Tykkään Fallout-peleistä todella paljon. Joku pieni survivalisti sisälläni iloitsee, kun saa turvallisesti kotisohvaltaan käsin seikkailla ydintuhon jälkeisessä maailmassa, löytää uusia paikkoja, taistella, selviytyä ja tehdä tehtäviä. Falloutien tarinat ovat aina mielenkiintoisia, hauskoja ja traagisia, pelit ovat open world-tyyppisiä ja aina löytyy jotain uutta. Pelin voi pelata hyvin erilaisilla tavoilla läpi, joten siihen ei kyllästy todellakaan helposti.
Sen pidemmittä puheitta, tahtoisin esitellä teille Falloutin Vault boy-paitani:)
Yritin etsiä näitä kuvia varten yhtä tiettyä mustaa boleroa, jonka olisin voinut yhdistää tuohon asuun, mutta en löytänyt sitä mistään. Joskus Nico siivoilee mun kämpässä sillä tavalla, että se laittaa jotain asioita vähän omituisiin paikkoihin, kun se ei ymmärrä mun jotain "systeemiä" missä asiat kuuluu olla, varsinkin vaatteet. (Ei sillä että valittaisin, mun mielestä on ihanaa kun se auttaa mua kotitöissä.) Epäilen, että Nico on siivonnut sen johonkin väärään paikkaan, ja olin aikeissa kysyä siltä muistaako se minne, mutta luovuin ajatuksesta koska keskustelu olisi mennyt jotakuinkin näin:
Minä: "Hei muistatko minne oot siivonnut sen mun yhen boleron? Sellanen missä on iso kaulus. Se on musta."
Nico: " ............. "
Tältä mun molemmat vaatekaapit näyttää. Plus Nico olisi myös sanonut: "Mikä on bolero?"
Translation:
I love the fallout game series. A little survivalist inside me rejoices, because with these games it's possible to wander the post-nuclear wastes, survive, fight, and go on quests, without even leaving your own comfy home. The games have interesting storylines, sometimes funny, sometimes tragic. They are open world-games and there's always something new to discover. I like how it's possible to play the games with so many different outcomes. So, I have this Vault boy T-shirt. I was about to ask Nico if he's seen one of my boleros I wanted to combine with the t-shirt, but then I realized he probably wouldn't recognize the description "Have you seen that one bolero? The black one." ...
Teki mieli verestää vähän Photoshoptaitojani pitkästä aikaa. Nico on vienyt piirtopöytänsä omaan kotiinsa, joten jouduin syväämään nämä hiirellä. Nicon piirtopöytä pyöri mun nurkissa _hyvin_ kauan, enkä tehnyt sillä mitään. Mutta auta armias, viikko piirtopöydän poistumisesta, ja pää surraa täynnä ideoita, joihinn sitä tarvitsisi! No, ei siinä muuta auttanut, kuin tilata ihan oma piirtopöytä. Pian kotiin saapuu Wacomin Intuos Pen Small.
Tämä kuvapari on tehty taustoja ja tekstuureja myöten itse. Tunsin vain tarvetta vähän kehaista, kun niistä tuli mielestäni niin hienot.
"...With a little help from my friends"
Nadiassa on sellasta tyttöpoweria että huh huh. Sille ei ryppyillä. Se on kova muija! Mutta hihojaan se ei osaa kääriä, kuten eivät mitkään muutkaan peukalottomat otukset, joten siinä se tarvitsi vähän mun auttavaa kättä.
fig 1. Auttava käsi
Muista; Sä olet ihan mieletön, ja sä pystyt siihen. Joskus ei kuitenkaan yksin pysty kaikkeen. Silloin on ihan okei pyytää ystävän apua ja tukea. Sitä varten ne ystävät on.
Hmh. Nää kuvat olisivat olleet loistavaa kuvitusmateriaalia johonkin paljon syvällisempään tekstiin... Tällä kertaa sellaista ei kuitenkaan tullut ulos. Oh well!
Loppuun vielä digitaalisia tuplavalotuksia. Mä rakastan niitä, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Hei pupuseni! Oletteko muistaneet antaa arvostusta vartaloillenne? Nyt on viimeistään aika muistaa! Tänään haluaisin vähän puhua vartalopositiivisuudesta ja sen oikeanlaisesta käyttämisestä.
Body positivity, vartalopositiivisuus, on ollut viime aikoina enemmän esillä eri medioissa, mikä on aivan loistava juttu. Kaikessa lyhykäisyydessään, Body Positivityn voisi tiivistää lausahdukseen "All bodies are good bodies." Kuulostaa helpolta, eikö?
