huhtikuuta 05, 2014

Zombie Tarot


 Heti alkuun haluaisin sanoa, että itseni kohdalla Tarot-kortit eivät liity niinkään mihinkään okkultistiseen tai uskonnolliseen, vaan toimivat pikemminkin itsetutkiskelun ja -tulkinnan välineenä. Tarotkorttien käyttötapoja on varmasti yhtä monta kuin käyttäjääkin, enkä halua loukata ketään tällä merkinnällä, korttieni käytöllä tai mahdollisella tietämättömyydelläni aiheesta. Myönnän, etten ole tutkinut aihetta niin paljon että tietäisin kaikkea tai osaisin käyttää kortteja "oikeaoppisesti".


Ostin Tukholmasta "Zombie Tarot"-pakan. Se on ihan mieletön! Ennen tätä omistin Rider-Waiten peruspakan, mutta se ei ikinä tuntunut jotenkin "omalta". Zombie Tarot taas oikein huutaa minun nimeäni. :) Tunnen kiintyneeni jo enemmän tuohon kuin ikinä Rider-Waiteen. Jokaisen kortin kuvitus on tosi jännittävä ja taitavasti toteutettu, sellainen retrofuturistinen-pin-up-zombie-maailmanloppu-leikekirjasekoitus. Mukana on sekä suuren arkanan että pienen arkanan kortit, yhteensä 78 korttia.


Minulla ei ole sen kummempaa rituaalia liittyen kortteihin. Usein saatan vain nostaa "päivän kortin", ja jos on enemmän aikaa, teen johonkin mieltä painavaan elämänalueeseen liittyvän korttikuvion johon kuuluu 3-5 korttia. Muut saavat minun puolestani koskea pakkaani, koska en ajattele tarokkejani sillä tavalla kuten jotkut, joille sellainen on tarkkaa. Toki en halua että rasvasilla sormilla rähmitään :D Mutta en ole tarkka mistään energioista tai auroista.


Zombie-kortit ovat siitä ihanat, että niitä voi käyttää oman tahtonsa mukaisesti, mutta mukana tuli pilke silmäkulmassa kirjoitettu ohjekirjanen, jonka avulla voi tehdä itselleen halutessaan zombievallankumous-luennan. :D 

Esimerkki "six of cups"

 Kortti, joka tulee useiten itselläni vastaan, on Torni; Tornin sanotaan usein kuvastavan äkillistä muutosta, kriisiä, katastrofia. Silloin, kun en vielä tiennyt mitään taroteista, ajattelin niiden olevan sellainen ennustus. "No niin kortitkin sanoo että jotain kamalaa tapahtuu! Yhyy!" Jälkeenpäin olen tajunnut, että ehkäpä Torni kertookin juuri minusta itsestäni ja mentaliteetistani, siitä kuinka olen valmis näkemään tuhon merkkejä joka puolella. Olin pitkään todella takertunut tornikorttiin, aina kun se tuli vastaan niin mylvin marttyyrimäisellä "mitäs mä sanoin"-äänellä ja odotin katastrofia. Mutta sellainen on väärää tulkintaa. Kortit eivät tosiaan ennusta tulevaisuutta. Kortteja käytetään ehkä tutkimaan tulevaisuutta, mutta myös nykyhetkeä ja menneisyyttä. Ennenkaikkea niillä tutkitaan omaa itseä.

 Nykyään vain hymähdän tornille, koska se vaan on, kuka mä olen. Aina jotenkin siinä myrskyn silmässä, sanomassa "kohta kaikki murtuu, odota vaan, kohta jotain kauheaa tapahtuu".



Minkälainen suhde Sinulla on Tarot-kortteihin? Mikä on lempikorttisi? Miksi?

21 kommenttia:

  1. mua kiinnostaa ihan hirveesti tarot-kortit oon tutkinut erilaisia saitteja mistä saisin ostettua omani mutta valinta on vaikea. Joku aika sitten törmäsin muutaman pakka settiin jotka kiinnostais minuu, molemmat on tavallaan tosi samankaltaset, mustavalkoset ja simppelit. Mikä kummastuttaa koska yleensä olen detail fanaatikko ja krumeluureja rakastan.. mutta aikani selattuani Aeclectic.nettiä totesin, ettei ne ävrikkäät kortit kiinnosta niinkään paljoa... Dark Unknown pakka tosin puhutteli heti. Oli siellä muutama muukin mutta erityisesti nämä kortit. Meinaan ehkä tilata ne jossakin välissä... Minuu myös kiinnostaa riimut ja riimuista lukeminen ja nekin on työn alla, meinaan tehdä ne itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kortit vaan tuntuu omilta, jos joku niistä puhuttelee sua erityisesti niin ehkä sen on tarkotus olla sun pakka :)

