Who's got a kiss for the pickety Witch?

 Lentoon lähteminen on varsinainen leap of faith... (kaksoisleukojeni määrästä voi laskea aika tarkalleen kuinka paljon lentoon lähteminen jännitti)

 Mutta kun tarpeeksi uskoo, pystyy mihin vain!

Lankalauantaina pääsiäisnoidat, "pääsiäisämmät" ovat valloillaan. Ennenvanhaan lankalauantaina poltettiin tulia, "pääsiäisvalkeita", joihin heitettiin tervatynnyreitä ja muuta romua, jotta kitkerä savu katkaisisi noitien lennon. Ilkeät noidat olivat liikkeellä lankalauantaina pilatakseen tulevan vuoden sadon ja karjan. Minä en ole semmoinen ämmä, minä vaan halusin liihotella pitkin taivaita taloyhtiön luudalla!

Liekö sitten kaukaisuudesta leijailleen kitkerän romusavun vika, mutta eipä tämä tyttö siellä ilmassa kauaa pysynyt.

Tässä tekemäni ehkä hieman erilaisen noidan inspiroima hiuskoriste, minulla tulee siitä ainakin mieleen OZin vihreä noita.

Kaikki kuvat on ottanut ihana poikaystäväni Nico. Kiitos hänelle. ♥

Translation:

Today is the traditional "Lankalauantai" day when people in Finland used to burn junk fires to stop witches from flying around and ruining the livestock of farmers. I'm not one of those mean witches, I just wanted to fly around with my broom...

Body Worlds

 Kun kuulin, että "Body worlds"-näyttely tulee Heurekaan, odotukseni olivat korkealla. Olin kuullut näyttelystä aiemmin, kun se oli ollut jossain ulkomailla, ja huokaillut kuinka "Suomeen ei tuu ikinä mitään siistejä juttuja". Meinasin repiä pelihousuni innosta, kun kuulin että Body Worlds tulee Suomeen. Se on heurekassa vielä syyskuuhun asti.

Body Worlds-näyttelyssä esillä on edesmenneiden ihmisten ruumiita, jotka on säilötty "plastinoinniksi" kutsutulla menetelmällä, jossa ruumiin nesteet ja rasvat korvataan nestemäisellä muovilla, jonka jälkeen muovilla kyllästetty ruumis kovetetaan haluttuun asentoon. Plastinoinnista voit lukea lisää täältä.

Oltiin tänään Nicon kanssa Heurekassa katsomassa se näyttely. Oli vaikea tajuta katselevansa oikeita ihmisruumiita. Kysyin yhdeltä museovalvojalta, pyörtyilläänkö täällä usein. Kuulemma muutama pyörtymistapaus oli ollut, jonka takia ympäri näyttelyaluetta oli pieniä tuoleja, jossa levähtää ja kerätä voimia tarpeen vaatiessa. 

*EDIT* tässä oli pari kuvaa näyttelystä, mutta poistin ne tutkittuani asiaa ja todettuani että saatan saada 1500 dollarin sakot per kuva :D Ei mulla ole varaa sellaiseen.

Kunnioitukseni ihmisruumiin ihmeitä kohtaan vain lisääntyi tätä näyttelyä pällistellessä. Täytyy sanoa, että kaikenkaikkiaan olin kuitenkin vähän pettynyt. Näyttely oli paljon pienempi kuin oletin, eikä siinä ollut esillä läheskään kaikkia kohteita, jotka löytyvät esim. googlen kuvahausta ja joita odotin näkeväni. Kaikenkaikkiaan odotin ehkä hippusen enemmän groteskia taidenäyttelyä, kun anatomian oppituntia, vaikka sekin oli kyllä mielenkiintoista. Välillä kyllä iski vähän Silent Hill-vibat niistä näyttelykohteista, kun niitä oli silleen levitelty ja eroteltu niiden luita ja hermoja ja lihaksia yms.

Loppuaika menikin Heurekan yleisissä tiloissa, joissa valokuvaaminen oli sallittua. Teetettiin Nicon kanssa sellaset rakkauskolikot missä oli meidän pusukuva ♥ Skannaisin sen, mutta en jaksa alkaa pelleilemään skannerin johtojen kanssa. 

