toukokuuta 31, 2015

ZombieWalk Helsinki 2015



 Mikä on ZombieWalk? 

Zombiewalk on vuosittainen tapahtuma, jossa pukeudutaan zombieiksi, ja kävellään yhdessä ennaltamäärätty reitti (esim. tänä vuonna Ruttopuistosta Kampin kautta Nosturille). Kävelyn aikana saa eläytyä zombierooliin, heittää aivot narikkaan (jotteivat ne tule syödyksi) ja pitää hauskaa. Tulee kuitenkin muistaa, ettei kulkueen aikana saa vahingoittaa yleisiä tiloja tai muiden omaisuutta, koskea/purra kulkueen ulkopuolisia, tai muulla tavalla perseillä. Myöskin käsittääkseni koko kasvot peittävät naamiot (kaasunaamarit, kommandopipot, yms.) ovat poliisin mukaan kiellettyjä julkisilla paikoilla, tai ainakaan itse en sellaista laittaisi, koska se saatetaan takavarikoida. Zombiewalk ei ole mielenosoitus eivätkä zombiet marssi varsinaisesti minkään asian puolesta. Siihen saa osallistua kuka vaan ja se on ilmainen.


Ja tänä vuonna pääsin osallistumaan! Olen osallistunut muutamaan ensimmäiseen ZombieWalkiin, mutta sitten on ollut monen vuoden tauko. Viime vuonna esimerkiksi ahdisti liikaa, mutta tänä vuonna lähdin aika extempore, aamulla päätin vain että kyllä mä siihen osallistun. Ja siinä mielessä olen ylpeä asustani, että mun ei tarvinnut ostaa _yhtikäs mitään_! Kaikki löytyi omasta takaa, kaapista ja saniteettitiloista.

Olen sössännyt naamaani vessapaperia ja lateksia(ripsiliimaa), ja halloweenista ylijääneitä kasvomaaleja. Lisäksi asuun kuuluu valkoiset sukkikset, joihin taiteilin suonia ProMarker-tusseilla, sekä sideharsoa ja punaista huulipunaa. Vaaleanpunainen peruukki kruunasi lookin. Halusin olla suonekas pastellizombie! Laittautumisen taustalla pyöri Night of the Living Dead. Tykkään enemmän vintagezombeista, kuin sellaisista nykyajan rääkyvistä raivozombieista.


Zombiejalat :3 Kulkue päättyi Nosturille, jonka terassilla join kesän esimmäisen "terdesiiderin"

Raura <3

 Illalla sitten väännettiinkin itkua (no ei oikeesti) kun oli lateksinrepimisaika. :D Tänä vuonna olin sentään oppinut läksyni, enkä ollut lätrännyt lateksia kulmakarvoihin. Se nimittäin takertuu kaikkeen karvoitukseen erittäin tuskallisesti. Suurimmat lateksi-vessapaperimöykyt lähtivät repäisemällä irti, ja tästä aiheutui outo "halkeillut posliininukke"-efekti. Creepy...


Translation:

(from ZombieWalk Helsinki facebook site): 
"What is Zombiewalk Helsinki? 

It is an annual organized public gathering of people who dress up as zombies. We will gather in Ruttopuisto (Vanha Kirkkopuisto) then head out into the city and walk and act like Zombies (no real biting allowed). This is organized simply for entertainment and everyone is welcomed to take part."

This year I managed to participate! I took part to the few first zombiewalks, then there was a few years break. Now I'm back on track. It was really ex tempore, I decided the same morning that I'd go. I didn't have to buy anything, I already had everything I needed! The makeup is made with latex, toilet paper, red lipstick and face paint. I wore a pink wig and veiny, white stockings (I drew the veins myself).

I had a blast. At night it was time to remove my makeup, it's always horrible to remove latex. At least this year I didn't put latex on my eyebrows... I learned my lesson the first time I did that. But yeah, removing the biggest latex parts from my face made me look like a creepy, cracked porcelain doll...

toukokuuta 29, 2015

Toista perässäni: - Repeat after me:


Kannan tänä kesänä kameraa mukana aina kun mahdollista


Kannan tänä kesänä kameraa mukana aina kun


Kannan tänä kesänä kameraa mukana aina


Kannan tänä kesänä kameraa mukana


 Kannan tänä kesänä kameraa



Translation:

This summer I will carry my camera everywhere.

toukokuuta 19, 2015

Rocky Horror Picture Show ja Vihaiset Hiukset

 Oli kevät, oli Orion, oli Rocky Horror Picture Shown näytökset. Niitä harvoja tapahtumia, joista olen aivan riemuissani ja innoissani, vaikka siellä olisi kuinka paljon ihmisiä (Yleensä muuten hermostun väentungoksesta hyvin helposti).

