Channeling Lydia Deetz

 Haluan kertoa teille tarinan. Yläasteajoista asti olen hartaasti halunnut sellaista tietynlaista hattua. En muista, mistä tämä mielihalu syntyi, hyvin luultavasti Burtonin elokuvista ja yleisestä goottiudesta vain kumpusi - se hattu olisi sellainen valtavalierinen, musta hattu, jollaisen näemme "Beetlejuice"-elokuvan Lydialla päässä useampaan otteeseen.

Muistan artikuloineeni vanhemmilleni tarpeestani, ja en muista mistä ja miten, mutta pian sain olkihatun. Se oli sinimustaharmaa, ja sen lierit lörpöttivät löysänä alhaalla ja se oli muutenkin vähän hassunkurinen. Ikätoverit eivät tietenkään pitäneet hatustani, koska siihen aikaan kukaan ei tykännyt mistään mitä tein, vaikka nyt kaikki sellainen on supermuotia. (T: Ikuisesti katkera "muodin edelläkävijä":D)

Näyttäisi nyt siltä, että hattu-unelmani on toteutunut vihdoin, kun vaatekaupat myyvät toinen toistaan leveälierisempiä hattuja. Rantahattujahan nämä kai ovat olevinaan, mutta minulle tämä on sellainen minun ikioma Lydia-noitahattu. Meinasin toistaa menneisyyden virheen ja ostaa yhden joka oli "melkein sellanen täydellinen", mutta onneksi kävin vielä yhdessä kaupassa. En edes muista, mikä kauppa se oli, kun kävin niin monessa. Sieltä löysin tämän "just-eikä-melkein"-yksilön! Tämä on ensimmäinen asia aikoihin, kun ostan jonkin vaatekappaleen uutena.

Nico maksoi siitä puolet, sillä se maksoi n. 20 euroa ja Nico näki miten onnelliseksi joku tyhmä hattu tekisi mut ja miten mua harmittais jos en ostais sitä. Sitten se nauroi mulle kun vaan keekoilin hattu päässä naama oikein tyytyväisyydestä hehkuen.

Harkitsen hatun lierien tärkkäämistä, mutta en ole ikinä tehnyt sellaista, joten täytyy vielä ottaa selkoa parhaasta metodista. Hatun materiaali on 98% paperia ja 2% polyesteria. Ihan siltä varalta, jos jollakulla lukijoista olisi parempaa tietoa tärkkäyksestä.

"My whole life is a darkroom. One big, dark... room."

"I feel so stupid." "It's not stupid. We're ghosts!"

Hatusta ilahtuneena lähdettiin Nicon kanssa toteuttamaan Beetlejuice- ja Lydia-henkistä asukuvausta. Ilahdutti huomata, että olen onnistunut haalimaan ajan myötä kirppareilta ja kierrätyksestä todella ihania synkistely-liehuvaatteita, ja ne päällä olikin tosi kaunis ja omanlainen olo - Enkä nyt viittaa liehuvaatteilla noihin kummituslakanoihin...

"Lydian lookin" saavuttaakseni rääkkäsin hiusparkojani ennätyspaljon. Lakkaa ja geeliä kului. Olen muuten leikannut otsatukan, ja kerrankin kun se olisi saanut käyttäytyä huonosti niinkuin yleensä - rihmottua ärsyttäviksi nuudeleiksi otsalle - se ei sitä suostunut tekemään. Liian puhtaat hiukset tai suorituspaineita. Meikkasin myös kulmakarvat eri tavalla, ja tietenkin tummensin silmänalusia. Niitä ei tosin tarvinnut edes paljoa tummentaa, mulla on nimittäin ihan kroonisesti silmänaluset lommolla. Snif.

Suorastaan ihastuttava yksityiskohta, vaikka itse sanonkin, oli tuo lepakko-kaulakoriste, joka on "oikeasti" hiuskoriste, mutta se sopi ihan täydellisesti kuromaan kaapuni kiinni kaulan kohdalta. Varmistin vielä paikallaanpysymisen parilla pinnillä.
 

Hattu tekee oikeassa asennossa valopisamia poskille ♥

Teki taas tosi hyvää itsetunnolle saada itsestään onnistuneita kuvia. Ikuisuus-"pitäis joskus"-projektinani on kirjoittaa jonain päivänä kännykkäkameroiden ja yleisestikin kameroiden vääristymisistä ja niiden vaikutuksesta ihmisten minäkuvaan. Sillä vaikka kuinka tiedän itse jotain polttoväleistä, valaistuksesta, laajakulman vaikutuksesta pärstään ja muista valokuvaus-kikkakolmosista, on silti välillä vaikea uskoa ettei oikeasti näytä siltä kuollutihoiselta kumialienilta, jonka otsa venyy hämmästyttäviin mittasuhteisiin kuvan nurkkia kohti kännykkäkuvissa.

Itse olen esim. kuvannut pimeässä mörköluolassani selfieitä koko talven ja kevään, ja unohtanut tyystin että mulla on valoisassa ihan hehkuvan vihreät silmät, kriiseillyt "valtavaa otsaani ja pakenevaa hiusrajaani", kiukutellut siitä että pää näyttää ihan kesäkurpitsalta, harmitellut kuollutta ja jotenkin "valuvaa" olemustani. Nämä kaikki ovat kännykkäkameran ja hämärän aiheuttamia vääristymiä. Valo tekee ihmeitä. Ja valokuvaus.

Niin paljon liehua ♥

 Translation:

I want to tell a story. When I was a teenager, there was a specific kind of hat I wanted so badly.  I can't even remember what triggered the desire, but it's got something to do with Tim Burton and general gothiness (is that even a word). The hat I craved was a black hat with an enormous brim. The kind of hat Lydia wears in Beetlejuice. 

I remember telling my parents about wanting a hat like that, and I can't remember how or where, but I got a hat okay. It was blue-gray-blackish, and the brim was disappointingly small and kind of floppy. I think my friends didn't like it. People never liked my style, and I got teased about things that are now super fashionable. (Forever bitter about that :D)

Well, it seems my Hat Dreams finally came true, because every store seems to sell brimmed hats, and I found "mine"! Can't even remember which shop it was, but I almost bought a "nearly-perfect-this-will-do" hat before stumbling into this one. This is a first thing in a long time I bought new from store.

Nico paid half of the hat, because he saw how ridiculously happy it would make me. The price was about 20 euros. Then he laughed at me when he watched me stroll with a giant goth hat on my head and a giant grin on my face. 

We had a Beetlejuice and Lydia-inspired photoshoot and I got to wear clothes that felt like me. I felt pretty and happy. It felt sooo good to see flattering pictures of myself! For the whole spring and winter I've been taking smudgy cellphone selfies in my dark bat-cave and wondering why I look like a dead rubber alien. It's hard to remember sometimes what wide angled lenses and poor light do to a face.

To achieve the "Lydia look", I had to torture my hair with lots of products and teasing. I also made my makeup differently - different brows, and I darkened my dark circles (wasn't a big effort, I already have chronic dark circles). A delightful detail was the bat brooch I used to fasten my cloak. It's actually a hair accessory, but I thought that it was perfect for this occasion.