joulukuuta 29, 2012

Itsensä hyväksyminen


Oivallusten ja ihmeiden aika ei ole ohi. Lähiaikoina olen pohtinut paljon niitä kuuluisia kauneusihanteita. Koko- ja muotoihanteita. Olen huomannut yhden jos toisenkin toistuvan kuvion.

Milloin olen tyytymätön vartalooni:

-Nuorten vaateliikkeissä (H&M, Gina Tricot, Seppälä) sovittaessani nykymuodissa olevia vaatteita, etenkin housuja. Huomatessani, että kaupan isoin housukoko ei mahdu minulle ja jalkani näyttävät pillifarkuissa ylösalaisin käännetyiltä pulloilta.
lähde
-Katsellessani katalogikuvia, joissa näitä vaatteita esitellään laihojen mallien päällä
-Huomatessani vaatekokoni olevani joidenkin liikkeiden mukaan "plus-sized".



Milloin olen tyytyväinen vartalooni:

-Kun puen päälleni hameita ja muita omanlaisiani vaatteita, kun kannan omaa, ajatonta tyyliäni ylpeästi
-Kun saan korostaa vyötäröäni ihanilla kellohameilla
-Tehdessäni töitä, kävellessäni vahvoilla jaloillani ja tanssiessani. (Juostessani zombeja karkuun "zombies, run!"-sovelluksen kanssa)
-Kun ostan kirpputorilta jonkun vaatteen, joka mahtuu mulle, ja josta on kokolappu revitty irti


Yhteenvetona, tunnen oloni aina huonoksi, kun yritän mahtua joihinkin median ja kauppateollisuuden valheelliseen muottiin ja niiden vaatteisiin. Kun minulle tuputetaan viestiä siitä, että en ole oikeanlainen. Kun ei riitäkään, että on normaalipainoinen. Kävelee portaat hengästymättä kuoliaaksi, syö normaalisti (karttaa eineksiä, tekee paljon ruokaa itse, ei dokaa, herkuttelee välillä), jaksaa työskennellä koko päivän seisten ja kävellen. Vaan pitää olla se hauras solisluuperhonen joka mahtuu pillifarkkuihin, ja jonka perse ei ole kokoa "Baby got back".


No, tää alkaa kuulostaa siltä että olisin jotenkin katkera nimenomaan maailman kaikille housuille, mutta siitä nyt ei ole kyse. Olen vain huomannut, että paha oloni vartalostani korostuu joka kerta, kun olen shoppaillut tuollaisissa nuorten naisten vaateketjuissa ja sovittanut järjestelmällisesti kokoa 42, joka ei minulle mahdu. Ja sitten, kun olen vetänyt päälleni jotkut omat vaatteeni ja saanut laittautua, ja katson itseäni peilistä, niin ihan oikeasti en mä koe mitään läskiangstia. Mä olen upea kurvikas nainen, ja tykkään mun tisseistä ja mun pepusta ja mun vyötäröstä. Mä olen pehmeä ja mun paino on normaalipaino(n ylärajoilla).


"Miksi sitten yrität väkisin ostaa housuja, jos et niistä tykkää?" kuulen teidän ajattelevan. No, töissä pitää olla housut jalassa. Ja tuntuu tyhmältä olla aina samoissa mustissa UFFilta ostetuissa vakosamettihousuissa. Ostin siis ensimmäiset uudet farkkuni _vuosiin_ äskettäin. Ja ainoat hinnaltaan mukiinmenevät ja pyllyni peittävät farkut löytyivät... Tarjoustalosta! Kiitos Tarjoustalo, että riensit jälleen pelastamaan minut maailman pahuudelta.

Muutenkin olen huomannut olevani nykyään paljon tasapainoisempi, suhtautuvani itseeni lempeämmin ja kehittyneeni monessa asiassa. Olen kehittänyt vuosien saatossa uniikin tyylin itselleni, joka tuntuu omalta. Tunnen itseni, tarpeeni, vahvuuteni ja heikkouteni paremmin kuin koskaan ennen. Olen suhteellisen tyytyväinen itseeni ja elämääni (tietenkin mitäpä olisi elämä ilman epäkohtia, mutta puhunkin verraten menneisyyteeni). Ehkä ensimmäinen talvi sitten lapsuuden, jolloin en ole masentunut. Muutenkin tämä vuosi on ollut sellaista masennuksesta parantumista, askel askeleelta hyvin vakaasti. Ehkä pian olen kokonaan vapaa. 

ps. Aloitin Nadialle raakaruokinnan. Tässä on yks lyhyt video siitä miten dramaattista raakaruokinta voi olla!




