy. It felt sooo good to see flattering pictures of myself! For the whole spring and winter I've been taking smudgy cellphone selfies in my dark bat-cave and wondering why I look like a dead rubber alien. It's hard to remember sometimes what wide angled lenses and poor light do to a face.

To achieve the "Lydia look", I had to torture my hair with lots of products and teasing. I also made my makeup differently - different brows, and I darkened my dark circles (wasn't a big effort, I already have chronic dark circles). A delightful detail was the bat brooch I used to fasten my cloak. It's actually a hair accessory, but I thought that it was perfect for this occasion.

Vuoden ensimmäinen asupostaus?

Minulla ei ole välikausitakkia. On vain kuumia, tuskastuttavia talvitakkeja joista napit karkaavat kuin rotat uppoavasta laivasta, ja sitten on erilaisia lärpäkkeitä ja lirpakkeita, ponchoja ja villahuiveja. Näyttäisi siltä, että ne ovat nyt sitten tämän kevään juttu. Muuten olisin täysin sujut asian kanssa, koska kerrospukeutuminen = ♥ mutta yksi iso miinus takittomuudessa on - ei taskuja.

Hameessani on ihana korkea halkio. Se on mielestäni hauska yksityiskohta. Hame on itseasiassa jo 8 vuotta vanha ja ostettu Pariisin kirpputorilta, itseasiassa... heh, kaikki vaatteet sukkahousuja lukuunottamatta ovat taas kirpputoreilta haalittuja. Kengät myi minulle Kumpulan kyläjuhlilla nainen, joka totesi "mä arvasin että tänne tulis teikäläisiä, siks toin noi kengät myyntiin". Meikäläinen arvostaa!

 

Täytyy tässä välissä kiittää kaikkia edelliseen merkintään kommentoineille. Kannustuksestanne tuli todella hyvä mieli. :) Jäi sellainen olo, että ihmisiä kiinnostaa oikeasti! Ja olen ottanut kuvausehdotuksenne jo työn alle. Niitä saa toki ehdottaa aina lisää.

Ilahduttaa kun kaverit, tutut ja koko maailma oikeastaan tuntuu heräilevän vihdoin talviunilta. Ehkä oikeesti kaikki vaan helpottuu pian. Toivon sitä niin paljon.

Translation

This year's first outfit update!

I don't have a proper spring jacket. I have bulky hot winter coats and lots of cloaks and capes and other fabrics that seem to be The Thing this spring. That's more than fine for me, because layering = ♥ but one thing saddens me - no pockets :( 

I like the high cut on my skirt, a neat detail. It's an old skirt that I bought from a flea market in Paris about 8 years ago. Actually... Everything I'm wearing except tights, is thrifted. The shoes were sold to me by a lady in Kumpulan Kyläjuhlat who said "I knew your kind would show up, that's why I took these with me to sell". My kind, whatever that means, is grateful!

I would like to thank everyone who commented on my last entry. All your kind words made me feel good. You care! I've also started to work on the picture suggestions you gave me. Feel free to suggest more, if you want! 

I'm glad to notice that the world and people around me are starting to wake from the long hibernation. Maybe it all gets easier soon. I sure hope so.

(Semi)lumisia hymyjä

Kas, tulipa valittua tähän merkintään pelkästään hymyisiä kuvia. No, se kyllä kuvastaa tänhetkisiä tunteita, kun oli niin ilahduttavaa kuvata Oonan kanssa pitkästä aikaa! Sormet jäätyi ja aurinko laski ennen inspiraation hiipumista, mutta saatiin tosi kivoja kuvia siitä huolimatta.

Tuo kristallikaulakoru on uusimpia tekeleitäni, olen täysin hulluna siihen. Tekisi mieli käyttää sitä joka päivä; se välkehtii valossa ihastuttavin helmiäisssateenkaaren värein!

Ulkona jäätymisen jälkeen tultiin mun luokse juomaan chiliteetä ja juttelemaan elämästä. Oona riensi jo muualle, ja mietin että pitäisi itse jaksaa lähteä kauppaan täyttämään ruokavarastoja, jotta voi sitten taas lukittautua hetkeksi sisälle lämpimään. Eilen kävin yökävelyllä täysikuun valossa, ja mietiskelin kulunutta vuotta. On ollut ihmeellinen, raskas, ihana ja kamala vuosi.

