Tuikkuvalokulho ja tilkku-katutaidetta

 Semmoisen valokulhon väänsin. Nuo sileät kivet toi äitini Norjasta, jäämeren rannoilta, ihan sieltä pohjoisesta. Harmi etteivät ne näy siellä kulhon pohjalla juurikaan... Kuvassa näkyy myös mun anatomiataulu, jota en oo oikein saanut mihinkään. Tai jaksanut keksiä, että mihin sen tungen...

Kelassa asioidessani tänään huomioni kiinnitti hauska verkkoaitaan väännetty taideteos. Kaukaa katsoin, että se oli tehty post-it-lapuista, mutta kun menin tarkkailemaan teosta lähempää, kävi ilmi, että tilkut olivat kankaanpaloja, jotka oli nidottu takapuolelta jotenkin kiinni.

Nuo tuollaiset katutaideteokset ovat minusta upeita. Kerran asuntoni lähellä oli verkkoaidassa teksti "muista hengittää", kaunolla kirjoitettuna. En ikinä mennyt tarpeeksi lähelle nähdäkseni, mistä materiaalista teksti oli tehty, jostain massasta kai. Harmittaa, etten ottanut siitä ikinä myöskään kuvaa, nyt sitä ei enää ole. Toivottavasti ihmiset silti muistaisivat hengittää töistä tullessaan, kiireisinä ja stressaantuneina, kassit täynnä ostoksia. Itsellä ainakin oli tapana joka kerta kun kuljin siitä ohi, vetää oikein syvään ja rauhallisesti henkeä.

Translation:

I made this light bowl. At the bottom there are stones, that my mom brought me all the way from the Arctic Ocean, northern Norway. It's a shame they aren't very visible after the lights go in the bowl. You can also see in the pictures, there is my framed anatomy chart, I haven't found a good place for it yet.


Today I saw an amusing piece of art on a fence. At first I thought it was made of post-its, but  observed it closer and saw that it was made of tiny cloth pieces, stapled together from behind. 


I love this kind of street artwork. Once there was a text "Remember to breathe" shaped on a wire fence near my home, but it's gone now. I never observed close enough to find out what was it made of, some kind of paste I guess. It's a shame also, that I never managed to photograph it, and now it doesn't exist. I hope people will still remember to breathe, when they rush home from work with hands full of grocery bags and head full of stress. I used to stop and breathe really deep when I passed by that piece of art.