huhtikuuta 14, 2013

Why do I do self portraits?

Yksi aihe toistuu valokuvissani useammin kuin mikään muu: Minä itse. Oma pärstä, omat temppuilut, omakuva. Kautta aikojen pääni takaperukoilla on pyörinyt ajatus "onko tämä itsekästä/turhamaista". Oikeastaan tiedän jo itsekin vastauksen. Minun mielestäni se ei ole turhamaista. Mutta pelkään muiden mielestä sen olevan, joten arastelen sitä ja alan häpeilemään tekemisiäni muiden mielipiteiden vuoksi.

Suitsuketunnelmia kesältä

Miksi harrastan itseni kuvausta? Totuus on, että itseni kanssa teen parasta yhteistyötä, sillä tykkään kameran molemmilla puolilla olemisesta. Tykkään omakuvien ottamisesta siksi, että sitä tehdessä itsetuntemus kasvaa. Oman kehon koordinointi ja hallinta helpottuu, ja oppii näkemään ja kontrolloimaan kasvojaan, kehoaan ja jäseniään paremmin. Kehon mittasuhteet ja perspektiivitkin tulevat kuvakulmittain tutummiksi ja näistä opeista saa pontta vaikka piirtämiseen ja ihmiskehon ymmärtämiseen.

Ofelia Market-11:n jälkeisiä pin-up-fiiliksiä

Olen kärsinyt miltei koko elämäni huonosta itsetunnosta. Onnistuessaan omakuvat myöskin nostavat itsetuntoa, kun näkee itsensä kauniissa kuvassa, ilme ja asento onnistuneena. Kai tämä sitten on se ripaus turhamaisuutta, mikä minussa piilee sitten kuitenkin. Mutta vain terveellä tavalla. Kukapa ei nauttisi siitä, että näkee itsensä kerrankin miellyttävänä?


Olen valinnut tähän merkintään itseäni miellyttävimpiä kuvia, jotka olen sekä itse ottanut, muokannut, lavastanut että esiintynyt niissä.  Eli siis Best of: Meeri's self portraits.

Kahvinjuonnin ensiaskeliani överisokerisen pikakahvin kera
Fight Club-meininkiä

Science fiction double feature
Galaxies gone wild
"Minulla on liimapyssy enkä pelkää käyttää sitä"

Kaninkolo
Kukkia pulppusi päästäni

 Tykkään erityisesti sellaisista valokuvista, joissa on joku idea, toistuva muoto, hallitseva väri, pointti tai vastaava. En ole juuri turhien naamakuvien ystävä, ellei niissäkin sitten ole joku "jippo".

Tässä ei ole kummempaa jippoa kun vaaleanpunainen peruukki.

Kallon äärellä

Sumusiivet

Joskus tajuan, että ympäri nettiä on jäänyt murusia ja vihjeitä menneisyydestäni, omakuviani teini-iältäni ja kuvia siitä ihmisestä, joka en enää ole. Silloin hävettää ja hieman ahdistaa, sillä olen jakanut netissä paljon sellaisia kuvia, joista en enää nykyään pidä ollenkaan, jotka ovat nykyään mielestäni tökeröitä, räikeitä, osoittavat huonoa makua ja tyhmää väkisinshokeeraamista. Nyt yritän julkaista kuvia vain hyvällä maulla, kuitenkin toivoen pystyväni ilmaista oman tyylini niillä. Olen vain rauhoittunut, mutta tuskin ikinä normaali.

Nebula girl

Self-portrait-varustukseeni kuuluu (kameran lisäksi siis) n. 1,5 metrinen kamerajalusta, pikkuinen kaukolaukaisin, ja siinäpä se oikeastaan. Kameran self-timeria käytän harvoin. Jos käytän self-timeria, laitan siihen kohdalle, missä haluan itse kuvassa olla, jonkun asian kuten tuolin, johon sitten tarkennan ja siirrän sen pois ja menen itse samaan kohtaan self-timerin piipittäessä. Jos käytän kaukolaukaisinta, yritän usein piilottaa sen kuvassa sormieni taakse tai joskus heitän sen vain maahan ennenkuin kamera ottaa kuvan.

Syysvalo ja ensimmäisiä kaukolaukaisinkokeiluja (spottaa kaukolaukaisin)

Sumuvalot eräänä maaliskuisena yönä
 Siinäpä niitä muutama. Mikä on sinun suosikkisi?


Translation:

I do self-portraits often. Sometimes I wonder, is it maybe shallow to photograph yourself most of the time. Then again I have realized that there are many good things that come from taking self-portraits.

