Filmikuvien riemu

Ensimmäinen filmirulla on kehitetty. "Virheist oppii ja kokemust karttuu", niinkuin Pikku G lauloi aikoinaan. En ollut huomannut etsimessä näkyviä kuvan rajoja, joten suuri osa kuvista oli kummallisesti rajattu. Mutta siellä oli helmiä joukossa. Tässä parhaimmistoa tai jotain semmoista:

Esimerkiksi tässä kuvassa on omituinen rajaus, ja palanen seuraavaa kuvaa mukana. Hmm?

Tämä on erittäin pelottava kuva. Mitä Sinä näet siinä? (Itselläni ei ole mitään hajua, mistä tämä kuva on otettu. Ehkä unistani?)

Pakollinen "Mulla ei ole kavereita, kuvaan jalkojani"-kuva. Plus valoilmiö? Mun ihanaiset Demonia-kenkäni.

Kävin viikko sitten auttamassa ystävääni musiikkivideon kuvauksissa Heinolassa, ja kuljimme tuollaisen taideteospuiston läpi. Siellä oli hienoa romutaidetta! (Tässä ilmenee just se rajauksen harmillinen vääristymä... Tarkoitus oli ottaa taideteoksen päällä nököttävä jättiläismäinen kaasunaamarikärpänen mukaan kuvaan)

Tämä on myös Heinolasta. Tykkään tästä kuvasta jotenkin tosi paljon. Pidin musiikkivideossa tarvittavaa naamiota sateelta suojassa...

"Kulku raiteilla on rangaistuksen uhalla kielletty! -VR"

Laukaa-beibi

 Tää on yks onnistuneimmista kuvista kai, koska Iina oli niin pikkutarkka rajauksen kanssa. :D Äkkäsi sen mitä minä en: Ne kehykset etsimessä toden totta ovat kuvan rajat.

 Viimeinen kuva oli yllätys! Kotoa lähtiessä otin Nadiasta kuvan jotta saisin filmiä täyttymään. Forumissa, jossa kehitin kuvat, otin testikuvan rämplättyäni temppuilevaa filmivipua. Kuvat ilmeisesti menivät päällekkäin.

Viimeisen kuvan ilmiö on ilmeisesti nimeltään double exposure/multiple exposure. Olen aina halunnut ottaa tuollaisia kuvia filmikameralla, mutta käytännön tieto puuttuu. Voinko kuvata filmin täyteen, kelata sen alkuun ja kuvata uudestaan siihen päälle? Soitin äidillekin tänään selvittääkseni tämän mysteerin. Äiti veikkasi, että kyllä se onnistuu. Hmm hmm. Aion ehdottomasti testailla tätä seuraavalla filmirullallani. Jos jollain lukijoistani on aavistusta asioista, otan mielelläni tietoa vastaan.

Valokuvaliikkeessä oli mielettömän söpö/nätti/kaunis nainen töissä. Tatuoitu naisellinen valokuvanörtti jolla oli mustat hiukset, punaiset huulet ja ruskeat silmät. Saatoin vahingossa rakastua ihan pikkuisen. Ja hän oli vielä yltiöystävällinenkin, auttoi minua kelaamaan filmin kunnolla, koska olin nolo enkä osannut itse. No en mä tiedä oliko se edes valokuvanörtti mutta se ainakin tiesi enemmän kuin minä ja oli auttavainen ja aaaah on varmaan tosi ihana työpaikka, voi kun minäkin pääsisin kehittelemään ihmisten valokuvia ihan oikeassa pimiössä! Ja valokuvanörtti on siis hyvä sana eikä haukkumasana. Mä vaan selittelen, jos vaikka se joskus vahingossa eksyisi tänne ja lukisi. Sitten kyllä punastuttaisi hieman.

Kamera

Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka kertovat löytäneensä isovanhempiensa kätköistä hengästyttävän upeita aarteita. Vanhoja ihania vaatteita tai vintagekoruja/huonekaluja/muita ihanuuksia. Itse olen sitä sukupolvea, jonka isovanhemmat ovat niitä ensimmäisiä urbaaneja mummoja ja pappoja. Mummi ja ukki asuvat Maunulassa, ja pappa asustaa itsekseen Kontulassa, toisen mummin menehdyttyä.

