lokakuuta 25, 2013

Valoa kansalle

Ensimmäinen mallinukke sai jo elämälleen uuden tarkoituksen. Siitä tuli kirkas lamppu piristämään datailunurkkaustani. Siihen ei vaadittu paljoa; yksinkertainen lampunjalka/kanta/mikälie kierrätyskeskuksesta, ja pieni, kirkas energiansäästölamppu; sellainen kiemuran muotoinen. Nuken pohjassa oli valmiiksi reikä. Siitä vain sujautettiin lamppu sisään ja tadaa, pöytälamppu on syntynyt.


Pähein pöytälamppu ikinä. Näyttää ihan joltain kummitukselta joka on tupsahtanut pöydästä läpi.
 


Liquid Bluen suitsukkeet ovat lemppareitani. Niitä vaan ei tuppaa saamaan enää mistään. Ostin ensimmäiseni, "crypt of souls"in vuonna 2008; olen siitä lähtien pihdannut niitä, koska ne on parhaita suitsukkeita ikinä. Olen yrittänyt metsästää niitä ympäri nettiä, välillä olen löytänytkin ja tilannut, mutta jostain syystä aina tilaus on epäonnistunut ja minulle on ilmoitettu "joo ei meillä olekaan tätä". Miksiköhän niistä sitten on ilmoitukset esillä? :( Huijausta.


Translation:

One of the mannequins I saved from the dumpster got his first assignment as a table lamp. Doesn't he look nice, like a ghost that has floated halfway through the table.

I love Liquid Blue's incense sticks. My favourite is "Crypt of souls". It's a shame that they're so hard to find; i bought my pack in 2008 and have been using them _very_ sparingly. A few times I have found packs of "crypt of souls" in ebay and such webshops, only to get a message AFTER my order that "sorry we don't have them in stock". Why do they sell it, then? :(

8 kommenttia:

  1. Vau, mikä lamppu! Eikö sua pelota ton tyypin pistävä tuijotus, kun oot koneella? :) "Miks teit tän mulle?" Heh...ja tulee mieleen, et toi ois joku oikee ihminen jolta on leikattu kädet ja jalat ja tehty tollanen. Ois kiva kun ite vois olla kuoltuaan jonkun pöytälamppuna =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaen huomioon että pelastin sen kylmästä, märästä roskiskatoksesta, uskoisin sen katseen olevan lähinnä kiitollinen! *nauraa*

      Olen kehittänyt aikamoisen immuniteetin kaikenlaiselle tuijottelulle, elelenhän sentään naamioiden, nukkejen ja muiden kummajaisten keskellä. :)

      Poista
  2. No tuo on sitä kierrätystä parhaillaan! Ei voi kuin ihailla :) Muutenkin oon tykästyny sun persoonaan ihan hirmuisesti, tuollainen heittäytyminen mielikuvituksen vietäväksi on aina äärimmäisen hienoa! Ei kaikkea tarvitse tehdä niin tavallisesti ja tylsästi :)

    VastaaPoista
  3. Oi, saanko olla vähän kateellinen tuosta lampusta, ja taas hurjasti inspiroitunut kierrätyksen ihmeellisestä maailmasta? :'D Ihania ideoita sä aina saat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat olla ;) Ihan vähän! Ja on aina ilo olla inspiraationtuoja *kumartaa*

      Poista
  4. Ooo, onpa huikean upee lamppu! Itekin oon jotenkin mystisen mieltynyt mallinukkeihin, mut en oo onnistunut löytämään semmosta/semmosia itelleni mistään. :< Onko siulla loppumallinukkeosille jo yhtä hulppeita suunnitelmia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hmm... ei ole vielä ihan tarkkoja suunnitelmia muille osasille. Eiköhän niistäkin jotain kivaa keksitä;>

      Poista