Päivä, jona nilkkani alkoivat vihata minua

Kevätaurinko, ihana kevätaurinko tuo värit meidän pimeään maailmaamme. Ihmiset menevät sekaisin ensimmäisistä auringonsäteistä, alkavat suunnittelemaan piknikkejä, lähtevät T-paidassa ulos, vilustuvat, sanovat juttuja kuten "kohta on kesä!" ja pukevat päälleen neonvärisiä vaatteita. Itsehän olen syyllistynyt tänä keväänä (kevättalvena) vain viimeisimpään kohtaan. Toisaalta milloinpa minä olen tarvinnut tekosyitä pinkkien juttujen rakastamiseen? Sukkisten päällä verkkosukkikset, jotka olivat joululahja ihanalta Anskulta ♥ Olenkin kaivannut pitkään tuollaisia isoverkkoisia sukkiksia. :)

Ulkoilutin myös ensimmäistä kertaa nilkantappokenkiäni. Ei hyvä idea, toistan: EI HYVÄ IDEA. Ne olivat nimensä mukaiset. Suosittelen näitä H&M:stä ostettuja hirviöklopoja korkeintaan tuolilla istumiseen tai maassa makaamiseen, koska kaikkeen muuhun ne ovat täysin sopimattomat, varsinkin jos kaatuilet muutenkin usein tai olet tottumaton korkokengillä kävelijä. Tai saat idean "hei kuvataan tuolla keskellä kinttupolkuja ja koskematonta lunta!"

 Kaaduin tuon puolituntisen aikana valehtelematta yli 20 kertaa. Nilkat muljahtelivat ja naksuivat. Niin kivat kengät, mutta täysin kävelykelvottomat :(

 Tämä osoittautui loppujenlopuksi kaikkein turvallisimmaksi kuvausasennoksi.

Tilasin etsystä kasan irtosilmiä, jotta voisin tehdä sikamakeita asusteita niistä. Kuvassa yksi esimerkki tekosistani. Jonain päivänä järjestän jonkun myyntihomman, ja muunmuassa näitä kuvan hiuskoristeita tulee luultavasti myyntiin.

Kuvaajana toimi ihana Nico. ♥

 Translation:

Spring is on it's way and it makes people go nuts, say stuff like "It's summer soon!" and wear a t-shirt outside and plan picnics. And everyone'll wear bright neon coloured clothes that look like safety vests. Like me and my lovely, horribly pink stockings. And the anklekillers, which made my ankles hate me. I wouldn't recommend these shoes from H&M for any other occasion than sitting down or lying on the ground. 

I fell down with these shoes so many times that I lost count, and we were outside for like a half an hour. So pretty shoes, but so non-practical :(

If Two-face and Harley Quinn mated

Tein meikkimokan tätä puolimeikkiä tehdessä ja kuvan valaistuksessa hohdin kuin hikinen diskopallo. Vaikka kovasti luulin meikanneeni itseni fifty-fifty niin eihän se sitten kuvissa ihan näyttänytkään siltä.

Näin meitsi vietti nyt sitten perjantai-iltansa. Näytin discopallolta ja katselin Justimusfilmsejä.
Naapurilla oli kovat pirskeet yläkerrassa, mutta hiljeni yllättäen sen jälkeen kun jytäsin itse melkoisella volyymillä Justimuksen "TURPA KII".

Terveiset Yukille! ♥ Kaverit sammuu ja huudan niille TURPA KII!

Jäällä

 Tämä on suuri askel Meerin töppöjaloille, mutta pieni, jokseenkin olematon askel maailmalle... Kävin tänään ekan kerran "aikuisiällä" jäällä kävelemässä! Vain pari viikkoa sitten sanoin kahvilassa käyneille turistiasiakkaille jotka olivat tulleet jääkävelyltä "no way I'm ever walking on ice, that sounds too damn terrifying."

Vaan täs mä meen, polleena ja punaposkisena!

Siellä jäällä meni sellanen hieno mies, jolla oli sukset ja sellanen valtava leija...varjo? Joka veti sitä eteenpäin pitkin jäätä. Hienon näköistä.

Huomatkaa alanurkassa näkyvä sumea suhru, rakkaan poikaystäväni lapanen ♥ Olen aina ihmetellyt, miten kukaan onnistuu saamaan sormensa valokuvatessaan linssin eteen!

 Ylläolevat kuvat kuvannut siis Nico. Kiitos Nico ♥

 Loppuaika menikin sitten romanttisten pusukuvien ottamiseen. Hanskat kädessä painavan kameran operointi on hankalaa, ja tähtääminen oli vähän sellaista "minne sattuu". Tämän kuvan halusin laittaa tänne puhtaasti itsekkäistä syistä; Mielestäni mun tukka näyttää siinä tosi hyvältä :D Kyllä siellä Nicon nenäkin poseeraa oikein kauniisti...