En ole siis päässyt ikinä penkomaan vanhoja tavaroita pölyiseltä ullakolta. Tänään minua kuitenkin onnisti käydessäni Maunulassa mummin ja ukin luona. Aloimme puhumaan valokuvauksesta, ja ukki kaivoi esiin vanhan kameran. "Tällainen vanha romu meillä on." Mummi ei edes muistanut koko kameran olemassaoloa. Innostuin, ja kysyin, voinko lainata sitä. (En kehdannut pyytää, "SAANKSMÄ TON", se olisi kuulostanut epäkohteliaalta) Halusin kuvata sillä pari rullallista. He sanoivat että totta kai saan. Sain sen nyt lainaan sitten. Sen merkki on Chinon 35 F-EE. Toivon, että saan sillä kivoja kuvia. Mulla oli entisestään sellainen tosi simppeli kamera, minkä Ansku on ostanut mulle kirpputorilta. Siinä ei ole salamaa, joten sisätiloissa kuvaaminen ei onnistu. Lisäksi siinä ei ole minkäänlaisia tarkennussäätöjä, kun taas tässä Chinonissa on sellaiset alkeelliset. Olen ottanut sillä Anskun antamalla kameralla jo yhden filmin täyteen, nyt pitää vain odottaa että opintolaina tulee tilille taas että pääsee kehittämään...

Olemme eläneet viime viikkoina kevään, tai jopa vuoden, ruminta aikaa. Ei ole miltei mitään rumempaa maisemaa kuin hiekotuksesta mustanharmaat lumikasat ja kurapaska ja sellainen säälittävä, kituva lumi. Tavallaan nyt jo ikävöin talvea ja pehmoista, juurisatanutta lunta, mutta enemmän kyllä jo odotan oikeaa kevättä ja kesää.

Nadiakin heräilee talviuniltaan:

...Tai sitten vain löhöää tyhmästi koko päivän riehumisen väsyttämänä.

Turhuutta ja ei-niin-turhuutta

Kukkuu?

Heipä hei rakkaat kyberystäväni. Tänään laitoin vahingossa kivat vaatteet päälleni. Niin käy minulle aika harvoin. Huomasin vaateyhdistelmäni kivuuden vasta, kun olin saapunut koulusta kotiin. Näytin ihan kirjastonhoitajattarelta. Jotenkin. Sellaiselta jonka vastuulla on pölyiset Wiccakirjat ja keskiaikaiset anatomiaopukset. Mulla on kaulassa pöllökorun lisäksi sellainen nätti taskunauris-kellokoru. Alempana on lähempi kuva siitä.

Hyviä uutisia: Opinnäytetyöni on vihdoinkin valmis! Tänään sain painosta käsiini kirjan, jonka olen taittanut itse ja ottanut/piirtänyt itse kuvat. Teksti on vain täytetekstiä, mutta toimii myös typografisen kokonaisuuden osana. On aika kiva olo nyt. Ikuisena pessimistinä en kuitenkaan uskalla iloita vielä, ennen kuin olen saanut kirjallisen osion myös tehtyä ja palautettua. Itseasiassa en usko tätä todeksi, enkä todennäköisesti riemuitse, ennen kuin saan käsiini valmistumispaperit. Ja sitten alan jo murehtimaan elämän seuraavaa vaihetta. Niinhän se menee?

 Iloinen painotuotteen omistaja. Seinä jaksaa muistuttaa: "Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?"

Tänään kävi myös huono tuuri, sillä yllätin teollisuusvakoojan työpisteeltäni... Toivottavasti se ei ehtinyt paikantamaan mitään elintärkeää tietoa, kuten salaisia energianlähteitäni tai supervaarallisia kaavojani...

Kauhua kirpputorilla ja autuutta antikvariaatissa

Viime viikonlopun kirpputorikierros oli erittäin maittava. Kävin Vallilan makasiineilla, ja Sturenkadulla sijaitsevassa pienessä antikvariaatissa.

Lempimyyjikseni kirppiksillä ovat alkaneet muodostua myyjät, jotka kauppaavat vanhoja valokuvia. Löysin nättejä/kummallisia potretteja 1800-luvunkin puolelta. Huomasin jännittävän ilmiön kaivautuessani kainaloitani myöten vanhoihin valokuviin; Ilmeisesti ennenvanhaan oli tapana merkitä risti kuolleiden pään ylle. Kiintoisaa. Tiedostan kyllä, että kuvien nuoret ihmiset ovat varmaan kuolleet jo aikaa sitten, mutta tuo päiden yllä lilluva kristillinen symboli saa tämän faktan iskostumaan jotenkin kammottavan vahvasti päähän.

Luulen, että kirppariostosteni normaalimpi puoli ei kiinnosta ketään. Mustaa liiviä ja printtipaitaa ja sellaista. No, kiinnosti tai ei, mua ei nyt kiinnosta blogata niistä, vaan tämä merkintä painottuu tälle kirpputorien kummallisemmalle annille.

