syyskuuta 30, 2012

Sunnuntaiaamun siivousdrinkki


Siivouspäivänä pitää tietenkin olla edes jotain iloja, jotta siivous maistuisi. Tänään mun ilokseni koitui pirtelödrinkki. Siihen tuli:

★ Vaniljajäätelöä
★ Vadelmia
★ Maitoa ja maitosuklaa-vadelma-kermalikööriä

Sekotin ne keskenään blenderissä ja join vappuisesta krääsämuovipikarista. Tuli niin hyvää, että meinasi siivoaminen unohtua!

Poden tällä hetkellä jonkinnäköistä identiteettikriisiä. Kuvat menneisyydestä miellyttävät jatkuvasti enemmän kuin nykyinen peilistä tuijotteleva tylsimys. Tuntuu, etten jaksa ilmaista itseäni kunnolla millään tavalla. Tuntuu, että jotenkin... kuihdun. Mulla tulee aina näitä suvantovaiheita, aina ne menee ohi, mutta jokainen aallonpohja tuntuu aina siltä, että "tässä se nyt oli, täältä ei nousta." No, kuulostaapa nyt dramaattiselta, kyse ei ole kuitenkaan mistään maatamullistavasta masennuskohtauksesta vaan pelkästään hienoisesta identiteettikriisistä.

Olen edelleen hieman hukassa siitä, minkälainen blogisisältö ihmisiä kiinnostaa. Miksi luette minun blogiani? Minkälaisia merkintöjä voisin tehdä enemmän, entä vähemmän? Mitä haluatte nähdä? Tein joskus kauan sitten gallupin, mutta olen unohtanut tulokset. :(



Translation:

I've been experiencing some kind of identity crisis lately. It's ugly. I'm less capable of expressing myself and it seems I'm kinda lost. I'm sure this goes away soon, it always does... Still, every time feels final. Like "There's no way this feeling goes away this time." That sounds a bit dramatic, okay, it's not that big of a deal. 

I'm also pondering, what kind of content people are willing to read. Like, what do you want more from this blog? And what do you not want? What should I write or show you?

syyskuuta 28, 2012

Matkapäiväkirja osa 5: Viimeiset päivät

 Päivä 6

Tänään ollaan grillailtu ja vietetty rentoa elämää pihalla. Ollaan uitu kuin hullut, syöty kuin porsaat ja nautittu elämästä ja lomasta. Mä olen löytänyt jälleen sisäisen kivienkeräilijäni! Tää piha on täynnä sellaisia koristekiviä, ihan sileitä ja lämpöisiä. Yhdessä vaiheessa vaan havahduin maasta, kun olin hipelöinyt niitä kiviä varmaan sata vuotta! Kivet on vaan niin mielenkiintoisia. Tajusin, että oon päiväkoti-ikäisestä asti tykännyt katsella, tunnustella ja keräillä kiviä. Aina lomamatkojen loppupuolella oli kauhea parku, kun ei saanutkaan raahata kaikkia kerättyjä kiviä kotiin vaan piti valita vain muutama niistä kaikista hienoista!

Tollaisia kiviä siellä oli. Kuvaaja Cassu
Pakko myöntää, että otin sieltä pari hienoa kiveä kotiin... Hyi hyi Meeri. Sileät, pyöreät kivet on vain mun heikkous.

Käytiin Nicon kanssa kävelemässä kahdestaan Ulrichskirchenin kaduilla auringonlaskun aikoihin. Vierailtiin paikallisella hautausmaalla, ja sitten vain käppäiltiin minne nenä näytti. Palattiin takaisin, kun alkoi jo hämärtää ja pikkuhiljaa tähdet syttyivätkin jo taivaalle.

 Päivä 7

Tänään käytiin vielä läheisessä Wolkersdorfin pikkukaupungissa shoppailemassa. Ostettiin Ernstille ja Helgalle sellainen kukkakori siitä hyvästä, että ne oli majoittanut meidät sen viikon ajan. He olivat ihanan vieraanvaraisia.