Taitaa muuten olla lähinnä videopostausta tämä video mitä tästä blogista löytyy. Pitäisikö mun joskus tehdä videopostaus? Kiinnostaisiko teitä sellainen? Jos kiinnostaa, minkälainen videopostaus?


Translation:

I'm sorry but I don't have the vocabulary or strenght to translate this one well. I'm pondering about weight issues, clothes, pants and the fact that young women's clothing shops never fail to make me feel miserable about my weight. But when I put my own, classic clothes on (usually that includes pretty skirts or dresses), I feel beautiful and gorgeous, curvy lady.

I'm just frustrated, because I need to wear pants when I'm working and every shop has only these pillifarkku (what #%*@£ ever that is in english :D) pants that make my legs look like two bottles upside down and even the biggest size won't fit. Oh yeah, "skinny jeans" was the word I was looking for!

But in general, I have been making a lot of progress in loving myself. I forgive myself lot more often, I know my boundaries, strenghts and weaknesses and... I like myself. I have my unique style that feels like me, my life is kinda good and I'm kinda good. This is the first winter since childhood, when I don't feel depressed. I think maybe some day soon I'm going to be free from depression.

joulukuuta 26, 2012

Sisar Surumieli pienenä

 
 Synnyin kesällä vuonna 1989. Jo ensimmäisenä ikävuotenani olin kuulemma herkkä lapsi. Itkin pienellä äänellä, siinä missä myöhemmin syntynyt siskoni kirkui täyttä kurkkua pää punaisena. Minua sanottiin "Mymmeliksi".

 Syntyessäni minulla oli tummanruskeat hiukset. Ne kuitenkin vaalenivat kun olimme lomalla Kyproksella, ja siitä lähtien olen ollut vaaleahiuksinen. Löysin tänään vauvakirjastani "Meerin ensimmäisen takun", jonka vanhempani olivat leikanneet talteen.

Kameran linssinsuojus suussa.
 Tykkäsin pienenä paljon kirjoista. Rapsuttelin kuvia keskittyneesti sormillani ja seurasin tarkkaavaisesti kun minulle luettiin. Äiti ja isi lukivat minulle paljon kirjoja. Joskus aloin itkemään, kun kuvat eivät lähteneetkään kirjojen sivuilta irti. Olin muutenkin tarkkaavainen ja rauhallinen lapsi. Tutkin ympäristöäni, näpertelin keskittyneesti, tarkkailin ja katselin. Olen hyvin samanlainen vieläkin.


Filmirullan paketti menossa mukana : D
Äiti valokuvasi paljon, luulen että osittain hänen ansiostaan minäkin nykyään valokuvaan niin ahkerasti. Ja isän varbaalisuuden, tarinointien ja improvisaatiohöpöttelyjen ansiosta kirjoittelen ja tarinoin itsekin. Olen perinyt molemmilta hyviä ominaisuuksia, joista olen ylpeä.

Tässä kuvassa näen siskoni tietääkseni ensimmäistä kertaa. Aistin katseessani pientä hätää :D
En muista, olinko mustasukkainen saatuani pikkusiskon vähän yli vuoden ikäisenä. Saatoin olla, mutta ei muistu mieleen mitään tarinoita aiheesta.


Maalailin vesiväreillä ja piirtelin pienenä paljon. Siis paljon. Muistan, että isä toi kerran meille kirjapainosta sellaisen laatikollisen paperia, siinä oli ainakin 5 riisiä paperia (1 riisi = 500 arkkia) ja niitä riitti kyllä joksikin aikaa. Harmittaa, että niitä vanhoja piirroksia ei taida olla tallessa juurikaan missään. Täytyisi jonain päivänä tehdä löytöretki äidin kellarikomeroon muinaismuistojen toivossa.

Ekaluokkalainen.
Mun ensimmäisen luokan luokkakuva jotenkin särkee mun sydämen. Oon siinä niin eksyneen näköinen, jotenkin homssuinen ja hätääntynyt. Sellainen taisin olla aika usein pienenä. Katsoin nimittäin eilen vanhoja lapsuusvideoita, joita oli poltettu DVD:lle, ja niissä kaikissa olin sellainen pikkuvanha, herkkä, pelästynyt peura joka kurtisteli kulmiaan ja oli keskittynyt ja samalla jotenkin eksynyt.