I have gained self-knowledge and self-confidence. I have learned to control and master my body and face better. I now see myself better, and understand human proportions more as I can examine my own body, proportions and perspection in the photos. I like to be on the both sides of camera, it's like doing teamwork with myself. :D And it's very rewarding to see myself in a beautiful picture, looking good. So maybe I do have this this little shallow bit inside me, but don't we all? As long as it doesn't stretch into huge proportions, it doesn't matter to me.

I like to take portraits with ideas, colours and shapes in them. I don't like to take just plain normal portraits, I like to have some kink or twist in them. Uargh my english seems so bad right now, this is hard to translate.

Here are some of my self-portraits from last couple of years. What's your favourite?

huhtikuuta 08, 2013

Perfume soaked memories



Hajuaisti toimii siten, että nenäämme kulkeutuu erilaisia hajumolekyylejä; Nenämme sisäpinnalla on miljoonia reseptoreita eli vastaanottajia, joihin molekyylit kulkeutuvat. Hajun välittyminen aivoihin vaatii oikeanlaisen reseptorin ja molekyylin kohtaamisen. Tykkään ajatella tätä vähän kuin palapelinä, täytyy sovittaa vaikkapa banaaninmuotoinen pala (molekyyli) banaaninmuotoiseen reikään (reseptori), että loksahtaa. Kun on loksahtanut, viesti tästä hajusta kulkee aivojen hajukeskukseen. Ja tällä tavalla pystymme haistamaan jopa 1000 perushajua ja yli 10 000 hajuyhdistelmää.

Oletko ikinä miettinyt, miksi tuoksut ovat niin vahvasti sidoksissa muistoihin, että yksikin lehahdus vuosien takaista tuoksua saattaa tuoda täysin elävästi mieleen menneet ajat? En ole varmastikaan ainoa, jolle tuoksut ovat hyvin tärkeitä ja sidoksissa tiettyihin elämäni aikakausiin.

Se johtuu siitä, että hajusignaalit kulkevat suoraan hajukeskukseen, kun muiden aistien viestit kulkevat monimutkaisempaa reittiä aivokuorelle. Aivojen hajukeskus on yhteydessä limbiseen järjestelmään, joka on tärkeä alue tunteiden ja muistojen syntymisen ja säätelyn kannalta.

Tässä on muutamia minun muistojani:


 Dolce&Gabbana: Light blue. Hieman sitruksinen, melko vahvan hedelmäinen hajuvesi. Sain tämän joskus vuonna 2004. Minun muistoni vievät kesäsateiseen Martinlaaksoon vuonna 2005, rappioromanttiseen suudelmaan sillan alla. Tämän lisäksi tuoksui märkä asfaltti, ja betoni.

Escada Magnetism. Ensimmäinen "oikea" hajuveteni. Karamellisen marjaisa tuoksu vei sydämeni Stockmannilla vuonna 2004. Oli talvi, ja elämässäni tapahtui hurjia muutoksia. Tämä tuoksu on minulle sellainen feenikslintumainen, tuntuu että elämäni alkoi niinä aikoina, ja tämä tuoksu sinetöi sen ajan essenssin ikuisesti mieleeni. Mieleeni tulvii sekä hyviä että huonoja muistoja haistellessani tuota pulloa. Viimeinen vuosi yläasteella ja pitsiset goottihameet.

LA RIVE: Love Dance. Vuosi 2008, kevät. Ostan pullon Virosta, ja ensimmäiset muistot jota liitän siihen on se, kun mun kamera pöllitään samalla reissulla. Tuoksu on hedelmäisen makea ja hieman kirpeä. Nyt sitä haistellessani minulle tulee mieleen vuoden 2008 kevät- ja kesäillat, kun aurinko siivilöityy puiden välistä ja valo on kultaista. Juhlia ja ihmisiä ja kovaa musiikkia. Tämä on sellainen vauhdikkaan nostalginen, kesäillan nousuhumalainen tuoksu.

 H&M:n Exotic breeze. Sitä on enää kovin vähän jäljellä :'( Johtunee siitä, että se vaatii valtavasti suihkuttelua ja pysyy iholla vain hetken. Muistan tuoksuneeni tältä kun olin Pariisissa. Metrotunneleissa, klubilla, kävelyllä Pariisin lähiöissä. Tässä tuoksuu kesä ja kookos ja sitrukset. Lisäksi mieleeni tulee pilvinen päivä Pariisissa, kun istun keittiössä ja kuuntelen selittämätöntä hälytyssireenien ääntä. Kokolattiamatto, ja hysteeriset öiset naurukohtaukset siinä matolla silloisen poikaystäväni kanssa.



