helmikuuta 09, 2015

Into the light, Nadia




 Suruani ei voi sanoin kuvailla.

Torstaina, 05.02.2015, jouduin jättämään hyvästit rakkaimmalle ystävälleni. Nadia on kuollut.


 Kaikki tapahtui nopeasti ja yllättäen. Vieläkään ei ole selvillä, mikä laukaisi kaiken, illalla kaikki oli vielä normaalisti, mutta aamulla Nadia oli hirmuisissa tuskissa. Sen selässä oli jotain vikaa. En edes pysty kirjoittamaan tähän tapahtumien kulkua, sillä se oli sydäntäsärkevää.

Lyhyesti: Nadian takaruumis halvaantui. Todennäköisemmin ns. "mäyräkoirahalvaus" eli välilevytyrä, tai selkäydinkanavan ahtauma. Se eteni niin nopeasti ja aggressiivisesti, että edes leikkauksen avulla sillä ei olisi ollut kovin suuret mahdollisuudet ikinä toipua. 

Jäljelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin päästää pieni koiraystävä kivuistaan. Se oli kipein päätös, jonka olen ikinä tehnyt. Pitelin pientä ystävääni sen viimeisten sydänäänien hiipuessa. Sen jälkeen pitelin vain tyhjää kuorta, joka ei enää ollut Nadia. Pitelin sitä siitä huolimatta vielä pitkään, ja itkin sen turkkiin epätoivoisia kyyneleitä.


Suruni on niin suunnaton, niin pohjaton. Tuntuu absurdilta, kuinka ympärilläni elämä jatkuu normaalisti. Henkilökohtainen maailmanloppuni ei yksinkertaisesti ulotu muuhun maailmaan. Voin vain kiittää kaikkia ystäviäni ja perhettäni siitä, etten kuitenkaan ole yksin suruni kanssa, heistä on ollut valtava apu. 

Surutyö on raskain työ, jota olen ikinä tehnyt, eikä siitä edes saa palkkaa. Takerrun Nadian entiseen vilttiin kuin apinanpoikanen. En pääse mihinkään pakoon muistoja, Nadia on kaikkialla. Nico on yrittänyt saada mua pysymään liikkeellä ja yritetään yhdessä tukea toisiamme, mutta täytyy myöntää, että Nico on joutunut tällä hetkellä aikamoisen taakan tukipilariksi, vaikka sekin on murheen murtama; Olihan Nadia tavallaan senkin koira.

Seuraavana päivänä käytiin kävelyllä Vanhankaupungin koskella. Valokuvaaminen on mulle aina terapeuttista, joten kuvasin. Tämän merkinnän valokuvien yhteinen teema on "Lähtösi jälkeen". Kaikki on pysähtynyt, kaikki on kylmää.

Kun Nadia lähti viimeiselle matkalleen, ulkona satoi pulleita, hiljaisia lumihiutaleita, aivan kuin höyheniä. Kaikki oli kirkasta ja hiljaista. Kun tulimme ulos, Nadia rauhoittui hetkeksi, ja katsoi vain taivaalle rauhallisesti. Lumihiutaleet putoilivat ja sulivat hiljalleen sen kasvoille, ja toivon, että siitä tuntui edes hetken aikaa rauhalliselta. Isä tuli hakemaan meidät autolla. Nico oli mukana myös. Nadia ei pystynyt enää kävelemään, vaan raahasi velttoa takaruumistaan perässään. Silti se yritti. Sitkeä rakas raukka...

Kotimatkalla meitä oli neljän sijaan enää kolme.




Niin monia "ei enää ikinä"-hetkiä, niin monia katkeria kyyneleitä, niin paljon painajaisia. Nukun rauhoittavien voimalla, purskahtelen itkuun, katson elokuvia tyhjin silmin. Lopputekstien kohdalla itken taas, kun oikea maailma lyö nyrkillä palleaan. Teen pakollisia juttuja robottimaisen lasittuneella katseella. En ole vielä pystynyt siivoamaan Nadian tavaroita pois. Siitä päivästä lähtien, kun Nadia saapui mun luokse, tää on ollut mun pahin painajainen. Ja nyt se on totisinta totta.

Nadia, the time has come for you to seek the path. Your soul has set you face to face with a clear light. And you are now about to experience it in its reality. Wherein all things are like the void and cloudless sky. And the naked spotless intellect is like a transparent vacuum. Without circumference or center. Nadia, in this moment know yourself. And abide in that state. Look to the light, Nadia. Find the light. Into the light, Nadia. Into the light.



Translation:

I had to put my best friend to sleep. Nadia is dead.

