syyskuuta 20, 2011

Tuikkuvalokulho ja tilkku-katutaidetta




 Semmoisen valokulhon väänsin. Nuo sileät kivet toi äitini Norjasta, jäämeren rannoilta, ihan sieltä pohjoisesta. Harmi etteivät ne näy siellä kulhon pohjalla juurikaan... Kuvassa näkyy myös mun anatomiataulu, jota en oo oikein saanut mihinkään. Tai jaksanut keksiä, että mihin sen tungen...

Kelassa asioidessani tänään huomioni kiinnitti hauska verkkoaitaan väännetty taideteos. Kaukaa katsoin, että se oli tehty post-it-lapuista, mutta kun menin tarkkailemaan teosta lähempää, kävi ilmi, että tilkut olivat kankaanpaloja, jotka oli nidottu takapuolelta jotenkin kiinni.

Nuo tuollaiset katutaideteokset ovat minusta upeita. Kerran asuntoni lähellä oli verkkoaidassa teksti "muista hengittää", kaunolla kirjoitettuna. En ikinä mennyt tarpeeksi lähelle nähdäkseni, mistä materiaalista teksti oli tehty, jostain massasta kai. Harmittaa, etten ottanut siitä ikinä myöskään kuvaa, nyt sitä ei enää ole. Toivottavasti ihmiset silti muistaisivat hengittää töistä tullessaan, kiireisinä ja stressaantuneina, kassit täynnä ostoksia. Itsellä ainakin oli tapana joka kerta kun kuljin siitä ohi, vetää oikein syvään ja rauhallisesti henkeä.





Translation:

I made this light bowl. At the bottom there are stones, that my mom brought me all the way from the Arctic Ocean, northern Norway. It's a shame they aren't very visible after the lights go in the bowl. You can also see in the pictures, there is my framed anatomy chart, I haven't found a good place for it yet.


Today I saw an amusing piece of art on a fence. At first I thought it was made of post-its, but  observed it closer and saw that it was made of tiny cloth pieces, stapled together from behind. 


I love this kind of street artwork. Once there was a text "Remember to breathe" shaped on a wire fence near my home, but it's gone now. I never observed close enough to find out what was it made of, some kind of paste I guess. It's a shame also, that I never managed to photograph it, and now it doesn't exist. I hope people will still remember to breathe, when they rush home from work with hands full of grocery bags and head full of stress. I used to stop and breathe really deep when I passed by that piece of art.

syyskuuta 11, 2011

"You take my breath away"


Toivoisin että kaikki lukijat ja muut kiinnostuneet täyttäisivät tuossa oikealla sivupalkissa olevan kyselyn blogin sisällöstä. En kehdannut tehdä pelkästään tästä pyynnöstä blogimerkintää, joten liitin mukaan vähän aikaa sitten raapustamani "You take my breath away"-kuvan.

Sunnuntai, eikä melkein kukaan päivitä blogiansa. Mälsää. Hei muuten. Tällä blogilla tulee muuten ihan juuri näinä hetkinä 10 000 katselukertaa täyteen! Herranen aika sentään! Tätä kirjoittaessani on 9 984 kertaa.

syyskuuta 10, 2011

Elämää ja kuolemaa takapihalla

 "They call me the wild rose... But my name was Eliza Day" Mulla tulee ylläolevasta kuvasta jostain syystä mieleen Nick Caven ja Kylie Minoguen duetto "Where the wild roses grow". Pihan kivetykset näyttävät ihan lammikoilta, joiden reunoilla kasvaa vesikasveja.






 Nauttikaa meikittömästä naamastani. Mun tukka on ihan ruusunmarjojen värinen.




 Pihalla oli kuollut rotta. Jokin peto oli raadellut sen, niskassa oli hampaanjäljet, samoin hännässä. En tiedä, miksi otan aina kuolleista eläimistä kuvia, niissä on jotain hyvin karmivaa.

Kuoleman vastapainoksi pihalla oli hyvin paljon elämää. Sieniä puski joka puolelta. Oli yksi kärpässieni, jonka kasvua olen seurannut päiväkaudet ja miettinyt "kuvaan tuon vielä joku päivä. Tänään en jaksa." Tänään, kun lähdin kuvaamaan, oli joku potkinut sen jättimäisen kärpässienen rikki. Tässä sen sijaan pienempi sieni, se kelvatkoon.



