kesäkuuta 14, 2015

Aamut, yöt, aamuyöt

Kippuravarjoja yössä Sturenkadulla

 Aamut, yöt, aamuyöt, ne on jotenkin maagisia varsinkin kesäisin. Silloin maailman yllä roikkuu hämärä ja rauha niinkuin pitsiliina lintuhäkin päällä. Haluan muistaa tänä kesänä nauttia niistä enemmän. Silloin maailma tuoksuukin erilaiselta.

Syreenit sinivalossa

Tänään kävin heittämässä talviturkin Pikkukosken rannassa aamukuuden aikoihin. Satoi, mutta jokin voima veti vain veteen. Pyöräilin itseni lämpimäksi. Tuntui ihanalta, veri oikein kohisi jaloissa kotiinpäin polkiessa. Tunsin pitkästä aikaa mielessäni rauhaa ja onnellisuutta. Syreenit tuoksuivat, maailma humisi hiljaisuuttaan ja ainoastaan lokit ja ankat olivat rannalla seuranani.


Olen aloittanut sellaisen 30 Day Monster Girl Challengen, että on 30 hirviöaihetta, jotka pitää piirtää. Yksi tähän mennessä on ollut merenneito, ja se voisikin sopia tähän kuvitukseksi. Mua pelotti piirtää sitä, koska pelkään kaloja, syviä vesiä, ja erityisesti syvänmerenkaloja. Mutta aina on vähän kiva härnätä ja tökkiä omia fobioitaan; Olenhan tällainen kauhuintoilija. Julkaisen aina väritettyäni hirviötyttöni tumblrissa.


Translation:

Summer nights and early mornings are somehow magical. Everything is quiet and still. This summer I'd like to enjoy those small hours more. Today I made a spontaneous morning bike trip to Pikkukoski beach and swam for the first time this summer. It started raining, but it was beautiful and I felt really really happy for the first time in a while. The wind carried the scent of lilacs blossoming and cycling felt really good after a dip in the cold water. At the beach I was accompanied by only seagulls and ducks.

I have started this "30 day monster girl challenge" in which I draw 30 different monster themed illustrations. I thought that it would only be fitting to illustrate this blog entry with one of them: the mermaid. I'm terrified of deep sea creatures, so this was a bit uneasy to make, but fun piece neverheless. It's always good to poke around your phobias a little bit, I think. I am an horror enthusiast after all ;) In my tumblr you can find more monster girls, if you're interested.

4 kommenttia:

  1. Mä en kestä, nää kuvat ja tunnelma on vaan niin ihania. Etenkin noi syreenit ja uimaan menemis -kuva, rakastan! Sä se sitten osaat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, kiitos <3 Sä olisit varmaan arvostanut tota Pikkukosken rantaa, veikkaan että se on just sellanen mihin sä haluaisit pulahtaa sateella! :)

      Poista
  2. Musta on ihanaa että seurasit fiilistäsi ja pyöräilit yksin vaatteet päällä uimaan. Kuulostaa ihanan tunnelmalliselta. Ja tuo piirustus on super hieno!

    VastaaPoista