Tänään, 6.3.2015, Nadia olisi täyttänyt viisi vuotta. Mun piti tehdä kuvakollaasi meidän vuosista yhdessä, mutta en vain pystynyt, kun sattui niin sydämeen. Tässä meidän ensimmäinen yhteiskuva.
Mun elämä on ollut Nadian kuoleman jälkeen silkkaa alamäkeä.
Translation:
Today would have been Nadia's fifth birthday.
I meant to post a bunch of pictures of our time together, but I couldn't even look them all through with this broken heart. But here's our first picture together.
Since Nadia died, my life has really gone downhill.
Se pysäyttävä tunne mikä tulee kun joku tärkeä kuolee on niin kamala. Vuosienkin jälkeen sen saman tunteen pystyy edelleen tuntemaan. Suru on ehkä kamalinta elämässä. Itse en halua edes muistella edesmennyttä sisarusta, koska siitä tulee melkein aina vaan niin surkea olotila. Joskus nostalgia voittaa ja muistelee vaan hyviä aikoja. Tämä nyt ei varmaan yhtään piristä, mutta tuskin mikään kauheasti auttaakaan tossa tilanteessa. Pink Floydin Dark Side Of The Moon tyynnyttää ainakin mua. Paljon voimia ja toivottavasti löydät pieniä hetkiä arjesta jotka piristää.
VastaaPoistaKiitos kauniista kommentista. Ja otan osaa edesmenneen sisaruksesi puolesta.
PoistaIhanat te kaksi. ♥ Tuntuu etten löydä mitään järkevää sanottavaa, kaikki kuulostaa niin kliseiseltä. Mutta aika oikeasti parantaa haavat. Nadian poismenosta on kulunut vasta niin vähän aikaa, on normaalia surra edelleen, paljonkin. Jossakin vaiheessa ikävä muuttuu nostalgiaksi, jota voi muistella hymyssä suin (vaikkakin ehkä hieman haikeana samaan aikaan). Nimim. ikävöin Cocoa edelleen, mutta pärjään sen tunteen kanssa silti. .__. ♥
VastaaPoistaEi tarvitsekaan löytää oikeita sanoja, ei kuoleman kohdatessa sellaisia ole. Kiitos Yuki. <3 Sitä odotellessa. Helpottava tietää, että jonain päivänä pystyy vain haikeana hymyilemään muistoille.
PoistaYksi kamalimmista asioista maailmassa on läheisen menettäminen - oli kyse sitten lemmikistä, sisaruksesta, ystävästä. Jaksamista ja otan osaa <3
VastaaPoista