joulukuuta 30, 2016

Vuoteni kännykkäkuvina

At first I'd like to tell you about some changes this blog is going through. I'm sorry to tell you that I'm not going to be writing/translating my posts in english anymore. The translation process takes too much of my energy, makes me a bit anxious and I have noticed I've been postponing writing here because I'm too tired to translate my thoughts correctly. So... This is me, listening to my gut! Thank you for reading and commenting, all my english speaking friends and followers. ♥

----

Jotta jaksaisin kirjoittaa blogia, lopetan englanninkielisten käännösten kirjoittamisen tekstieni loppuihin. Olen huomannut, että monesti en jaksa kirjoittaa blogia ihan vain siksi, että en jaksa kääntää jaarittelujani englanniksi. En halua enää estää itseäni jonkun niin pienen asian johdosta, joka on paisunut suureksi ongelmamöykyksi vaikka tietääkin ratkaisun jo valmiiksi.

Edellistä blogimerkintää kirjoitellessani ajattelin lisätä kuvituskuvaksi "ihan nopee jonkun kollaasin tai pari vuoden aikana ottamistani kännykkäkuvista" - kuinka ollakaan, ihan nopee ei kuulu koneeni sanavarastoon, lisäksi niitä kuvia oli t u h a n s i a . Päädyin kaiken lisäksi hinkuttamaan ja kiillottamaan kollaasejani perfektionistiluonteeni mukaisesti tuntikausiksi, vaikka tarkoitus oli kasata joku rento, hauska, vaatimaton kollaasi. Nämä kuvat ovatkin sitten sen mukaisia, että välillä meni joku raivoperfektionismivaihe päälle, kunnes taas muistin "ai nii, nii näiden piti olla vaan ihan nopee ihansamajuttu", ja niin edelleen.

Pari kollaasia muuttuikin seitsemäksitoista kollaasiksi, ja kello oli yhtäkkiä neljä yöllä. Väittäisin photoshopin hidastelun syöneen _ainakin_ tunnin workflowstani, mutta se ei kaatunut kertaakaan. Tarvitsisin uuden koneen, jotta voisin toteuttaa itseäni paremmin. Kun joskus joudun oikeesti kattomaan 20 sekuntia latausikkunaa, kun oon käyttänyt nudge- tai crop-työkalua millin verran?? Unacceptable.

ps. kuvat voi klikata isommiksi, jos ei saa niistä selvää muutoin!


 TALVI/KEVÄTTALVI




 Jolloin olin työharjoittelussa Sarjakuvakeskuksella, yritin tsempata itseäni tekemään luovia juttuja ja jaksoin vielä jotenkuten pitää itseni kasassa ihmisten ilmoilla, vaikka perustukset ja muurit jo rakoilivatkin uhkaavasti.


KEVÄT 



Jolloin minulle alkoi valjeta, että huijaan vain itseäni ja muita yrittämällä larpata työkykyistä tässä elämäntilanteessa, vegaaniset tipu-munkit tuli arnoldseihin, lintu lensi mun ikkunasta sisälle, seikkailin Nicon kanssa metsissä ja iloitsin kuivasta asfaltista ja lisääntyvästä valosta. 


ALKUKESÄ
 



Jolloin sain elämäni toisen burnoutin joka on ehkä kuitenkin vielä sitä samaa ensimmäistä burnoutia vuosien takaa josta en ole edes selvinnyt vielä, aloin kerätä aarteita maasta, luovutin monen asian suhteen, tein jättisaippuakuplia, kävin isän luona Turussa, leikkasin otsatukan, kaduin otsatukkaa (ja kadun edelleen tänä päivänä, never again Meeri me ollaan puhuttu tästä), jouduin lähes joka kerta pakottamaan itseni ulos mm. mantralla "jos menen nyt ulos, näen kukkia ja todennäköisesti eläimiä", rakensin majan kotiin ja nukuin siellä yhden yön.


