tammikuuta 26, 2017

Lentänyt ei enää lintunen

 Varoitus: Tämä merkintä käsittelee kuollutta eläintä, ja sisältää kuvia ja melko graafisia kuvauksia. Ei sovellu herkimmille.


Kerran syksyllä löysin maasta kuolleen linnun. Se oli luultavasti harakka - suuri osa siitä oli syöty, mikä teki tunnistamisesta hankalaa.

Taksidermia, luut ja anatomia yleisesti tunnetusti kiehtovat minua, joten päädyin keräämään ruumiin talteen, puhdistamaan linnun kallon ja kuivattamaan sen jalat netistä lukemieni ohjeiden avulla.

Aluksi hautasin kallon syrjäiseen paikkaan, jotta luonto voisi puhdistaa sen niin hyvin kuin vain luonto osaa, mutta ensimmäiset yöpakkaset alkoivat jo parin viikon päästä, joten kaivoin kallon ylös ja hautaamisen sijaan maseroin kallon loppuun. Kylmässä maassa nimittäin hajoamisprosessi hidastuu huomattavasti.



Maseroiminen eli mädättäminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä tapauksessa lämminvesihaudetta pitkän ajanjakson ajan (puhutaan viikoista pienenkin, melko puhtaaksi nyljetyn linnukallon kohdalla). Luuhun tiukkaan tarttunut rasva ja kudos liukenee lämpimään veteen ajan myötä, ja bakteerit syövät jäljelläolevan pehmytkudoksen pois. Vettä vaihdetaan tarpeen mukaan, ja maseroinnin suurin haitta ilmeneekin tässä vaiheessa - vettä vaihtaessa hajun voi odottaa olevan voimakkaan mädäntynyt ja oksettava. Olin suhteellisen onnekas, sillä linnunkallo ei haissut juurikaan, koska se oli niin pieni ja suhteellisen puhdas jo valmiiksi. Itse en kerrostaloasunnossa ja hajuherkkänä kykenisi välttämättä mädättämään mitään tämän suurempaa tai haisevampaa.

Pidin veden lämpimänä säilyttämällä kalloa yläkaapissa hellan päällä, jossa ilman lämpötila on muuta asuntoa hieman korkeampi. Vesi ei siis koko ajan ollut lämmintä, mikä olisi mahdollisesti nopeuttanut puhdistusprosessia.


Voin sanoa, että luonto antoi minulle melkoisen arvokkaan oppitunnin. Kalloa puhdistaessani opin paljon uutta lintujen anatomiasta ja toimintaperiaatteista. Kunnioitukseni luonnon ihmeitä kohtaan kasvoi vain entisestään lintua käsitellessäni. Se oli kaunis, ja oli opettavaista olla läsnä sen hajoamisprosessin eri vaiheessa.

Jalat eivät tarvinneet niin paljoa käsittelyä kuin luu - Ne laitoin vain suolahauteeseen pieneen rasiaan, jotta suola kuivattaisi ne muumioitumista muistuttavaan tilaan, kuiviksi ja koviksi. Hieroin leikkuukohtaan suolaa erityisen tarkkaan, upotin jalat suolapedille, ja kaadoin päälle lisää suolaa niin paljon että ne peittyivät.


Jalat saivat kuivua suolassa noin kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen niistä oli tullut jäykät ja kovettuneet. Leikkuukohdat repsottivat vähän rumasti, koska ensikertalaisena veitsenjälkeni oli ollut epävarmaa ja kömpelöä, joten käärin päätyjen ympärille silkkinauhaa. Jalat pääsivät lasipurkkiin hyllylle muiden kuriositteettien kanssa.




 Valmiina hyllystä löytyi jo vanha kunnon kojootinkallo, jonka tilasin aikoinaan etsystä.

Pitää nyt vielä loppuun mainita, vaikka varmaan jokainen joka minua vähäänkään tuntee tietää tämän jo, mutta en kannata tai hyväksy julmuutta eläimiä kohtaan, enkä tue niiden tappamista, kiduttamista tai syömistä. Kaikki omistamani eläinten osat ovat luonnollisesti tai tapaturmaisesti valmiiksi kuolleiden eläinten osia.

Kuolema on kaunis, mutta vähän pelottava asia, ja myönnän että monesti kalloa puhdistaessa teki mieli vaan luovuttaa silkasta puistatuksesta ja käydä hautaamassa raato pois silmistä jonnekin kauas. Miten ihmeellistä voi olla elämä ja kuolema - niin kaunista ja niin kauhistuttavaa samaan aikaan.