Seppälän "Body Fantasies"-sarja.
 1. 2007, ensimmäinen erokriisi, pinkki irokeesi, finntroll, kevään muuttuminen kesäksi ja Korkeavuorenkatu. Tämä hajuvesi tuoksuu pina coladalta.

2. Kevät 2011, oranssiksi hennattu tukka, Lauran kanssa skumppaa pihalla vaikka ei ole edes vielä lämmin. Tämä hajuvesi tuoksuu huuhteluaineelta.

3. 2006. Kuolleet intiaanit, vaaleansiniset oksettavat seinät paikassa jossa asuin väliaikaisesti, pahin teiniriehumisvaihe. Vapaudenkaipuu ja ahdistavat ajatukset. Tämä hajuvesi tuoksuu supermakealta hattaralta.

4. 2009, Ansku, Pusula, juhannusyö, muusa. Tämä hajuvesi tuoksuu sokerilta ja omenoilta.



Escada Absolutely me. Hankin tämän suunnilleen samoihin aikoihin kun ihastuin ja aloin seurustelemaan Nicon kanssa. Mulle tää tuoksu tuleekin aina olemaan se tuoksu joka saa mut muistelemaan meidän ensisuudelmaa, alkujännitystä, suhteen hykerryttäviä ensiaskelia ja perhosia vatsanpohjassa. Tämä tuoksu on sellainen alkukeväisen helmikuinen ja puuteriluminen. Tämä tuoksu saa minut onnelliseksi. Siinä tuoksuu vadelma ja joku, jota nenäni ei osaa kääntää sanoiksi. Joku mausteinen.

H&M:n "I know love". Tämä pirteän makea hajuvesi tuo mieleeni viime kesän, erityisesti Nicon kanssa viettämäni ajan. Sen, kun pyöräiltiin juhannuksena pikkukosken rannalle. Kukat, metsä, soratien rapina pyörän alla, rakkaus, suudelmat, kuuma kallio. Ja se tunne kun jo sillä hetkellä tiesi että "tämä hetki tulee olemaan hyvä muisto".


Minkälaisia muistoja teidän lempihajuvetenne laukaisee?

Translation:

What kind of memories does your favourite perfume trigger?

maaliskuuta 30, 2013

Who's got a kiss for the pickety Witch?

 Lentoon lähteminen on varsinainen leap of faith... (kaksoisleukojeni määrästä voi laskea aika tarkalleen kuinka paljon lentoon lähteminen jännitti)

 Mutta kun tarpeeksi uskoo, pystyy mihin vain!

Lankalauantaina pääsiäisnoidat, "pääsiäisämmät" ovat valloillaan. Ennenvanhaan lankalauantaina poltettiin tulia, "pääsiäisvalkeita", joihin heitettiin tervatynnyreitä ja muuta romua, jotta kitkerä savu katkaisisi noitien lennon. Ilkeät noidat olivat liikkeellä lankalauantaina pilatakseen tulevan vuoden sadon ja karjan. Minä en ole semmoinen ämmä, minä vaan halusin liihotella pitkin taivaita taloyhtiön luudalla!

Liekö sitten kaukaisuudesta leijailleen kitkerän romusavun vika, mutta eipä tämä tyttö siellä ilmassa kauaa pysynyt.


Tässä tekemäni ehkä hieman erilaisen noidan inspiroima hiuskoriste, minulla tulee siitä ainakin mieleen OZin vihreä noita.

Kaikki kuvat on ottanut ihana poikaystäväni Nico. Kiitos hänelle. ♥

Translation:

Today is the traditional "Lankalauantai" day when people in Finland used to burn junk fires to stop witches from flying around and ruining the livestock of farmers. I'm not one of those mean witches, I just wanted to fly around with my broom...

maaliskuuta 27, 2013

Body Worlds

 Kun kuulin, että "Body worlds"-näyttely tulee Heurekaan, odotukseni olivat korkealla. Olin kuullut näyttelystä aiemmin, kun se oli ollut jossain ulkomailla, ja huokaillut kuinka "Suomeen ei tuu ikinä mitään siistejä juttuja". Meinasin repiä pelihousuni innosta, kun kuulin että Body Worlds tulee Suomeen. Se on heurekassa vielä syyskuuhun asti.

Body Worlds-näyttelyssä esillä on edesmenneiden ihmisten ruumiita, jotka on säilötty "plastinoinniksi" kutsutulla menetelmällä, jossa ruumiin nesteet ja rasvat korvataan nestemäisellä muovilla, jonka jälkeen muovilla kyllästetty ruumis kovetetaan haluttuun asentoon. Plastinoinnista voit lukea lisää täältä.

