tammikuuta 28, 2013

We are amazing!

Tää on nyt vähän erilainen merkintä, kun mitä yleensä, mutta menköön.
Olen viime aikoina lukenut sellaista kirjaa, jonka löysin roskiksesta. Se kertoo ihmisruumiin ihmeellisyyksistä. Sitä lukiessa tulee usein todella surrealistinen fiilis. Vai voisiko sitä kuvailla pikemminkin sanalla hyperrealistinen? Kun tulee tietoiseksi siitä, mitä kaikkea sun sisällä tapahtuu koko ajan.

Elämää ja kuolemaa, uusiutumista, miljoonia käskyjä ja impulsseja joka sekunti. Sydämesi pumppaa ympäri kehoasi verta koko ajan ja ihosi alla lymyävät kovat luut ja säikeiset lihakset. Vatsalaukkusi erittää syövyttävää happoa ja selviytyy siitä itse vain koska sen seinämiä suojaa lima, jota edes tämä syövyttävä happo ei läpäise. Jossain päin ruumistasi todennäköisesti käydään sotaa vihamielisiä tunkeutujia vastaan. Olipa se naarmu sormenpäässä, pieni yskä, tulehtunut finni, valuva nenä, ruumiisi tekee jatkuvaa työtä tälläkin hetkellä puskeakseen vihollisia ulos tai mitätöidäkseen ne.

Tulehtuneeseen haavaan, johon mikrobit ovat päässeet, paikalle tulvahtaa leukosyyttejä eli valkosoluja, jotka ovat kuin pikkuruisia ameeboita, jotka "nielaisevat" pahoja bakteereita ja ympäröivät ne hyytelömäisellä massalla eristäen ja neutraloiden ne.



Kun saat haavan, viisas kehosi alkaa kasvattaa siihen päälle uutta kudosta. Veri ja kuolleet solut hyytyvät haavan päälle ruveksi, jonka alla ihon reunoilla sijaitsevat venyvät solut alkavat kurottuvat toisiaan kohti ja punovat välilleen uusia hiuksenhienoja verisuonia, kunnes ovat kuroneet itsensä yhteen. Tämän jälkeen rupi katoaa pikkuhiljaa. Ruven alla tapahtuu siis mystistä eheytymisprosessia koko ajan.


Joka hetki, vaikka olisimme ihan paikallamme tekemättä mitään, sisällämme kuohuu. Joka minuutti kehossamme kuolee ja uusiutuu yli 180 miljoonaa solua. Se on yli kolme kertaa Suomen väkiluku.

Joka ikisessä noista miljoonista pienistä soluista on sisällä DNA:ta, meidän monimutkaisia rakennuskaavaa. Ja jokaisen pienen solun sisällä olevan DNA-ketjun yhteinen pituus auki kierrettynä puolitoista metriä. Jos ihmiskehon kaikki DNA levitettäisiin auki, saataisiin aikaan 744 miljoonaa mailia DNA-rihmastoa! Niin paljon DNA:ta on sinun sisälläsi. Se matka olisi saman pituinen kuin matka maapallolta aurinkoon... 4 kertaa edestakaisin.



Pelkästä pääkallon muodostasi pystyy päättelemään n. 90% varmuudella, oletko biologisesti mies vai nainen. Jos asia jäi kallon perusteella epäselväksi, asia selviää 98% varmuudella kurkkaamalla lantioluiden muodostumista. Vartalossasi on vähän yli 200 luuta. Kun olit pieni vauva, niitä oli yli 300! Ne ovat vain luutuneet yhteen ja muuttaneet muotoaan radikaalisti. Olisipa hassua, jos sinun pääsi olisi vielä yksi neljäsosa vartalostasi, niinkuin vauvana.

Jos olet yhtään liikkuvaa sorttia; teet seisomatyötä, puuhastelet tai muuten vain kävelet jonkun verran, jalkoihisi kohdistuu päivän aikana noin 1500 tonnin painoa vastaava määrä tärinää. Ei ihme, että välillä jalat ovat kipeät seisoskelusta. Noin 99% meistä on syntyessämme virheettömät jalat. Kuitenkin ajan myötä tuhoamme omia jalkojamme kaikenmaailman korkokengillä tai muuten vääränlaisilla popoilla tai painon jakamisella väärin. Ja jo yli 80%:lla yli 20-vuotiaista on jotain ongelmaa jalkojensa kanssa (ei tietenkään läheskään aina itseaiheutettua).