Eilen ja tänään molempina päivinä syötiin sellaista ihan tör-ke-än hyvää take-away-jäätelöä, mitä sai yhdestä Wolkersdorfin puodista. Sellainen 2 litran styroksipakkaus, mihin sai valita 10 erilaista makua. Täytyy sanoa, että ikinä ennen en ole tuhlannut 18 euroa jäätelöön kerralla, mutta tuo oli kyllä sen arvoista :D Parasta jäätelöä, mitä olen ehkä ikinä syönyt (ja tähän lasketaan Ben&Jerrytkin mukaan), niin pehmeää ja maukasta. Olisi pitänyt ottaa siitä kuva, niin että olisi voinut jälkeenpäin Suomessa kärvistellä ja muistella. Nyt täytyy vielä sanoa, että en siis syönyt sitä 2 litraa yksin enkä edes vain Nicon kanssa, vaan se oli tarkoitettu kaikille. :D

Huomenna koittaa kotimatka :( Mutta se tarkoittaa sitä, että pian pääsen olemaan taas Nadian kanssa!

Auringonlasku Ulrichskirchenin rajamailla

Tähdet näkyivät ihan eri tavalla kuin kaupungin valosaasteessa. (valotusaika sata vuotta)

Ulrichskirchenin juna-asema

Päivä 8


Ugh, lentokentällä. Hei hei, Itävalta.
Lentokentän ihmisjoukot on ärsyttäviä. Ihmset tungeksii, ähisee ja tärkeilee. Kai ne jotenki ajattelee et ne ei pääse koneeseen jos ne ei tungeksi ja rynni ja etuile... Niillä on enemmän kiire ku muilla, ja niiden oma perse on tärkein. Sit ku ne pääsee sinne koneeseen, niiden takana on hullu jono ja sitten ne jää siihen käytävälle vaiheilemaan ja riisumaan takkia ja koko jono saa odottaa kun ne pyllistelee siinä matkatavaroidensa kanssa.

Meidän koneessa oli joku tekninen vika, jonka takia koneeseen pääsy viivästyi puolella tunnilla. Nyt päästiin vihdoinkin lentoon. Nicoa jännittää taas, sen kädet on ihan nihkeet.
Joel suihkutti lentokentän tax free-myymälässä jotain miesten hajuvettä itseensä. Sitä oli niin paljon, että nenään alkoi sattua joka kerta kun se tuli lähelle :D

Joudutaan odottelemaan vielä Arlandan lentokentällä 4 tuntia Nicon ja Cassun kanssa, muu perhe jää vielä hotelliin yöksi ja tulee laivalla perässä. Täällä koneessa haisee tällainen kierrätetty suolikaasuilma. Tässä se matka nyt oli, huh! Oli kyllä tosi ihanaa, tosi kaunis paikka ja hyvää seuraa ja näin/koin paljon kivoja juttuja. Nyt haluun kuitenkin jo kotiin halimaan Nadiaa.

syyskuuta 25, 2012

Matkapäiväkirja osa 4: Fear and Loathing in Vienna

 Päivä 5, 8.9.12

Ei hitto mä olen niin palanut. Olisi pitänyt uskoa Nicoa, kun se sanoi ennen matkaa että Itävallassa on sitten lämmin. Olisi voinut pakata edes... Aurinkolasit tai jotain. 

Tää käsi naamalla oli mun ja Nicon yks inside-juttu... Mut se kyllä kuvastaa tosi hyvin tota fiilistä tossa auringonporotuksessa :D
Ollaan Wienin keskustassa. Täällä on törkeän kuuma, päähän sattuu. Koko tää tänpäivänen Wienin reissu on ollut yhtä sähläystä, kaikkia taitaa vähän stressata ja äääh. Ollaan just jossain ravintolassa, jonka tarjoilija ei puhu saksaa kunnolla (häh?) ja sekoilee. Huokaus. Mitäköhän tästäkin päivästä tulee?

Hevosparkoja kävi sääliksi, siellä joutuivat seisoskelemaan suorassa auringonpaisteessa rivissä.
Nico ja Joel
 Ilta: No loppupäivä sujuikin sitten jo paljon paremmin. Vatsa oli täynnä niin ei enää kiukuttanut, mutta kieltämättä 30 asteen lämpötila, järkyttävä hedari ja palanut päänahka eivät olleet niin nautinnollisia. Kuten ei myöskään 2,60 euron hintanen pieni vesipullo. Schönbrunnin linnan katsastamisen jälkeen Nicon serkku, joka osasi vähän paremmin sitä Wienin aluetta, ehdotti että mentäisiin.... HuViPuiStOoN!!! 