11 kommenttia:

  1. Tosta operaatiosta oli mielenkiintoista lukea ja toi pääkallo on nätti, niin pieni ja siro. Olit uskalias kun pystyit puistatuksesta huolimatta viemään operaation loppuun! (Mä en olis varmaan pystynyt, mikä on sinänsä aika hölmöä kun itse kuitenkin syön kuolleita eläimiä...) Näitä sun kokoelmia on myös kiva katsella. Oon jo pitkään muuten miettinyt, että mua kiinnostaisi kovasti nähdä millainen koti sulla on. Eli toivoisin kotipostausta! Ymmärrän tosin jos et halua sellaista tehdä, kun joillekin koti on niin pyhä asia ettei sitä tahdo esitellä kaikille. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täällä: http://sisarsurumieli.blogspot.fi/2016/06/arjen-onnea-koti.html on yks kotimerkintä jo valmiiksi :3 Koti on kieltämättä mun pyhättöni, mutta musta on myös kiva näyttää kaikkia mun kivoja tavaroita ja kotia ja sisustusta joten voin jatkossa tehdä lisääkin kotipostauksia!

      Nii ja kiitti, oli siinä kyllä kieltämättä uskaltamista munkin mielestä :D

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen postaus! Minulla on osana sisustusta purkillinen jotain random luunpaloja, jotka olivat löydettäessä jo sen verran vanhoja että niille riitti vain puhdistus vedellä ja harjalla. Haaveena on myös ostaa joskus seinälle jotkin pienet sarvet mielellään second handina. Maserointiin tuskin riittäisi minulla pokka, mutta ihailen kyllä tuota sinun projektiasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh vau! Mistä ne on löytynyt? :) Mä jotenkin innostuin tästä luunkeräämisestä niin paljon, että oon alkanut näkemään jatkuvia uniakin siitä, että löydän puhtaita luita joka paikasta. Heh n_n'

      Poista
  3. Ihan tulee ikävä niitä omia lapsuudenkotiin jättämiä linnun luita. No siellä ne mua odottaa <3 Ihanat tuli noista molemmista! Kärsivällisyys taas palkittin. Mä kannatan lisää tälläsiä juttui! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on onneksi siellä tallessa :3 Saa nähdä tuleeko tällaisia merkintöjä tulevaisuudessa! Toivottavasti:)

      Poista
  4. Sitä tulee tosiaan mietittyä, miksi tämmöisiä....kuolleita pitää kerätä. Vai onko ne vain luontoa, luuta, rankaa ja anatomiaa, ei se ihan vain niin yksikertaiseltakaan tunnu.
    Mutta kuka ihminen olisi siinä arvossa että voisi määrätä miten kuolemaan tulee suhtautua. Ei kukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa meni valitettavasti tää kommentti vähän ohi. Enhän mä missään muotoa yrittänytkään määrätä miten siihen tulee suhtautua. Mutta en tiiä tarkoititko sitä, tosiaan ei ihan nyt avautunut:D

      Poista
    2. Viitaten tuohon viimeiseen kappaleeseen. Sori, tuli ihan ilman ajatuksenkulun editointia taas kirjottaa hölötettyä, ei siis ollut tarkotus olla mitenkään "tuomitseva" tai vastaavaa. Raatoja siis löytyy omasta hyllystä myös ja ujohko samaistuminen siihen öklötykseen joka joskus ottaa valtaa kun näiden kanssa touhuaa. Ajatusketjut vaan taas meluaa omiaan.

      Poista
    3. Aa, nyt ymmärrän mitä tarkotit :') kiitti tarkennuksesta. Onko sulla jotain postausta niistä? Olisi kiva nähdä jos on.

      Se eläimen eloton tuijotus kun puhdistaa kalloa... brh. Se jäi jotenkin vaivaamaan aluksi, mutta mua auttoi, kun lauloin sille joka kerta putsatessani.

      Poista
    4. Eeipä ole, voisihan sitä koettaa sisällyttää nuitakin kuviinsa toki.

      On muuten aika maukkaan suloinen mielikuva tuo raadoille laulaminen!
      Joskin liiallinen Joosen kuuntelu lisää mielikuvaan sopivat tai epäsopivat, tulkinnasta riippuen, sanat. Että näihin tunnelmiin.

      "...Loput kolme kirkkomaalle hautasin kaksin käsin, vaan talteen otin rinnat jalat ja yhdet lempeät kasvot"

      Poista