KESKIKESÄ 




Jolloin voin paremmin kuin koko vuonna yhteensä pelkästään Pokémon Go:n ansiosta. Mua vähän itkettää kun ajattelen tätä, Pokémon go ja se alkuhuuma on ehdottomasti mun paras kesämuisto tältä vuodelta. Mä en voi sanoin kuvailla, miltä musta tuntui, kun pystyin toimimaan kuin normaalit ihmiset, lähtemään ulos, näkemään kavereita, juttelemaan vieraille ihmisille, kävelemään, pyöräilemään, ja katsomaan kaikkia maisemia, täysikuita, auringonlaskuja ja ulkomaailmaa joita en olisi todellakaan kokenut ilman peliä.

Jolloin kävin rannalla, pyöräilin metsissä, keräsin mustikoita (ei jäänyt marjat metsiin mätänemään vaikka pelasinkin samalla Pokémonia), moikkasin lehmiä, osallistuin Helsinki Prideen, tutkiskelin itseäni ja tapasin ystäviä ja kavereita, sain isältä lahjaksi kokovartalopeilin olohuoneeseen.


ALKUSYKSY 



Jolloin kävin Nicon kanssa lintsin kauhuviikoilla, ostin limakarkkeja, olin sairaalahoidossa, tutustuin ystävän pikku corginpentuun, kävin em. ystävän kanssa pitkällä syyskävelyllä eväiden ja kahvitermoksen voimin, hankin kiviä ja kristalleja, kirjoittelin paljon päiväkirjaa, podin ylimitoitettua maailmantuskaa ja kamalia häpeän ja syyllisyyden tunteita, lopetin sairaalahoidon kesken, maseroin ja puhdistin linnunkallon ja kuivatin linnunjalat ensimmäistä kertaa (tästä enemmän erillisessä merkinnässä lähiaikoina), lähennyin luonnon kanssa, aloin aktiivisesti etsimään ahdistuksenhallintakeinoja jotka toimivat itselleni.


LOPPUSYKSY 


 Jolloin nautin syyskävelyistä, tein paljon marja/hedelmävettä ja -teetä itse, olin halloweenin ajan ystävän luona syömässä hyvin ja pelaamassa maskeerattuna omituiseksi scopo- ja trypofoobikon painajaiseksi, ostin uuden talvitakin kirpparilta, sain selvyyden ja hetken mielenrauhan mun koko vuoden kestäneeseen tukihelvettiin ja -sekoiluun päästessäni väliaikaiselle sairaseläkkeelle. Tein sopua em. faktan kanssa, ja painiskelin häpeädemonieni kanssa, kirjoitin ja suunnittelin yhtä päässäni pyörivää tarinaa aivot savuten.


TALVI 


 Jolloin aloin ryömiä kolostani ulos ja hyväksyä että olen juuri tällainen kuin olen, taistelin sosiaalisia pelkojani vastaan aktiivisesti, "uudelleentutustuin" pariin ihanaan kaveriin, jotka ovat olleet mun elämässä kauan mutta ihan liian kaukaisina tuttavuuksina ennen tätä, löysin rauhoittavan ja turvallisen ympäristön omasta suihkuhuoneestani, pukeuduin huvin vuoksi Fallout-hahmokseni, leivoin piparkakkutaikina-sandwicheja, sain lisäystä Living Dead Dolls-perheeseeni Saaralta (joka ei siis ole se mun eksä, vaan toinen niistä em. ihanista kavereista joiden kanssa olen nyt alkanut aktiivisemmin ystävystyä), kävin Yayoi Kusaman näyttelyssä, ja välttelin joulua pysymällä sisällä.


Kuvien perusteella näyttää ihan hauskalta ja toiminnantäyteiseltä vuodelta, mutta kukapa kuvaisi itseään itkemässä itseään uneen neljältä aamuyöstä tai sitä kun ei ole poistunut sängystään kuin vessaan pariin vuorokauteen. No joo. Lopetan tähän.

Tervetuloa, 2017!

En haluais nimetä tätä merkintää kliseisesti "muutoksen tuuliksi" mutta en nyt keksi mitään muutakaan

Vaikka vuosi ja vuoden vaihde onkin pohjimmiltaan ihmisen keksimä konstruktio, täysin mielikuvituksellinen käsite, en voi olla tuntematta helpotusta siitä, että vuosi vaihtuu. Tämä vuosi symboloi minulle menetystä, korruptiota, maailman pahuutta, masennusta, aallonpohjaa, luovuttamista, rumuutta ja vihapuhetta. Tämä vuosi tuntuu likaiselta, sellaiselta miltä vesivärivesi näyttää kun sitä on käyttänyt laiskasti liian monen värin kanssa ja se on muuttunut ruskeaksi kuravelliksi.


