Rocky Horror Picture Show ja Vihaiset Hiukset

 Oli kevät, oli Orion, oli Rocky Horror Picture Shown näytökset. Niitä harvoja tapahtumia, joista olen aivan riemuissani ja innoissani, vaikka siellä olisi kuinka paljon ihmisiä (Yleensä muuten hermostun väentungoksesta hyvin helposti).

Tänä vuonna ajattelin pukeutua erään elokuvan hahmon innoittamana; Magenta on yksi lempihahmoistani. En ikinä jaksa hinkata asuani cosplaymaisella pikkutarkkuudella, vaan minulle tärkeintä on että hahmo on tunnistettavissa, mutta pystyn antamaan sille oman "touchin". No, tämän hahmon keskeisimpiä piirteitä ovat kuitenkin isot, punaiset kiharat, jotka halusin saavuttaa ilman lämpökäsittelyjä. Nukuin siis edeltävän yön käsittämättömät pinni-alienmykkyrät päässäni, ja kun avasin ne, hiukseni olivat kikkurat kuin 80-luvun kammottavimpana permanenttiaikana :D No, onneksi kiharat alkoivat laskeutua hyvin pian. Lakkaa ja suolasuihketta kului. Ulos lähtiessäni hiukset olivat jo hiusten näköiset.

 Hauskaa oli ja seuraavana päivänä sitten mentiinkin samoilla hiuksilla Arabian Katufestareille.
Mielestäni kiharat, tai ainakin laineikkaat hiukset sopivat mulle ihan hyvin, ainakin verrattuna siihen piikkisuoraan liruun mikä yleensä mun päästä löytyy. Harmi, että tällainen hiustyyli vaatii niin paljon ylläpitoa.

elokuvaillan jälkeinen "meikit ei lähde vaikka kuinka hinkkaan"-kuva

Ja siitä psykedeelisempi versio. Räpelsin hiirellä periaatteella "älä suunnittele, piirrä vaan".

Arabian katufestivaalien jälkeisenä aamuna, hiukset olivat kuin mäntysuovalla hinkattua villaa. Peilistä katsoi väsynyt naama, jota kehysti takkuiset hamppuhiukset. Meille tuli siinä sitten vähän tukan kanssa erimielisyyksiä kun olin niin karskisti sitä kohdellut jo monta päivää putkeen. Tein meidän kehityskeskusteluista lyhyen sarjakuvan. Se aukeaa ehkä paremmin ihmisille, jotka ovat katsoneet Adventure Timea. Kuvittelin, että mun hiukset kuulostaisivat happaman tyytymättömiltä, niinkuin Lemongrab.

Draaman kaari: Konflikti

Draaman kaari: ponnistus

Onnellinen loppu

Translation:

It's that time of the year again; I went to see The Rocky Horror Picture Show at Orion! This year I was dressed as Magenta. This meant I needed to curl my normally straight hair, but I didn't want to use heat. I slept with weird alien buns on and teased my hair like crazy; I ended up with a 80's perm look. Fortunately it settled a bit when I went outside.  

The next day was Arabia street festival, and I teased my hair a bit more. The next morning we had a strict discussion about what is ok and what isn't. It seemed my hair had had enough of my teasing, because it had a Lemongrab-y meltdown.

OOTD sarjakuvafestivaalit

 Viikonloppuna kävin Nicon kanssa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Oli tosi piristävää käydä pitkästä aikaa jossain, ja nähdä kaikkea inspiroivaa. Olen nuoresta asti haaveillut sarjakuvien piirtämisestä, ja monia raakileita onkin kertynyt vuosien varrella pöytälaatikkoihini. Ikinä en vain pääse niiden kanssa kovin pitkälle. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka ovat saaneet muodostettua ammatin sarjakuvien tekemisestä ja tekevät pääasiassa työkseen nettisarjakuvia, kuten mm. Danielle Corsetto, Tom Siddell, Noelle Stevenson ja Jeph Jacques. (Löytyykö täältä ketään kyseisten nettisarjakuvien lukijoita?:)

No, sillä välin kun itse vain viivyttelee ja jahkailee, on ilo seurata muita, jotka tekevät sarjakuvia ja tekevät sen hyvin. Siksi nautin sarjakuvamessujen tarjonnasta.