Tuntuu, että lämmin aurinko taistelee viimeisillä voimillaan syksyn koleutta vastaan. Se, kun astelin auringon lämmittämillä pihakivillä paljain varpain, saattoi hyvinkin olla Viimeinen kesäinen asia.

Translation:

I was having a little adventure in the backyard with my camera. I found dead things, and also things that were very much alive. The sun is slowly losing the fight with the chilly autumn atmosphere. Walking barefoot on the warm stone tiles of my backyard might have been the last Summery Thing I'll do this year.

syyskuuta 09, 2011

Perjantai-ilta ja Moskovan metrotunnelit

Tämän perjantain vietän uskollisen ystäväni, läppärin kera. Leffa, rucola-risottoa, tummaa suklaata, lukemista. Sellaista. Uskottelen itselleni ansainneeni kaikenmaailman herkut, sillä olin tänään työhaastattelussa, ja sain myös maanantaille toisen haastattelun. Se on kylläkin ryhmähaastattelu, jaiks. En ole mikään maailman paras tuomaan itseäni esiin ryhmässä, kun olen enemmänkin kuuntelijatyyppiä.

 
 Toinen asia, millä lellin itseäni haastattelun kunniaksi, oli "Metro 2033"-kirjan jatko-osa "Metro 2034". Voin suositella ehdottomasti noita kahta kirjaa, on kyllä rehellisesti sanottuna elämäni jännittävimpiä kirjoja. Koko ajan on tukka kauhusta pystyssä noita lukiessa.

Metro-kirjat kertovat ydinsodan jälkeisestä maailmasta, jossa ihmiskunta koostuu enää Moskovan metrotunneleissa elävistä ihmisistä, jotka ovat säilyneet vain koska tuhohetkellä sattuivat olemaan metrossa tai asemilla. Maanpäällinen maailma on täysin tuhoutunut, täynnä ennennäkemättömiä vaaroja, ja lisäksi elin- ja oleskelukelvoton radioaktiivisen säteilyn takia. Metroasemat ovat muodostuneet linnakkeiksi, liittoumiksi ja asuinpaikoiksi. Toiset asemat ovat hylättyjä, sortuneita, tai jonkin kammottavan asuttamia. Säteily on luonut täysin uusia eliöitä, organismeja ja olentoja.

Ihmiskunta joutuu kohtaamaan aivan uusia, säteilyn nopeuttaman evoluution luomia uhkia; Elämänmuotoja, jotka sopeutuvat tähän uuteen maailmaan paljon paremmin, kuin ihmiset. Pimeässä vaanivia raadonsyöjiä ja häikäilemättömiä petoja. Uusia sukupolvia syntyy; sukupolvia jotka eivät ikinä ole nähnyt sinistä taivasta eivätkä päivänvaloa, tunteneet ihollaan aurinkoa eivätkä maistaneet meille tuttuja, arkisia herkkuja. Heille taivas on metroasemien betoniset tai mosaiikkiset katot, päivänvalo elohopealamppujen kolkko hohde, ja arkiruokaa maan alla viljellyt sienet ja siat.

Kukaan ei ole turvassa tässä kirjassa. Se on yksi asia mitä hyvässä fiktiossa arvostan. Sellainen juonellisen koskemattomuuden puuttuminen.
Se, että joku ei voi kuolla ja selviää uskomattomista vaaroista vain siksi, että on pidetty hahmo tai päähenkilö, on minusta ihan tyhmää ja latistavaa. Joissain leffoissa, sarjoissa ja kirjoissa on suorastaan naurettavaa, mitä päähenkilö kestää vain, koska on päähenkilö. Ei voi varsinaisesti sanoa "se syö uskottavuutta", koska fiktiotahan tämä on, mutta välillä fiktiokin on kiva ottaa vakavasti tuollaisten juttujen kannalta. Toinen hyvä esimerkki tästä juonellisesta koskemattomuudesta on "The Walking Dead"-sarjakuvat, joista puhun ehkä jokin toinen kerta.

