helmikuuta 16, 2015

The curse of the "Gamer Gurl!!!1"

Kaikki tietää sen. Sen konsoliohjainta imeskelevän bimbon joka pitää meteliä nörttiydestään, oikeasti pelaa vain saadakseen poikien huomion ja pilaa kaikkien muiden naispuoleisten pelaajien maineen, niiden oikeiden pelaajien jotka oikeesti tykkää pelata eikä kuolata ohjaimen päälle instagramissa. "Gamer gurl!!1":in.

Mutta mun täytyy tunnustaa, että en ole oikeasti ikinä tavannut oikean elämän Gamer gurlia.

Termi on minulle tuttu, ja olen itsekin aikoinani kihissyt siitä, miten ne pilaa meidän maineen. Meidän jotka pelaa niinku oikeasti. (/sarkasmi) Mutta tarkemmin miettiessäni, tajusin tosiaan etten oikeasti ikinä ole törmännyt oikeasti sellaiseen ihmiseen, minkälaiseksi "fake geek girl/Gamer gurl" mielletään. Miltei kaikki nettiin suollettu sisältö, jonka perusteella minäkin olen valitettavasti ajan myötä muodostanut ihmeellisen arkkityypin gamer gurleista, on alunperin epäkypsiä meemejä, yksittäisiä ohjainposeerauskuvia, vihaista 4chan-ulinaa ja katkeraa yleistystä naissukupuolesta.

"Gamer Gurl" on demonisoitu stereotyyppi. Sellainen uhkakuva, joka leijuu kaikkien naispelaajien yllä. "Gamer gurl"-stereotyyppi on syy, miksi niin moni pelaaja kokee tarvetta todistella itseään ja pelaamistaan. Sillä yritetään jotenkin validoida oma "oikea pelaaminen". Että kun toi Gamer gurl on tollanen joka huutelee, pitäis vaan turpansa kiinni ja pelais niinkun mekin.

Videopelien maailmassa vallitsee valitettavasti vielä toistakseksi naisviha, ja sellainen asenne että joo saat pelata, kunhan et nyt tule siihen tisseinesi heilumaan ja korostamaan että olet nainen. Monet meistä ovat joutuneet vielä viimekin vuosina vaikenemaan pelaamisestaan, tai käsittelemään aihetta hyvin varoen, etteivät vain tulisi leimatuksi tytöksi, joka pelaa vain saadakseen huomiota. Valitettavasti tämä on johtanut siihen, että kun joku sitten tuokin esille pelaamistaan, syntyy katkeruutta niissä, jotka ovat joutuneet vaikenemaan yleisen ilmapiirin vuoksi. "Mitä tuokin tuossa nyt kehuskelee, kyllä mäkin pelaan mutten vaan huutele siitä kylillä."

Me kuitenkaan emme voi määritellä toisten ihmisten aitoutta; Konsoliohjaimen suussa viettämä aika ei kerro mitään pelattujen pelituntien määrästä, intohimosta pelejä kohtaan tai harrastuksen aitoudesta. Harrastuksestaan huutelu ei tee siitä yhtään epäaidompaa kuin hiljaa harrastaminen. Jokainen käsittelee fanitusta ja intohimoa eri tavalla, ja on täysin mahdotonta tuomita jotakuta epäaidoksi tällaisten yksittäisten asioiden perusteella.

Netti tursuaa kammottavia vastakkainasettelukuvia siitä, minkälainen oikean pelaajatytön tulisi olla. Ei missään nimessä seksikäs, siisti, laitettu, eikä saa pelata kasuaalipelejä. "This is a gamer girl; This is a slut with a controller." Ei saa sanoa olevansa tyttö, ei saa näkyä, ei saa kuulua. Pitää olla hikinen ja pöllähtänyt kun on pelannut niin pitkään jotain peliä, joka mystisesti lasketaan aidoksi peliksi, ja noi tissikkäät gamer gurlit tietää vaan Flappy birdin ja Minecraftin ugh.

Kysymys: Kumpi näistä on gamer gurl ja kumpi on se aito peliharrastaja? Tämä oli kompa. Molemmissa kuvissa on sama tyyppi.

Vihamielisyys pelaajatyttöjä kohtaan ilmiönä on lähtöisin alunperin todennäköisesti miehistä jotka kokevat olonsa jotenkin uhatuksi tai ärsyyntyneeksi siitä että tytöt ovat kuluneina vuosina alkaneet pelaamaan näkyvämmin, ja sitä myötä se vihamielinen asenne on siirtynyt niihin tyttöihin, jotka kokevat jotenkin olevansa tarpeeksi aitoja ja sitten joku nolo gamer gurl pilaisi kaikkien muiden tyttöjen maineen.

Mutta siinä missä kaikkia miehiä ei voi tuomita katkeriksi manchildeiksi joidenkin valitettavien yksilöiden perusteella, ei naisiakaan voi tuomita epäaidoiksi gamer gurleiksi jonkun mystisen katkeran meemin perusteella.

img: xkcd

Itse olen ainakin kokenut termin "nörttityttö" positiiviseksi, vaikka toiset saattavat pitää sitä turhana korostamisena. Ihana yhteisö facebookissa, "Geek Women Unite! (Finland)", on auttanut minua hyväksymään nörttityttöyden vailla ironiaa sanavarastooni kuvaamaan itseäni. Sitä kautta olen voinut ottaa nörttitytön käyttööni positiivisena terminä, ja joskus, valitettavasti, "safe spacen" luomiseksi vaaditaan sukupuolispesifioitu paikka.  Siksi sukupuolen mainitseminen on joskus näissä asioissa ihan oikeasti tärkeää.