Yritin ripata niitä videoita DVD:ltä koneelle, mutta mun kone meni ihan sekaisin. Sain vain yhden pätkän tietokoneelle, ja se pätkä kyllä kuvastaa mun lapsuutta aika hyvin:


Joka kerta kun katson vanhoja kuviani, mun tekee mieli vain halata menneisyyden itseäni. Kun mä oon niissä aina jotenkin niin raukka.



Translation:

Today I thought that I should show you guys my baby pictures. 
I was a very quiet baby, and I liked to watch and analyze things. My parents read a lot of books to me. I loved to scratch the pictures with my little baby fingers. Sometimes I got angry when the pictures didn't come out when scratched. My mother used to photograph a lot and my father wrote and told a lot of stories. I think I inherited those skills from them. 

I liked to paint and draw a lot. Here's a video of me. I had painted my face for some reason, and my father found out and I was heartbrokenly ashamed of my self. In the video my father asks in a soft voice: "Are you ashamed that I found out?" and "Meeri has painted her face with watercolours. Meeri are you sad?"

joulukuuta 24, 2012

We can't stop here. This is deathclaw country.


Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin Fallout: New Vegasin pelaamisen. Silloin viime vuoden jouluaatonaattona huomaamattani pelasin läpi yön ja aamuseitsemään. Ja sen jälkeen Mojaven ydinsodanjälkeinen autiomaa on ollut yksi suosikkipaikoistani, jonne palaaminen aiheuttaa mystisiä nostalgiakohtauksia ja sentimentaalisia huokauksia "vanhoista hyvistä ajoista" (eli ajoista, jolloin koin kaiken sen ensimmäistä kertaa...)

Lucky caps

 Tämä kaveri tässä on kojootin kallo. Se sai nimekseen Marty, New Vegas-pelissä esiintyneen "Big Iron"- kappaleen esittäjän Marty Robbinsin mukaisesti.(myyjän mukaan kallo on cruelty-free, eli hän ei tapa luontokappaleita niiden luiden vuoksi.)  Kyseisen kappaleen tahdissa on koettu jos jonkinmoisia seikkailuja... (kappale alla)

 Ajattelin, että jos alan keräämään pienten eläinten kalloja enemmänkin, olisi söpöä jos muutkin saisivat nimensä New Vegasin musiikkien esittäjiltä. Seuraava olisi Peggy.

Upeita kuvia mun telkkarin putkinäytöstä...
 Vietin vuosipäivää tietysti pelaamalla ensimmäisellä hahmollani, jolla olen saavuttanut level cappini jo ajat sitten. Mutta ensimmäinen kumppani on aina ensimmäinen...

Ihanat valot, jotka kehystävät hyllyäni, sain tänään joululahjaksi Nicolta ja Oonalta. Voi miten ne ilahduttavatkaan mua! Silmämuna-sirkus-karkkitanko-hattara-valot. Voiko olla söpömpää lahjaa? Ja sopivampaa tähän huusholliin?


 Nyt kun näköjään pelimaailmassa liikuskellessa meni tämä merkintä, voinen samalla kertoa Nicolle antamastani joululahjasta. Nico tykkää hirveästi peleistä ja erityisesti roolipeleistä. Siispä joululahja sisälsi QUESTIN. Lohikäärme vartioi tiukasti lukittua arkkua! Voi sentään. Nico saattoi avata arkun vain löydettyään avaimen.

Nähtyään äkäisen pikku lohikäärmeen, Nico purskahti nauruun eikä questistä meinannut tulla naurulta mitään. Lopulta Nico lähti etsimään avainta (nauraen). Nico etsi juuri sängyn alta, kun laitoin salaa koneelta soimaan Skyrimin taistelumusiikin, joka tulee aina kun vihollinen lähestyy. Ja laitoin päähäni sellaisen valkoisen karhumyssyn, päästin hurjan jääkarhuäänen ja hyökkäsin Nicon kimppuun. Voin kertoa, että jos se olisi ollut oikea peli niin Nico olisi kuollut aika nopeasti koska se vain huutonauroi maassa kun jääkarhu raateli sitä.

Lopulta Nico voitti hurjan jääkarhun, ja avain löytyikin sen jääkarhun sukasta!

