tammikuuta 25, 2015

Nips, naps! - DIY haircut


Mun on pitänyt käydä kampaajalla jo ties kuinka kauan. Hiukset ovat olleet epäsiistit kuukausikaupalla, ja huonon tukan takia koko itsetunto on kärsinyt. Monesti kaupungilla kävellessä tuli kauhea tuska, kun näki ohimennen jostain lasipinnasta oman klonkkutukkansa viuhumassa tuulessa, ja sitten teki mieli vaan ryömiä johonkin kivenkoloon sähisemään.

Olin säästänyt rahatkin kampaajakäyntiin, mutta yleinen puhelin-/ajanvarausahdistus oli lykännyt sinne menoa. Eilen kyllästyin lopullisesti hiuksiini, yksinkertaisesti pistin ne ponnarille ja leikkasin ponnarin keskeltä poikki. Taustalla soi Sia:n "Elastic Heart", ja päädyin näköjään kanavoimaan musiikkivideoiden tyttötanssijaa polkkatukallani. Otsatukkaa en sentään leikannut, vaikka ohimohaivenetkin ovat tuottaneet päänvaivaa. Se on sellainen juttu, jota kadun joka kerta ja sen poiskasvattaminen on täyttä tuskaa. Nytkin on vanhat otsahiukset kasvamassa pois, joten niitä en edes leikannut ja sen huomaa etuhiusten kunnossa.

Ja oikeasti, yhdestä nipsauksesta aiheutui ihan mielettömän freshi olo! Olin heti ihan supertyytyväinen, helpottunut, ja ilahtunut. Tuntui siltä, kun olisi säästänyt rahaa yhdellä saksien liikkeellä. Tällä hetkellä ylimääräinen raha on enemmän kuin tervetullutta, sillä elän melkoisen pienellä budjetilla, miltei kädestä suuhun.

Kun ponnarin leikkaa tasaisesti irti, hiuksiin tulee tasainen, vähän peruukkimainen "A-linja". Onhan tää aika DIY ja voin kuvitella kuinka siellä nyt parturikampaajat pyörittelee päitään kauhistuneena, mutta itse olen ihan supertyytyväinen tähän kuontaloon.

Keskijakauskaan ei näytä enää painajaismaiselta.


Mitä saisin säästämilläni kampaajarahoilla (suunnilleen):

- 12 pakettia lempijäätelöäni tai
- 6 pulloa kookossiirappia tai
- 20 pötköä MUSH B.A.R.F-koiranruokaa tai
- 111 kiloa keräkaalia.


 Innostuin vähän naamaakin räiskimään nestemäisellä eyelinerilla. Saan visuaalista mielihyvää aina kaikista roiskeista, esim. mustetahroista ja vesiväriroiskeista. Huomasin, että jos eyelinerpurkin avaa liian lähellä kasvoja tietyllä tavalla, se pärskäisee tippoja naamalle. Siitäkös riemu syntyi, ja tämän päivän meikki myös.



 Alla näette parhaan eyelinerin, mitä olen ikinä omistanut. Se on eBaystä, näitä halpoja Aasiameikkejä. Mutta se tekee tismalleen sitä, mitä lupaa: Confuse, and Waterproof. Eli siis kun ensimmäisen kerran otin tuon käyttöön, luulin että se on joku kaksiosainen eyeliner, koska siinä on kaksi tuollaista korkkia. Tuokion pähkäiltyäni ja korkkeja väänneltyäni kävi ilmi, että tuo ylempi "confuse"-korkki nimensä mukaisesti on siinä ainoastaan hämmentämässä. Mission accomplished. Se nimittäin ei ole edes erillinen korkki tai sivellin. Se vaan... on siinä ja on hämmentävä. :D 

Waterproof pitää myös paikkansa. Eyeliner ennemminkin kuoriutuu pois, kun suttaantuu. Se pysyy hyvin, toisin kuin kaikki tyhmät eyelinertussit, jotka aina leviävät luomirakoon ja joista ei ole ikinä mihinkään. Tässä on ohut ja jämäkkä sivellin, jolla on helppo levittää. Ainoa miinus tulee siitä, että se ei ole kuivuessaan mattaa, vaan jää vähän kiiltäväksi.



Translation:

I've been saving money for a haircut. My hair has been horrible for months. Because of unexplainable phone call anxiety, I hadn't made an appointment. Yesterday I got sick of the Gollum hair, wrapped it to a pony tail, and simply cut the ponytail off. I got a cute a-line bob cut, and I feel so refreshed and relieved. I know I know, it's a bit DIY and all the hairdressers are probably shaking their heads in horror reading this, but frankly my darlings, I don't give a damn.

I felt so good, having "saved" so much money on one simple snip of scissors. I have been living on a low budjet recently. 

With the money I saved, I could get (approximately):

- 12 boxes of my favourite ice cream or
- 6 bottles of coconut flavour syrup or
- 20 bars of mush B.A.R.F dog food or
- 111 kilograms of cabbage. 

Here you can also see the best eyeliner I've had. It's one of those cheap asian makeups from eBay, but it really does what it promises: "Confuse" and "Waterproof". 

At first I thought that it was some kind of two-piece eyeliner, like base and coat or something, but that wasn't the case. The top with the text "confuse 1" is there literally just to confuse one. It does nothing. It's not even a cork, it's there just to confuse, I swear.

"Waterproof" is also true. It doesn't smudge, it stays put, unlike all the stupid eyeliner pens that just disappear. It has a thin, stiff, sharp brush for application. The only downside is that when it dries, it's kind of shiny, and I'd prefer matte.

4 kommenttia:

  1. Tosi kivalta näyttää! Täällä on toinen "puhelin-/ajanvarausahdistuksesta" kärsivä, tosin pikkuhiljaa siedätyshoito on alkanut toimimaan... :D Viimeksi kävin Helsingissä opiskelijakampaamo Unikassa, ei maksanut paljoa, asiakaspalvelu oli mukavaa ja niillä oli hyvin toimiva nettiajanvaraus! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan onnellinen, että viivyttelin sen kanssa näinkin kauan, nyt voin nimittäin ostaa kampaajarahoilla ruokaa! :D Nettiajanvaraukset on kyllä ihan luojan lykky tämmöisille jänishousuille...

      Poista
  2. Ihana tukka! Ja vielä noin helposti ja nopeesti. Joskus aikoinaan leikkelin tukkaani ihan huoletta vähän väliä mut en oo viime vuosina jotenkin uskaltanut, ehkä pitäis taas ottaa sakset käteen kunhan tää tästä kasvaa. :D

    VastaaPoista
  3. Wow, I can never cut my hair by myself! It looks really good! <3 I love your necklace by the way! :)

    unknownprettylies.blogspot.com

    VastaaPoista