Kamera

Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka kertovat löytäneensä isovanhempiensa kätköistä hengästyttävän upeita aarteita. Vanhoja ihania vaatteita tai vintagekoruja/huonekaluja/muita ihanuuksia. Itse olen sitä sukupolvea, jonka isovanhemmat ovat niitä ensimmäisiä urbaaneja mummoja ja pappoja. Mummi ja ukki asuvat Maunulassa, ja pappa asustaa itsekseen Kontulassa, toisen mummin menehdyttyä.

En ole siis päässyt ikinä penkomaan vanhoja tavaroita pölyiseltä ullakolta. Tänään minua kuitenkin onnisti käydessäni Maunulassa mummin ja ukin luona. Aloimme puhumaan valokuvauksesta, ja ukki kaivoi esiin vanhan kameran. "Tällainen vanha romu meillä on." Mummi ei edes muistanut koko kameran olemassaoloa. Innostuin, ja kysyin, voinko lainata sitä. (En kehdannut pyytää, "SAANKSMÄ TON", se olisi kuulostanut epäkohteliaalta) Halusin kuvata sillä pari rullallista. He sanoivat että totta kai saan. Sain sen nyt lainaan sitten. Sen merkki on Chinon 35 F-EE. Toivon, että saan sillä kivoja kuvia. Mulla oli entisestään sellainen tosi simppeli kamera, minkä Ansku on ostanut mulle kirpputorilta. Siinä ei ole salamaa, joten sisätiloissa kuvaaminen ei onnistu. Lisäksi siinä ei ole minkäänlaisia tarkennussäätöjä, kun taas tässä Chinonissa on sellaiset alkeelliset. Olen ottanut sillä Anskun antamalla kameralla jo yhden filmin täyteen, nyt pitää vain odottaa että opintolaina tulee tilille taas että pääsee kehittämään...

Olemme eläneet viime viikkoina kevään, tai jopa vuoden, ruminta aikaa. Ei ole miltei mitään rumempaa maisemaa kuin hiekotuksesta mustanharmaat lumikasat ja kurapaska ja sellainen säälittävä, kituva lumi. Tavallaan nyt jo ikävöin talvea ja pehmoista, juurisatanutta lunta, mutta enemmän kyllä jo odotan oikeaa kevättä ja kesää.

Nadiakin heräilee talviuniltaan:

...Tai sitten vain löhöää tyhmästi koko päivän riehumisen väsyttämänä.