Toivoin sormet ristissä löytäväni jonkun vintiltä raahatun vanhojen sarjakuvien aarreaitan, jonka arvoa myyjä ei tietäisi itse. Yksi sellainen sarjakuva löytyikin. 1980-luvulla kirjoitettu, tulevaisuuteen sijoittuva skifisarjakuva, mahtipontisesti nimettynä: "1999 - Tuntematon Tulevaisuus". On aina yhtä hellyyttävää lukea jostain, joka sijoittuu kirjoittamishetken tulevaisuuteen, mutta omaan menneisyyteeni. Lehti tulvi alieneita, avaruusaluksia ja mutantteja. Myyjä pyysi ruhtinaalliset 20 senttiä lehdestä... Törmäsin kirpparilla myös Shokki-lehteen, joka tosin oli ruotsiksi. Myyjä katsahti minuun ahnaasti, ja kertoi lehden hinnaksi karvaat 10 euroa. Sai jäädä, en mä ruotsia osaakaan. Tässä vaiheessa päähenkilömme, eli allekirjoittanut, ei vielä tiennyt iskevänsä noin tunnin päästä kultasuoneen läheisessä antikvariaatissa.

Sturenkadun antikvariaatissa vieraillessani tosiaan kysäisin ikäänkuin ohimennen: "Sattuisiko olemaan jotain vanhoja kauhusarjakuvia? Shokkia, tms?" Myyjä nosti viereiseltä tuolilta hävyttömän nivaskan, pamautti sen tiskiin ja sanoi: "Onhan niitä, ne on vaan törkeän kalliita. 6 euroa kipale."


Sydän itkien verta kävin ahtaalla antikvariaatin tiskillä läpi nivaskaa, joka koostui enimmäkseen "Verta ja Väristyksiä" ja "Kalma"-sarjakuvista. Kysyin, maksaako nämä kaikki tosiaan 6 euroa? Myyjä vastasi siihen, että Verta ja Väristyksiä ja Kalma ovat 3 euroa. Ihmettelin asiaa, ja myyjä vastasi että Conanit ja Shokit ovat niitä kalliimpia. No ei se mitään, ei mua Conanit kiinnostakaan! Haalin sitten viuhkallisen Kalmoja ja Verta ja Väristyksiä itselleni. Lisäksi, kuten allaolevasta kuvasta näkyy, hankin kirpparilta myös komeahkon, tosin hieman tylsyneen tanssipartnerin itselleni, mahdollista valssia zombein keskellä varten. Olen askeleen lähempänä passiivisesti rakentuvan ikuisuusprojektini, "In case of a zombie emergency, break glass"-boksin valmistumista.

Verta ja väristyksiä on oikein mainio lehti. Juuri sellaista kornia 80's kioskikauhua, höpsöjä tarinoita ihmissusista ja kummituslinnoista, irtojäseniä, draamaa, vinkeitä käänteitä. Lehdet tuoksuvat ihanan huonolta paperilta, juurikin vanhalta kauhulta, Stephen Kingiltä, kellastumiselta. Sivuille painettuina löytyy villien juonikuvioiden lisäksi myös romantiikkaa, kuten alla olevasta kuvasta näkyy:

...Ja tietysti myös niitä "hurjia kauhun hetkiä". Voin kuvitella, että nämä lehdet ovat pelottaneetkin joskus jotakuta, jonka aivojen kauhureseptorit eivät ole olleet täysin näivettyneet Silent Hillien ja Resident Evilien suurkulutuksesta.

Kalma oli vähän uudempi lehti. Käsittääkseni sitä ei ilmestynyt kovinkaan montaa vuotta, mutta mm. Sandmania ja Swamp thingiä julkaistiin noissa. Kalmat ovat jopa värillisiä, toisin kuin Verta ja Väristyksiä. Oli pakko ottaa kuva mun lempparikannesta:

Ostin myös muutaman kappaleen "Yöjuttu"ja. Ne eivät ole sarjakuvia, mutta kioskikauhupulppua kuitenkin. Jokin noissa kököissä, kursailemattomissa tarinoissa vain viehättää.

Ps. Haluaisin muistuttaa, että en tiedä oikeastaan juurikaan mitään sarjakuvista, enkä ylipäänsä sarjakuvien keräilystä. En ole mikään hardcore-keräilijä enkä halua mitään alentuvia kommentteja moisilta. Ostin noita siksi, koska ne sattuvat kiinnostamaan mua ja miellyttämään mun silmää hyvin paljon. En oleta esitteleväni mitään mega-hyper-harvinaisuuksia tässä. Tämän halusin sanoa ihan varmuuden vuoksi. :D Internet on niin täynnä elitistejä...

Sain Iinalta "Beautiful Blogger awardin", vaikka tämän merkinnän perusteella luulisi että täällä kirjoittelee rasvainen kellarinörtti. Mutta sen puimisen jätän seuraavaan kertaan!

Joten... "Tapaamisiin pahimmassa painajaisissanne, KAUHUMAANIKOT sun muut mukavat HAUDANTAKAISUUDEN ystävät!!!" (sic) -Verta ja Väristyksiä