tammikuuta 28, 2013

We are amazing!

Tää on nyt vähän erilainen merkintä, kun mitä yleensä, mutta menköön.
Olen viime aikoina lukenut sellaista kirjaa, jonka löysin roskiksesta. Se kertoo ihmisruumiin ihmeellisyyksistä. Sitä lukiessa tulee usein todella surrealistinen fiilis. Vai voisiko sitä kuvailla pikemminkin sanalla hyperrealistinen? Kun tulee tietoiseksi siitä, mitä kaikkea sun sisällä tapahtuu koko ajan.

Elämää ja kuolemaa, uusiutumista, miljoonia käskyjä ja impulsseja joka sekunti. Sydämesi pumppaa ympäri kehoasi verta koko ajan ja ihosi alla lymyävät kovat luut ja säikeiset lihakset. Vatsalaukkusi erittää syövyttävää happoa ja selviytyy siitä itse vain koska sen seinämiä suojaa lima, jota edes tämä syövyttävä happo ei läpäise. Jossain päin ruumistasi todennäköisesti käydään sotaa vihamielisiä tunkeutujia vastaan. Olipa se naarmu sormenpäässä, pieni yskä, tulehtunut finni, valuva nenä, ruumiisi tekee jatkuvaa työtä tälläkin hetkellä puskeakseen vihollisia ulos tai mitätöidäkseen ne.

Tulehtuneeseen haavaan, johon mikrobit ovat päässeet, paikalle tulvahtaa leukosyyttejä eli valkosoluja, jotka ovat kuin pikkuruisia ameeboita, jotka "nielaisevat" pahoja bakteereita ja ympäröivät ne hyytelömäisellä massalla eristäen ja neutraloiden ne.



Kun saat haavan, viisas kehosi alkaa kasvattaa siihen päälle uutta kudosta. Veri ja kuolleet solut hyytyvät haavan päälle ruveksi, jonka alla ihon reunoilla sijaitsevat venyvät solut alkavat kurottuvat toisiaan kohti ja punovat välilleen uusia hiuksenhienoja verisuonia, kunnes ovat kuroneet itsensä yhteen. Tämän jälkeen rupi katoaa pikkuhiljaa. Ruven alla tapahtuu siis mystistä eheytymisprosessia koko ajan.


Joka hetki, vaikka olisimme ihan paikallamme tekemättä mitään, sisällämme kuohuu. Joka minuutti kehossamme kuolee ja uusiutuu yli 180 miljoonaa solua. Se on yli kolme kertaa Suomen väkiluku.

Joka ikisessä noista miljoonista pienistä soluista on sisällä DNA:ta, meidän monimutkaisia rakennuskaavaa. Ja jokaisen pienen solun sisällä olevan DNA-ketjun yhteinen pituus auki kierrettynä puolitoista metriä. Jos ihmiskehon kaikki DNA levitettäisiin auki, saataisiin aikaan 744 miljoonaa mailia DNA-rihmastoa! Niin paljon DNA:ta on sinun sisälläsi. Se matka olisi saman pituinen kuin matka maapallolta aurinkoon... 4 kertaa edestakaisin.



Pelkästä pääkallon muodostasi pystyy päättelemään n. 90% varmuudella, oletko biologisesti mies vai nainen. Jos asia jäi kallon perusteella epäselväksi, asia selviää 98% varmuudella kurkkaamalla lantioluiden muodostumista. Vartalossasi on vähän yli 200 luuta. Kun olit pieni vauva, niitä oli yli 300! Ne ovat vain luutuneet yhteen ja muuttaneet muotoaan radikaalisti. Olisipa hassua, jos sinun pääsi olisi vielä yksi neljäsosa vartalostasi, niinkuin vauvana.

Jos olet yhtään liikkuvaa sorttia; teet seisomatyötä, puuhastelet tai muuten vain kävelet jonkun verran, jalkoihisi kohdistuu päivän aikana noin 1500 tonnin painoa vastaava määrä tärinää. Ei ihme, että välillä jalat ovat kipeät seisoskelusta. Noin 99% meistä on syntyessämme virheettömät jalat. Kuitenkin ajan myötä tuhoamme omia jalkojamme kaikenmaailman korkokengillä tai muuten vääränlaisilla popoilla tai painon jakamisella väärin. Ja jo yli 80%:lla yli 20-vuotiaista on jotain ongelmaa jalkojensa kanssa (ei tietenkään läheskään aina itseaiheutettua).