OOTD; Oikeesti mä olen niin hulluna tuohon mun hologrammireppuun! Se on hienoin reppu mitä olen ikinä omistanut!

Löytyihän sieltä myös jotain kotiinvietävääkin - yhdestä hyllystä kurkkasi Mustan Tornin sarjakuvaversioita. Siitä lähtien, kun löysin taloyhtiömme roskiskatoksesta Stephen Kingin Mustan Tornin 3 ensimmäistä osaa, olen ollut ihan myyty. Tavallaan toivoin, etten löytäisi mitään, koska en suoraan sanottuna ui rahassa tällä hetkellä, mutta en voinut vastustaa Mustan Tornin kutsua. Nuo kirjat maksoivat vain 15 euroa kappale, mikä on mielestäni suhteellisen kohtuullinen hinta sarjakuvakirjoista. 

Muuten, näyttäisi siltä, että joku meidän taloyhtiössä haluaa erittäin kuumeisesti Stephen Kingin kirjallisuudesta eroon - sinne on nimittäin tämän jälkeen ilmestynyt parikin Kingin kirjaa. Käyn siellä miltei joka päivä päivystämässä, jos joku olisi hankkiutunut eroon muista aarteistaan. :D

Yritettiin festareilla pyörimisen jälkeen Nicon kanssa ottaa söpöjä yhteiskuvia puistossa.

EXPECTATION:

REALITY:

Illalla käytiin kävelyllä Nicon ja Nadian kanssa Latokartanon metsissä, josta aukesi näköalat usvaiselle aukealle ja kaupungin valoihin:

Nico & Nadia

Minä & Nadia

Translation:

I visited Helsinki Comics Festival a few days ago. It made me feel very inspired, I love comics and have dreamt of making comics since I was young. I have never really made an effort, but my drawers are full of sketches and raw material. I just never seem to finish anything. I admire all the people that have turned their passion into a job, like webcomic artists Danielle Corsetto, Tom Siddell, Noelle Stevenson or Jeph Jacques. I have a long way to that... But in the meantime, it's delightful to see other artists' work at an event like this.

I found something to bring home, also - the comic versions of Dark Tower. Ever since I found Dark Tower's 3 first books from a recycling room, I've been hooked! The comics costed 15 eur per each, I don't think that's such a bad price. 

After that, we went to a park to take some cutesy couple photos. And in the evening, we took Nadia to a forest walk in the Latokartano woods, and found a pretty landscape!

Got you now, Bats!

"See, there were these two guys in a lunatic asylum... And one night, one night they decide they don't like living in an asylum any more. They decide they're going to escape! So, like, they get up onto the roof and there, just across this narrow gap, they see the rooftops of the town, stretching away in the moonlight... Stretching away to freedom. 

Now, the first guy, he jumps right across with no problem. But his friend, his friend daren't make the leap. Y'see...y'see, he's afraid of falling. So then, the first guy has an idea... He says 'Hey! I have my flashlight with me! I'll shine it across the gap between the buildings. You can walk along the beam and join me!' 

B-but the second guy just shakes his head. He suh-says... he says 'What do you think I am? Crazy? You'd turn it off when I was half way across!'

HA HA HA HA HA! FNFFF oh, do excuse me... HA HA HA HA HA!"

♦DEEP DARK FEARS♦

Kuten meistä jokainen, pelkään monia asioita.


Pelkään, että kun lähden hissillä Nadian kanssa ulos, jään toiselle puolelle hissin ovea kun Nadia, ovi sulkeutuu kun hihna on välissä ja hissi lähtee liikkeelle, kuristaen koiran omaan kaulapantaansa.


Pelkään, että mun hylly kaatua romahtaa jonain päivänä ilman mitään syytä Nadian pedin päälle.

Pelkään, että nurkan takana pimeässä eteisessä on joku, seisten hiljaa ja vartioiden. (Eteiseni ja olohuoneeni ovat ikäänkuin "L":n muotoiset, olohuoneesta ei näe eteiseen)

Pelkään kynsien vääntymistä ja irtoamista.


Pelkään, että kuolen ja Nadia syö mun ruumiin.

Pelkään istuessani tietokoneella öisin, että kuulisin napakan koputuksen ikkunassa (asun kolmannessa kerroksessa).