Geek Women Unite on ihana paikka, jossa keskustellaan järkevästi ja rakentavasti, jota moderoidaan huolellisesti ja reilusti, sieltä löytyy kaiken ikäistä, näköistä ja -laista nörttiä, ja aina kiinnostavaa keskustelua, artikkeleja ja linkkejä. Kukaan ei epäile toisen aitoutta, joten vastareaktiona nörttiyden ja sukupuolen pakonomaista korostamista ei esiinny.

Ei olla toisillemme susia, jooko. Ei luoda vahingollisia arkkityyppejä eikä vinksahtaneita olkinukkeja. Ei tuomita jos ei tunneta, ei pönkitetä omaa asemaa heittämällä toista bussin alle. Ei edistetä katkeria myyttejä eikä tueta vanhentuneita kliseitä. Nää on aika perusjuttuja.

helmikuuta 09, 2015

Into the light, Nadia




 Suruani ei voi sanoin kuvailla.

Torstaina, 05.02.2015, jouduin jättämään hyvästit rakkaimmalle ystävälleni. Nadia on kuollut.


 Kaikki tapahtui nopeasti ja yllättäen. Vieläkään ei ole selvillä, mikä laukaisi kaiken, illalla kaikki oli vielä normaalisti, mutta aamulla Nadia oli hirmuisissa tuskissa. Sen selässä oli jotain vikaa. En edes pysty kirjoittamaan tähän tapahtumien kulkua, sillä se oli sydäntäsärkevää.

Lyhyesti: Nadian takaruumis halvaantui. Todennäköisemmin ns. "mäyräkoirahalvaus" eli välilevytyrä, tai selkäydinkanavan ahtauma. Se eteni niin nopeasti ja aggressiivisesti, että edes leikkauksen avulla sillä ei olisi ollut kovin suuret mahdollisuudet ikinä toipua. 

Jäljelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin päästää pieni koiraystävä kivuistaan. Se oli kipein päätös, jonka olen ikinä tehnyt. Pitelin pientä ystävääni sen viimeisten sydänäänien hiipuessa. Sen jälkeen pitelin vain tyhjää kuorta, joka ei enää ollut Nadia. Pitelin sitä siitä huolimatta vielä pitkään, ja itkin sen turkkiin epätoivoisia kyyneleitä.


Suruni on niin suunnaton, niin pohjaton. Tuntuu absurdilta, kuinka ympärilläni elämä jatkuu normaalisti. Henkilökohtainen maailmanloppuni ei yksinkertaisesti ulotu muuhun maailmaan. Voin vain kiittää kaikkia ystäviäni ja perhettäni siitä, etten kuitenkaan ole yksin suruni kanssa, heistä on ollut valtava apu. 

Surutyö on raskain työ, jota olen ikinä tehnyt, eikä siitä edes saa palkkaa. Takerrun Nadian entiseen vilttiin kuin apinanpoikanen. En pääse mihinkään pakoon muistoja, Nadia on kaikkialla. Nico on yrittänyt saada mua pysymään liikkeellä ja yritetään yhdessä tukea toisiamme, mutta täytyy myöntää, että Nico on joutunut tällä hetkellä aikamoisen taakan tukipilariksi, vaikka sekin on murheen murtama; Olihan Nadia tavallaan senkin koira.

Seuraavana päivänä käytiin kävelyllä Vanhankaupungin koskella. Valokuvaaminen on mulle aina terapeuttista, joten kuvasin. Tämän merkinnän valokuvien yhteinen teema on "Lähtösi jälkeen". Kaikki on pysähtynyt, kaikki on kylmää.

Kun Nadia lähti viimeiselle matkalleen, ulkona satoi pulleita, hiljaisia lumihiutaleita, aivan kuin höyheniä. Kaikki oli kirkasta ja hiljaista. Kun tulimme ulos, Nadia rauhoittui hetkeksi, ja katsoi vain taivaalle rauhallisesti. Lumihiutaleet putoilivat ja sulivat hiljalleen sen kasvoille, ja toivon, että siitä tuntui edes hetken aikaa rauhalliselta. Isä tuli hakemaan meidät autolla. Nico oli mukana myös. Nadia ei pystynyt enää kävelemään, vaan raahasi velttoa takaruumistaan perässään. Silti se yritti. Sitkeä rakas raukka...

Kotimatkalla meitä oli neljän sijaan enää kolme.




Niin monia "ei enää ikinä"-hetkiä, niin monia katkeria kyyneleitä, niin paljon painajaisia. Nukun rauhoittavien voimalla, purskahtelen itkuun, katson elokuvia tyhjin silmin. Lopputekstien kohdalla itken taas, kun oikea maailma lyö nyrkillä palleaan. Teen pakollisia juttuja robottimaisen lasittuneella katseella. En ole vielä pystynyt siivoamaan Nadian tavaroita pois. Siitä päivästä lähtien, kun Nadia saapui mun luokse, tää on ollut mun pahin painajainen. Ja nyt se on totisinta totta.

Nadia, the time has come for you to seek the path. Your soul has set you face to face with a clear light. And you are now about to experience it in its reality. Wherein all things are like the void and cloudless sky. And the naked spotless intellect is like a transparent vacuum. Without circumference or center. Nadia, in this moment know yourself. And abide in that state. Look to the light, Nadia. Find the light. Into the light, Nadia. Into the light.



Translation:

I had to put my best friend to sleep. Nadia is dead.

I don't have the strenght to tell about it in detail; She was in terrible pain and her back paralyzed. I had to let her go, I had to make the pain go away. Well, it did not go away, some of it just transferred to my heart. But Nadia does not suffer anymore. I held her in my arms as she died.

I'm devastated. There are no words for this sorrow. I miss her so much.