Translation:

 Look at that, every photo is a smiling photo! Well it kind of fits the mood, it was so nice to photograph with Oona again. It was cold and the sun set rather quickly, but before we froze, we managed to snap some really nice pictures! 

The crystal necklace is one of my newest projects, it's so lovely that I'm tempted to wear it every day with everything. :p It reflects the light beautifully. 

After freezing outside, we came to my place to drink chili tea and chat. Oona had to leave and I'm trying to get myself to leave and buy groceries so I can bury myself into blankets and pillows again with a clear conscience. 
Yesterday night I had a nice moonlit walk, thought about life and the past year. It's been wonderful, it's been painful, it's been fantastic and horrible.

I don't wanna grow up

Luette juuri 26-vuotiaan Meerin blogia. Mulla on tänään syntymäpäivä.

26 ikävuodesta huolimatta en suostu kasvamaan "aikuiseksi". En halua lakata riemastumasta lapsenomaisesti asioista, tutkimasta paikkoja, kysymästä "miksi?", syömästä karkkia, katsomasta piirrettyjä tai innostumasta videopeleistä. Suostun syömään/juomaan aikuisten asioita, kuten suolakurkkuja, vuohenjuustoa, punasipulia, kahvia ja tummaa suklaata, mutta johonkin se raja on vedettävä. 

 

Kesä on kaikkein otollisinta aikaa lapsuuden muistojen verestämiselle. Lapsena kesälomat tuntuivat ikuisuuksilta, oli aikaa leikkiä ja seikkailla. Aina löytyi jostain muutama kolikko, jolla ostaa halvin jäätelö kaupasta, asfaltti tuoksui eikä ollut mihinkään kiire. 

Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin ihan iloinen, etten ole enää lapsi, koska nyt saan päättää itse omista asioistani. Aikuisuushan olisi maailman parasta aikaa olla lapsi, mutta niin moni murtuu aikuisuuden ryhmänpaineen alla ja kadottaa kosketuksen siihen sisäiseen lapseensa. 

Mun ensimmäinen tatuointi on vahvasti sidoksissa mun lapsuuteen. (hyvästi markkina-arvo jne hör hör) Pelasin pienenä ihan hulluna Crash Bandicoot-pelejä. Piirsin Crashista sarjakuvaa ja fanitaidetta, leikin Crashia ja pelasin tietty aina, kun vain sain mahdollisuuden. Se oli ensimmäinen kosketukseni videopeleihin (ja sille tielle jäin:).Olen miettinyt pitkään, mikä tatuointi olisi sellaisesta aiheesta, mihin en kyllästy kahdessa vuodessa/minkä aihetta en tule pitämään nolona tai vanhentuneena. Voisi kuvitella, että jos pikkupennusta asti on fanittanut jotain peliä, siitä on valtavasti rakkaita muistoja ja sen voisi pelata vaikka silmät kiinni lopusta alkuun, siihen ei ihan heti ihollakaan kyllästy. Olen ihan iloinen, että olin miettinyt näinkin kauan ensimmäisen tatuoinnin ottoa. Muuten mulla olisi ihan kamalia "nuoruudentatuointeja", joihin olisin jo hermostunut aikaa sitten. (En tarkoita että nuoruudentatuoinnit olisivat kaikilla kamalia, tarkoitan vain että oma makuni on muuttunut vuosien saatossa radikaalisti)

Nythän tatuointi ei kuvasta pelkästään jotain peliä, vaan on jälleen yksi ankkuri lapsuuteeni ja lapsenomaiseen intoon, jota olen oppinut pitämään suuressa arvossa. Halusin siitä värikkään ja kirkkaan. Toivotaan, että se pysyy sellaisena monta monta vuotta. Siinä on Aku Aku-naamio, jonka tarkoitus on auttaa ja suojella pelaajaa, NITRO- ja TNT-laatikot, wumpahedelmiä, ja vaaleanpunainen kristalli.