Tuli meistä sitten onnistuneitakin söpöilykuvia ♥

Arabianranta on tosi kaunis paikka kävellä. Hävettää oikein, miten vähän siellä käyn, vaikka mun kodin ja rannan välillä on vain muutama kortteli. Toissapäivänä kävin siellä juoksemassa mun "Zombies, run!"-älypuhelinsovelluksen kanssa ja oli tosi kuumottavaa kuvitella että ne ihmiset kaukana jäällä olivat zombeja, joita karkuun juuri juoksin. Se on tosi tyydyttävä appi oikeasti, aina välillä kesken juoksun kuuluu sellainen ihanan brittiläinen naisääni "collected: axe. a pair of trousers. a first aid kit." Mitä pidempään juoksee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä "löytää" noita esineitä, joilla voi sitten rakentaa tukikohtaansa. Mutta sitä suuremmalla todennäköisyydellä kohtaa myös zombielaumoja, jolloin pitää kiihdyttää vauhtia ja puhelimen navigaattori mittaa sun vauhtia ja päättää sen mukaan, saako ne zombiet sut kiinni vai ei. Mua ei ole saanut kertaakaan.

Lahjuksia

 Tähän kuvaan liittyy aika söpö ja höpsö juttu. Kaksi mun kaveria, Laura ja Ansku, olivat olleet molemmat ulkomailla, ihan eri maissa ja tietämättä toistensa aikeista, molemmat ostaneet mulle tuliaisiksi tuollaisen samanlaisen ihanan luurankojulisteen. Nauratti ihan hulluna kun sain ne, ei voi muuta todeta että kyllä tuntevat tämän tytön hyvin!

Ja Anskusta puheenollen, hän on aloittanut uuden blogin, jossa on askarteluja, valokuvia ja muuta kivaa. Ansku on aina ollut hirmu aikaansaava ja luova, joten odotan siltä blogilta paljon! ;)

Sain Anskulta myöhästyneenä joululahjana mm. tämän itsemaalaaman mukin, jota koristaa Rocky Horror Picture Showsta tuttu lausahdus.

Uusi lempparikuppi

Muokkaan kuviani tästä lähtien "uudella" tietokoneella, koska vanha posahti, ja mua häiritsee tosi paljon kun en tiedä näyttääkö nämä nyt mun näytöllä samalta kuin muiden ja muokkaanko niitä ihan överisti ja väärin, kun tämä näyttö on ihan erilainen kuin edellinen. 

Translation:

My friends know me too well. Without knowing from each others' plans, two of my friends, Laura and Ansku, brought me exactly the same posters from their trips abroad. I think that's hilarious and cute :D

Ansku started a new blog recently, check it out! She also gave me a belated christmas present, a mug she had painted herself, it said "Don't dream it, BE IT." It's now my new favourite mug.

Sifonki+Maiharit

Tykkään hennon sifongin ja jyhkeiden goottipopojen yhdistelmästä. Maiharit kirppikseltä, ja sifonkimekko H&M:ltä.

Yksi ihan ensimmäisistä oman tyylisuuntauksen vaatteistani joskus 14-vuotiaana oli sellainen musta, pitkä sifonkihame mellunmäen kirpputorilta. Rohkeasti (salaa ujostellen) liehuin sen kanssa yläasteeni käytävillä. Sain kuulla olevani mm. saatananpalvoja, friikki ja "vitun Harry Potter" . Silloin erikoisesti pukeutuvat saivat kyllä lokaa niskaansa aika railakkaasti. En tiedä minkälainen meininki nykyään on yläasteiden käytävillä, mutta siitä olen ihan helpottunut että me "friikit" ollaan lisäännytty joka puolella ja ehkä saadaan vertaistukea ja löydetään helpommin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voidaan nauraa tikahtuaksemme kun joku haukkuu meitä käytävällä saatananpalvojaksi koska meillä on mustaa huulipunaa.

 Minulla on vieläkin se ensimmäinen goottihameeni tallella. Se on repeillyt, kärsinyt, nuhjuuntunut ja ratkeillut, mutta en voi heittää sitä pois. Sillä on valtavasti tunnearvoa, vaikka en tule käyttämään sitä enää ikinä.

Onko teillä muilla lukijoilla jotain tärkeitä muistoja teini-iän ensimmäisistä goottivaatteista?

Haters gonna hate

Ai ja hei! Viime viikolla kävin Anvil-klubilla tanssahtelemassa ja viettämässä ystävän synttäreitä, ja joku söpö pörröpäinen tyttö tuli sanomaan tanssilattialla mulle, että se lukee mun blogia! Maailman hämmentävintä ja tosi siistiä :D

Translation:

I love the combination of sheer chiffon and heavy boots. They compliment each other somehow. And that reminds me of my very first gothic skirt that I found from a flea market when I was 14. It was a long black chiffon skirt. I wore it proudly, just to hear people call me a satan worshipper, freak and "fucking Harry Potter". Back then it was harder to be yourself or dress differently. Nowadays us freaks have increased wildly so it's easier to find soulmates with whom you can just laugh to all the haters. 

I still have my long chiffon skirt somewhere. I don't use it anymore, it's all torn and dirty and shabby, but it's very dear to me. I don't think I'll ever throw it away. It's a precious memory. Do any of you, my readers, have any stories about your first gothic clothes?