kesäkuuta 14, 2014

Kävelee Zombien Kanssa

 Ihan ensimmäiseksi haluaisin kiittää teitä kaikkia, jotka kommentoitte edelliseen merkintään. Olen positiivisella tavalla yllättynyt jokaisesta kommentista. Olette auttaneet minua saamaan positiivisen kokemuksen siitä, että paljastaa itsestään jotain arkaluontoista! Tällaiset kokemukset oikeasti auttavat minua, sillä voin tulevaisuuden samanlaisissa tilanteissa aina muistella kannustavaa vastaanottoa, jonka sain. En oikeasti osannut kuvitella saavani muuta kuin anonyymeja v**tuiluja tai kyseenalaistamista. Siinä taas näkee, miten pessimistinen maailmankuva minulla on.

Tänään oli lähtemisen kanssa sama tilanne. Tajusin liian myöhään, että tänään on Helsingin zombie walk. Ilmeisesti kiireen ja innostuksen yhdistelmä laukaisee sen jännityksen ja tärinän, sillä jälleen tutisin valmistautuessani kuin Ozzy Osbourne. Tällä kertaa kuitenkin pääsin ovestani ulos.

Zombie Walkista en saanut _yhtäkään_ onnistunutta kuvaa, koska käteni tärisivät niin paljon, että kaikki kuvat olivat heilahtaneita. Todella kiusallista. Olen myös pohtinut, että minulla saattaa olla anemia. Se selittäisi todella monia asioita, muun muassa ehkä käsienkin tärisemisen.

Tässä nyt kuitenkin todiste siitä että olin paikan päällä.




Illemmalla otin vielä takapihalla pari asukuvaa, kun sattui olemaan niin ihastuttava asu päällä. Vähän tyhmää, mutta välillä musta tuntuu että joku todella kiva asu menee tavallaan vähän "hukkaan" jos sitä ei kuvaa. :p


Vitsi mitkä tissit. Nehän näyttää uhmaavan painovoimaa. Kiitos sweetheart-kaula-aukko ja balconette-liivit.

Luupää HIH HIH




Sain ensimmäistä kertaa hyvän syyn käyttää tuota ihanaa lihakirveskäsilaukkua, jonka Oona antoi, kun se sopi Zombie walkin teemaan niin mainiosti. Zombie Walkissa oli hienoja zombeja, ja olen iloinen, että tällä kertaa sain aikaiseksi lähteä ovesta ulos.


Translation:

Today I attended Helsinki Zombie Walk, not as a zombie, but a mere photographer, because I found out about it too late. The shaking and anxiety continued, so all my photos were shaky! :( I don't know what's up with all this shaking. Maybe I'm anemic?

In the evening I snapped a few selfies because I wore such a cute outfit. I finally had the chance to carry my cute cleaver handbag with me. It fit well with the mood of the day, zombies and all. I'm glad I managed to leave the house this time.

8 kommenttia:

  1. Kaunis asu ja tuo laukku on kyllä katu-uskottava kuin mikä! ;) Hieno on, en oo ikinä aiemmin nähnyt kellään lihakirveslaukkua. ^^

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs asu! Ja ihana blogi sulla! Tää sun blogin taustakin on tosi vaikuttava :D

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Wtf, ihan selvästi Lady Gaga tuolla zombiejoukossa. :D Edellinen merkintä oli kyllä hyvä ja samaistuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, leidi gaga-zombi:D Todiste siitä, että kaikki me zombiudumme epidemian jyllätessä, ei pelastu oli sitten kuinka superstara tahansa.

      Poista