Herrajestas, en mä jaksa enää edes ajatella. Olen vain tuijotellut käsiäni, nipistellyt sormiani, katsonut kuinka veri tulvii juurinipistettyyn ihoon takaisin. Tunnustellut luitani ja lihaksiani. Kyllä olen tämän kaiken tiennyt aikaisemminkin, mutta kun sitä pysähtyy ajattelemaan, tuntuu että mieli räjähtäisi siitä kaikesta, mitä meidän sisällä tapahtuu ja miten ihmeellisiä me ollaan.


Kaikki kuvat on nipistetty morbid anatomy-blogista. Ja tietojen lähde on suureksi osaksi se dyykattu kirja, "IHMINEN luonnon mestariteos".

tammikuuta 26, 2013

Nothing gives a girl confidence like a pink wig


 It is a disturbing fact that the less I look like myself at the pictures, the more I like them. Somedays I just feel like dressing up as somebody I'm not: longer hair, different make-up, boots that make me tall. Then I look at myself in the mirror and feel like somebody else, and that feels great. After a while of fun, I peel off the parts of this imaginary girl, and I feel small and grey and strange.

 A few entries ago I complained about never finding pants that fit. After that I've gotten lucky; I found these two unbelieveably cool pairs of pants. The space pants from the last entry, and these Barbie pink pants. AND THEY FIT *insert a happy trombone solo here*

Aaand I hope you're not getting tired of my same ol' latte art, 'cause here are some pictures of my recent cappuccinos:

Totoroccino

Batman cappuccino

 I'm getting frustrated at my microfoam attempts. My cappuccinos come out very bubbly, not the velvety smooth material that would be perfect. I'm trying to improve so hard, but sometimes I would just like to throw the steam pitcher into a wall when I see liquid milk and stupid bubbles after steaming and banging the can into a table. I can't even pour a f-ing rosetta, the most simple latte art there is. It seems my latte art bases very much on luck, and that's not good, especially when nowadays I hear a lot of "and then we'll come to your cafe and demand H.R.Giger tier art'n shit on our coffees!" from my friends who have seen my pictures of latte art. Most likely I would not succeed if someone would come and straight out ask for latte art when I'm working.

Well, that was a long frustrated rant! Let's stop it at that. I'm a closet coffee artist, succeeding only when nobody is watching. That kind of applies to almost everything in my life. I'm not good on living up to expectations.

Suomeksi:

Jostain syystä aloitin tämän merkinnän kirjoittamisen automaattisesti englanniksi. Se vain tuntui siltä tällä kertaa. Ei hätää, kielitaidottomat lukijani, en ole muuttamassa blogiani lopullisesti engelskaksi tai mitään.

Pinkki peruukki tekee mulle ihmeitä. Tunnen oloni häiritsevän hyväksi, kun muutan ulkonäköäni normaalista poikkeavaksi. Olen huomannut muissakin läheisissäni kummallisia itsetuntoboosteja usein kun päällä on normaalista poikkeava peruukki, meikki tai vaatetus. Pinkki peruukki päässäni tunnen oloni söpöksi. Haluaisin niin kovasti, että mun hiukset kasvaisivat jo tuohon mittaan, mutta siihen tulee menemään vuosia. Enkä ikinä saa noin paksua tukkaa.

Vähän aikaa sitten valitin niistä housuista. Sen jälkeen kuin ihmeen kaupalla löysin kahdet ihan sikasiistit housut. Nuo edellisen merkinnän galaksihousut ja sitten pinkit housut! Ja ne sopivat! Jee! Nykyään kun kävelen portaita, niin mun päässä soi usein sellanen mantra joka menee askelten rytmiin: "hou-sut-mah-tuu-hou-sut-mah-tuu", eli se on sellanen joka kannustaa mua sitten kävelemään reippaasti niitä portaita eikä esim. ottamaan hissiä tai seisomaan liukuportaissa paikallaan. :D Siis että noi galaksihousut mahtuisi paremmin, koska ne on iiiihan vähän naftit eli piukat vielä.