Jee, jeee, jeeeee, kaikki innostuivat ideasta ja huvipuistoalueelle siis mentiin. Onneksi se Xandi osasi sitten johdattaa meitä, ettei tarvinnut sen enempää stressata sitä matkustamista. Paikan päällä hajaannuttiin, sillä kaikki halusi vähän eri paikkoihin. Mä menin Nicon kanssa. Tuli just vähän huono omatunto, kun tajusin että mehän mentiin vaan niihin paikkoihin mihin mä halusin mennä, eli... :D Kummitusjunaan, zombie-taloon ja "Jack the Ripper"-kauhutaloon. No toisaalta, minä maksoin Nicon niihin sisään, joten ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Aikaa oli niin kovin vähän, että ei keretty muualle, vaikka hinku olisi ollut kuinka kova.


Ne kaks ekaa kummitusjunaa oli vähän lame, hirveetä meteliä vaan ja välkkyviä valoja, harmi et mentiin niihin, mut ne vaan tuli vastaan ennen tota Jack the Ripper-taloa ja näytti ulkoa päin niin houkuttelevilta. Se vika oli siellä vähän pidemmällä ja makso enemmän. Ei meinattu aluks mennä, mutta sitten totesin "äh, kerranhan sitä vaan eletään!" ja maksoin meidät sisään. Siellä oli hurjia näkyjä ja nukkeasetelmia. Pirut keitteli raajoja padoissa ja hyllyillä oli aivoja purkissa. Keskiaikaisia kidutusvälineitä ja kalloja suonsilmissä. 




 Lopuksi mentiin sellaiseen hissiin, joka tuntui putoavan loputtomiin. Tajusin vasta matkan puolivälissä, että illuusio oli luotu niin, että seinät hissikalterien takana meni vaan ylöspäin ja hissi tärisi. Lopulta valot sammui ja tuntui kun hissi olisi rysähtänyt vauhdilla alas! Hyi se oli pelottava. Hissin jälkeen päädyttiin sellaiseen pyörivään huoneeseen, lattia keinui ja seinät pyöri.

Sitten meidän pitikin jo mennä takaisin muun perheen luokse :( Oli jo myöhä. Kaikki alkoi olla jo aika kuolleita, junamatka kotiin oli aika hiljainen. Huomenna me ollaan vaan täällä kotona ja kuulemma grillataan.



Translation:

This is the day we visited Wien, went sight-seeing and finally: TO THE AMUSEMENT PARK! Wheee! Me and Nico went to all kinds of horror rides. It's a shame we didn't have more time to venture in the amusement park. The day was really hot, the sun gave me a headache and water cost 2,60 eur per bottle. I was happy that the park was open late in the evening, so it was easier to enjoy the horror!

syyskuuta 24, 2012

Matkapäiväkirja, osa 3: Vessaraivoa ja pikkukyliä

 Päivä 4, 7.9.2012

Oikeesti. Kenen mahti-idea on ollut pistää vessaan ikkuna? Ja vielä asettaa se ikkunallinen vessa terassin/verannan viereen? Mä oon niin awkward vessassakävijä et saan hermoromahduksen ja jonkun (r)aivoveritulpan kohta. Mä ainakin nään ne tosi hyvin siitä ikkunasta kun ne istuu terassilla, miksei ne näkis mua? Ja se on viel yleensä vähän auki se ikkuna niin että kaikki ihanat vessaäänet kantautuu ihan varmasti siihen terassille. Pikkuinen läpinäkyvä pitsiharsoverho vaan roikkuu siinä "näköesteenä".

:D Ärsyttää tehä jostain vessassakäynnistä niin suuri numero mut tää on mulle iso juttu, joka kerta kun tulee pissahätä niin tuskastun kun pitää mennä tohon vessaan. Ujostuttaa.
Demonstraatio vessan ikkunan nerokkaasta lokaatiosta

Joel (Nicon pikkuveli) on niin söpö. Eilen se sano mulle ja Nicolle et "voi ku te olisitte aina yhdessä". Sit ku me sanottiin et eiköhän me olla ni se sanoi iloisena: "Jee! Mun toive toteutui!" ja sit heti perään et "mä toivon kans Turtles-peliä..." Se toive ei kyllä tainnut toteutua. :D Joel myös kertoi, että kun sen sisko on surullinen, niin se lohduttaa sitä ja kerran se teki sille lohdutukseksi voileivän jossa oli ketsupista silmät, majoneesista hiukset, sinapista suu ja juustoa alla. Niin söpöä. Mun sydän tais vähän sulaa kun se kertoi ton.