 Tehtiin omia animaatioita tuollaisella pyörivällä jutulla! Nicon animaatio liikkui vähän liikaa per frame, joten pyörittäessä se näytti vaan pikakelaukselta sokerihumalaisesta lapsesta :D Mä tein sellaisen kummituksen, joka leijuu ylös ja alas... OooOoOOo!

 Tämä on elinhistoriani ensimmäinen "kuvaan itseäni älypuhelimella peilistä"-kuva. :D En jaksanut häiritä koko ajan Nicoa tyhmillä "ottaisitko kuvan tästä ja tästä"-jutuillani, mutta halusin tosi paljon näyttää mun paidan, kun se sopi ton näyttelyn teemaan niin hyvin! Joten vetäydyin Heurekan vessaan ja näpsäisin tyhmän peiliposen...

 Taikamatto ja kivat valot.

Ajoin myös sillä nuorapyörällä, ja nähtiin Nicon kanssa kaikkea jännää jonka mä olin jo nähnyt mutta ei se haitannut. Oli tosi ihana ja hauska päivä!

Translation:

The Body Worlds exhibition has landed to Finland! It's here 'til september, in Heureka. I expected a lot from this exhibition, since I have heard a lot about it before it came to Finland. 

It exhibits real, plastinated human bodies in various poses, and organs, bones and other stuff inside us. We visited "Body Worlds" today with Nico. I felt a little squeamish looking real, dead human bodies. It was a bit hard to understand at first. I asked the museum worker if people tend to faint when seeing insides and blood and stuff. She told me that few people had indeed fainted there.

I was a little bit disappointed of how small the exhibition was. There wasn't as many bodies as I had anticipated. If you google "Body Worlds" there's so many photographs of things that weren't there. That's quite a let-down.

But otherwise, we visited the other side of Heureka as well, and it was super fun. I had a great day with Nico.

Nightmares in toyland

 There's a basket in my house. The basket is filled with abominations, creepy creatures that once were toys. There's a beast that's responsible for these monsters. The beast is called Nadia. Nadia is my dog.

They once lived happily as frogs, teddybears, teletubbies, piggies, elephants and mouses. Unfortunately, my dog doesn't play nice. Her favourite game is to dismember and tear all her toys to bits and empty the stuffing.

This duck is just plain creepy even without Nadia's meddling

 I like to think of this monkey as their leader, because it's the creepiest one:

Here's the beast princess responsible for all this:

"This one's mine!"

Monkey: "Help me..."

I have decided that from now on, I'll only get Nadia toys that are abstract, for example stuffed socks, soft balls or something like that. I can't stand seeing the toys like this, especially because I'm one of those "toy story" people who think that toys have their own secret life when I'm not looking... One day I just realised that I'm just like Sid, the evil boy from Toy story! Because I give these poor toys for my dog to destroy. :(


"Me lelut... Näemme ihan kaiken. Joten leiki kiltisti!"

Päivä, jona nilkkani alkoivat vihata minua

Kevätaurinko, ihana kevätaurinko tuo värit meidän pimeään maailmaamme. Ihmiset menevät sekaisin ensimmäisistä auringonsäteistä, alkavat suunnittelemaan piknikkejä, lähtevät T-paidassa ulos, vilustuvat, sanovat juttuja kuten "kohta on kesä!" ja pukevat päälleen neonvärisiä vaatteita. Itsehän olen syyllistynyt tänä keväänä (kevättalvena) vain viimeisimpään kohtaan. Toisaalta milloinpa minä olen tarvinnut tekosyitä pinkkien juttujen rakastamiseen? Sukkisten päällä verkkosukkikset, jotka olivat joululahja ihanalta Anskulta ♥ Olenkin kaivannut pitkään tuollaisia isoverkkoisia sukkiksia. :)

Ulkoilutin myös ensimmäistä kertaa nilkantappokenkiäni. Ei hyvä idea, toistan: EI HYVÄ IDEA. Ne olivat nimensä mukaiset. Suosittelen näitä H&M:stä ostettuja hirviöklopoja korkeintaan tuolilla istumiseen tai maassa makaamiseen, koska kaikkeen muuhun ne ovat täysin sopimattomat, varsinkin jos kaatuilet muutenkin usein tai olet tottumaton korkokengillä kävelijä. Tai saat idean "hei kuvataan tuolla keskellä kinttupolkuja ja koskematonta lunta!"