Oltiin tänään Nicon kanssa Heurekassa katsomassa se näyttely. Oli vaikea tajuta katselevansa oikeita ihmisruumiita. Kysyin yhdeltä museovalvojalta, pyörtyilläänkö täällä usein. Kuulemma muutama pyörtymistapaus oli ollut, jonka takia ympäri näyttelyaluetta oli pieniä tuoleja, jossa levähtää ja kerätä voimia tarpeen vaatiessa. 


*EDIT* tässä oli pari kuvaa näyttelystä, mutta poistin ne tutkittuani asiaa ja todettuani että saatan saada 1500 dollarin sakot per kuva :D Ei mulla ole varaa sellaiseen.

Kunnioitukseni ihmisruumiin ihmeitä kohtaan vain lisääntyi tätä näyttelyä pällistellessä. Täytyy sanoa, että kaikenkaikkiaan olin kuitenkin vähän pettynyt. Näyttely oli paljon pienempi kuin oletin, eikä siinä ollut esillä läheskään kaikkia kohteita, jotka löytyvät esim. googlen kuvahausta ja joita odotin näkeväni. Kaikenkaikkiaan odotin ehkä hippusen enemmän groteskia taidenäyttelyä, kun anatomian oppituntia, vaikka sekin oli kyllä mielenkiintoista. Välillä kyllä iski vähän Silent Hill-vibat niistä näyttelykohteista, kun niitä oli silleen levitelty ja eroteltu niiden luita ja hermoja ja lihaksia yms.

Loppuaika menikin Heurekan yleisissä tiloissa, joissa valokuvaaminen oli sallittua. Teetettiin Nicon kanssa sellaset rakkauskolikot missä oli meidän pusukuva ♥ Skannaisin sen, mutta en jaksa alkaa pelleilemään skannerin johtojen kanssa. 


 Tehtiin omia animaatioita tuollaisella pyörivällä jutulla! Nicon animaatio liikkui vähän liikaa per frame, joten pyörittäessä se näytti vaan pikakelaukselta sokerihumalaisesta lapsesta :D Mä tein sellaisen kummituksen, joka leijuu ylös ja alas... OooOoOOo!

 Tämä on elinhistoriani ensimmäinen "kuvaan itseäni älypuhelimella peilistä"-kuva. :D En jaksanut häiritä koko ajan Nicoa tyhmillä "ottaisitko kuvan tästä ja tästä"-jutuillani, mutta halusin tosi paljon näyttää mun paidan, kun se sopi ton näyttelyn teemaan niin hyvin! Joten vetäydyin Heurekan vessaan ja näpsäisin tyhmän peiliposen...




 Taikamatto ja kivat valot.

Ajoin myös sillä nuorapyörällä, ja nähtiin Nicon kanssa kaikkea jännää jonka mä olin jo nähnyt mutta ei se haitannut. Oli tosi ihana ja hauska päivä!

Translation:

The Body Worlds exhibition has landed to Finland! It's here 'til september, in Heureka. I expected a lot from this exhibition, since I have heard a lot about it before it came to Finland. 

It exhibits real, plastinated human bodies in various poses, and organs, bones and other stuff inside us. We visited "Body Worlds" today with Nico. I felt a little squeamish looking real, dead human bodies. It was a bit hard to understand at first. I asked the museum worker if people tend to faint when seeing insides and blood and stuff. She told me that few people had indeed fainted there.

I was a little bit disappointed of how small the exhibition was. There wasn't as many bodies as I had anticipated. If you google "Body Worlds" there's so many photographs of things that weren't there. That's quite a let-down.

But otherwise, we visited the other side of Heureka as well, and it was super fun. I had a great day with Nico.

maaliskuuta 22, 2013

Nightmares in toyland

 There's a basket in my house. The basket is filled with abominations, creepy creatures that once were toys. There's a beast that's responsible for these monsters. The beast is called Nadia. Nadia is my dog.




They once lived happily as frogs, teddybears, teletubbies, piggies, elephants and mouses. Unfortunately, my dog doesn't play nice. Her favourite game is to dismember and tear all her toys to bits and empty the stuffing.



This duck is just plain creepy even without Nadia's meddling

 I like to think of this monkey as their leader, because it's the creepiest one:



Here's the beast princess responsible for all this:
"This one's mine!"

Monkey: "Help me..."

I have decided that from now on, I'll only get Nadia toys that are abstract, for example stuffed socks, soft balls or something like that. I can't stand seeing the toys like this, especially because I'm one of those "toy story" people who think that toys have their own secret life when I'm not looking... One day I just realised that I'm just like Sid, the evil boy from Toy story! Because I give these poor toys for my dog to destroy. :(


"Me lelut... Näemme ihan kaiken. Joten leiki kiltisti!"