heinäkuuta 22, 2013

Space mania

Space space space space

Alla seuraa muutamia pikku avaruusnippeleitä:


 "Tähtitieteilijät nimittävät Ruskeita Kääpiöitä epäonnistuneiksi tähdiksi. Ne ovat suunnilleen Jupiterin kokoisia, mutta niillä on kymmenen kertaa enemmän massaa kuin Jupiterilla. Ne ovat viileitä ja himmeitä." Mikä kohtalo olisikaan olla Ruskea Kääpiö; Epäonnistunut tähti, himmeä ja viileä.


"Supernova ilmoittaa tähden lopettaneen elämänsä räjähtämällä. Suurin osa supernovista on tähtiä, jotka ovat käyttäneet kaiken polttoaineensa. Tähden ydin luhistuu ja muuttuu tiheämmäksi ja kuumemmaksi. Lopulta ydin on kiinteää rautaa ja sen valtava massa pakottaa sen luhistumaan. Kaikki tapahtuu noin sekunnissa. Niin paljon energiaa vapautuu, että tähti hajoaa avaruuteen. 

Vuonna 1987 havaittiin kirkkain supernova 400 vuoteen - Mutta räjähdys tapahtui itseasiassa jo 160 000 vuotta sitten, sillä sen ajan valolta kesti saapua."


"Mustat aukot ovat osa universumia, joka on luhistunut pisteeksi. Niissä aika ja avaruus lakkaavat olemasta sellaisina kuin me ne tunnemme. Mustan aukon vetovoima on niin suuri, että mikään ei pysty pakenemaan siitä - ei edes valo. Kaikki mikä ajautuu [mustan aukon] tapahtumahorisontin sisään, jää sinne ikuisiksi ajoiksi."


 "Kun aurinko muuttuu noin viiden miljardin vuoden päästä punaiseksi jättiläiseksi, se laajenee yli kolmekymmentäkertaiseksi ja siitä tulee tuhat kertaa nykyistä kirkkaampi. Se tulee peittämään Merkuriuksen, ehkä venuksenkin. Lopulta, kun sen helium loppuu, sen ydin luhistuu valkoiseksi kääpiöksi."
 

 "Valkoiset kääpiöt ovat taivaan himmeimpiä, mutta samalla kuumimpia kohteita. Ne ovat yleisiä tähtien ruumiita."


Huh huh. En tiedä teistä, mutta minun pienen pääni avaruuden äärettömyys kyllä saa pyörälle. Lisäksi avaruus on hyvin kaunis asia, jolla on mukava koristella itseään. Olen alkanut pikkuhiljaa verhota itseäni tähtisumuun, huomaan.

Nebula-housut: H&M
Tähtisumu-huivi: Seppälä
Star Wars-paita: second handina Anskulta♥
Allaoleva avaruusriipus: handmade by Ichi(aion myöhemmin kertoa teille enemmän tästä valloittavasta korujentekijästä!)



...Ja loppuun vähän maallisia iloja, suoraan pihamaalta:

Tämän merkinnän kaikki kuvat on ottanut päivä päivältä valokuvauksessa taitavampi Nico!

8 kommenttia:

  1. Ootpa söpö!
    Avaruus on kyllä liian mystinen mulle, hui!

    VastaaPoista
  2. Ihanat vaatteet, hiukset ja kaikki. Oot söpööööö! ^^

    VastaaPoista
  3. Ihana kampaus ja tyyli. <3 Onks toi yks kuva otettu huivin läpi? magee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 Ja on! Tai mä oon sellasen rengashuivin sisällä oikeestaan :D

      Poista
  4. Aa star wars-neule! En kestä O.O!!! P.s postaustoive:kokooma mielenkiintoisimmista esineistäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta, pistetään heti työn alle! ^^

      Poista