Muita Joelin kultaisia höpötyksiä:

- (joutsenista)"Ooow, ankanpentusia!"
- "Kakkaaks kärpäset koskaan?"
- "Onks toi pöytä tehty kalasta?"("...No mä vaan luulin ku siin oli tommosii kalanreikii")
- "Jos joku riehuu koulussa, niin se on semmonen... hadehode!"

Aina välillä sitä joutuu ajattelemaan, että mitähän tuon ikäisten lasten päässä liikkuu, aika korkealentoisia juttuja muistan itsekin pohtineeni!

Söpöt veljekset, ihan toistensa näköiset. Kuvannut Taina

Aamupala verannalla, hassuja lintuääniä. Käki kukkuu ja joku lintu rääkyy kuin vuohi. Lieviä kännykkä-vierotusoireita, mutta tavallaan tosi vapauttavaa vaan olla ilman sellaista sosiaalimediaverhoa.
Perus saksankielimokat, kutsuin perheen kultakalaa "liian pieneksi" kun piti sanoa vain, että niin pieni. En jaksanut hermostua, kerroin vaan Tainalle ja muille kömmähdyksestäni nauraen. Ei voi virheiltä välttyä jos haluaa opetella puhumaan. Ei ne itävaltalaiset varmaan edes huomannut koko mokaa.

Turisti kameransa kanssa

(Ilta): Oltiin tänään kävelyllä Nicon isän Leon kotikylässä. Nähtiin kaikkea kivaa. Juotiin paikallisessa ravintolassa spritzerit (valkoviiniä+kivennäisvettä). Käveltiin tosi paljon, nyt on jalat ihan kipeet ja tosi sellainen tyytyväisen väsynyt olo. Poimittiin pähkinöitä puusta, nähtiin (LISÄÄ) Nicon sukulaisia, Leon vanhoja kotikulmia ja paljon jätskin värisiä ihania taloja. Liu'uin sellaisessa tarzankeinussa, se oli kivaa pitkästä aikaa.

 Kävelyä luonnossa, Veljekset Riedenthalista: Leo & Ernst


Siis... Levitoiva vauva? :D Oli pakko hieraista silmiä ja ottaa kuva, kun oli niin hämmentävä patsas. Ulrichskirchen.

Väijy
 Kävelyn jälkeen pulahdettiin uimaan ja uitiin aika kauan. Aivan järkyttävän kuuma. Mä olen jo palanut naamasta, posket punottaa kilpaa mun tukan kanssa.

 Nähtiin tämmösiä elukoita kävelymatkalla :3 Söpösöpösöpöjä. Vuohien silmät on niin hämmentäviä, kun pupillit menee tolleen "väärinpäin".

TÄÄ ei taas ollut niin söpö. HYI =)%"!"?#@ miten iso ampiainen?!? Arvoin aika kauan, uskallanko mennä lähelle ottamaan kuvaa, lopulta totesin että no se on kuollut, kyl mä pystyn tähän. Arvatkaa alkoiko se kitumaan ja pörisemään just kun olin tunkenut itseni linsseineni tohon parin sentin päähän?! AAAAAAAAAA. Teki pahaa photoshopatakin tota kuvaa, kun pelkäsin koko ajan että toi pörriäinen alkaa taas riehumaan.



Translation:

This is the fourth day of our trip to Austria. We went for a walk to see Riedenthal, the place where Nico's father was born. It's so warm in here, you can't manage without a swim or too in the pool. We saw goats and ate nuts straight out of trees. Then we went to drink spritzers in the local restaurant. We have met a _lot_ of Nico's relatives. 