Nico voitti puolelleen arkkua vartioineen lohikäärmeen, ja sai itselleen arkun arvokkaan sisällön. Mutta siitä kerron ehkä joskus myöhemmin.

 Meinasin ensin käyttää petona Nadiaa, mutta ei se olisi osannut kenenkään kimppuun hyökätä, vaikka hurjalta osaakin välillä näyttää:

Kuvan nappasi Nico ♥
Tähän loppuun pitää vielä hehkuttaa, miten ihanan kuvan Ansku oli piirtänyt minusta sarjakuvabloginsa joulukalenteriin! ♥ Kalenterin teemana oli "boobs and cute stuff", joten, niin, päätelkää sitten itse kumpi noista minussa inspiroi Anskua. :')


 Translation:

This is the one year anniversary of me and Fallout:New Vegas. I just love that game. So today i sat down and played it and felt nostalgic. Some fine adventures I have experienced with that game.

I bought a coyote skull, and named it Marty (After the performer of the song "Big Iron" that appears in New Vegas). The skull is cruelty-free. 

Today I got these super cute eyeball-carnival-candy cane-marshmallow-coloured lights from Nico and Oona. They have painted them with their own little hands! Too cute... ♥

For Nico I had prepared a christmas gift QUEST. He had to search for the key that opened a chest that was guarded by a dragon! The key was in my sock, and I pretended to be an Ice bear and played the skyrim battle music and attacked him. He was not able to stop laughing for a while... But finally he looted the mighty ice bear carcass and found the key. What was in the chest, you'll find out later.

And also, check out how adorable picture my friend Ansku drew of me!

joulukuuta 16, 2012

"...She visits my grave, when the night winds wail..."




Tein sormuksen. Tilasin sormuspohjan etsystä, ja saman kokoisia nuken/nallekarhun lasisilmiä rautalankalenkillä. Pätkäisin lenkistä osan pois ja upotin silmän rautalanka"hännän" kanssa kuumaliimaan, jonka olin truutannut sormuspohjan sisään. 



Olen kadottanut korupihtini. Tämä asunto tuntuu syövän kaikkea hyödyllistä. Minä taas olen syönyt kaikkea hyödytöntä. Kaksoisleukani on kasvanut takaisin kevään ja kesän ponnisteluista huolimatta. Turhauttaa, pimeä ottaa vallan. Eräänä iltana juoksin lumisateessa niin kauan, että räkä ja ripsari valui pitkin naamaa sekoittuen lumeen jota pyrytti taivaan täydeltä. Olin varmasti kaunis näky...

Eräs ystävä sanoi että olen sellainen "uhkea Marilyn Monroe". Se oli kivasti sanottu, mutta Marilyn Monroen ei ikinä varmaankaan tarvinnut tunkea itseään liian pieniin housuihin ja työskennellä ne päällä. Tai mistäpä minä tiedän... Itsekurini on ihan surkea, jos vain lopettaisin herkkujen syömisen, niin kaikki olisi hyvin. Oma vika, emäsika.

joulukuuta 13, 2012

"What's in the basket?"

 Viime aikoina laukkuni on osoittanut räjähtämisen merkkejä. Se on ollut painavampi kuin aiemmin. Tänään päätin tehdä inventaarion laukkuni sisällöstä, ja dokumentoida löydökseni teille:

 1: Batman: No man's land-sarjakuva. Tähän mennessä on ollut tosi hyvä. Minun on pitänyt lukea se jo aikapäivää sitten, mutta välillä (usein) käy näin.

2: Päiväkirja. Kulkee aina mulla laukussa mukana, kirjoittelen siihen usein matkoilla, kulkuvälineissä ja niitä odotellessa.

3: Karkkipussi oli jäänyt eilisen Hobitti-leffan jäljiltä. Leffa vei niin mukanaan, että karkit vallan unohtuivat, ja niin käy tälle tahmatassulle harvoin! En olisi halunnut, että leffa loppuu ikinä! :( Nyt odotellaan taas vuosi...

4: Todistus Amiedussa suorittamastani kahvila-alan kurssista.

5: Patterit

6: Passi

7: Silmälasit. Ne ovat ottaneet damagea useampaan otteeseen koiran hampaista. Koira on jopa nyhtänyt tuon kotelon päälliseen ison reiän, se on kuitenkin toisella puolella rasiaa :D

8: Kosteusvoide. Elintärkeä mulle, varsinkin talvisin. Mun iho on kuiva kuin autiomaa.