How does it work?
Harmi, että se on joillekin niin vaikea ymmärtää! Body positivityn nimissä tuppaa valitettavan usein kuulemaan toisen ääripään mollaamista ja haukkumista. Jos huutelet ylpeänä iskulausahduksia kuten "tuulennussima pulkannaru, pitää olla jotain mistä ottaa kiinni, only dogs go for bones", puhun juuri sinulle. Se, mitä teet, ei ole vartalopositiivisuutta. Se on kiusaamista. Tietyn vartalotyypin haukkumista.
Sillä ei ole mitään väliä, onko halveksumasi vartalotyyppi "yleinen ihanne" vai ei. Yhtä lailla syyllistyt body shamingiin, ja kehtaatkin väittää sitä body positivityksi. Sellaiset ihmiset häpäisevät body positivityn tarkoituksen, ja edesauttavat ulkonäön takia syrjimistä. Body positivityn takana on se ajatus, että kaikki vartalot ovat arvokkaita, eikä kenenkään vartaloa tarvitse mustamaalata tunteakseen oloansa tyytyväiseksi omassaan.
Toinen asia, jonka haluaisin tuoda tässä (tavallista hieman kiihtyneemmässä merkinnässä suokaa anteeksi) esille, on toisten ihmisten vartaloista keskusteleminen selän takana. En enää ikinä halua kuulla
a) selän takana puhumista siitä, että joku on lihonut/laihtunut
b) kommentointia/spekulointia toisen ihmisen syömistottumuksista
c) muuta toisen vartaloon kohdistuvaa negatiivista kommentointia.
Muistisääntö: Onko siitä apua/hyötyä kyseiselle henkilölle? Oletko aidosti huolissasi henkilön terveydestä ja valmis puhumaan siitä myös kys. henkilölle? Jos vastasit molempiin ei, jätä sanomatta. En halua tukea tällaista käytöstä. Toisen ihmisen fyysinen olomuoto ei ole yksinkertaisesti pätevä syy haukkua ketään. Tästä lähtien tulen vetäytymään em. keskusteluista, tai huomauttamaan suoraan, että en halua kuulla sellaisia asioita.
Sinäkin voit edistää vartalopositiivisuutta olemalla juoruilematta, arvostelematta ja haukkumatta toisten ihmisten vartaloita, ja keskittyä heidän henkiseen puoleensa. Jokaisella meistä on sellainen, ja uskokaa pois, monesti se on vielä mielenkiintoisempi kuin vartalo, joka sitä kannattelee!
Body positivity ei ihannoi tiettyä vartalotyyppiä. Vartalot ovat kovin muuttuvaisia, joten meidän tulisi välttää mentaliteettia "sun vartalo on just hyvä koska se on tommonen." Koska arvatkaas, se vartalo on myös "just hyvä" vaikka se siitä venähtäisi, kutistuisi, vääntyisi tai kurtistuisi! Ylipäänsä, hyvä muistisääntö toimivalle vartalopositiivisuudelle on miettiä, lyttääkö kehusi jotain toista vartalotyyppiä.
Esimerkkejä:
"Ainakaan mä en oo mikään blondi anorektinen silikonibimbo!"
Ensinnäkin laihuuden yhdistäminen anoreksiaan tietämättä asiasta mitään on väärin. Kaiken lisäksi anoreksia on sairaus, täten moraaliton haukkumasanana. Se, haluaako parannella itseään kirurgin veitsen alla, ei tee ihmisestä vähä-älyisempää, eikä myöskään tukan väri korreloi älykkyyden kanssa mitenkään.
"Pojat tykkää kun on jotain mistä ottaa kiinni."
Sillä, mistä pojat tykkää, ei ole mitään tekemistä oman kehonkuvan kanssa. Itseään ei tulisi peilata ympäristön odotuksiin, etkä tarvitse kenenkään toisen myönnytystä siihen, että olet upea. Myöskään "pojat" eivät ole mikään mystinen homogeeninen massa, vaan ihmisryhmä täynnä yksilöitä yksilöllisine mieltymyksineen ja ihanteineen.
"Kiitä onneas että sulla on pienet tissit, isot tissit rupsahtaa niin nopeasti ja näyttää ihan utareilta."