Huomaan, että vuoden vaihde kaikesta olemassaolemattomuudestaan huolimatta on itselleni hyvä ajankohta tehdä muutoksia elämässäni ja aloittaa joitain asioita alusta. Se selkeyttää, konkretisoi ja jäsentää. Esimerkiksi parin vuoden takainen uudenvuodenlupaus olla syömättä enää lihaa on sujunut loistavasti. Kai salaisuus on vain tehdä sellaisia lupauksia tai muutoksia, jotka ovat olleet jo porisemassa kannen alla jonkin aikaa, ja mieli on jo siinä muutoksen valmistelu- tai toimintavaiheessa.

Muutoksen vaiheet


1. esiharkintavaihe


Ei aikomusta muuttaa toimintaa lähimmän 6 kuukauden aikana, ongelmallisen asian ja siitä puhumisen välttely, epävarmuus omasta kyvystä saada aikaan muutos; tärkeää asiaan perehtyminen, ei vielä toimiminen

2. harkintavaihe

Aikomus muuttaa toimintaa lähimmän 6 kuukauden aikana, epävarmuus omasta kyvystä saada aikaan muutos, ristiriitaisia ajatuksia muutoksesta; tärkeää muutoksen hahmottaminen pieninä askelina ja hyvien/huonojen puolien punnitseminen

3. valmisteluvaihe

Muutoksen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat, itsevarmuus muutoksen suhteen lisääntyy, uuden toimintatavan harjoittelua; tärkeää asettaa tavoitteita ja keskittyä niiden eteen työskentelemiseen

4. toimintavaihe

Vanha toimintatapa on muuttunut, tunnetila usein innostunut ja ahdistunut vuorotellen, sosiaalinen tuki muutokselle olennaista - muiden ihmisten suhtautuminen toimii vahvistajana tai sammuttajana; tärkeää opetella taitoja jotka auttavat muutoksen pysymisessä

5. ylläpitovaihe

Muutos toimintatavassa kestänyt vähintään 6 kuukautta, muutos on palkitsevaa mutta myös takapakit ovat tavallisia, tärkeää tehdä suunnitelmia takapakkien varalta sekä hahmottaa tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä

(lähde: James Prochaskan ja Carlo Di Clementen transteoreettinen muutosmalli)

Tämän mallin sisäistäminen auttoi minua ymmärtämään muutoksentekemisen rakennetta, ja jos joku lukijoistani aikoo tehdä uudenvuodenlupauksia tai muita muutoksia lähitulevaisuudessa, toivon että tästä on heillekin hieman apua.


Vietin syksyllä muutaman viikon sairaalahoidossa masennukseni takia, ja vaikka en siellä maagisesti parantunutkaan (miltei valitettavasti päin vastoin), sain sieltä matkaani paljon avartavia ajatuksia ja mielenkiintoista pohdittavaa erilaisen psykoedukaation ja ohjatun itsetutkiskelun muodossa. Hoitojaksosta toipuminen on itseasiassa yksi syistä, miksi en ole kirjoittanut loppuvuotena blogia juuri ollenkaan.

Erakoituessani sairauteni kourissa, huomasin entistä tärkeämmäksi tarpeeksi nousevan sosiaalisen verkoston ja jakamisen tarpeen. Minulla oli ihan oikeasti ikävä sitä, että voin kirjoittaa teille, olla kanssakäymisissä ja näyttää kivoja kuvia elämästäni. Olin liian sairas tehdäkseni mitään mistä nautin, ja huomasin sen harmittavan ja ahdistavan suuresti. Tämä blogi on kuitenkin ihan mielettömän terapeuttinen ja ihana harrastus.