9: Drinkkitikku, jossa lukee "Ärsyttävä"? Taisin saada tämän finnbar-messuilta. Kaikkea sitä jääkin laukun pohjalle pyörimään.

10: Lompakko, jonka mokkapinta kerää _ihan kaiken_ murusen, pölyn, nukan ja lian itseensä ja näyttää ihan räävittömän likaiselta.

11: Puolityhjä vesipullo, myöskin Hobitti-elokuvan jäämistöä.

12: Vino pino erilaisia hiusnipsuttimia, joiden tärkeysaste on noussut kahvilatyötä tehdessä erittäin korkeaksi.

13: Naisten juttuja...

14: Likaiset irtoripset. Tuskin koskaan kosketan näillä enää naamaani.

15: Mysteeripilleri? Varmaankin päänsärkypilleri, kun on noin massiivinen.

16: Aivan järjetön kasa paperia. Kuitteja, työvuorolistoja, lääkereseptejä, roskaa, kaikki yhtä rumia ja ryppyisiä ja _AINA TIELLÄ_

17: Tollanen... puristeltava... muna. :D Stressilelu. Oli joskus sininen, nyt on harmaanmusta(!) Sain tämän Sampolta ja Lauralta. Sen piti olla lelu Nadialle, mutta se on kulkenut jo kuukausia mun laukussa.

18: Hanskat. Melkein aina hukassa laukun mustuudessa.

19: Kyniä, piirrustustusseja

20: Fantan makuinen huulirasva, joka on aivan loppu ja kuopalla.

21: Pikkukolikoita, jotka ovat karanneet lompakosta

22: Pieni kamerani, nimeltään Fiffi-täti. Tollainen "kannettava versio" jos tarvitsee dokumentoida joskus elävää elämää eikä viitsi raahata isoa järjestelmäkameraa mukana. Minulla ei mitään hienoja älykkäitä instagram-kännykkäkamerajuttuja ole niin on tyytyminen tuollaiseen erilliseen kameraan...

Lopputulos: Ei niin mielenkiintoinen, kun eräänä vuonna (2009?), kun laukusta löytyi mm. ketsuppipullo, ruohikkoa, lehmäkuvioinen sytkäri ja muovihelmiä. Mutta on kyllä todella tyydyttävää järjestellä laukun tavaroita tuolla tavalla levälleen! Kokeilkaapa vaikka.

Mitä sinun laukustasi löytyy?

 ps. Voiko joku kertoa, miten on mahdollista että mun jääpalamuotista kasvaa jääpuikko ylöspäin?



Translation:

Here's what's in my bag:

1:Batman: No man's land.
2: My diary. I write in it when I'm travelling to work for example.
3:Leftover candy from the movie "Hobbit"
4:Certificate from the café class I took
5:Batteries
6:Passport
7:Eyeglasses
8:Moisturizer, I couldn't live without it especially in the winter.
9:Cocktail stick that says "irritating"?
10:Wallet
11:Empty bottle
12:Hair clips and pins, have grown important since I started working at a cafe
13:Lady stuff...
14:False lashes. Dirty and shabby.
15:Mystery pill, maybe for headaches?
16:Huge pile of paper
17:Squishy stress reliever toy.
18:Gloves (always missing)
19: Pencils
 20: Lipbalm that tastes like Fanta. There's nothing left in the tube, though.
21: Small coins that had managed to escape from my wallet
22: My small camera, called "aunt Fiffi"

joulukuuta 10, 2012

Suck the colours


Minua inspiroi suuresti vanhat, about 20-50-luvulla tehdyt piirretyt. Niiden animaatio on hidastempoista ja takkuavaa, mutta niissä tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista absurdia ja ihastuttavan karmivaa. Ylläoleva kappale sopii minusta täydellisesti vuonna 1929 ilmestyneeseen Silly Symphonies-animaatioon "The skeleton dance". Kyseinen kappale onkin soinut päässäni ja kodissani viimeisten päivien ajan melkoisen paljon. Se jotenkin kuvastaa täydellisesti tätä alkutalven pimeää, melankolista tunnelmaa.

Tuo piirretty itsessään on kyllä aika hilpeä, mikäpä sen sympaattisempaa kuin tanssivat luurangot?

 Tänään tuntui siltä, että teki mieli itsekin kadota mustavalkoiseen animaatiomaailmaan tanssimaan luurankojen kanssa ja sanomaan "puppi duppi du!"



