toukokuuta 22, 2011

Do the peltipurkkiboogie

Ensimmäinen tutorialini! Se ei ole mikään ihmeellinen, mutta ihan kiva, jos haluaa itselleen ruman peltipurkin.

Löysin kierrätystapahtuman "tuo ja vie"-pöydästä ruman peltipurkin. Mietin, miten purkista voisi tehdä vähemmän ruman, ja päätin operoida sitä kakkupapereilla ja decoupage-lakalla. Tämän näköinen purkki oli ensin: (Vaaleansininen ei ole oikein mun väri)


 Ensin maalasin koko purkin ihan tavallisella mustalla akryylivärillä. Annoin ensimmäisen kerroksen kuivua, ja maalasin päälle toisen kerroksen, koska ensimmäinen kerros oli turhan läpikuultava.

Pelkkä akryyliväri ei pysy kovinkaan hyvin peltipurkin pinnassa. Siksi tarvitaan järeämpiä aseita, eli decoupage-lakkaa. Käytin purkin koristeluun tuollaista pitsisen näköistä kakkupaperia. Siis tuo on vaan sellainen alustapaperi mikä laitetaan kakun alle. :D Ostin niitä joskus Tiimarista askartelua varten.
 Decoupage-lakkaa levitetään siveltimellä paperille kuin liimaa. Koristepaperit liimataan paikoilleen, ja sitten, kun kaikki on paikoillaan, koko purkki päällystetään kerroksella decoupage-lakkaa. Se antaa kiiltävän pinnan ja sitoo koristeet sekä akryylimaalin paikoilleen. Tässä on lopputulos:


Tossa on paljon pikkuvirheitä. Se ei ole ollenkaan sellainen, kuin olin visioitu. Meinasin repiä perseeni repeilevän kakkupaperin tahdissa, se oli niin haurasta että meni hermot, ja muutamasta kohdasta näkyykin repeämät. Paljon on vielä opeteltavaa peltipurkkien maailmasta. Nyt tahdon lisää rumia purkkeja, joiden kanssa harjoitella. Enkä edes tiedä, mitä haluan säilyttää tuossakaan purkissa. Rakastan vain niin paljon turhanpäiväisiä purnukoita!

Ps: Eräs kaverini huomautti, että hällä tuli mieleen edellisen merkintäni skannerikuvista mieleen Tori Amos ja erityisesti levy "From the choirgirl hotel". Olin mielissäni. Se on suuri kehu, koska Tori Amos on ihana, kuuma, kaunis ja upea, ja yksi suurimmista syistäni värjätä tukka oranssiksi. Ja nyt kun siitä huomautettiin, tajusin että varmaan olen saanut tuosta levyn kannesta jotain vaikutteita. Oranssihiuksiset naiset skannerissa =

3 kommenttia:

  1. Kivannäköinen lopputulos!

    Paljonko decoupage lakka maksaa ja mistä sitä voi ostaa?

    VastaaPoista
  2. Koska bongasin jostain kommenteista, että tykkään Torista, niin toivottavasti olet jo lukenut uutisen :)

    http://www.iltasanomat.fi/viihde/tori-amos-aloittaa-maailmankiertueensa-suomessa-syksylla/art-1288391278356.html

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Decoupage-lakkaa saa askarteluliikkeistä, esim. itse olen ostanut omani Hobbypointista. Varmasti muualtakin saa, mulla on vain kokemusta tuolta, sellainen pieni purkki on vajaa 4 euroa, isompi purkki taisi olla 7 euroa. Mutta en tarkalleen muista, nää on vaan sellasia mutu-hintoja.

    Infected: Mä en salee pääse tonne, ei mulla ole rahaa ;_; Itken verta kyllä.

    VastaaPoista