Feels Batman

Olen voinut aika huonosti viime päivinä johtuen erinäisistä asioista. Olen lohduttanut itseäni uppoamalla syvemmälle Batman-fiktion maailmaan, pelien, sarjakuvien ja piirrettyjen muodossa.

Tänään suurimmat naurunpyrskähdykset pimeyden keskeltä kirvoitti tämä sivu "Arkham Asylum: Living Hell"-sarjakuvasta:

Batman keskeyttää herkän hetken. Olen monien parodioiden myötä alkanut näkemään Batmanin lähes koomisena hahmona. Olen enemmän kiinnostunut Batmanin vihollisista, Arkham Asylumin potilaista ja Gothamia piinaavista rikollisista.

Kuvittelen tilanteen, jossa itse lähestyn pitkästä aikaa jotakuta romanttisessa mielessä. Huulemme painautuvat yhteen ja hengityksemme kiihtyvät... "Siitä on niin pitkä aika kun viimeksi olin jonkun lähellä", kuiskaan. Yhtäkkiä Batman hyppää keskelle huonetta rikkoen ikkunan mennessään ja huutaen: "Ei tarpeeksi pitkä aika!" Awww, Batman. Come on.

Pelasin Batman: Arkham Cityn loppuun ja olin pettynyt ja surullinen sen loppuratkaisusta. Luin vihdoinkin Alan Mooren "Killing Joke"-sarjakuvan, joka on ollut "must read"-listalla ties kuinka kauan. Se oli upea. Värien käyttö oli herkullista. Tosin olen käsittänyt, että siitä on tehty joku uusi versio, jossa värit ovat tyypillisen laimean synkeät. Meh. Sarjakuvan lopetus oli upean moniselitteinen ja suorastaan rakastin paria viimeistä sivua.

Translation (short):

I've been feeling down, and one thing that I'm drowning my sorrows in is Batman fiction. Comics, cartoons and games. This particular page in "Arkham Asylum: Living Hell"-comic made me laugh. Batman interrupting. 


I played the "Arkham City" and the ending made me sad. I also read the "Killing Joke" by Alan Moore. I loved it and it's delicious coloring, and especially the ending.