Y'all have a raunchy Lupercalia's day

Ystävänpäivän historiasta minä tykkään. Se on niin huimia muutoksia kokenut päivä. Ja sen juuret ovat hyvin kiistellyt. Tämä nyt on vain minun nopsakasti kokoama yhteenveto muutamasta lähteestä yhdisteltynä.

Alunperin antiikin Roomassa helmikuun 14. päivä oli pyhitetty jumalatar Junolle. Silloin vietettiin juhlia, jossa pojat nostivat kulhosta lappuja, joissa luki jonkun tytön nimi. Heidän oli määrä viettää Lupercalian festivaaleja yhdessä. Eli heidät paritettiin, sillä Lupercalian festivaalit olivat pakanallinen rietastelujuhla.

lähde

Roomassa Lupercalian päivää, hedelmällisyyden päivää vietettiin helmikuun 15.päivä. Eläimiä uhrattiin, verta vuodatettiin. Miehet riisuutuivat alasti, juoksentelivat kadulla ja piiskasivat naisia koiran- tai vuohennahasta tehdyillä piiskoilla. Tämän toivottiin lisäävän naisten hedelmällisyyttä.

lähde

Kirkko ei tästä tykännyt. Kun pakanallisista ihmisistä ei tätä tapaa saanut kitkettyä, kirkko antoi hieman periksi, muuttaen vain Lupercalian päivän pyhän Valentinuksen päiväksi, täten antaen pakanoille mahdollisuuden jatkaa juhlintaansa mutta "kirkon nimeen".

Valentinus oli pappi, joka vihki sotilaita salaa, sillä Rooman hallitsijan Claudius II:n mukaan sotilaat eivät saaneet mennä naimisiin, koska naimisissa olevat miehet ilmeisesti eivät olleet hyviä sotilaita. No, Valentinus jäi tästä naimisestaan kiinni ja joutui selliin ja sai lopulta kuolemantuomion vankan kristillisyytensä takia. Sellissä hänen kerrotaan palauttaneen vanginvartijan nuoren tyttären näkökyvyn rukoilemalla jumalaa. Hänet teloitettiin silti, mutta ennen sitä hän oli lähettänyt tytölle kirjeen, joka oli allekirjoitettu "Sinun Valentine". Mistä sitten sanotaan lähteneen ystävänpäiväkortit ja että niissä sanotaan "Be my Valentine".

Jaa-a, mikä ikinä ystävänpäivän alkuperä olikaan, nykyäänhän sen on sitten ottanut omakseen markkinateollisuus joka puskee meille jos jonkinmoista korttia ja lahjaa ostettavaksi ja annettavaksi. Poissa ovat marttyyrit, poissa ovat vuohennahkapiiskat, ja tilalla on vain vaaleanpunaiset sydämet ja ruusut ja muut tilpehöörit. Olisi kyllä ihan piristävää nähdä tuolla ulkona alastomia miehiä juoksemassa piiskat käsissään, kasvot veressä. Pitäisin kyllä huolen että oveni olisi silloin takalukossa. :D

Niin ja Ystävänpäiväkrääsästä puheenollen, olen näköjään pyhän Valentinuksen päivän kunniaksi ostanut vahingossa vessapaperia, jossa on rakkausrunoja. Pitääkö ihmiset oikeesti vierottaa kakkaamisesta noin pahasti, että vessapaperitkin on nykyään vaan pehmeetä pumpulilammasta ja unelmia ja toivoa ja RAKKAUSRUNOJA?

Jotenkin vähän hukassa

Nyt on ollut vähän huonompi hetki viime aikoina. Mutta näistä nyt päästään yli, niinkuin aina. En vain jaksaisi odotella sitä. Voimat ovat lopussa ja kaikki tuntuu ammottavan turhalta. Olen valunut syvälle mukavuusalueelleni, ja sieltä on niin valtaisa työ kiivetä pois... Äh.

En tajua miten olen taas unohtanut täysin sosiaalisen kanssakäymisen salat. Ei ole tullut suurista ponnisteluista huolimatta nähtyä juuri ketään. Olen ihan jäässä, minun päältäni voisi kävellä Suomenlinnaan, niin paksulta se jää tuntuu. Mutta kuitenkin:

En ole jaksanut luodakaan oikein mitään, ja sekös saa tämän tytön kiukustumaan kaikista eniten. Inhoan joutua myöntämään itselleni ettei minusta tullutkaan taiteilijaa tai kirjailijaa tai jotain sellaista joka voi vaan liihotella ja pyöriä luovuutensa suloisessa tuskassa.

Kun minulta pienenä kysyttiin, mikä haluan olla isona, vastasin: "Muotitaiteilija." "...Sit mä voin syyä puukkaa ja saamiakkia" (=purkkaa ja salmiakkia). Nykyään tykkään enemmän suklaasta, enkä kyllä ymmärrä miten purkka ja salmiakki liittyvät muotiin, tai taiteiluun.

