Matkapäiväkirja osa 2: Ensimmäiset päivät Itävallassa

 Miten saatoin unohtaa viime merkinnästä mun ja Joelin pallomeriseikkailut! Laivan pallomeri oli 5-101-vuotiaille. Ennen laivalle menoa vitsailtiin, kuinka pienenä laivan kohokohta oli pallomeri eikä mua saanut sieltä millään pois. En osannut unelmoidakaan, että pääsisin vielä "aikuisena" pallomereen :D Vähän surettaa kyllä sitten 102-vuotiaana, kun ei tuonnekaan enää pääse. :(

Päivä 1 (tai lähinnä ilta), 4.9.12

Mä en oo ikinä ollut näin kaukana Nadiasta. Ikävöiköhän se mua? Tajuuko koirat ikävöidä? 

Yövytään tää viikko Nicon isän sukulaisten luona tällaisessa omakotitalossa Ulrichskirchenin kylässä. Saatiin Nicon kanssa oma huone, muu perhe nukkuu muualla. 

Ajomatka Wienin lentokentältä tänne kylään oli tosi kaunis. Aurinko laski ja Wienin kaupunki kylpi vaaleanpunaisessa valossa ja sumussa. Kaukaisuudessa näkyi pieniä vuoria. Kaupungin valot tuikkivat ja voimalinjat ja tuulimyllyt kohoilivat korkealle yläpuolellemme. 

Ahdistaa. Tää on kuin joku sukukokous, Nicon Itävallanpuoleinen suku on valtava. Ja vielä kun yhteistä kieltä ei varsinaisesti ole... Ahdistus maximus. Karkasin huoneeseen nyyhkyttämään ja keräämään itseäni. Syötiin tossa terassilla spagettia ja jauhelihakastiketta, se oli ihan ältsyn hyvää, mutta ruuan jälkeen ujous otti voiton. Tulen olemaan tulevina päivinä niin kiinni Nicossa, en uskalla kulkea muuta kun sen jalanjäljissä, pelkään että joku puhuu mulle saksaa. Osaan sitä pään sisällä vallan hyvin, mutta todellisuus ei oo ikinä sama kun ne päänsisäiset kenraaliharjoitukset. Ei ne keskustelut mee ikinä niinku suunnittelin joten en uskalla avata suutani. Oon tosi itsetietonen, Nico kehu mua kun kiitin ruuasta saksaksi ja jäädyin vaan ihan täysin. 

Päivä 2, 5.9.12

On jo parempi olo. Oltiin kävelyllä, kerättiin omenoita puusta ja joku mies läheisestä maauimalasta huusi meille jotain; säikähdin että nyt tulee tupenrapinat, mut sit se kysyikin että halutaanko käyttää sellaista pitkävartista keräilyapuvälinettä.

Hävettää vähän eilinen tunteenpurkaus, oon vaan niin hitaastilämpeävä että menin paniikiin siitä uusien asioiden määrästä.

Päivän ylpeydenaihe on kauppa-asiointi saksaksi (kahdesti!). Ostin kivan cameo-kaulakorun ja suklaata Wolkersdorfin pikkukaupungista. (Milka + kinder = ♥)
Kävelymatkalla sinne nähtiin mm. maissi- kurpitsa- ja sokeriruokopeltoja ja viinitiloja. Talot on ihania jäätelönvärisiä ja pihat siistejä, aitojen väleistä kurkkii valtavia ruusuja ja puiden oksat on täynnä meheviä omenoita. On söpöä kun täällä on sellaisia "ota tästä ja maksa purkkiin"-hedelmä/vihanneskojuja. Ihanaa pikkukylämeininkiä, ihmiset moikkaa toisiaan vastaantullessa ja kaikki on tosi idyllistä.

Ulkona on 27 astetta, ja itävaltalaisten mielestä on syksy. Sain käyttää läppäriä, pääsin facebookiin varmistamaan Lauralta että Nadialla on kaikki hyvin. Se oli ottanut matsia Alkon kuvaston kanssa :D Dorka.
Uitiin pihalla olevassa uima-altaassa. (♥) Ei täällä kestä muuten olla. Mun hiukset tulee niin olemaan saviruukunoranssit viikon lopussa kaikesta tästä kloorista ja auringosta. No voi voi. Huomenna ehkä mennään Wieniin!

Päivä 3, 6.9.12

Käytiin tänään Wienissä sellasessa kauppakeskuksessa joka oli toooosi iso (mulle suomalaiselle ainakin :D), missä kierreltiin tuntikausia. Ostin New yorkerista pari siistiä paitaa ja push-upit joissa mun tissit näyttää ihan törkeän hyviltä. 

Käytiin koko porukka syömässä Italialaisessa ravintolassa. Söin wieninleikkeen, oli herkullista. Poltin kieleni :( Tänään on ollut vähän viileämpää kuin eilen, hyvä shoppailusää siis.

Täällä ollessa kyllä lihoo. Saa nähdä mitä vaaka näyttää kun tuun takas. Tosi paljon kaikkia vehnäisiä ruokia, sellaista pullamössöä ja valkoista leipää ja suklaata. Kaupan hyllyt notkuu sellaisia ravintoarvoltaan sokeroituun pahviin verrattavia tuotteita. Lihaa täällä syödään paljon, Nicon kasvissyöntiä kummasteltiin oikein porukalla ja mietittiin että mitä sille nyt voisi sitten tarjota... 

Mut sit tuolla kauppakeskuksessa oli ainakin ihan hulluna kaikkia IHANIA ruoka- ja herkkukojuja joissa oli panostettu esillepanoon ihanasti. Mä tykkään niin sellaisesta, mun silmät syö sellaista visuaalisuutta ja täytyn tyytyväisyydestä katellessani kauniita asetelmia.

Kika kika kika. Oltiin perussuomalaisia ja osoteltiin ja naurettiin tolle nimelle. Vähän sama, kun sitten kotiintulomatkalla naurettiin lentokentällä Nicon ja Cassun kanssa "Pallini"-nimiselle liköörille.

 Matkustettiin junalla ja U-bahnilla Wieniin. Nähtiin tänään vain pieni murunen kaupunkia, ja sekin oli vaan niin iso... Metrolinjakin oli pikkasen erilainen ku Suomessa. Junassa nähtiin taas niitä valtavia tuulimyllyjä ja muita kivoja maisemia.

Tää on ollut kunnon kielimatka. Saksan kieli muistuu koko ajan pikkuhiljaa enemmän mieleen, ja osaan jo asioida saksaksi (hyvin auttavasti tosin). Täällä kuitenkin puhutaan hyvin nopeasti, ja vielä Itävalta-aksentilla. Ihmiset taitaa täällä muuten olla vähän kärsimättömiä, ainakin me tunnuttiin saavan tänään paljon kärsimättömiä puhinoita osaksemme kun oltiin hitaita ja parveilevia ja turisteja. Nicon isä on kyllä ihan korvaamaton tulkki, ilman sitä ei mistään tulisi mitään. Me ollaan koko porukka kyllä semmonen kuhiseva turistilauma, näytetään ja kuulostetaan varmaan ihan joltain puluilta. Mulla on sellanen olo, että on perheen kanssa jossain. Sellanen, että kuulun Nicon perheseen. Se on mukava tunne, ehjä perhe ja kaikkea. Harvinaista. Ja jotenki mulle tärkeetä. Tuntuu hyvältä.

Kauppakeskusta vartioi lasin takaa vakava Yön Ritari ja hänen mystinen, naamioitu apulaisensa. Rauha oli taattu.

Seuraavassa osassa: Seikkailuja maalla ja kaupungilla.