Cappuccinoista ja latte artista. Olen hyvin turhautunut viime aikoina, koska en saa maitovaahtooni täydellistä koostumusta. Katson tutorialeja, luen vinkkejä, kokeilen uusia lähestymistapoja... Mutta aina niitä saamarin kuplia vaikka teen kaiken näennäisen oikein. Lisäksi en osaa edes kaataa rosettaa, yhtä yksinkertaisimmista ja yleisimmistä latte art-kuvioista. Turhauttaa. Sitten ihmiset luulee että olen joku kahvin Michelangelo noiden kuvien takia, vaikka oikeasti behind the scenes noissakin kaikissa on mennyt enemmän kun pari yritystä. Eikä ne melkein ikinä onnistu sillon ku haluais. Pitäis vaan tehdä noita silleen koko päivä vaan sarjatyönä, mutta siihen pitäis olla ihan omat koneet ja maidot kotona...

Olipas turhautunut avautuminen! Jätetään se siihen :D

tammikuuta 23, 2013

Space.



 I fell into the outer space
felt the stalight's soft embrace


I felt myself starting to change
my dimensions rearrange


Yksi päivä tein töissä stormtrooper cappuccinon.

tammikuuta 14, 2013

Villi viikonloppu

 Tämä viikonloppu on ollut sellaisen normaalin parikymppisen mittapuulla varmaan ihan hirvittävän tylsä. Perjantaina illan kohokohta oli se, kun siivottiin Nicon kanssa uunin takaa. Siirrettiin uuni, lakaistiin, imuroitiin ja pyyhittiin sieltä takaa. Lauantaina olin töissä. Sunnuntaina meillä oli Nicon kanssa villit ompelubileet. Nico ompeli napit mun takkiin kiinni (joka ikinen oli pudonnut) ja minä ompelin mustaan T-paitaani luisia koristuksia. Nico keksi tuon idean, joten hänelle kiitokset.

Lauantaina töistä lähtiessäni pääsin kuuntelemaan jonkun tytön vuodatusta puhelimeen: "Siis voitko uskoa, *****sta on tullu niin TYLSÄ! Siis niinku NIIIN tylsä! Sellanen parisuhdetyyppi! Se oli vaan ihan sikatylsä!" Mietin vaan että puhuikohan se musta. No hah hah, kyllä mä oon aina välillä ihan jännä kun sille päälle satun. 

 "Rocky"-koru mittatilaustyönä Etsy.com: didepux.
Rocky tarkoittaa mulle kahta asiaa. Ensimmäisenä tietysti Rocky Horror Picture Showta, mutta toiseksi se merkitsee Rocky Balboan eräässä leffassa pitämää motivaatiopuhetta. En ole nähnyt kyseistä leffaa enkä muuten ole Rocky Balboa-fani (Vaikka Stallone onkin ihan komea sellaisella kirveellä veistetty-tavalla), mutta törmäsin tuohon pätkään jokin aika sitten youtubessa ja se on rohkaissut minua siitä lähtien hyvin useasti. Tätä korua katsoessani siis muistan Rockyn sanat ja rohkaistun. Tosin välillä myös kyllä katson, että siinä lukee "POCKY" ja mulla alkaa soimaan päässä se japanilainen mainos: Anata mo watashi mo POCKYY! Aargh!


 Olen raivannut itselleni korutyöskentelytilan yhdeltä pöydältä. Olen askeleen lähempänä epävirallisen uudenvuodenlupaukseni toteuttamista, joka siis on se, että alkaisin tekemään koruja oikein urakalla ja jopa myymään niitä. Yllä näette söpösti järjestellyt korutavarani.


 Jouluna sain Nicolta lahjaksi mm. tuollaisen pehmoisen companion cuben. Se on söpö.


 Mun hiukset on kasvanut oikein urakalla. Olen iloinen! Kasvakaa, kasvakaa vielä! Älkää antako periksi.