No, sillä tavalla se painovoima toimii. Siellä missä jotain on, siellä myös alkaa roikkua ajan kanssa koska iho antaa periksi. "Rupsahtaminen" on luonnollinen asia, eikä se tee meistä yhtään rumempia. Sellaisia ne ihmisvartalot on... Kukaan meistä ei voi huijata ajan hammasta loputtomiin. Jos joku haluaa hidastaa vanhenemistaan ruiskeilla ja implanteilla, on se kuitenkin hänen oma asiansa. Tissit ovat kuin lumihiutaleet, samanlaisia ei ole. Eikä myöskään ole mitään universaalia "sopivan kokoiset/muotoiset tissit"-mittaa.
"OIKEA nainen/mies on... (sitä ja tätä ja tuota)"
Olet oikea nainen, jos määrittelet itsesi naiseksi. Olet oikea mies, jos määrittelet itsesi mieheksi.
Vartalotyypilläsi, harrastuksillasi, muodoillasi, temperamentillasi ja loppujenlopuksi edes genitaaleillasi ei ole mitään tekemistä sen kanssa, oletko "oikea nainen/mies". Olet se, mitä tunnet sukupuoli-identiteetiltäsi olevasi.
✔ Hyvä esimerkki Body positivity- (ja yleisestä "I'm amazing"-)asenteesta musiikkivideossa:
"And I don't give a shit if you don't like my tits
Because I know they're amazing
Ah, amazing. Ah, Ah, amazing.
Ah, amazing. Ah, Ah, amazing."
✖ Huono esimerkki Body Positivity-asenteesta musiikkivideossa:
"Yeah my mama she told me don't worry about your size She says, 'Boys like a little more booty to hold tonight.'
You know I won't be no stick figure silicone Barbie doll
So if that's what you're into then go ahead and move along"
Mulla on tosi paljon sanottavaa vartaloista, ihanteista, itsensä hyväksymisestä ja muiden lyttäämisestä, mutta jotenkin se kaikki on niin ylitsepursuavaa, että siitä on tosi vaikea saada kirjoitettua. Tätä merkintää on tiivistelty, siistitty, ja napsittu. Näin laajaa käsitettä on vaikea käsitellä lyhyesti mutta kattavasti. Toivon, etten loukannut ketään tekstilläni, se nimittäin ei ollut tarkoitukseni. Toivottavasti se oli hedelmällistä luettavaa edes jollekulle :)
Koko merkintä lähti siitä, että mulla oli uudet korkeavyötäröiset farkut joita halusin esitellä(joissamunpeppunäyttääHOTILTAAA), mutta sitten kaikki tämä vyöryi mieleen ja halusi päästä ulos. Olen kaivannut vaatekaappiini ikuisuuden mustia, korkeavyötäröisiä housuja. Onneksi niitä on alkanut putkahdella markkinoille joka tuutista. Olisin kaivannut ehkä iiiihan vielä pikkuisen korkeampivyötäröisiä housuja... Mutta nämä ovat jo askel parempaan suuntaan. :) Kyseiset pöksyt ovat New Yorkerista.
Mutta pidemmittä puheitta, muistakaa rakastaa vartaloitanne, sillä ne ovat kaikki arvokkaita!
Translation:
This is a very short version of that long text. Body positivity is love for all bodies. Not a specific body type. People should not bash the other type to glorify the other. And hereby I announce that I will separate myself from body shaming; I do not want to hear anyone speak to me behind someone else's back about their weight gain/loss, body type, or body size. Especially in negative light. I will withdraw from said conversations, and I do not encourage anyone to push my boundaries about this. It is mean and it is bullying, and I'm taking this little step against body discrimination. You could try, too! :) You know, it's more important to focus on the stuff that's inside! Also, bodies undergo changes. Tha'ts why we should not encourage talk like "your body is beautiful, because it is (insert an adjective here). That kind of bodies are the best". Because you know what; that body can and will change! And still, it is as valuable as before. And yeah, I bought a pair of high waist pants that make my ass look AMAZZINGGG. I love them. At the end, there's a good example of body positivity in music videos, as well as a bad one. The other is about being amazing despite of what some others think, and the other one is... Uh, well-intentioned, but still wrong at many things.
Jotkut sanovat "LBD":n kuuluvan jokanaisen vaatekaappiin. Itse en ole niin kova "sinun on pakko omistaa tämä asia"-meiningin kannattaja, mutta kyllä pikkumusta on sellainen, jonka olemassaolosta olen ihan iloinen. Sen voi yhdistää niin moneen asuun ja asusteeseen. Omani löysin New Yorkerista, ja siinä on edessä ihana kurkistusaukko, ja se paljastaa myös selkää takaosan pikku ikkunasta.