Tänä vuonna ajattelin pukeutua erään elokuvan hahmon innoittamana; Magenta on yksi lempihahmoistani. En ikinä jaksa hinkata asuani cosplaymaisella pikkutarkkuudella, vaan minulle tärkeintä on että hahmo on tunnistettavissa, mutta pystyn antamaan sille oman "touchin". No, tämän hahmon keskeisimpiä piirteitä ovat kuitenkin isot, punaiset kiharat, jotka halusin saavuttaa ilman lämpökäsittelyjä. Nukuin siis edeltävän yön käsittämättömät pinni-alienmykkyrät päässäni, ja kun avasin ne, hiukseni olivat kikkurat kuin 80-luvun kammottavimpana permanenttiaikana :D No, onneksi kiharat alkoivat laskeutua hyvin pian. Lakkaa ja suolasuihketta kului. Ulos lähtiessäni hiukset olivat jo hiusten näköiset.


 Hauskaa oli ja seuraavana päivänä sitten mentiinkin samoilla hiuksilla Arabian Katufestareille.
Mielestäni kiharat, tai ainakin laineikkaat hiukset sopivat mulle ihan hyvin, ainakin verrattuna siihen piikkisuoraan liruun mikä yleensä mun päästä löytyy. Harmi, että tällainen hiustyyli vaatii niin paljon ylläpitoa.

elokuvaillan jälkeinen "meikit ei lähde vaikka kuinka hinkkaan"-kuva
Ja siitä psykedeelisempi versio. Räpelsin hiirellä periaatteella "älä suunnittele, piirrä vaan".



Arabian katufestivaalien jälkeisenä aamuna, hiukset olivat kuin mäntysuovalla hinkattua villaa. Peilistä katsoi väsynyt naama, jota kehysti takkuiset hamppuhiukset. Meille tuli siinä sitten vähän tukan kanssa erimielisyyksiä kun olin niin karskisti sitä kohdellut jo monta päivää putkeen. Tein meidän kehityskeskusteluista lyhyen sarjakuvan. Se aukeaa ehkä paremmin ihmisille, jotka ovat katsoneet Adventure Timea. Kuvittelin, että mun hiukset kuulostaisivat happaman tyytymättömiltä, niinkuin Lemongrab.

Draaman kaari: Konflikti

Draaman kaari: ponnistus


Onnellinen loppu


Translation:

It's that time of the year again; I went to see The Rocky Horror Picture Show at Orion! This year I was dressed as Magenta. This meant I needed to curl my normally straight hair, but I didn't want to use heat. I slept with weird alien buns on and teased my hair like crazy; I ended up with a 80's perm look. Fortunately it settled a bit when I went outside.  

The next day was Arabia street festival, and I teased my hair a bit more. The next morning we had a strict discussion about what is ok and what isn't. It seemed my hair had had enough of my teasing, because it had a Lemongrab-y meltdown.

toukokuuta 18, 2015

"C'est le temps de l'amour, le temps des copains et de l'aventure."


 Harvoin sitä pääsee sukeltamaan valkoisiin lakanoihin ja kukkiin näin ihanien tyttöjen kanssa. Oona ja Jessica olivat ideoineet tällaiset kuvaukset, joissa minun oli kunnia toimia kuvaajana (ja sukkanauhankiristäjänä, hiustenkihartajana, roudarina, jokapaikanhöylänä, etc.).

Yksi tärkeistä elementeistä, jota ei voinut tarpeeksi korostaa, oli että kuulemma "pitää olla ryppyiset valkoiset lakanat". Mun mielestä se oli ihastuttava yksityiskohta, sillä joskus itsekin saan sellaisia tarkkoja visioita ja jään yksityiskohtiin jumiin ja sitten se on vaan pakko saada toteutettua. Joten täältä pesee ryppyisiä lakanoita ja kukkia.










 Lisää kuvia näistä kuvauksista löydät Oonan blogista.
Meillä soi taustalla April Marchia ja Nouvelle Vagueta, jotka tekivät tunnelmasta mukavan leikkisän ja rennon.

Pääsin harjoittelemaan kuvaajana mallin rentoutusta ja sanallista (välillä fyysistäkin kun sanat ei löytynyt - laita käsi tälleen öööö tohon tai niinku ööö näin tai no anna mä asettelen) ohjausta, joka on mielestäni aika haastava ja hyödyllinen taito. Hyvä kuvaaja kommunikoi paljon, kehuu jos joku mallin tekemä asia näyttää hyvältä, kannustaa ja neuvoo, ja pitää muutenkin kameran edessä olevan tyypin ajan tasalla siitä, mitä siellä linssin takana tapahtuu. Itse ainakin hermostun, jos olen kuvattavana, eikä kuvaaja sano mitään. Sitten kaikissa kuvissa onkin huulipunaa hampaissa ja pää tyhmässä asennossa tai jotain. Ja kuvaaja vaan olettaa että minä jotenkin vaan haluan näyttää siltä.