 Kaaduin tuon puolituntisen aikana valehtelematta yli 20 kertaa. Nilkat muljahtelivat ja naksuivat. Niin kivat kengät, mutta täysin kävelykelvottomat :(

 Tämä osoittautui loppujenlopuksi kaikkein turvallisimmaksi kuvausasennoksi.

Tilasin etsystä kasan irtosilmiä, jotta voisin tehdä sikamakeita asusteita niistä. Kuvassa yksi esimerkki tekosistani. Jonain päivänä järjestän jonkun myyntihomman, ja muunmuassa näitä kuvan hiuskoristeita tulee luultavasti myyntiin.

Kuvaajana toimi ihana Nico. ♥

 Translation:

Spring is on it's way and it makes people go nuts, say stuff like "It's summer soon!" and wear a t-shirt outside and plan picnics. And everyone'll wear bright neon coloured clothes that look like safety vests. Like me and my lovely, horribly pink stockings. And the anklekillers, which made my ankles hate me. I wouldn't recommend these shoes from H&M for any other occasion than sitting down or lying on the ground. 

I fell down with these shoes so many times that I lost count, and we were outside for like a half an hour. So pretty shoes, but so non-practical :(

If Two-face and Harley Quinn mated

Tein meikkimokan tätä puolimeikkiä tehdessä ja kuvan valaistuksessa hohdin kuin hikinen diskopallo. Vaikka kovasti luulin meikanneeni itseni fifty-fifty niin eihän se sitten kuvissa ihan näyttänytkään siltä.

Näin meitsi vietti nyt sitten perjantai-iltansa. Näytin discopallolta ja katselin Justimusfilmsejä.
Naapurilla oli kovat pirskeet yläkerrassa, mutta hiljeni yllättäen sen jälkeen kun jytäsin itse melkoisella volyymillä Justimuksen "TURPA KII".

Terveiset Yukille! ♥ Kaverit sammuu ja huudan niille TURPA KII!

Jäällä

 Tämä on suuri askel Meerin töppöjaloille, mutta pieni, jokseenkin olematon askel maailmalle... Kävin tänään ekan kerran "aikuisiällä" jäällä kävelemässä! Vain pari viikkoa sitten sanoin kahvilassa käyneille turistiasiakkaille jotka olivat tulleet jääkävelyltä "no way I'm ever walking on ice, that sounds too damn terrifying."

Vaan täs mä meen, polleena ja punaposkisena!

Siellä jäällä meni sellanen hieno mies, jolla oli sukset ja sellanen valtava leija...varjo? Joka veti sitä eteenpäin pitkin jäätä. Hienon näköistä.

Huomatkaa alanurkassa näkyvä sumea suhru, rakkaan poikaystäväni lapanen ♥ Olen aina ihmetellyt, miten kukaan onnistuu saamaan sormensa valokuvatessaan linssin eteen!

 Ylläolevat kuvat kuvannut siis Nico. Kiitos Nico ♥

 Loppuaika menikin sitten romanttisten pusukuvien ottamiseen. Hanskat kädessä painavan kameran operointi on hankalaa, ja tähtääminen oli vähän sellaista "minne sattuu". Tämän kuvan halusin laittaa tänne puhtaasti itsekkäistä syistä; Mielestäni mun tukka näyttää siinä tosi hyvältä :D Kyllä siellä Nicon nenäkin poseeraa oikein kauniisti...

Tuli meistä sitten onnistuneitakin söpöilykuvia ♥

Arabianranta on tosi kaunis paikka kävellä. Hävettää oikein, miten vähän siellä käyn, vaikka mun kodin ja rannan välillä on vain muutama kortteli. Toissapäivänä kävin siellä juoksemassa mun "Zombies, run!"-älypuhelinsovelluksen kanssa ja oli tosi kuumottavaa kuvitella että ne ihmiset kaukana jäällä olivat zombeja, joita karkuun juuri juoksin. Se on tosi tyydyttävä appi oikeasti, aina välillä kesken juoksun kuuluu sellainen ihanan brittiläinen naisääni "collected: axe. a pair of trousers. a first aid kit." Mitä pidempään juoksee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä "löytää" noita esineitä, joilla voi sitten rakentaa tukikohtaansa. Mutta sitä suuremmalla todennäköisyydellä kohtaa myös zombielaumoja, jolloin pitää kiihdyttää vauhtia ja puhelimen navigaattori mittaa sun vauhtia ja päättää sen mukaan, saako ne zombiet sut kiinni vai ei. Mua ei ole saanut kertaakaan.