The toilet is strange, it has a window that points straight to the porch, where everyone usually sits! I'm feeling very shy and frustrated about it, it's embarassing. Even though there is a curtain there, it's more like a see through veil. I don't like people to see me while in bathroom!

syyskuuta 19, 2012

Matkapäiväkirja osa 2: Ensimmäiset päivät Itävallassa

 Miten saatoin unohtaa viime merkinnästä mun ja Joelin pallomeriseikkailut! Laivan pallomeri oli 5-101-vuotiaille. Ennen laivalle menoa vitsailtiin, kuinka pienenä laivan kohokohta oli pallomeri eikä mua saanut sieltä millään pois. En osannut unelmoidakaan, että pääsisin vielä "aikuisena" pallomereen :D Vähän surettaa kyllä sitten 102-vuotiaana, kun ei tuonnekaan enää pääse. :(

Päivä 1 (tai lähinnä ilta), 4.9.12

Mä en oo ikinä ollut näin kaukana Nadiasta. Ikävöiköhän se mua? Tajuuko koirat ikävöidä? 
Yövytään tää viikko Nicon isän sukulaisten luona tällaisessa omakotitalossa Ulrichskirchenin kylässä. Saatiin Nicon kanssa oma huone, muu perhe nukkuu muualla. 

Ajomatka Wienin lentokentältä tänne kylään oli tosi kaunis. Aurinko laski ja Wienin kaupunki kylpi vaaleanpunaisessa valossa ja sumussa. Kaukaisuudessa näkyi pieniä vuoria. Kaupungin valot tuikkivat ja voimalinjat ja tuulimyllyt kohoilivat korkealle yläpuolellemme. 

Ahdistaa. Tää on kuin joku sukukokous, Nicon Itävallanpuoleinen suku on valtava. Ja vielä kun yhteistä kieltä ei varsinaisesti ole... Ahdistus maximus. Karkasin huoneeseen nyyhkyttämään ja keräämään itseäni. Syötiin tossa terassilla spagettia ja jauhelihakastiketta, se oli ihan ältsyn hyvää, mutta ruuan jälkeen ujous otti voiton. Tulen olemaan tulevina päivinä niin kiinni Nicossa, en uskalla kulkea muuta kun sen jalanjäljissä, pelkään että joku puhuu mulle saksaa. Osaan sitä pään sisällä vallan hyvin, mutta todellisuus ei oo ikinä sama kun ne päänsisäiset kenraaliharjoitukset. Ei ne keskustelut mee ikinä niinku suunnittelin joten en uskalla avata suutani. Oon tosi itsetietonen, Nico kehu mua kun kiitin ruuasta saksaksi ja jäädyin vaan ihan täysin. 


Päivä 2, 5.9.12


On jo parempi olo. Oltiin kävelyllä, kerättiin omenoita puusta ja joku mies läheisestä maauimalasta huusi meille jotain; säikähdin että nyt tulee tupenrapinat, mut sit se kysyikin että halutaanko käyttää sellaista pitkävartista keräilyapuvälinettä.

Hävettää vähän eilinen tunteenpurkaus, oon vaan niin hitaastilämpeävä että menin paniikiin siitä uusien asioiden määrästä.

Päivän ylpeydenaihe on kauppa-asiointi saksaksi (kahdesti!). Ostin kivan cameo-kaulakorun ja suklaata Wolkersdorfin pikkukaupungista. (Milka + kinder = ♥)
Kävelymatkalla sinne nähtiin mm. maissi- kurpitsa- ja sokeriruokopeltoja ja viinitiloja. Talot on ihania jäätelönvärisiä ja pihat siistejä, aitojen väleistä kurkkii valtavia ruusuja ja puiden oksat on täynnä meheviä omenoita. On söpöä kun täällä on sellaisia "ota tästä ja maksa purkkiin"-hedelmä/vihanneskojuja. Ihanaa pikkukylämeininkiä, ihmiset moikkaa toisiaan vastaantullessa ja kaikki on tosi idyllistä.

Ulkona on 27 astetta, ja itävaltalaisten mielestä on syksy. Sain käyttää läppäriä, pääsin facebookiin varmistamaan Lauralta että Nadialla on kaikki hyvin. Se oli ottanut matsia Alkon kuvaston kanssa :D Dorka.
Uitiin pihalla olevassa uima-altaassa. (♥) Ei täällä kestä muuten olla. Mun hiukset tulee niin olemaan saviruukunoranssit viikon lopussa kaikesta tästä kloorista ja auringosta. No voi voi. Huomenna ehkä mennään Wieniin!



Päivä 3, 6.9.12



Käytiin tänään Wienissä sellasessa kauppakeskuksessa joka oli toooosi iso (mulle suomalaiselle ainakin :D), missä kierreltiin tuntikausia. Ostin New yorkerista pari siistiä paitaa ja push-upit joissa mun tissit näyttää ihan törkeän hyviltä. 