Betty Boop kummitustalossa



Damsel in distress

 Mitä te lukijat pidätte vanhoista piirretyistä? Ovatko ne liian hidastempoisia meidän nykyihmisten kärsimättömille aivoille? Onko niissä teidänkin mielestä sitä jotain tunnelmaa, mitä nykyään ei enää ole? 


 Translation:

This song (The Growlers - Empty Bones) has been playing in my head and in my apartment for a few days now. It's perfect for these dark winter days. I'm inspired by old cartoons from about 1920-1950. They have that something in them. They're a bit creepy unintentionally, and that's lovely. I felt like stepping into the black and white world myself! How do you readers like old vintage cartoons? Are they too slow for us hectic people nowadays? Do you also think that they have that feeling, that new cartoons just lack?

All animated clips are from silly symphonies' "Skeleton Dance" cartoon. The "how to kill"-pic's source unknown. Anyone?

joulukuuta 05, 2012

Päiväni kaaviona + huulipunan iloja


1. Herätys. Harvoin herään hyvällä tuulella, siksi tänäänkin hieman kultaisen keskitien alapuolella. On hieman alakuloinen olo.

2. Lähden viemään koiraa ulos, ja oven paiskautuessa kiinni, tajuan, että avaimet jäivät pöydälle. Samaan aikaan tajuan myöhästyväni töistä heti toisena työpäivänä ja että mulla ei ole kännykkää, jolla soittaa huoltomiehelle. Joudun värjöttelemään koiran kanssa ulkona koska huoltomies on juuri ruokatauolla, kun saan soitettua sille ystävällisen naapurin kännykästä.

3. Olen jo myöhässä. Puhun Nicon kanssa puhelimessa, ja menen epähuomiossa väärään suuntaan kulkevaan metroon. Jään Kalasatamassa joidenkin ihme lukkojen taakse, kun yritän oikaista. Oikea metro menee nenän edestä. Perusdefenssi "ei tää voi olla todellista" alkaa nostamaan päätään.

4. Kaadun näyttävästi Kaisaniemen metroaseman ulkopuolella. Pyllyyn sattuu. Tirautan pari kiukun, häpeän ja epäonnistumisen kyyneltä ennenkuin kiiruhdan työpaikan ovista sisään. Pakkanen jäädyttää kyyneleet naamaani.

5. Vähän aikaa työskenneltyäni alkaa olo jo tasaantua. Olen silti tapaturma-altis, pudottelen tavaroita, hermoilen ja tunnen oloni hyödyttömäksi.

6. Jään muutamaksi tunniksi yksin hoitamaan kahvilaa. Kirjaimellisesti muutaman minuutin päästä esimiehen lähdöstä, tulee paikalle pariskunta joka tilaa Irish Coffeet. Valmistin elämäni ensimmäiset, ja todennäköisesti huonoimmat Irish Coffeeni ikinä. Espressokone temppuili ja jauhoi pavut hirveän suuriksi ja koko espresso vaan lörähti kahvan läpi muutamassa sekunnissa, en tiennyt mitä viskiä käyttää ja kermavaahto loppui juuri sitä pursottaessani niin, että se roiskui joka paikkaan ja siitä tuli sellaisen rosoisen, klimppisen oksennuksen näköistä. Lisää kermaa ei löytynyt mistään. Esimiehen puhelin tuuttaa varattua (akku loppu) ja turvaudun hätäratkaisuun; lusikoin pehmeää vaniljajäätelöä kermavaahto-oksennuksen päälle. Lol, lol. Ei enää ikinä niin rumia irish coffeita, pliis maailmankaikkeus.

7. Oloni on jo alkanut tasaantua ja kahvilatyöskentely sujua rouhevasti, kun yhtäkkiä rakas poikaystäväni Nico kävelee sisään, kantaen kukkapakettia! Ilahdun ihan mielettömästi, ja kuulen, että kukka ei olekaan ainoa lahja mitä minulle on. Nico käskee sulkea silmät, ja kun saan katsoa, näen edessäni Hitman: Absolutionin ;____; ♥ Nico halusi piristää mua, kun mun aamu oli mennyt niin huonosti. Ja siinä se onnistui.

8. Kahvilatyöskentely jatkuu iloisin mielin. Nico lähtee pois ja palaa takaisin Vilman kanssa. Vaihdan pari sanaa heidän kanssaan aina kun kerkeän.