Oon näissä kuvissa taas vakavana porottavan auringon takia. Voi että, miten tuimia kuvia silloin tuleekaan, kun aurinko paistaa silmiin! Joudun pinnistelemään ihan huolella, etten näyttäisi kaikissa kuvissa ihan murhanhimoiselta, kun mulla on aika valoherkät silmät.
Loppuun vielä loukkaantunut Nadia, kun ei otettu sitä mukaan kuvauksiin. "En olis halunnutkaan", Nadia sanoo tässä kuvassa. Nadia on niin kurttuinen, en kestä ♥
Translation:
Some say, that the LBD belongs to every woman's wardrobe. I'm usually not a fan of "you-should-absolutely-own-this", but I agree, it's good to have a little black dress. It's so easy to combine things with it. I found mine from New Yorker, it has a peek-a-boob front and also an open back. I had to struggle to not look like a bloodthirsty murderer in these pictures, because of the sun shining in my face all the time. I end up making angry faces to the sun because my eyes are sensitive to light. And finally here's Nadia, who's a bit hurt because we didn't take her with us to the photoshoot. She's so wrinkly ♥ Just look at her!
Viikonloppuna kävin Nicon kanssa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Oli tosi piristävää käydä pitkästä aikaa jossain, ja nähdä kaikkea inspiroivaa. Olen nuoresta asti haaveillut sarjakuvien piirtämisestä, ja monia raakileita onkin kertynyt vuosien varrella pöytälaatikkoihini. Ikinä en vain pääse niiden kanssa kovin pitkälle. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka ovat saaneet muodostettua ammatin sarjakuvien tekemisestä ja tekevät pääasiassa työkseen nettisarjakuvia, kuten mm. Danielle Corsetto, Tom Siddell,Noelle Stevenson ja Jeph Jacques. (Löytyykö täältä ketään kyseisten nettisarjakuvien lukijoita?:)
No, sillä välin kun itse vain viivyttelee ja jahkailee, on ilo seurata muita, jotka tekevät sarjakuvia ja tekevät sen hyvin. Siksi nautin sarjakuvamessujen tarjonnasta.
OOTD; Oikeesti mä olen niin hulluna tuohon mun hologrammireppuun! Se on hienoin reppu mitä olen ikinä omistanut!
Löytyihän sieltä myös jotain kotiinvietävääkin - yhdestä hyllystä kurkkasi Mustan Tornin sarjakuvaversioita. Siitä lähtien, kun löysin taloyhtiömme roskiskatoksesta Stephen Kingin Mustan Tornin 3 ensimmäistä osaa, olen ollut ihan myyty. Tavallaan toivoin, etten löytäisi mitään, koska en suoraan sanottuna ui rahassa tällä hetkellä, mutta en voinut vastustaa Mustan Tornin kutsua. Nuo kirjat maksoivat vain 15 euroa kappale, mikä on mielestäni suhteellisen kohtuullinen hinta sarjakuvakirjoista.
Muuten, näyttäisi siltä, että joku meidän taloyhtiössä haluaa erittäin kuumeisesti Stephen Kingin kirjallisuudesta eroon - sinne on nimittäin tämän jälkeen ilmestynyt parikin Kingin kirjaa. Käyn siellä miltei joka päivä päivystämässä, jos joku olisi hankkiutunut eroon muista aarteistaan. :D
Yritettiin festareilla pyörimisen jälkeen Nicon kanssa ottaa söpöjä yhteiskuvia puistossa.
EXPECTATION:
REALITY:
Illalla käytiin kävelyllä Nicon ja Nadian kanssa Latokartanon metsissä, josta aukesi näköalat usvaiselle aukealle ja kaupungin valoihin:
Nico & Nadia
Minä & Nadia
Translation:
I visited Helsinki Comics Festival a few days ago. It made me feel very inspired, I love comics and have dreamt of making comics since I was young. I have never really made an effort, but my drawers are full of sketches and raw material. I just never seem to finish anything. I admire all the people that have turned their passion into a job, like webcomic artists Danielle Corsetto, Tom Siddell,Noelle Stevenson or Jeph Jacques. I have a long way to that... But in the meantime, it's delightful to see other artists' work at an event like this.
I found something to bring home, also - the comic versions of Dark Tower. Ever since I found Dark Tower's 3 first books from a recycling room, I've been hooked! The comics costed 15 eur per each, I don't think that's such a bad price.
After that, we went to a park to take some cutesy couple photos. And in the evening, we took Nadia to a forest walk in the Latokartano woods, and found a pretty landscape!