Käytiin koko porukka syömässä Italialaisessa ravintolassa. Söin wieninleikkeen, oli herkullista. Poltin kieleni :( Tänään on ollut vähän viileämpää kuin eilen, hyvä shoppailusää siis.


Täällä ollessa kyllä lihoo. Saa nähdä mitä vaaka näyttää kun tuun takas. Tosi paljon kaikkia vehnäisiä ruokia, sellaista pullamössöä ja valkoista leipää ja suklaata. Kaupan hyllyt notkuu sellaisia ravintoarvoltaan sokeroituun pahviin verrattavia tuotteita. Lihaa täällä syödään paljon, Nicon kasvissyöntiä kummasteltiin oikein porukalla ja mietittiin että mitä sille nyt voisi sitten tarjota... 
Mut sit tuolla kauppakeskuksessa oli ainakin ihan hulluna kaikkia IHANIA ruoka- ja herkkukojuja joissa oli panostettu esillepanoon ihanasti. Mä tykkään niin sellaisesta, mun silmät syö sellaista visuaalisuutta ja täytyn tyytyväisyydestä katellessani kauniita asetelmia.

Kika kika kika. Oltiin perussuomalaisia ja osoteltiin ja naurettiin tolle nimelle. Vähän sama, kun sitten kotiintulomatkalla naurettiin lentokentällä Nicon ja Cassun kanssa "Pallini"-nimiselle liköörille.

 Matkustettiin junalla ja U-bahnilla Wieniin. Nähtiin tänään vain pieni murunen kaupunkia, ja sekin oli vaan niin iso... Metrolinjakin oli pikkasen erilainen ku Suomessa. Junassa nähtiin taas niitä valtavia tuulimyllyjä ja muita kivoja maisemia.


Tää on ollut kunnon kielimatka. Saksan kieli muistuu koko ajan pikkuhiljaa enemmän mieleen, ja osaan jo asioida saksaksi (hyvin auttavasti tosin). Täällä kuitenkin puhutaan hyvin nopeasti, ja vielä Itävalta-aksentilla. Ihmiset taitaa täällä muuten olla vähän kärsimättömiä, ainakin me tunnuttiin saavan tänään paljon kärsimättömiä puhinoita osaksemme kun oltiin hitaita ja parveilevia ja turisteja. Nicon isä on kyllä ihan korvaamaton tulkki, ilman sitä ei mistään tulisi mitään. Me ollaan koko porukka kyllä semmonen kuhiseva turistilauma, näytetään ja kuulostetaan varmaan ihan joltain puluilta. Mulla on sellanen olo, että on perheen kanssa jossain. Sellanen, että kuulun Nicon perheseen. Se on mukava tunne, ehjä perhe ja kaikkea. Harvinaista. Ja jotenki mulle tärkeetä. Tuntuu hyvältä.

Kauppakeskusta vartioi lasin takaa vakava Yön Ritari ja hänen mystinen, naamioitu apulaisensa. Rauha oli taattu.








Seuraavassa osassa: Seikkailuja maalla ja kaupungilla.

syyskuuta 16, 2012

Matkapäiväkirja osa 1: Surumieli seilaa ja lentää

Kirjoitin mun Itävallanmatkan aikana matkapäiväkirjaa. Ajattelin jakaa kanssanne "kohokohdat" (=asiat, jotka kehtaa kirjoittaa julkisesti) kuvien kera. Pohjustukseksi haluaisin kertoa, että viimeksi olin Ruotsinlaivalla ehkäpä joskus ala-asteella, joten sekin on "uusi", jännä kokemus tälle tynnyrilapselle. Toivottavasti lukijoitani kiinnosta lukea kerrankin vähän enemmän tekstipainotteista juttua!

Laiva 03.09.12


Silja Serenade Helsingistä Tukholmaan. Musta ja Nicosta otettiin ihan hirveä kuva siinä sisääntuloportilla, hullun hösäyksen saattelemana kaksi englanninkielistä miestä antoi kiireisen vaikutelman; "laittakaa posket yhteen!" "Hymyilkää!" ne miltei huusivat. Paniikissa liiskasimme Nicon kanssa poskemme yhteen, tietenkin kera hätäisten Chandler-ilmeiden. Salamavalot välkkyivät ja sitten tilanne oli ohi. Tuli aika ruma kuva. Ei ostettu.