I don't have the strenght to tell about it in detail; She was in terrible pain and her back paralyzed. I had to let her go, I had to make the pain go away. Well, it did not go away, some of it just transferred to my heart. But Nadia does not suffer anymore. I held her in my arms as she died.

I'm devastated. There are no words for this sorrow. I miss her so much.

19 kommenttia:

  1. En ehtinyt edes tuntea Nadiaa, mutta silti silmät kostui tätä lukiessa. :( Nadia vaikutti aivan ihanalta koiralta ja tiedän miten tärkeä se oli sulle. Otan osaa ja toivotan voimia ihan hirveästi, vaikka ei tällaisessa tilanteessa oikein mitkään sanat riitäkään. Nadialla on nyt hyvä olla ja jonakin päivänä sunkin suru helpottaa. Yritä jaksaa Meeri. <3

    PS. https://www.youtube.com/watch?v=vBKXgdQFbEM

    (Toivottavasti ei ole hirveän mautonta linkittää tota biisiä tähän postaukseen... Mut osaan kuvitella että mua ainakin toi biisi saattaisi lohduttaa, jos menettäisin jotain tärkeää.)

    VastaaPoista
  2. Voi ei miten hirveää, hirveästi voimia sinne... onneksi Nadia sai lähteä tutussa ja turvallisessa sylissä ♥

    VastaaPoista
  3. Kuolema ei ole ikinä helppo asia, eikä varsinkaan silloin, jos siihen johtavat asiat tapahtuu noin yllättäen. Voimia <3

    VastaaPoista
  4. Voimia hirmuisesti! <3 En voi kuvitellakkaan millaista tuskaa koet tällä hetkellä! :`( Nadia oli ihana koira, mitä näin blogisi välityksellä pystyi seuraamaan! Jos jotain positiivista voi sanoa niin ainakaan hän ei joudu kärsimään ja sai lähteä rakkaimman ihmisen lämpöisestä ja rakastavasta sylistä! <3 *halaus*

    VastaaPoista
  5. Paljon jaksamisia! ♥ Nadia eli hyvän elämän sun kanssa.Teit vastuullisen päätöksen, joka oli ainut oikea.
    Itku tuli itselläkin, kun tällaisia lukiessa palaa aina elävästi mieleen se kamala hetki, kun oma kissa piti yhtäkkiä päästää sateenkaarisillalle :'( Se suru ei koskaan häviä kokonaan, mutta muuttaa lopulta muotoaan niin, että yhteiset ihanat muistot jäävät päällimmäisiksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista. Se oli tosiaan ainoa mahdollinen ratkaisu, mutta tuntuu silti kauhealta. Sitä odotellessa, että suru tasoittuu ja muuttaa muotoansa.<3

      Poista
  6. Otan osaa suureen suruusi. Nyt varmasti tuntuu murskaavan pahalta mutta aika auttaa. Surun kanssa pystyy elämään. Toivon kaikkea hyvää elämääsi ja paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Itse uskon että sinä päivänä kun tulemme tänne, on lähtöpäivä jo määrätty. Mikään mitä tekisimme, ei voi sitä määräaikaamme muuttaa.

    Nyt oli soman Nadian oma aika lähteä takaisin sinne mistä hän upeana, ihanana persoonanaan silloin ennen syntymäänsä tulikin. Se on hyvä, paras paikka. Siellä tavataan taas kun tulee oma aikamme palata sinne mistä tänne tulimmekin.

    Kehon kuollessa sitä todella näkee että se rakas ei enää ole siinä. Keho on vain vaatekappale ja me tai läheisemme emme todella koskaan kuole.

    VastaaPoista
  8. Ylempänä Taikalla oli kauniit sanat. Valtavasti voimia ja jaksamisia.

    VastaaPoista
  9. Voi kamala, lämpimät osanottoni :(( Itselläkin tuli pala kurkkuun, palasi elävästi mieleen omat lemmikinmenetykseni... En tiedä kumpi on pahempaa, nähdä oma rakas lemmikki tuskaisena ja siten tehdä se oikea päätös, vai tehdä se sama oikea päätös vielä siinä vaiheessa kun lemmikki ei silminnähden kärsi esim. sairaudesta / on terveen ja iloisen oloinen, mutta mistä se jonain päivänä, ehkä piankin tulisi vielä kärsimään ja olemaan tuskainen.

    Voimia suureen suruun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 On ylipäänsä pelottavaa pitää jonkun olennon elämää käsissään kuin pientä linnunpoikasta. Ja joutua tekemään se päätös. Vaikka se olisikin oikea päätös, se on silti ihan järkyttävän vaikeaa.

      Poista
  10. Voi ei! Otan osaa, voi Nadia pientä. Rest in peace Nadia, ja haleja Meerille.

    VastaaPoista