Herrajestas, en mä jaksa enää edes ajatella. Olen vain tuijotellut käsiäni, nipistellyt sormiani, katsonut kuinka veri tulvii juurinipistettyyn ihoon takaisin. Tunnustellut luitani ja lihaksiani. Kyllä olen tämän kaiken tiennyt aikaisemminkin, mutta kun sitä pysähtyy ajattelemaan, tuntuu että mieli räjähtäisi siitä kaikesta, mitä meidän sisällä tapahtuu ja miten ihmeellisiä me ollaan.


Kaikki kuvat on nipistetty morbid anatomy-blogista. Ja tietojen lähde on suureksi osaksi se dyykattu kirja, "IHMINEN luonnon mestariteos".

9 kommenttia:

  1. Mua alkaa aina heikottaa tällästen juttujen jälkee.. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin kyllä! Kun luin tota kirjaa ratikassa ja oli just luku, joka käsitteli verta ja veren osia, mä jouduin ajamaan mun pysäkin ohi koska kun yritin nousta penkistä mun jalat oli ihan spagettia ja pelkäsin että pyörryn jos nousen! :D

      Poista
    2. Mä luulen, että meidän heikotusreaktio kaikkeen vereen ja sisälmyksiin liittyen johtuu jostain alkukantaisesta vaistosta joka kertoo meille että niiden juttujen pitäis pysyä meidän sisällä, mut sit ku nähään verta tai jotain kuvia sisuksista, niin meille tulee huono olo koska niiden pitäis olla näkymättömissä eikä näkyvillä?

      Poista
  2. Herätti ajatuksia tämä postaus. Ei pitäisi kohdella omaa kehoaan kuin jotain saastaa, sillä se on aika suurenmoinen. Sen kun muistaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Aina sitä vaan jotenkin unohtaa sen välillä, mutta sitten kun alkaa oikeasti miettimään niin tuntuu hassulta. Hyvä jos herätti ajatuksia!

      Poista
  3. Ihmiskeho on mielenkiintoinen <3 Huvittaa toi käden kuva missä näkyy kaikki suonet jne, kun en ees haluu kuvitella mun äidin hätää kun pienenä kaaduin ja kädessä ollut lasikippo särkyi ja nykäs mulle just tohon ison suonen kohdalle ison avohaavan.... Hitsi se muuten varmasti vuosi verta. Muistan taksimatkan sairaalaan ja sen ihanan tunteen kun puristin äitin kädestä (enkä huomannut, että lääkäri pisti muhun puudutus ainetta) ja kipu vaan yhtäkkiä lakkasi :D Ikuinen assosiaatio = äitin kädestä pitämällä kipu lakkaa :D Hoin sitä vuosia tapahtuneen jälkeen. Tällaisen muiston herätti tämä postaus ^___^

    VastaaPoista
  4. Oh la laa! Tästä minä tykkään. Musta on kivaa ton päälle kuvitella ihmiset biomekaanisina robotteina ja käsitellä toimintoja tietokonevertausten kautta. :3

    VastaaPoista
  5. Tiä oli veriveri intresting. Ihan ensikommentoinnin arvoista tavaraa. Siun blogihan nyt muutenkin on tosi staili, mutta tästä nyt vaan pidin hitosti. :)

    VastaaPoista
  6. Tulee kyllä siisti ja outo fiilis tästä.. Ikäänkuin näkisi jonkun suuremman ja laajemman (jumalallisen?) älykkyyden toimintaa. Mulle tuli samankaltainen fiilis kun katselin Lontoossa museossa dinosaurusten luita, ne oli satoja miljoonia vuosia vanhoja! Siellä oli yhden jättiläisliskon luuranko.. kaikki ne yksityiskohtaiset luut ja harmoninen kokonaisuus, katselin pitkään sitä lumoutuneena. Se oli elellyt jollain suolla ja todennäköisesti kuollut siihen kun puu oli kaatunut päälle!

    VastaaPoista