      Poista
  2. Mulla ei ole juuri mitään tietoa tarot-korteista, mutta oon kiinnostunut niistä kyllä. Ja oli pakko sanoa, että tässä postauksessa on ihana tunnelma, kun noi kuvat on tollasia vähän salaperäisiä ja sumuisia :) Pitäisi tutustua tohon aiheeseen enemmän! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos :3 sellaista tunnelmaa hainkin! Netissä ja kirjastossa on aika helppoja ohjekirjoja aloittelijoillekin :>

      Poista
  3. Torni meinaa monta muutakin asiaa, kuin ikäviä asioita. Ne voi merkitä suurta sisäistä muutosta, muutoksia elämässä yleisesti niinku vaikka parisuhteessa, koulutiltanteessa tai että on innostunut uudesta asiasta näin esimerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän :) silloin alussa en vaan tiennyt :D ehkä kuvaavin sana tornille vois olla "mullistus"? Kaipa se kertoo ihmisestä, käsittääkö sanan sitten positiivisena vai negatiivisena.

      Poista
  4. zombie tarotit :D Minusta on hauskaa että tarotkortteja on niin monella eri kuvituksella mutta itse voin käyttää vain niitä perinteisimpiä. Jotenkin aivoni yhdistävät kortin opitun merkityksen nimenomaan niihin standardikuviin eikä edes niinkään kortin nimeen. On ollut hankala ja pitkä tie oppia korttien merkitykset edes suunnilleen joten en kyllä uskaltaisi vaihtaa pakkaa vaikka välillä tekee mieli.

    Olen muuten alkanut arjessä käyttää fb:n tarotohjelmaa, muistaakseni astroliksen. Siinä vain ajatellaan mitä kysytään ja painetaan nappia, ihmeellisesti siitäkin tulee aina tosi järkeviä kortteja vaikka niitä ei itse näpelöikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäpä sitä hyvää vaihtamaan :) itse joudun lunttaamaan paljonkin ohjekirjasta, mitä mikin kortti tarkoittaa.

      Poista
  5. Hauskan oloinen pakka :) Ja hei ihanan tunnelmalliset kuvat, oon myyty!
    Itse oon ostanut taroteista vasta ns. kokeilupakan, siis ensimmäiseni, mutta se ei selkeästikään ole "mun" pakka, kun en pysty muodostamaan siihen minkäänlaista sidettä, eikä se puhuttele mua mitenkään. Omanlainen pakka on siis edelleen hakusessa :) Joku simppeli ja selkeä, mutta jollain kivalla twistillä.

    VastaaPoista
  6. Ihania savuisia kuvia! ♥ Itselläni on hyvin samanlainen käsitys tarot korteista kuin sullakin, ihan kuin ois omia aatoksia lukenut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Ja kiitos n_n Savu on just parasta kuvissa!

      Poista
  7. Ihania kuvia tosiaan! Miä sain synttärilahjaksi keiju-tarotkortit.. :D En ole vielä sen kummemmin tarotteihin perehtynyt, pari kertaa ollut tarot-lukijan vastaanotolla vaan. Omistin kyllä nuorempanakin pakan, mutten koskaan jaksanut alkaa opettelemaan. Kerran pyydystin ampparin ikkunasta lasilla ja satunnaisesti valitulla tarot-kortilla. Vapautin lasiin saalistamani ampparin sitten parvekkeelta ja mitä kummaa, ei lähtenytkään lentoon vaan kaaressa kopsahti maahan. Vilkaisin korttia ja tornihan se.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, keiju-tarotkortit kuulostaa kauniilta :>

      Huh, kohtalon koura oli armoton ampparille! :D

      Poista
  8. "Heti alkuun haluaisin sanoa, että itseni kohdalla Tarot-kortit eivät liity niinkään mihinkään okkultistiseen tai uskonnolliseen, vaan toimivat pikemminkin itsetutkiskelun ja -tulkinnan välineenä."