Pelkään katsoa ovisilmään, sillä pelottaa ajatus että joku katsoisi sieltä takaisin.

 
Pelkään, että kaasuhella jää päälle.

Pelkään romahtaa sängylle katsomatta taakseni, sillä en halua murskata lakanoiden alla piileskelevää koiraa.

Ja monia muita irrationaalisia, kammottavia worst case scenarioita. Tänään kuitenkin törmäsin ihmiseen, joka tekee oudoista peloistaan (ja muiden peloista) ihastuttavia mustan huumorin sävytteisiä sarjakuvastrippejä:

DEEP DARK FEARS

Samaistumisen määrä oli valtava, kun luin noita. Oli ihana nähdä, kuinka brutaaleimmatkin kauhukuvat joita irrationaaliset päämme joskus luovat, oli valjastettu ja muutettu taiteeksi. Varoituksen sanana, jotkut näistä saattavat olla herkimmille turhan rajuja. Joten lue omalla vastuulla.

Mitä Syviä, Synkkiä Pelkoja sinulla on?

I'm afraid of many things,
 just like all of us.

I'm afraid of going to the elevator with Nadia on leash, and somehow we end up on the different sides of closed elevator door with the leash between us and the elevator starts to move and strangles Nadia.

I'm afraid that my big shelf is going to fall on it's own, and crush Nadia.

I'm afraid of my dark hallway. There could always be someone lurking in the dark.

I'm afraid of nails getting torn off or bent the wrong way.

I'm afraid that I'm going to die alone in my apartment and Nadia is eventually going to feast on my corpse.

I'm afraid at night, that I'll hear a knock outside the window. (I'm living in 3rd floor.)

I'm afraid of looking in the peephole, because I fear someone or something will be looking right back at me.

I'm afraid that I'll leave the gas on.

I'm afraid of collapsing into the bed before checking where the dog is, I don't want to crush her under the sheets.

And more. You get the point. But today, I found something that made my day. It's a comic blog: DEEP DARK FEARS. The author makes comics about their (and also others') irrational, dark fears. And they are soaked in dark comedy. The most brutal horror images our tiny little heads sometimes make, were turned into comics that were easy to relate to.

What are your Deep, Dark Fears?

Moon boots and Ghoulish Tales

Mun luona oli pitkästä aikaa yökyläilijä! (Jos kämpille sammuneita ihanuuksia ei lasketa). Syötiin irtokarkkia, katsottiin kaksi ekaa Evil Deadia, lakattiin kynsiä, leikittiin tyynysotaa (jonka aikana juurilakatut kynnet meni pilalle) ja luettiin Cosmopolitanista elämänohjeita pyjamoissa. Aika söpöä.

Jessicalla oli ihan törkeän siistit moon bootsit. Kattokaa miten isot ja kiiltävät ne on! Isot kengät on ihan parhautta. 

Olin ottanut menneellä viikolla projektiksi luoda itse sellaisen vanhan kauhusarjakuvalehden kannen. Piirtäisin sen itse ja taittaisin ja tekisin siitä ihan oikean lehden näköisen. Käytin väripalettina sellaisia vanhoja sarjakuvalehtien painovärejä(paletti näkyvissä vasemmassa yläkulmassa), ja yritin muutenkin kapturoida sellaisen vanhan kökön pulp-kauhun tunnelmaa. Tätä oli tosi hauska tehdä, ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Mitäs sanotte?

Translation:

My friend Jessica has these awesome moon boots. We had a pyjama party and watched Evil Dead and had a pillow fight and painted our nails; typical sleepover stuff! It was relaxing and fun.

I had this personal project: I wanted to create the feel and looks of an old pulp horror magazine. I drew the headline and the "story gravestones" with pen and paper, and drew the rest in photoshop. I even managed to get the "old print" feel with photoshop's "halftone pattern"-effect and old paper texture. I had fun doing this, and I'm very pleased with the final result. What do you think?

Rainy days

Kun sade raivoaa ulkona ja hakkaa ikkunoita, on hyvä käpertyä kodin lämpöön ja tehdä/kerätä ympärilleen sadepäiväasioita. Minun sadepäiväasioitani ovat:

 ♥ Sarjakuvat ja kirjat

 ♥ Kuumat keitot

♥ Villapaidat

 ♥ Kookos-appelsiinitee johon raastoin inkivääriä mukaan

 ♥ Villasukat/pörrösukat

♥ Herkuttelu, samalla kun...

