kesäkuuta 11, 2014

Merenneidosta Metsän neidoksi

 Mulla oli jälleen ilo kuvata Oonaa. Oona oli ommellut päällään olevan tylliunelman itse. Kiipesimme Myllypuron jätemäelle, ja sieltä suuntasimme synkkääkin synkempään metsään piiloon uteliaiden koiranulkoiluttajien katseilta.



Oonan mekossa oli niin monta kerrosta tylliä, että kerrosten väliin olisi voinut oikeasti eksyä. :D Pari ötökkää tekikin sen fataalin virheen. 

Muistan, että teini-ikäisenä ihannoin valtavasti ajatusta sellaisesta muhkeasta tyllihameesta. Muistan myös, että eräässä kerhossa mulle tarjoutui mahdollisuus ommella tyllihame, ja pyrinkin sellaiseen valtavaan tylliunelmaan. Lopputulos oli kuitenkin osaamisen- ja kankaanpuutteen vuoksi kaksi laihaa kerrosta velttoa tylliä, ja pettymykseni oli käsinkosketeltava... Sinä päivänä opin, ettei ompeleminen ole vahvimpia osa-alueitani, ja se käsitys on saanut vain vahvistusta vuosien varrella erilaisten projektien myötä. Harmi, sillä tykkäisin ommella ja tuunata omia vaatteitani kun ideoita tuntuu riittävän.


Fun fact: Tiesittekö, että korkokenkiä ovat alunperin käyttäneet mm. egyptiläiset teurastajat, jotteivat joutuisi kahlaamaan veressä ja teurasjätteissä? Lisäksi keskiajalla Lontoo oli niin paskainen kaupunki, että teiden liejusta ylöspäin korottavat korkokengät olivat suosittuja miesten sekä naisten keskuudessa. Sekä muinaisen egyptin aikoina, että myöhemmin Euroopassa 1600-luvulla korkeat korot olivat statussymboli, joka erotti vauraan rahvaasta, sillä "vain ne, joiden ei tarvitse teidä töitä, pystyvät keekoilemaan vaikeissa ja epämukavissa korkokengissä".


Testailtiin Oonan kanssa vähän meidän molempien mukavuusalueita; Alastonkuvausta. No, okei, ehkä kyseessä ei nyt varsinaisesti ollut alastonkuvaus, mutta kuitenkin aika paljastavista kuvista puhutaan. Alusvaatekuvaukset! Poimin tänne blogiin kesyimmät; loput jäävät Oonan armoille. :p


Oona teki kaiken rankan työn, otti mukisematta vastaan ötökänpuremat ja kiven raapiumat ja ruohopainaumat takapuolessa ja makoili epämukavissa asennoissa. Minä vain näpsin kuvia ja riemuitsin. Tuntui kun olisi kuvannut jotain "oikeaa mallia" :D Mikä se sitten ikinä onkaan. Tuo viimeinen, mustavalkovalokuvan näköinen, on ehdoton lempparini!





Translation:

I, once again, had the pleasure of photographing this fine lady Oona. She wore a dress that she had made herself. We climbed the Myllypuro landfill hill, and then we dove into the dark dark forest. We also tested our boundaries with this almost naked photoshoot. It was super awesome. I'll just publish these rather tame pictures - I'll leave the rest for Oona to decide. The last one is my absolute favourite!

Did you know: High heels were a common accessory for ancient egyptian butchers, so they wouldn't have to walk in blood and entrails. Also in the middle ages, when London was a dirty stinking place, men and women used high heels to stand away from all the grime and filth in the streets. In the 17th century Europe, high heels were a status symbol, since "only someone who didn’t have to work could possibly go around in such impractical footwear."

8 kommenttia:

  1. Hihhih, kiitos ihanalle kuvaajalle. Toi viimeinen on niin ihanasti muokattu! Mun blogiini näitä ilmestyy huomenna, huijui. Mä luulin aina että korkokengät on vaan ratsastuskengiksi keksitty, mutta tosi mielenkiintoista että niillä on ollut niin monia muinaisia käyttötarkoituksia. Aina viisastuu sun postauksia lukiessa. n__n

    VastaaPoista
  2. Korkokenkien historian kannalta on tosiaan, kuten ylemmässä kommentissa mainittiinkin, varmistettu tietääkseni vain, että niitä on käytetty ratsastuskenkinä, jottei jalka liukuisi satulan jalustimelta. Muu on käsittääkseni spekulaatiota, jota ei ole onnistuttu varmistamaan.

    Toi tokavika kuva on huima :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmh! Voi olla. Ihan järkeenkäypää spekulaatiota kuitenkin; I choose to believe ;p

      Kiitos! Niin minustakin :3

      Poista
  3. Noi Oonan kengät on jotain niin täydellistä että..! <3 Ja upeita kuvia, näyttää ihan joltain muotilehden kuvauksilta, varsinkin toi vika on erittäin mahtava! Tää sun blogi on just sellanen eyecandy *w*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on *___*

      Haha, muotilehti a la Meeri vois olla aika kiinnostava; mainokset puuttuis ja puhuisin vaan kertakäyttökulttuuria vastaan ja kaikki kuvat olis sellasia "paita: kirppari - hame: kierrätyskeskus - koru: omatekemä" joka ehkä vähän sotii muotilehtien "osta osta"-mentaliteettia vastaan.

      Eyecandy on tosi imarteleva vertauskuva! Iloitsen! :>>

      Poista
  4. Aa miten ihania kuvia jälleen! Kaipaan meidän kuvaussessioita. :3

    VastaaPoista