    Hmm. Tää ei oo lainkaan paikkansapitämätöntä myöskään magian tai muiden vastaavien harjoittajille. Iso osa maagisesta harjoitteesta on monille varmaan yllättävänkin arkista self help -paskaa. Opetellaan olemaan sinut ittensä ja muun maailman kanssa ja plaa plaa, tapahtui se sitten tarokin taikka psykoanalyysin kautta peilaten. Mun nähdäkseni – tosin tästä vois tietenkin aina kiistellä – isoin erotus maagin ja sellaisen ihmisen välillä, joka ei oo päättänyt omistautua harjoitteelle, on se mihin vetää "itsen" rajan.

    "Nykyään vain hymähdän tornille, koska se vaan on, kuka mä olen. Aina jotenkin siinä myrskyn silmässä, sanomassa "kohta kaikki murtuu, odota vaan, kohta jotain kauheaa tapahtuu"."

    Hyvii uutisia! Torni ei todellakaan ole mikään "huono kortti", koska vaikka se kuvastaa äkillistä muutosta ja kriisiä, se implikoi usein myös jonkinlaista valheen muurien murtumista ja totuuden näkemistä. Oikeastaan ykskään kortti ei ole yksiselitteisen huono – kannattaa tutkia eri korttien välisiä yhteyksiä, ne kertoo eräänlaista tarinaa jossa pahimmistakin ojanpohjista noustaan aina lopulta ylös. Se on tavallaan aika lohduttavaa.

    Sen "oman" pakan löytyminen on kyllä niin tärkee juttu! Rider-Waite on helppolukuinen ja hyvä aloittelupakka koska sen symboliikka aukee jokseenkin jokaiselle, mutta jos haluaa oikeesti saada jotain irti niin sellanen oman tuntuinen pakka kyllä puhuttelee ihan eri tasolla. Ite oon edelleen umpirakastunu Aleister Crowleyn ja Lady Frieda Harrisin Thoth-pakkaan. Sen taide on niin ajattoman tyylikästä ja se, että siihen tehtiin harkittuja muutoksia perinteisistä pakoista on auttanut mua tajuamaan eri korttien rooleja pakkakokonaisuudessa. Kokonaisuudet <3 Lääh lääh. Oon viime aikoina uppoutunu opiskelemaan paremmin jotain korttien keskinäisiä vaikutuksia ja tuntuu että kun ne alkaa päässä loksahdella hyville paikoille niin sitä havainnoi ulkomaailmassakin paljon enemmän kaikenlaisia toistuvia perusmekanismeja, ja sit ymmärtää itteään ja maailmaa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin: mun lempikortit on VIII ja Miekkojen 10. Tornikin skulaa. Oon hullu yksilö ja tykkään jollain kierolla tavalla kiviseen pohjaan jysähtelystä. Toisaalta Papittaressakin on jotain tosi vetoavaa. Tykkään hiljaisesta intuitiosta ja kärsivällisyydestä antaa asioiden puhjeta kukkaan omia aikojaan. Ja tietty maailma. Koska syklien sulkeumat ja takaisin nollaan palaaminen. Mmmh. <3

      Poista
    2. Mietin pitkään, mitä tähän vastaisin, mutta en kyllä keksi mitään tyhjentävää. :') Kiitos silti kommentista, arvostan sitä. Mun zombie-papitarkortti on tosi makee kuvitukseltaan, siinä on sellanen new orleans-voodoo-tyyppinen luupapitar:)

      Poista
  9. Oi mitkä hiukset, korut ja kuvat! Mystistä tunnelmaa, kaunista!
    Vaikuttavat hauskoilta ja tyylikkäiltä nuo Zombie-kortit, mistä hankit ja mitä muita pakkoja omistat?

    Itse suhtaudun tarot-kortteihin aika vakavasti, koska ne ovat tähän mennessä pitäneet paikkansa. Kortteja sekotellessa ja jakaessa yritän siirtää niihin mahdollisimman paljon omaa energiaani: joskus helpommin sanottu kuin tehty. Keskittymistä vaativa homma. Tulkitsen kortit "Tarot plain and simple" kirjan avulla, jossa on kustakin kortista aika perusteellinen kuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! n____n Ostin ne Tukholmasta sellaisesta scifi-kirjakaupasta. Noiden lisäksi mulla on minikokoinen rider waite-pakka, joka ei tunnu kovin omalta.

      Poista
  10. pretty photos! haaaan your hairclip is awesome!!

    VastaaPoista