Minua esti ylitsepursuava, tyhjästä kummunnut häpeä, joka vyöryi päälleni jokaisella elämän osa-alueella. Jostain syystä häpesin itseäni, olemassaoloani, sairauttani ja erilaisuuttani ihan rampauttavan paljon. Voin häpeäni takia todella huonosti ja sitten häpesin sitä, ja noidankehä oli valmis. Tämä on nyt todella itsestäänselvää facebookin aforismikuva-matskua, mutta kun aloin pikkuhiljaa (uudelleen)sisäistämään, että minun erilaisuuteni ei tarkoita automaattisesti että olen huonompi, alkoi pieni valo jälleen kyteä sisälläni pitkästä aikaa.

Sellainen valo, jota ei haittaa että se näkyy pimeässä - sellainen valo, joka kuiskaa "minäkin olen olemassa, minä olen tässä, huomioi minut, ymmärrä minua" ja runnoo "anteeksi että olen olemassa"-pimeyden syrjään kyynärpäillään. Ja se valo on niin tervetullut vieras. En malta odottaa, että voin olla vuonna 2017 ylpeänä oma itseni, hyväksyä erilaisuuteni ja sairauteni, näyttää ylpeänä teille lukijoille tekemiäni juttuja vailla irrationaalista häpeää ja tulla vihdoin pikkuhiljaa ulos kuorestani.

Toivottavasti olette vielä siellä seuraamassa näitä bambinaskeliani kohti häpeämätöntä, itseäni arvostavaa tulevaisuutta.

 

syyskuuta 02, 2016

Beautiful curiosities

 Minulla on keräilyharrastus. Keräilen pieniä, kauniita asioita, jotka jostain syystä miellyttävät silmääni tai muistuttavat minua jostakin. Ne voivat olla maasta löydettyjä, kaupasta ostettuja, ystäviltä tai kumppaneilta saatuja, palasia jostain, tai itse tehtyjä.

Kuolleen miehen kuppi, marmorikuulia, ruusukvartsi, lasia.

Näille kauniille asioille olen varannut ison, pyöreän puulautasen, jolle ne voi laittaa esille. Järjestelen ja sommittelen niitä, tunnustelen ja tutkin ja ihailen. On uskomattoman rentouttavaa tutkiskella itse keräämäänsä aarrekokoelmaa. Varsinkin, kun sinne on eksynyt niin paljon kiiltäviä asioita... Kraa, kraa!

Marmorikuulien palloon tuli reikä, kun pyyhin siitä pölyjä.

 Tämä harrastus on syntynyt miltei itsestään, kun olen alkanut keräämään asioita ulkoa enemmän. Olen pienestä asti ollut sellainen haalija ja keräilijä, sitten jossain vaiheessa omilleen muuttaessa piti opetella turhan krääsän hankkimisesta eroon, koska yksiössä tila ei riittänyt. Keräily kuitenkin selvästi rauhoittaa ja ilahduttaa minua, joten miksen keräilisi tällaisia pieniä, koskettavia muistoja elämän varrelta.

Ametisti, silmä, mausteita koeputkissa.


Vaan ei siinä vielä kaikki. Jos lautasen päällinen alkaa käydä tylsäksi, voi jotain aina ottaa ja vaihdella pinkistä aarrerasiasta, jonne olen kerännyt lisää pikkuruisia aarteita sieltä täältä.


Savisydän, zombikäsi, Y-keppi.

Salainen runokäärö, DELETE-nappi, pala heijastinta.

D20-noppa, letti irtileikattua hiusta, sheriffintähti.

Translation:

I have a collecting hobby. I collect all things pretty and eye-catching, or things that remind me of something or someone. Some of them are store brought, some found on the ground. Some of them are from friends or loved ones, some of them are pieces of something or made by me. 

I display these little treasures on a large wooden plate. I like to just sit and admire them, examine them, arrange them in little compositions and feel their textures. It's so wonderfully relaxing to just admire and arrange pretty shiny stuff! Caw, caw! 

This hobby kind of developed itself in time. I have always been bit of a hoarder, and I've had to learn not to do that when I moved into a studio apartment. Collecting things still soothes me and makes me happy, so I thought why not make collecting stuff my little hobby. 