Laivan seisova pöytä oli ihan törkeän ihana! Tosi hyviä ruokia ja jälkiruokia. Maistelin uusia makuelämyksiä ja vedin itseni ähkyyn. Seisovan pöydän toimintaperiaate on kyllä mielestäni kyseenalainen ja epäreilu ainakin asiakkaan kantilta; Hätähän siinä vain iskee, sellainen puhtoinen keskiluokkainen "mitä jos en kerkeä syödä kaikkea?!"-turistihätä. Eikä sitä kuitenkaan ikinä syö "koko rahan edestä" ja vaikka söisikin, se olisi lopuksi vain sellaista tuskaista tunkemista hikikarpalot otsalla.

 Mua sattuu vatsaan, kun söin just sellaisella buffetti-raivolla itseni ihan palloksi. Mutta täytyy kyllä sanoa, että oli paras seisova pöytä _ever_.

Joku pianisti soittaa just Amelié-leffan "comptine d'un autre été"ä, on tosi kaunis hetki ja tuntuu että sydän pakahtuu. Vaikea uskoa, että oon oikeasti matkalla. Täällä me ollaan, keskellä sysipimeää öistä ulappaa mutta täällä sisällä on lämmintä ja valoisaa. Pieni kasa elämää mustan meren keskellä.

Leikittiin hytissä Cassun tietokoneella. Tuli hauskan kotoisa fiilis. Tykkään Nicon perheestä. Käytiin drinkeillä jossain klubissa, mä otin jonkun mustaherukkadrinkin. Tuli juntti olo kun kuvasin sitä drinkkiä ihan munat huurussa, just silleen "en ole ikinä ennen drinkkiä nähnyt"-tyyliin. Oon niin turistina täällä... Kaikki on niin uutta tai sitten vaihtoehtoisesti hyvin kaukaisesti nostalgista. Laivan tuoksu, kolikkopelit, taustahumina, kokolattiamatot.

Nyt täällä soi jotain hirveetä limaista musiikkia, sellaista espanjalaista mummojen laivamusiikkia, pystyn niin kuvittelemaan että tässä laulaa joku mies jonka nimi on Julio ja se on sellanen överiruskee solarium-hurmuri jolla on kauheet valkoset hampaat ja valkoset hiukset ja joku pastellinvärinen smokki. Miksi laivoilla on aina tällaista musiikkia? Hyvää yötä nyt.

Arlandan Lentoasema 4.9.12

Lentokentän odotustiloissa on telkkareita, joissa pyörii toistuvasti joku leffakohtaus jossa pienkone rysähtää maahan ja syttyy tuleen. Miksi? MIKSI? En ymmärrä :D En keksi mitään loogista selitystä sille, että just täällä, lentokentällä, pyörii repeatilla just tollanen lento-onnettomuusaiheinen leffakohtaus.

Väsyttää ihan hulluna. Tää päivä on ollut odottelua, istuskelua, bussimatkoja ja matkatavaroiden raahaamista. Aivot meinaa koko ajan kytkeytyä sellaiseen standby-tilaan itsestään.

Tax free-myymälät on kusetusta. Hirveitä hintoja, jotka yritetään selittää "3-pack"- ja "osta 4 kpl 3:n hinnalla"- yms. massatarjouksilla.

Nicoa jännittää lentäminen tosi paljon. Yritin selittää sille, että lentokoneella lentäminen on tutkitusti turvallisempaa kuin esim. auton kyydissä oleminen, mutta kai lukuisat lento-onnettomuus-uutiset ovat vain tehneet tehtävänsä.

Tukholmassa oli synkkää ja satoi, mutta heti kun aloimme lähestyä Wieniä, ilma kirkastui, ja ikkunasta näkyi auringonlaskussa kylpevä lämmin, kaunis Wien. Nicon kädet hikosivat lentokoneessa kuin pesusienet. Mutta elossa selvittiin!

Seuraavassa osassa: Arkea ja juhlaa, iloa ja surua, pelkoa ja inhoa Itävallassa.

Translation:

Sorry, no translation this time! That wall of text took all my strenght. Briefly: We travelled to Austria via Stockholm. There were a lot of waiting and sitting around, funny moments and beautiful things. This entry was about the first part of our trip: The journey itself.