kesäkuuta 29, 2014

Toisiamme tukekaamme

Pääsin viettämään Helsinki Pride 2014:ää, vaikka aluksi meinasin joutua töihin. Olisi harmittanut extrapaljon olla töissä, sillä kulkue kulki suoraan työpaikkani edestä. Siellähän olisin pyyhkinyt katkerana pöytiä ja kuullut kansan huudon, riemun ja vapauden ulkoa. :D Onneksi sain sumplittua vapaapäivän itselleni ja osallistuttua kulkueeseen ja puistojuhlaan!

Meitä oli yli 20 000 osallistujaa! Se on aivan huima määrä! Niin paljon ihmisiä marssimassa rakkauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Olen meistä kaikista ylpeä.


Valitsin kylttini tekstin sen perusteella, että olen hyvin usein toivonut, että pääsisin kertomaan sille nuorelle itselleni, jota syrjittiin ja joka ajatteli mustavalkoisesti ja fatalistisesti kaikesta, eikä tajunnut että asiat voisivat oikeasti muuttua parempaan suuntaan, että kaikki oikeasti tulee vielä muuttumaan paremmaksi.

Tämä kyltti oli kaikille nuorille, joita kiusataan koulussa, syrjitään, ja haukutaan. Tämä on kaikille nuorille jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon esim. seksuaalisen suuntautumisensa, mielenterveytensä, tyylinsä, ajatusmaailmansa, uskontonsa tai jonkun muun asian takia.

Lapset ja teini-ikäiset ovat hyvin julma ikäryhmä, julmin ehkä meistä kaikista. Sen ikäisenä meille ei ole vielä kehittynyt täyttä ymmärrystä sanojemme ja tekojemme vaikutuksesta, jokainen hakee omaa paikkaansa ja identiteettiään, ja pienistä ongelmista paisuu maailman kokoisia, koska ei ole vielä vertailukohteita eikä elämänkokemusta. Joillekin ihmisille koulun käytävät ovat taistelukenttä, ajovalot peuralle, vihreä maili. Mutta oikeasti, mä voin luvata, että jos vaan jaksaa hampaat irvessä sinnitellä kaiken sen läpi, sen jälkeen niitä odottaa kokonainen maailma, jossa on kaikkea ihanaa! Jos luovuttaa kesken kaiken, ei tule ikinä näkemään kaikkia niitä ihania mahdollisuuksia mitä maailma yläasteen ulkopuolella tarjoaa.

"If you're going through hell, keep going." -Winston Churchill


Yläasteella mä uskoin, että kukaan ei ikinä voisi rakastaa mua. En nähnyt tulevaisuutta tai mitään hyvää siellä. Mulle naurettiin koulun käytävillä, mä olin "outolintu". Mun kanssa pistettiin välit poikki kerran koska olin "friikki". Musta liikkui juoruja, hätäisesti rutistettuja paperilappuja, kuiskauksia selän takana. Tiedän, että se mitä koin, ei edes ollut pahinta kiusaamista mitä on; olen valitettavasti nähnyt sitäkin sivusta. Teinit ovat kuin korppikotkia, kerääntyen nipistelemään ja kyräilemään silmät kiiluen ahnaasti heikoimpia.

Kun kasvoin isoksi, aloin pikkuhiljaa hyväksymään itseni. Sain rakkautta ja hyväksyntää, sain kavereita, sain positiivisia kokemuksia, sain elämänviisautta, opin asioita, matkustin, hankin koiran, tein taidetta, kävin kouluissa, kävin töissä, näin asioita, koin asioita, tunsin onnellisuutta.

Tietenkin aikuisuus ei tule täysin ilman kääntöpuolta. Mutta se on ihan toinen aihe, jota en aio käsitellä nyt. Nyt aion fiilistellä sitä, että olen selvinnyt teini-iästä hengissä.


Prideillä tunsin sen yhteyden, rakkauden ja hyvän mielen, joka yhdisti meitä kaikkia outolintuja. Paula Koivuniemen "Aikuisen naisen" kertosäe sai täysin uuden merkityksen, kun sateenkaareen verhoutunut väkijoukko lauloi sitä täyttä kurkkua. Muutos on tapahtumassa, sen voin luvata. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi.




Loppuun vielä nolo selfie mun herkullisista pallosaparoista! Eiks ookin söpöt!

3 kommenttia:

  1. Voi vitsi kun en törmänny suhun Pridessa! Mut toi osallistusjamäärä, huh huh, ihan parasta! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jooo! Siellä oli kyllä vaikeaa törmätä yhtään keneenkään, tai siis lähinnä kirjaimellisesti törmäiltyä tuli, mutta ei vain niihin oikeisiin ihmisiin! :p

      Poista
  2. Harmittaa ihan sikana, etten ollut siellä. Marssitaan ensi vuonna yhdessä?? <3 ;___;
    Ja noi sun saparot oli aivan ihanat!

    VastaaPoista