♥ ...Käpertyy katsomaan mustavalkoisia kauhuleffoja!

Plan 9 from outer space on kuulunut inhosuosikkeihini jo vuosien ajan. Samalla inhoan sitä, mutta samalla rakastan. Se on niin tyhmä, mutta juuri siksi niin hyvä. Siinä on jotain sellaista tiettyä konstailemattomuutta ja lapsenomaista innostusta, että ei voi olla tykkäämättä. Plus dialogit ovat maailman huonoimpia.

Minkälaisia juttuja sinun sadepäivääsi kuuluu? Miten taistelet sadepäivien ankeutta vastaan?

Translation:

It's a rainy day here in Finland. On a days like these I like to do rainy day-stuff, which includes: 

♥ reading comics and books
♥ eating hot soup
♥ wearing something warm and soft
♥ drinking ginger orange coconut tea
♥ eating sweets
♥ watching the worst movie ever made, Plan 9 from outer space!

What kind of stuff do you do when it's raining outside?

Sarjakuvaa menneisyydestä

Voi Awwwwwwww. Löysin sarjakuvan, jonka olen tehnyt vuonna 2005 ♥ Nostalgista. Huomaa vaikutteista, että Salad Fingers oli aika kova sana silloin ja David Firth muutenkin. On vieläkin toki. Harmi, ettei hän ole aikoihin julkaissut mitään animaatioita. 

Translation:

Awwwwww. I found a comic strip made by me in 2005! Nostalgic. I can see the Salad Fingers/David Firth-influence. It's a shame that David Firth hasn't published any animations for a long time.

Sälekaihdinblues/Gloomy Sunday/Guts

Tänään olen katsellut pölyhiukkasten tanssia sälekaihdinten valokiilojen lomassa. Olen polttanut suitsukkeita, joita olen säästänyt vuodesta 2008 asti. Olen piirtänyt mustalle paperille värikynillä (terapeuttista!), kuunnellut musiikkia, jonka voisi ehkä luokitella death countryksi tai gothic americanaksi tai jotain sinne päin, ja seikkaillut mielikuvituksessani. Kunpa useamminkin olisi sunnuntai.

Näiden hurjien seikkailujen lisäksi tunsin pakottavaa tarvetta lukea pitkästä aikaa Chuck Palahniukin novellin "Guts". Tämän takia olen voinut huonosti miltei pari tuntia. Mun mielestä on upeaa, että sanan säilällä on mahdollista saada ihmiset pyörtyilemään. Kiertäessään markkinoimassa kirjaansa, Palahniuk luki ääneen tätä nimenomaista novellia ja sai hyvin useasti osan yleisöstä pyörtymään. Jotkut väittävät "Guts"in olevan pelkkää shokkihakuista mässäilyä, mutta minun mielestäni kirjallisuuden onkin tarkoitus saada ihmisissä aikaan vahvoja tunteita ja viihdyttää tavalla tai toisella. Chuck Palahniuk onnistuu novellissaan loistavasti. Ehkä jonain päivänä pystyn herättämään ihmisissä yhtä vahvoja tunteita tekstilläni. Kunhan vain tarpeeksi harjoittelen. "Guts"-novelli on siis osa "Haunted"-nimistä kirjaa, joka kannattaa ehdottomasti katsastaa.

 

Haluaisin joskus saada aikaan jotain tämän sarjakuvan tapaista:

(Multiforce, Mat Brink)

Translation:

It's been a gloomy sunday (in a good way, if it's possible). Been watching the dust float in the light coming behind the blinds, burning incense sticks from 2008, listening to death country, venturing in my imagination and drawing on a black paper with colour pencils. I wish it was sunday more often. I would like to draw something like this comic someday. (Multiforce, Mat Brink).


I also felt like reading Chuck Palahniuk's short story "Guts" again. I have been feeling a little weak since then. It's fascinating, how written word is able to make people faint. It's such a powerful story. I wish that someday, I can make people feel and react as strongly as I am feeling when I read "Guts", with my own stories. I'll just have to practice a lot. "Guts" is a part of a novel called "Haunted", and it is really worth checking out.