Noi ylläolevat limut oli muuten pahoja, vaikka niin näteissä pulloissa...

Translation:

Have not been feeling well lately. My inspiration is gone and I feel tired and stressed and depressed all the time. I'm just waiting it to go by as always, but the waiting is always the frustrating part...

We are amazing!

Tää on nyt vähän erilainen merkintä, kun mitä yleensä, mutta menköön.
Olen viime aikoina lukenut sellaista kirjaa, jonka löysin roskiksesta. Se kertoo ihmisruumiin ihmeellisyyksistä. Sitä lukiessa tulee usein todella surrealistinen fiilis. Vai voisiko sitä kuvailla pikemminkin sanalla hyperrealistinen? Kun tulee tietoiseksi siitä, mitä kaikkea sun sisällä tapahtuu koko ajan.

Elämää ja kuolemaa, uusiutumista, miljoonia käskyjä ja impulsseja joka sekunti. Sydämesi pumppaa ympäri kehoasi verta koko ajan ja ihosi alla lymyävät kovat luut ja säikeiset lihakset. Vatsalaukkusi erittää syövyttävää happoa ja selviytyy siitä itse vain koska sen seinämiä suojaa lima, jota edes tämä syövyttävä happo ei läpäise. Jossain päin ruumistasi todennäköisesti käydään sotaa vihamielisiä tunkeutujia vastaan. Olipa se naarmu sormenpäässä, pieni yskä, tulehtunut finni, valuva nenä, ruumiisi tekee jatkuvaa työtä tälläkin hetkellä puskeakseen vihollisia ulos tai mitätöidäkseen ne.

Tulehtuneeseen haavaan, johon mikrobit ovat päässeet, paikalle tulvahtaa leukosyyttejä eli valkosoluja, jotka ovat kuin pikkuruisia ameeboita, jotka "nielaisevat" pahoja bakteereita ja ympäröivät ne hyytelömäisellä massalla eristäen ja neutraloiden ne.

Kun saat haavan, viisas kehosi alkaa kasvattaa siihen päälle uutta kudosta. Veri ja kuolleet solut hyytyvät haavan päälle ruveksi, jonka alla ihon reunoilla sijaitsevat venyvät solut alkavat kurottuvat toisiaan kohti ja punovat välilleen uusia hiuksenhienoja verisuonia, kunnes ovat kuroneet itsensä yhteen. Tämän jälkeen rupi katoaa pikkuhiljaa. Ruven alla tapahtuu siis mystistä eheytymisprosessia koko ajan.

Joka hetki, vaikka olisimme ihan paikallamme tekemättä mitään, sisällämme kuohuu. Joka minuutti kehossamme kuolee ja uusiutuu yli 180 miljoonaa solua. Se on yli kolme kertaa Suomen väkiluku.

Joka ikisessä noista miljoonista pienistä soluista on sisällä DNA:ta, meidän monimutkaisia rakennuskaavaa. Ja jokaisen pienen solun sisällä olevan DNA-ketjun yhteinen pituus auki kierrettynä puolitoista metriä. Jos ihmiskehon kaikki DNA levitettäisiin auki, saataisiin aikaan 744 miljoonaa mailia DNA-rihmastoa! Niin paljon DNA:ta on sinun sisälläsi. Se matka olisi saman pituinen kuin matka maapallolta aurinkoon... 4 kertaa edestakaisin.

 Vartalossasi on vähän yli 200 luuta. Kun olit pieni vauva, niitä oli yli 300! Ne ovat vain luutuneet yhteen ja muuttaneet muotoaan radikaalisti. Olisipa hassua, jos sinun pääsi olisi mittasuhteiltaan vielä yksi neljäsosa vartalostasi, niinkuin vauvana.

Jos olet yhtään liikkuvaa sorttia; teet seisomatyötä, puuhastelet tai muuten vain kävelet jonkun verran, jalkoihisi kohdistuu päivän aikana noin 1500 tonnin painoa vastaava määrä tärinää. Ei ihme, että välillä jalat ovat kipeät seisoskelusta. Noin 99% meistä on syntyessämme virheettömät jalat. Kuitenkin ajan myötä tuhoamme omia jalkojamme kaikenmaailman korkokengillä tai muuten vääränlaisilla popoilla tai painon jakamisella väärin. Ja jo yli 80%:lla yli 20-vuotiaista on jotain ongelmaa jalkojensa kanssa (ei tietenkään läheskään aina itseaiheutettua).

Herrajestas, en mä jaksa enää edes ajatella. Olen vain tuijotellut käsiäni, nipistellyt sormiani, katsonut kuinka veri tulvii juurinipistettyyn ihoon takaisin. Tunnustellut luitani ja lihaksiani. Kyllä olen tämän kaiken tiennyt aikaisemminkin, mutta kun sitä pysähtyy ajattelemaan, tuntuu että mieli räjähtäisi siitä kaikesta, mitä meidän sisällä tapahtuu ja miten ihmeellisiä me ollaan.