Translation:

I've had a slow, boring weekend, but I've enjoyed it. Friday's main event was cleaning behind the oven with Nico. Saturday was a workday, and on sunday we had a massive sewing party with Nico. He sewed all the buttons back to my coat, and I sewed these rubber skeleton arms to my T-shirt. Wooooh!

I've cleared one table for jewellery making. I have this cute little tea box to hold my jewellery stuff. My new year's resolution was to make more jewellery and maybe even sell some. So here I am, making progress and all!

tammikuuta 12, 2013

Barista

Onpas ollut työntäyteistä elämää viime viikot. On tehnyt mieli kirjoittaa blogia ja kuvata jotain, mutta ei ole oikein ehtinyt. Tänään oli onneksi hiljaisempi päivä töissä, joten ehdin harjoitella cappuccinojen pinnalle erilaisia latte art-kuvioita (ja jopa kuvata niitä):

Kokeilin kahden kannun kaatotekniikkaa. Tää oli mun päivän eka latte art, olin vähän ruosteessa, siitä tuli vähän tommonen ysärimutanttiperhonen tai joku...

Sitten tein vähän hienomman, tollasen pupun. Hiontaa ja hienosäätöä olisi tämäkin kaivannut. Mutta ihan söpö siitä tuli!

Sitten mun ylpeyden aihe! Hihiii, pääkallo ja luu! :D Tästä minulla on monta variaatiota päässä, en malta odottaa että pääsen taas kahvakoneen ääreen huljuttelemaan kuvioita!

Erityiskuvio erityiselle pojalle, Nico tuli käymään ja sai tilaamaansa cappuccinoon yllärikuvion

Kaikenkaikkiaan oon vielä ihan lastenkengissä (ja tosi itsekriittinen) koko hommassa mutta pikkuhiljaa opettelen tekemään kaikkia super-mega-siistejä kuvioita.


 Translation:

I've been working my ass off lately. Today it was a slow day at work, so I got to photograph my latte art! I made some mutant butterfly that I'm not really proud of, and a bunny that I'm a little bit proud of, and a skull that I really really like! Also my boyfriend got a surprise pacman on his cappuccino.

tammikuuta 01, 2013

A letter from the past

Vuonna 2003 kirjoitin itselleni kirjeen. Sen sai avata kymmenen vuoden päästä kirjoitushetkestä. Yöllä vuosi vaihtui, 2013 koitti, ja minulla oli lupa avata kymmenen vuotta laatikossani odottanut kirjekuori.

Tulin töistä kotiin kello yhdeltä yöllä. Heitin ulkovaatteet pois päältäni, korkkasin piccolo-skumppapullon ja istuin pöydän ääreen lukemaan 13-vuotiaan itseni terveisiä tulevaisuuteen. Kyllähän siinä raavas nainen herkistyi, lukiessaan pienen itsensä edesottamuksia.


Sisältä löytyi monta arkkia tekstiä, hiustupsu, lehti/sarjakuvaleikkeitä, kymmenen markan kolikko, runoja, valokuvia, piirroksia, äidinkielen koe, josta olin saanut 10+:n ja yksi kysely, jossa yritin ennustaa tulevaisuutta (eli tätä hetkeä). Lisäksi Taru Sormusten Herrasta-keräilykortteja :') Onko siitä oikeasti niin kauan...?

Tässä tuo ennustuskysely. Eli O=oikein ja V=väärin. Mustalla merkityt ympyrät ovat nykyiset vastaukseni.



Ja tässä tämä äidinkielen koe... Täytyy kyllä sanoa että kaiken maailman komitatiivit ja instruktiivit on valunut päästä aika lahjakkaasti pois... Pisteet 54/50! Huh! (nykyään kyllä sanoisin ehkä "pienten tyttöjen" enkä "pienien tyttöjen")

Ne runot mitä olin kirjottanut oli aika... Mehh, en kehtaa julkaista niitä tässä :D Aika kauheita. Muuten toi oli sellasta tekstiä kaikki että muistan aika selvästi kaiken ja miltä musta silloin tuntui. Käy taas vähän sääliksi.

Luulen, että teen lähiaikoina saman jutun uudestaan, sinetöin kirjeen kymmeneksi vuodeksi ja saan avata sen vasta vuonna 2023. Tuntuu niin pitkältä ajalta... Huh!