Rakastan tätä Metro-kirjojen etuaukeamalla olevaa karttaa, josta voi tarkastaa kirjan edetessä, missä mennään, ja minkälaisia asemia ja vaaroja on edessä (klikkaa isommaksi). Joka kerta, kun lähestytään asemaa, jonka vieressä on varoitus "psyykkinen uhka" tai "biologinen uhka", niskakarvat nousevat jo valmiiksi pystyyn. Tuo kartta saa koko sen matkan jotenkin paljon elävämmän oloiseksi.



En voi ylistää näitä kirjoja tarpeeksi. Moskovan metrotunnelit ydintuhon jälkeen, miten rappioromanttista! Hurjaa jännitystä, eloonjäämiskamppailuja ja paljon ajatuksia herättävää pohdintaa. Olen yllättynyt siitä, miten paljon ajatuksia nuo kirjat herättävät. Kun ihmiskeho ja -mieli on rääkätty äärimmilleen, kummallisia asioita alkaa kuplia mielessä. Kun olosuhteet ovat tuollaiset, onkin ihminen pelkkä eläin kyyristelemässä pimeässä, pidellen kiinni henkirievustaan halkeillen kynsin ja hampain.

Vähän vielä teaser-pätkiä niille jotka kiinnostuivat jos kiinnostuivat:


syyskuuta 05, 2011

Kesä kuvina

Minun kesäni on ollut vallan hyvä kesä. Tässä kuvia heinäkuun lopusta, eli synttäreiltäni, tähän päivään.

Syntymäpäivilleni leivoin valkosuklaa-lime-juustokakun, joka sai aivan hurjasti kehuja. Olin tosi otettu ja itsetunto nousi ryöpyten! Valmistin myös jello-shotteja, jotka olivat petollisen karkkimaisia kaikessa viinaisuudessaan. 

Twisterin peluuta!

Kaverini leipoivat minulle yllätyksenä Portalista tutun kakun. Olin juuri pelannut Portalin läpi heidän luonaan ja tykästynyt siihen ihan hirveästi. Lisäksi sain Portal-aiheisen synttärikortinkin ♥  Cake is not a lie! Se kylläkin oli sulanut auringossa melko tunnistamattomaksi. Uskon, että se oli tekohetkellä todella uljas! Ja ajatus on tärkeintä, olin tosi ilahtunut.


Illanviettoa Uutelan metsän kallioilla.

Tuolla oli ihanaa. Hyvää seuraa, Vuosaaren valot näkyivät kaukana horisontissa, meillä oli nuotio ja ruokaa ja vaahtokarkkia, ja takanamme vain humiseva metsä. Meillä oli myös boomboxi, josta musiikki kuulosti yltiöhyvältä. Makoilin kalliolla ja katselin tähtiä ihanien ihmisten jutellessa ympärilläni, ja mietin, että "tätä on olla onnellinen". Vaatteet tuoksuivat savulta vielä päiviä tuon jälkeen.




Hehkuvan pinkkejä UFO-shotteja DTM:ssä


Slutwalk: Etsi kuvasta ylimääräinen yllätysposeeraajamies


Koira oli erään kerran hyvin kipeä. Ei maistunut ruoka eikä juoma, ja lääkäri sanoi että sillä on lievä välilevyn pullistuma. Jouduin sitä ruiskulla juottamaan ja lepuuttamaan pari viikkoa vahvasti lääkittynä. Pian Nadia olikin taas kuin uusi koira, kivut olivat tiessään:


Ihmistoteemi eräissä tupareissa :)



Siinä se kesä sitten taisi olla. Hei hei kesä, tervetuloa syksy.


Translation:

I've had quite a summer. On my birthday, I got a surprise Portal cake from my friends. We played twister and I had made jello shots and a lime white chocolate cheese cake, which was very popular and my friends loved it. 


I also had good time when I was with my friends on a forest cliff. We had a fire, marshmallows and other food, and a boombox with great music. I'll always remember the moment when I just laid on the ground and looked at the stars, with my friends around me, and the fire crackling comfortably. My clothes smelled of smoke for days. 


I have been drinking UFO shots at DTM. 
I also attended the Helsinki SlutWalk. 


My dog had back pains. She refused to eat and drink, and I had to make her drink from a syringe. The vet prescribed strong painkillers for her, and she got better in a few weeks.


Bye bye summer, and welcome autumn.