Kaikki kuvat on nipistetty morbid anatomy-blogista. Ja tietojen lähde on suureksi osaksi se dyykattu kirja, "IHMINEN luonnon mestariteos".

Nothing gives a girl confidence like a pink wig

 It is a disturbing fact that the less I look like myself at the pictures, the more I like them. Somedays I just feel like dressing up as somebody I'm not: longer hair, different make-up, boots that make me tall. Then I look at myself in the mirror and feel like somebody else, and that feels great. After a while of fun, I peel off the parts of this imaginary girl, and I feel small and grey and strange.

 A few entries ago I complained about never finding pants that fit. After that I've gotten lucky; I found these two unbelieveably cool pairs of pants. The space pants from the last entry, and these Barbie pink pants. AND THEY FIT *insert a happy trombone solo here*

Aaand I hope you're not getting tired of my same ol' latte art, 'cause here are some pictures of my recent cappuccinos:

Totoroccino

Batman cappuccino

 I'm getting frustrated at my microfoam attempts. My cappuccinos come out very bubbly, not the velvety smooth material that would be perfect. I'm trying to improve so hard, but sometimes I would just like to throw the steam pitcher into a wall when I see liquid milk and stupid bubbles after steaming and banging the can into a table. I can't even pour a f-ing rosetta, the most simple latte art there is. It seems my latte art bases very much on luck, and that's not good, especially when nowadays I hear a lot of "and then we'll come to your cafe and demand H.R.Giger tier art'n shit on our coffees!" from my friends who have seen my pictures of latte art. Most likely I would not succeed if someone would come and straight out ask for latte art when I'm working.

Well, that was a long frustrated rant! Let's stop it at that. I'm a closet coffee artist, succeeding only when nobody is watching. That kind of applies to almost everything in my life. I'm not good on living up to expectations.

Suomeksi:

Jostain syystä aloitin tämän merkinnän kirjoittamisen automaattisesti englanniksi. Se vain tuntui siltä tällä kertaa. Ei hätää, kielitaidottomat lukijani, en ole muuttamassa blogiani lopullisesti engelskaksi tai mitään.

Pinkki peruukki tekee mulle ihmeitä. Tunnen oloni häiritsevän hyväksi, kun muutan ulkonäköäni normaalista poikkeavaksi. Olen huomannut muissakin läheisissäni kummallisia itsetuntoboosteja usein kun päällä on normaalista poikkeava peruukki, meikki tai vaatetus. Pinkki peruukki päässäni tunnen oloni söpöksi. Haluaisin niin kovasti, että mun hiukset kasvaisivat jo tuohon mittaan, mutta siihen tulee menemään vuosia. Enkä ikinä saa noin paksua tukkaa.

Vähän aikaa sitten valitin niistä housuista. Sen jälkeen kuin ihmeen kaupalla löysin kahdet ihan sikasiistit housut. Nuo edellisen merkinnän galaksihousut ja sitten pinkit housut! Ja ne sopivat! Jee! Nykyään kun kävelen portaita, niin mun päässä soi usein sellanen mantra joka menee askelten rytmiin: "hou-sut-mah-tuu-hou-sut-mah-tuu", eli se on sellanen joka kannustaa mua sitten kävelemään reippaasti niitä portaita eikä esim. ottamaan hissiä tai seisomaan liukuportaissa paikallaan. :D Siis että noi galaksihousut mahtuisi paremmin, koska ne on iiiihan vähän naftit eli piukat vielä.

Cappuccinoista ja latte artista. Olen hyvin turhautunut viime aikoina, koska en saa maitovaahtooni täydellistä koostumusta. Katson tutorialeja, luen vinkkejä, kokeilen uusia lähestymistapoja... Mutta aina niitä saamarin kuplia vaikka teen kaiken näennäisen oikein. Lisäksi en osaa edes kaataa rosettaa, yhtä yksinkertaisimmista ja yleisimmistä latte art-kuvioista. Turhauttaa. Sitten ihmiset luulee että olen joku kahvin Michelangelo noiden kuvien takia, vaikka oikeasti behind the scenes noissakin kaikissa on mennyt enemmän kun pari yritystä. Eikä ne melkein ikinä onnistu sillon ku haluais. Pitäis vaan tehdä noita silleen koko päivä vaan sarjatyönä, mutta siihen pitäis olla ihan omat koneet ja maidot kotona...

Olipas turhautunut avautuminen! Jätetään se siihen :D

Space.

 I fell into the outer space

felt the stalight's soft embrace

I felt myself starting to change

my dimensions rearrange

Yksi päivä tein töissä stormtrooper cappuccinon.