I also have a shiny pink treasure box with more little things and trinkets inside, in case the current display on the plate gets boring...

elokuuta 29, 2016

Quarry Witch


Viikin kallioilla kivi valui punaista. Ilma oli seisahtunut paikoilleen. Varikset ilkkuivat korkealla puissa ja peilipintaisissa vesilammikoissa kuhisi omituisia sukeltavia hyönteisiä. Kalliot olivat kuin valtavan siveltimen maalaamia ja muodostivat paikoin sileitä luonnon sohvia ja sopukoita. Keräilin aluksi hienoja kiviä, mutta lopulta oli vain pakko luovuttaa, koska niitä oli vain niin paljon! Pelkäsin koko ajan hieman, että törmäämme ruumiiseen. Jotenkin hiekkakuopat ja louhokset ovat vain omiaan saamaan mielikuvituksen liikkeelle.


Keppikruunu.



 Harmittaa ihan vietävästi, että tuo kaulaani koristava itsetehty kuunsirppikoru jäi sille tielleen - kuvausten jälkeen bussipysäkillä huomasin, ettei se roikkunut enää kaulassani. Onneksi se ei ollut mikään maailman vaikein tehdä, se on valmistettu läpikuultavasta kutistemuovista.






 Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kannan ranteessani noita mustia koruja (+yhtä hopeista rengasta). Jostain syystä ne vain rauhoittavat oloani ja niitä on kiva räplätä. Tykkään siitä että niitä on yhteensä 6, se on hyvä luku.

Yksi ihan parhaista vaatelöydöistä pitkään aikaan on nuo kuvissa esiintyvät housut, kyllä, housut! Ne näyttää hameelta ja on liehuvat ja noitamaiset, mutta ne ovat h o u s u t ! Ennenkuulumatonta. Löysin ne Itiksen kierrätyskeskuksesta ja hämmennyin niitä sovittaessani, kun luulin sovittavani hametta. Ihastuin kuitenkin saman tien, ja niistä tuli oitis yksi lempparivaatekappaleistani.

Niiden kanssa voi myös harjoittaa sitä surullisenkuuluisaa "manspreadingia", mikä on ollut jotenkin hauska kokemus. Yleensä istun jalat visusti yhdessä tai sitten nostan ne risti-istuntaan. Allaolevissa kuvissa harjoitin tätä itsevarmuutta uhkuvaa asentoa, ja kyllähän siinä aika voimakas olo tuli. Oikeastaan aika hassua, miten harvoin sitä tulee istuttua tuolla lailla itselleen reteästi tilaa ottaen.



Jännittävää, miten paljon vaatteet voivat muovata olotilaa, sillä jostain syystä olen löytänyt itsestäni tanssijan näiden housujen avulla. Olen tanssinut kotona joka päivä ihan läkähdyksiin asti, ja mietinkin että ehkä entinen omistaja on langettanut näihin jonkun tanssikirouksen. Tanssiminen on ollut hauskaa, vapauttavaa, inspiroivaa ja rentouttavaa. Lihakset tässä on kyllä kipeytynyt, erityisesti erään päivän haudankaivuutanssin jäljiltä. :D

Translation

 I'm sorry but this translation is going to be short, because I should be in bed already. Viikki quarry was an eerie place, full of bleeding rocks, weird puddles with swimming bugs and potential places for accidentally stumbling upon corpses (or so I imagined).  

The crescent moon that I'm wearing around my neck, was lost during that trip - suddenly I just realized it wasn't hanging around my neck anymore. It's a shame, but fortunately it wasn't very hard to make. It was made from translucent shrink plastic.

I made an amazing find the other week, these pants I'm wearing that look like a skirt! I found them from Kierrätyskeskus(recycling center) in Itäkeskus. I have found an interesting side of myself with the help of these pants - a dancer! I have been dancing everyday since I bought them. Maybe the previous owner has cast a dancing spell on them... They are also great for performing the infamous "manspread". It's a very powerful position. Weird that I haven't sat like that more often before. Sorry for the clumsy translation, I really really need my sleep now. Good night!

heinäkuuta 20, 2016

Twenty-seven summers


Täytin eilen 27 vuotta. Sen kunniaksi pyöräiltiin Nicon kanssa rannalle, todettiin vesi liian kylmäksi, lupasin isälle puhelimessa olla "tekemättä rokkistaroja", pelattiin Pokémon Go:ta, leivottiin ruma kakku, taiteiltiin katuliiduilla asfalttiin, valokuvattiin, seikkailtiin, naurettiin yhdessä, itkettiin yhdessä, otettiin aurinkoa ja katsottiin Bob's burgersia.