Lahjuksia

 Tähän kuvaan liittyy aika söpö ja höpsö juttu. Kaksi mun kaveria, Laura ja Ansku, olivat olleet molemmat ulkomailla, ihan eri maissa ja tietämättä toistensa aikeista, molemmat ostaneet mulle tuliaisiksi tuollaisen samanlaisen ihanan luurankojulisteen. Nauratti ihan hulluna kun sain ne, ei voi muuta todeta että kyllä tuntevat tämän tytön hyvin!

Ja Anskusta puheenollen, hän on aloittanut uuden blogin, jossa on askarteluja, valokuvia ja muuta kivaa. Ansku on aina ollut hirmu aikaansaava ja luova, joten odotan siltä blogilta paljon! ;)

Sain Anskulta myöhästyneenä joululahjana mm. tämän itsemaalaaman mukin, jota koristaa Rocky Horror Picture Showsta tuttu lausahdus.

Uusi lempparikuppi

Muokkaan kuviani tästä lähtien "uudella" tietokoneella, koska vanha posahti, ja mua häiritsee tosi paljon kun en tiedä näyttääkö nämä nyt mun näytöllä samalta kuin muiden ja muokkaanko niitä ihan överisti ja väärin, kun tämä näyttö on ihan erilainen kuin edellinen. 

Translation:

My friends know me too well. Without knowing from each others' plans, two of my friends, Laura and Ansku, brought me exactly the same posters from their trips abroad. I think that's hilarious and cute :D

Ansku started a new blog recently, check it out! She also gave me a belated christmas present, a mug she had painted herself, it said "Don't dream it, BE IT." It's now my new favourite mug.

Sifonki+Maiharit

Tykkään hennon sifongin ja jyhkeiden goottipopojen yhdistelmästä. Maiharit kirppikseltä, ja sifonkimekko H&M:ltä.

Yksi ihan ensimmäisistä oman tyylisuuntauksen vaatteistani joskus 14-vuotiaana oli sellainen musta, pitkä sifonkihame mellunmäen kirpputorilta. Rohkeasti (salaa ujostellen) liehuin sen kanssa yläasteeni käytävillä. Sain kuulla olevani mm. saatananpalvoja, friikki ja "vitun Harry Potter" . Silloin erikoisesti pukeutuvat saivat kyllä lokaa niskaansa aika railakkaasti. En tiedä minkälainen meininki nykyään on yläasteiden käytävillä, mutta siitä olen ihan helpottunut että me "friikit" ollaan lisäännytty joka puolella ja ehkä saadaan vertaistukea ja löydetään helpommin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voidaan nauraa tikahtuaksemme kun joku haukkuu meitä käytävällä saatananpalvojaksi koska meillä on mustaa huulipunaa.

 Minulla on vieläkin se ensimmäinen goottihameeni tallella. Se on repeillyt, kärsinyt, nuhjuuntunut ja ratkeillut, mutta en voi heittää sitä pois. Sillä on valtavasti tunnearvoa, vaikka en tule käyttämään sitä enää ikinä.

Onko teillä muilla lukijoilla jotain tärkeitä muistoja teini-iän ensimmäisistä goottivaatteista?

Haters gonna hate

Ai ja hei! Viime viikolla kävin Anvil-klubilla tanssahtelemassa ja viettämässä ystävän synttäreitä, ja joku söpö pörröpäinen tyttö tuli sanomaan tanssilattialla mulle, että se lukee mun blogia! Maailman hämmentävintä ja tosi siistiä :D

Translation:

I love the combination of sheer chiffon and heavy boots. They compliment each other somehow. And that reminds me of my very first gothic skirt that I found from a flea market when I was 14. It was a long black chiffon skirt. I wore it proudly, just to hear people call me a satan worshipper, freak and "fucking Harry Potter". Back then it was harder to be yourself or dress differently. Nowadays us freaks have increased wildly so it's easier to find soulmates with whom you can just laugh to all the haters. 

I still have my long chiffon skirt somewhere. I don't use it anymore, it's all torn and dirty and shabby, but it's very dear to me. I don't think I'll ever throw it away. It's a precious memory. Do any of you, my readers, have any stories about your first gothic clothes?