Olen myös fiilistellyt limaa aivan järkyttävän paljon. Muistatteko ne lapsuuden limalelut? Ne oli niiiiiiin hienoja. Niissä on vain sitä jotain. Olen yrittänyt metsästää reseptiä, jolla voisi valmistaa itse sellaista lelulimaa. Tähän mennessä tulokset ovat olleet köyhät (limayritykseni muistutti mansikkajugurttia), mutta tämä on yksi harvoista ongelmanratkaisutilanteista, joissa nautin "yrityksen ja erehdyksen kautta voittoon"-lähestymistavasta. Toinen sellainen on maailman paras saippuakuplaresepti, joka on vielä työn alla.

 Translation:

I'm 26 years old. But I don't want to do adult stuff.

I've been doing childhood stuff instead; blowing bubbles, exploring, eating candy, watching cartoons. It's kind of neat to be an adult kid. I tried to make slime, but it failed... I will get the recipe right, some day!

Kirsikankukkatyttö

Jokakeväinen kirsikankukkafiilistely on täällä taas. Vaaleanpunaiset puut ovat niin harvinainen näky, kun kestävät vain ohimenevän hetken verran. Enää vähän aikaa siihen, kun tuomi alkaa kukkia. Sitä odotan innolla, sillä se tuoksuu niin huumaavan ihanalta, kesän ensi päiviltä.

En ole aikoihin kuvannut/antanut kuvata itseäni kunnolla, sillä ruumiinkuvani on ollut huolestuttavan vääristynyt viime aikoina masennuksen takia. Vääristyneen ruumiinkuvan häiriöstä haluaisin kirjoittaa lähiaikoina enemmänkin, sillä se on varmasti monia koskettava aihe, ja itselläni tällä hetkellä jyllää. On todella turhauttavaa tuntea niin vääristyneitä ajatuksia ja tunteita omasta vartalostaan, ja jatkuvasti hakea todisteita siitä, ettei ole niin hirviömäisen näköinen, kuin miltä tuntuu sisältäpäin.

Onneksi Nicolle voin kertoa miltä musta tuntuu, ja se ymmärtää, että välillä ne todisteet on sitä, että se joutuu ottamaan musta paljon kuvia. Sitten, jos ne kuvat onnistuvat, mulla on hetken aikaa hyvä itsetunto. Jossain vaiheessa se vääristynyt ajatusmaailma taas ottaa vallan, ja sitten kaivataan taas uusia todisteita.

 Näiden kuvien ottopäivänä oli hyvä olo itsestäni, koska olin saanut koottua vaatekaapistani tosi ihanan kerrostetun asun. Kaikki musta ja noitamainen ja liehuva on aina niin itsetuntoa nostattavaa.

Mulla oli mielialasormus, sellainen ysäri väriä vaihtava rihkamasormus, joka näytti ihan kristallipallolta. En muista, mitä mikäkin väri oli tarkoittavinaan, mutta mun sormus oli koko päivän sininen.

 Kestäisivätpä nämä vaaleanpunaiset hetket pidempään. Haluaisin, että mun koti olisi mustaa ja vaaleanpunaista ja valkoista, kalloja ja luita ja tummaa metallia. Tai keittiö olisi vaaleanpunainen pastellikeittiö, olohuone olisi sellainen noitaluola. Kauhea sisustusvimma, mutta mistä sitä rahat repisi sisustamiseen, kun on kaikkia muitakin rahareikiä. Aion ainakin maalata mun sellaiset kauheat vaalean puun väriset lipastot mustaksi jos ei muuta, saa nähdä mitä niille käy kun en osaa huonekalumaalauksesta edes perusteita.

Translation:

Cherry trees are blossoming. Pink trees are so rare, I wish they would last longer. 

I've been having very dysmorphic thoughts towards my body, because of my depression. I've been avoiding photographing myself because I feel so monstrous. 

The day we took these photos with Nico I felt good about myself because of the outfit. Very witchy, very layered and of course very black. I also had a mood ring that was blue all the time. I don't remember what the colour should be representing.