9. Tuntia ennen sulkemisaikaa, kun järjestelemme jo sulkemista varten, tulee paikalle iso lössi vanhuksia, jotka päättävät juhlia kahdella skumppapullollisella. Paljon sählinkiä, paljon tiskiä, en osannut laskuttaa oikein (onneksi tässä vaiheessa olin jo saanut seurakseni työkaverin!) ja metelöivät hirveästi. Harmittaa ihan vain vähäsen, mutta ei paljoa.

10. Pieniä epäonnistumisia, kun minulta tilattiin caffè corretto. Onneksi oltiin just käyty Nicon kanssa kahvitermistöä läpi pari päivää sitten, sen takia vain muistin mikä on corretto. En löytänyt grappaa ja annoksesta tuli jälleen aivan järkyttävän surkean näköinen. Crema oli täysin hukassa ja annos oli ihan liian isossa lasissa. Hävetti tarjoilla sitä asiakkaalle.

11. Pääsin kotiin. Nico oli jäänyt odottamaan mua. Käytiin yhdessä kaupassa ja pussailtiin.

12. Tämä hetki. Istun kotona ja syön croissanttia ja ihailen saamaani ruusua. Koska huomenna on itsenäisyyspäivä, voin pelata Hitmania vaikka läpi yön. Sounds like a plan! Huomenna aion laittaa karjalanpaistin uuniin moneksi tunniksi, ja keittää pottuja sen kera.

Nico knows how to make a girl happy


 Olen myös hyvin iloinen siitä, että löysin eilen VIHDOINKIN sopivan huulipunasävyn itselleni! Olen metsästänyt sopivaa sävyä varmaan vuosikausia, ja aina kaikki jotenkin muuttuvat mun huulilla kylmän pinkeiksi ja sitten alan näyttää sellaiselta lihavalta japanilaiselta vauvanukelta. Mutta nyt, tarjoustalo tuli hätiin ja löysin loistavan pigmenttikiillon joka kesti tulikokeenkin eli syömisen, ja näyttää hyvältä mun huulilla. Jes!



Translation:

Here's a diagram of my moods for a day. I don't have the energy to translate it point by point but here's my day shortly: I woke up feeling a bit blue. I forgot my keys when I left to walk my dog. I was late for work on my second day, and I went to the wrong metro, got stuck in a hallway when trying to take a shortcut, fell on my butt outside metro station, and shed a few tears of frustration and shame. At work my mood started to rise steadily. That was until I made my first, and the WORST irish coffees ever. It was a disaster and nobody was there to help me. 

Then my lovely boyfriend Nico came to see me with a rose and "Hitman:absolution" game for me! He wanted to make me feel better after my horror morning and boy, did he succeed. ♥ Yes!

I also fucked up a caffè corretto. I didn't find grappa and I poured the whole drink into a glass that was way too big for the small drink. I was ashamed to sell it to the customer. 

Then I left work, kissed a lot with Nico and came home. Now I'm going to play Hitman!

marraskuuta 30, 2012

Things that made me happy this november

 Lista asioista jotka ovat tehneet tästä kuukaudesta elämisen arvoisen:
A list of things that have made me happy this month:

 Kynttilät/Candles


 Koruinspiraatiot/Jewellery inspirations


Planet Terror

 
 Erikoiskahvien valmistus/Making espresso-based drinks


Onnistumisen tunteet/Achievements


 The Walking Dead


 Valkoiset piilarit/White contact lenses


 Hius- ja meikkikokeilut/Hair and make-up experiments


 Työharjoittelu/työpaikan jäätelöt/Workplace's ice creams


 Nico


 Nadia


 Riisipuuro ja elintarvikevärit/rice porridge and food colorings


Lumihiutaleet hiuksissa kun tulee ulkoa/Glittering snowflakes in hair

Tässä marraskuussa on selvästikin ollut paljon hyviä asioita. Olen pitänyt niistä listaa ja yrittänyt valokuvata parhaani mukaan kaikkea, mistä olen tullut iloiseksi tai onnelliseksi. Olen sitä mieltä, että jokaisessa kuukaudessa on jotain hyvää, kunhan vain etsii tarpeeksi.

Mikä on tehnyt sinut onnelliseksi tässä kuussa?

Translation

This november has clearly been full of good stuff. I have been making a list and tried to photograph everything that made me happy. I think that in every month there is something great, as long as you look for it closely enough.

What has made you happy this month?