Tämä keikka oli helppo, koska tunsin molemmat malleista etukäteen. Voi olla että olisi ehkä punastuttanut vielä enemmän, jos vierasta vartaloa olisi pitänyt kuvata.


Translation:

Last week I had the rare chance to dive into white sheets and beds of flowers with two gorgeous girls. Oona and Jessica had a vision about photos and I got the honour of being the photographer (alongside of garter manager, hair curler, couch carrier, jack-of-all-trades, etc.)

One of the important elements, I was told, was wrinkly, white sheets. They had to be wrinkly. I get it though, and I also have those kinds of specific visions and obsessions. It's a lovely quirk! So here you go, wrinkly sheets and flowers.

You can find more photos of the shoot from Oona's blog. 

I had the chance to practice my photographer's skills of relaxing the model, and verbal guiding. I think it's very useful skill. A good photographer communicates with their model, encourages, makes them feel good, guides and otherwise informs the model of what's going on at all times.For example, I feel uneasy if I'm being photographed and the photographer doesn't tell me anything.

This was an easy gig, because I knew both of my models. I think I would have been blushing too hard to photograph if it would've been strangers.


toukokuuta 10, 2015

Kirsikankukkatyttö


Jokakeväinen kirsikankukkafiilistely on täällä taas. Vaaleanpunaiset puut ovat niin harvinainen näky, kun kestävät vain ohimenevän hetken verran. Enää vähän aikaa siihen, kun tuomi alkaa kukkia. Sitä odotan innolla, sillä se tuoksuu niin huumaavan ihanalta, kesän ensi päiviltä.

En ole aikoihin kuvannut/antanut kuvata itseäni kunnolla, sillä ruumiinkuvani on ollut huolestuttavan vääristynyt viime aikoina masennuksen takia. Vääristyneen ruumiinkuvan häiriöstä haluaisin kirjoittaa lähiaikoina enemmänkin, sillä se on varmasti monia koskettava aihe, ja itselläni tällä hetkellä jyllää. On todella turhauttavaa tuntea niin vääristyneitä ajatuksia ja tunteita omasta vartalostaan, ja jatkuvasti hakea todisteita siitä, ettei ole niin hirviömäisen näköinen, kuin miltä tuntuu sisältäpäin.

Onneksi Nicolle voin kertoa miltä musta tuntuu, ja se ymmärtää, että välillä ne todisteet on sitä, että se joutuu ottamaan musta paljon kuvia. Sitten, jos ne kuvat onnistuvat, mulla on hetken aikaa hyvä itsetunto. Jossain vaiheessa se vääristynyt ajatusmaailma taas ottaa vallan, ja sitten kaivataan taas uusia todisteita.



 Näiden kuvien ottopäivänä oli hyvä olo itsestäni, koska olin saanut koottua vaatekaapistani tosi ihanan kerrostetun asun. Kaikki musta ja noitamainen ja liehuva on aina niin itsetuntoa nostattavaa.

Mulla oli mielialasormus, sellainen ysäri väriä vaihtava rihkamasormus, joka näytti ihan kristallipallolta. En muista, mitä mikäkin väri oli tarkoittavinaan, mutta mun sormus oli koko päivän sininen.







 Kestäisivätpä nämä vaaleanpunaiset hetket pidempään. Haluaisin, että mun koti olisi mustaa ja vaaleanpunaista ja valkoista, kalloja ja luita ja tummaa metallia. Tai keittiö olisi vaaleanpunainen pastellikeittiö, olohuone olisi sellainen noitaluola. Kauhea sisustusvimma, mutta mistä sitä rahat repisi sisustamiseen, kun on kaikkia muitakin rahareikiä. Aion ainakin maalata mun sellaiset kauheat vaalean puun väriset lipastot mustaksi jos ei muuta, saa nähdä mitä niille käy kun en osaa huonekalumaalauksesta edes perusteita.


Translation:

Cherry trees are blossoming. Pink trees are so rare, I wish they would last longer. 

I've been having very dysmorphic thoughts towards my body, because of my depression. I've been avoiding photographing myself because I feel so monstrous. 

The day we took these photos with Nico I felt good about myself because of the outfit. Very witchy, very layered and of course very black. I also had a mood ring that was blue all the time. I don't remember what the colour should be representing.