lokakuuta 01, 2011

Kylven syksyn valossa




 Olen hankkinut kameraani kätevän kaukosäätimen. Itselaukaisin on ihan tyhmä, kun sen kanssa tarkentaminen on niin hankalaa. Jos katsoo kuvia oikein tarkkaan, saattaa huomata, että tosiaankin minulla on sellainen pieni kaukosäädin joka kuvassa kädessä. :D Tosin kolmannessa kuvassa pitelen sitä ovelasti kuin taikuri pelikorttia, peukalolla kämmentäni vasten. Ai tätä kaukosäätimen riemua.



Otin noin 200 kuvaa, jossa hyppäsin ilmaan, niin että näyttäisi kuin olisin lähdössä lentoon tai muuten vain levitoisin, mutta suuri osa niistä oli vain sellaisia missä olin juuri ponnistamassa tai sitten laskeutunut, jalat kyykkyasennossa ja naamalla typerä ponnistusilme. No, tuota ei olisi tarvinnut kertoa, olisin voinut antaa tämän yhden kuvan uskotella että olen oikeasti ihan vaivattoman eteerinen leijuskelija.




Suosittelen ehdottomasti tuota kaukosäädintä kaikille ahkerille omakuvien ottajille. Se on kyllä hyödyllinen kapistus, kun itse pitäisi olla sekä kameran edessä että takana.

Jaa mitäkö muuta minulle kuuluu? No, olen aloittanut työt, ne kestävät 2 kk. Se on vähän väsyttävää hommaa, mutta mikäpä työ ei olisi. Sen takia en ole oikein saanut mitään luotua tännekään. Jos töistä nyt saisi vaikka sen verran pesämunaa, että sitten saisi uuden kameran, minun Nikonini tarkennusmoottori on vähän rikkinäinen. Olisin halunnut työskennellä lasten kanssa, mutta nykyinen työni on asiakasneuvontaa puhelimitse.

Tammikuussa aloitan kahvila-alan osatutkinnon, jos pääsen sinne. Media-assistentin työt eivät ole kuitenkaan minulle, ajattelin pitäväni harrastukset harrastuksina, eikä media-alalta edes löydy sopivaa työtä mulle. Kahvila-ala on varmasti hyvin työllistävä, plus koulutuksen aikana voi hankkia hygieniapassinkin.

Translation:

I bought a remote control for my camera. It's great for self portraits. If you look closely, you'll probably see that I am holding the remote in every picture. :D


I took about 200 pictures of myself jumping, so it would seem I'm floating. Well, only one was good. All the other photos were of me preparing to jump and looking stupid.


I recommend the remote to all of you who take a lot of self portraits. It's very useful, when taking the picture and being the one in it, too.

I have a job nowadays. It's only for 2 months. It's kind of tiring, but what job isn't? That's the reason I haven't posted anything in a while. I hope the job would provide money for a new camera, my Nikon has some problems with it's focusing.


In January, hopefully I start studying... well, I don't know how it translates. But It's got something to do with cafés and bistros and such. I graduated as media assistant this spring, but I don't think it's for me. I want to keep my hobbies as hobbies, not turn them into work...

4 kommenttia:

  1. Ohhoh. Oletpas lössykkä.

    VastaaPoista
  2. ^Ylemmän kommentin Anonyymi, mikä verbaalinen lahjakkuus olet! Olet ilmiselvästi lössykän vastakohta, jaksoithan kirjoittaa peräti 3 sanaa. Oletan että alun huohotus on kovasta ponnistelustasi. Toivottavasti ihmiset ottaisivat sinusta mallia ja panostaisivat tekemisiinsä.

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän ihania nää kuvat!*---* Apua mistä olenkaan jäänyt paitsi kun oon ollut epäbloggaaja. Mutta tästä se lähtee, uuteen nousuun!

    VastaaPoista