"Never grow up"-statement ei tietty tarkoita sitä, että en haluaisi kasvaa ihmisenä henkisesti, vaan en halua kadottaa sitä lapsenomaista innostusta pienistä asioista. Joo joo, tämä sama virsi veisattiin viime synttäreinä, muistan. Nyt se on vain erityisen pinnalla juurijulkaistun Pokémon go-pelin myötä.

Olen sen pelin myötä käynyt niin paljon enemmän ulkona kävelyllä ja pyöräilemässä. Olen päässyt ulos asunnostani _joka päivä_, olen nähnyt kavereitani ja bondannut, olen nähnyt upeita auringonlaskuja ja kuutamoita ja tuplasateenkaaren, olen nauranut kuollakseni ja jutellut tuntemattomille. Olen tuntenut olevani turvassa ulkona, ja vihdoinkin elänyt sitä elämää mitä aina toivon kesäisin eläväni. Pyöräillyt kesäyössä ja kaatunut sänkyyn onnellisen puolikuolleena kaikesta ulkoilusta.

Esim. en olisi ikinä kuvitellut hengaavani hyvin mielin sörnäisissä yöllä, mutta siellä vaan taapersin iloisena menemään ja voitin hetkeksi gymin itselleni... vain nähdäkseni siihen kohoavan toisen tiimin värit heti selän käännettyäni :p

Tästä huolimatta olen jo saanut kuulla ilkuntaa "aikuisilta ihmisiltä" osakseni. Esim. kerran istuessani illalla ulkona itsekseni ottelemassa yhden gymin luona, joku tyyppi tuli kertomaan, että mun pitäis lopettaa heti ja tehdä jotain muuta, keksiä jotain parempaa tekemistä. Sanoin sille että miks ihmeessä, tää tekee mut iloseks ja tän takia mä oon ulkoilemassa, on kaunis ilma, mä oon pyöräillyt, kuu paistaa ja elämä hymyilee. Tyyppi vaan pyöritteli päätään ja hoki "eijeijei, jotain muuta, tee jotain muuta". Vielä pois kävellessään kuulin sen hokevan "jotain muuta.... jotain muuta". Mietin että mikähän sen mielestä olisi parempaa tekemistä - ilmeisesti ventovieraiden ihmisten valintojen kritisoiminen yössä.

No mutta en jaksaisi keskittyä siihen negatiivisuuteen niin kovasti. Haluan vain kertoa, että voin n. 100 kertaa paremmin kuin alkukesästä, ja suureksi osaksi se on Pokémon go:n ansiota. Mä en tiedä mitä parempaakaan mä voisin tehdä, kun parantaa itseäni ulkoilemalla kerrankin kun pystyn siihen masennukseltani. Pokemon go on parasta mitä mulle on käynyt pitkään aikaan. :) Toivoisin, että ne jotka ehkä pitävät peliä maailman idiooteimpana keksintönä jne jne. ottaisivat huomioon sen, miten monen masentuneen elämää se on parantanut.

Ja lopuksi tämänhetkinen oma tämänhetkinen pokémontilanteeni. Koska olen niin hitsinvitsin lapsellisen innostunut tästä etten voi olla hehkuttamattakaan omaa taskumonsteritiimiäni. ♥






Translation:

This is a short one, because I just noticed I'm in a hurry! But briefly: I turned 27 yesterday, and we did a bunch of fun stuff with Nico. These photos are from yesterday.

I've been playing Pokémon go, and it has made my life so much more fun. It also helps a great lot with my depression and anxiety. I have been able to go outside everyday and do things that seemed impossible a while ago!

Let's never turn into ADULTS. Those who judge, those who can't do nice things because they´re childish or something. Let's grow as human beings, but let's not lose the inner child.