Kaleidoskooppilasit

Hei pitkästä aikaa!
Toivun ankeasta ajanjaksosta. Omaa naamaa on ollut vaikea katsoa saatika kuvata, mutta pitkästä aikaa eilen iski kuvausinspiraatio kaleidoskooppilasien kanssa pelleillessä. Nämä lasit ovat ihanat, mutta muutama miinuspiste tulee jäykistä sangoista ja painavista laseista, jotka alkavat puristaa ja painaa nenänvartta hyvin nopeasti.

Muutenkaan nämä eivät ole mikään järkevä asuste arkikäyttöön tai ylipäätään muuhun kuin makoiluun ja ihasteluun, sillä maailma pirstaloituu herkullisen värisiksi fraktaaleiksi kun näiden linssien läpi kurkkaa.

En tiedä yllättyykö kukaan, että nämäkin löytyivät ebaystä, niin kuin about kaikki muukin kiva krääsä mun elämässä. "Prism glasses" tai "Kaleidoscope glasses"-hakusanalla löytyy ebaystä laseja laajalla hintahaarukalla; sivusto ehdotti reilusti halvempaa identtistä paria sillä sekunnilla, kun varmistin 27 euron arvoisen tilauksen ja siinä vaiheessa se oli vähän voi voi, joten kannattaa skannata tarjoukset ja samankaltaiset tuotteet huolella jos mielii päästä halvemmalla. :D

Ja tietenkin oli saatava tietää, mitä syntyy kun näiden linssien läpi valokuvaa. Lempiharrastuksiani, vääristävien materiaalien läpi kuvaaminen... Ja kuvista tuli tosi herkullisia, psykedeelisiä ja hauskoja!

Kaikki tuntuu tosi turhalta nykyään, mutta kameraan tarttuminen ja hauska kikkailu tuntui pitkästä aikaa siltä, että siinä on joku järjen, tarkoituksen ja ilon murunen. Ehkä totaalisista lannistumisista voi vielä toipua.

Ylemmät kuvat on otettu ilman salamaa, kun taas alemmissa on käytetty Nikonin omaa kiinteää salamaa. Niissä on hauska ero tunnelmissa, ylemmät ovat lämpimiä ja vähän "hippimäisiä" :D kun taas alemmissa on jotain herkullista purkka-laser-avaruusmeininkiä. Tykkään molemmista tunnelmista itse tosi paljon.

 Huomaa, ettei ole hengaillut järjestelmäkameran kanssa tarpeeksi viime aikoina, kun nyt puolen tunnin kameran kannattelu saa lihakset kipeiksi. LIHAKSET KIPEIKSI. :D

Olen tehnyt paljon niitä limavideoita, siitä on tullut ihan kunnon intohimoharrastus. Tällä hetkellä Conceptual Slime-blogissa on meneillään Halloweenkuukausi (koska lokakuu! ♥), eli kaikki limat ovat teemaltaan vähän... omituisempia kuin normaalisti. Mulla on ollut tosi hauskaa sitä tehdessä. Itseinhon, epävarmuuden ja epäilyksen hetkinä muistelen sitä, mikä on oikeasti tärkeää - Mulla on tosi hauskaa tän projektin parissa.

Lentänyt ei enää lintunen

 Varoitus: Tämä merkintä käsittelee kuollutta eläintä, ja sisältää kuvia ja melko graafisia kuvauksia. Ei sovellu herkimmille.

Kerran syksyllä löysin maasta kuolleen linnun. Se oli luultavasti harakka - suuri osa siitä oli syöty, mikä teki tunnistamisesta hankalaa.

Taksidermia, luut ja anatomia yleisesti tunnetusti kiehtovat minua, joten päädyin keräämään ruumiin talteen, puhdistamaan linnun kallon ja kuivattamaan sen jalat netistä lukemieni ohjeiden avulla.

Aluksi hautasin kallon syrjäiseen paikkaan, jotta luonto voisi puhdistaa sen niin hyvin kuin vain luonto osaa, mutta ensimmäiset yöpakkaset alkoivat jo parin viikon päästä, joten kaivoin kallon ylös ja hautaamisen sijaan maseroin kallon loppuun. Kylmässä maassa nimittäin hajoamisprosessi hidastuu huomattavasti.

Maseroiminen eli mädättäminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä tapauksessa lämminvesihaudetta pitkän ajanjakson ajan (puhutaan viikoista pienenkin, melko puhtaaksi nyljetyn linnukallon kohdalla). Luuhun tiukkaan tarttunut rasva ja kudos liukenee lämpimään veteen ajan myötä, ja bakteerit syövät jäljelläolevan pehmytkudoksen pois. Vettä vaihdetaan tarpeen mukaan, ja maseroinnin suurin haitta ilmeneekin tässä vaiheessa - vettä vaihtaessa hajun voi odottaa olevan voimakkaan mädäntynyt ja oksettava. Olin suhteellisen onnekas, sillä linnunkallo ei haissut juurikaan, koska se oli niin pieni ja suhteellisen puhdas jo valmiiksi. Itse en kerrostaloasunnossa ja hajuherkkänä kykenisi välttämättä mädättämään mitään tämän suurempaa tai haisevampaa.

Pidin veden lämpimänä säilyttämällä kalloa yläkaapissa hellan päällä, jossa ilman lämpötila on muuta asuntoa hieman korkeampi. Vesi ei siis koko ajan ollut lämmintä, mikä olisi mahdollisesti nopeuttanut puhdistusprosessia.

Voin sanoa, että luonto antoi minulle melkoisen arvokkaan oppitunnin. Kalloa puhdistaessani opin paljon uutta lintujen anatomiasta ja toimintaperiaatteista. Kunnioitukseni luonnon ihmeitä kohtaan kasvoi vain entisestään lintua käsitellessäni. Se oli kaunis, ja oli opettavaista olla läsnä sen hajoamisprosessin eri vaiheessa.

Jalat eivät tarvinneet niin paljoa käsittelyä kuin luu - Ne laitoin vain suolahauteeseen pieneen rasiaan, jotta suola kuivattaisi ne muumioitumista muistuttavaan tilaan, kuiviksi ja koviksi. Hieroin leikkuukohtaan suolaa erityisen tarkkaan, upotin jalat suolapedille, ja kaadoin päälle lisää suolaa niin paljon että ne peittyivät.

Jalat saivat kuivua suolassa noin kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen niistä oli tullut jäykät ja kovettuneet. Leikkuukohdat repsottivat vähän rumasti, koska ensikertalaisena veitsenjälkeni oli ollut epävarmaa ja kömpelöä, joten käärin päätyjen ympärille silkkinauhaa. Jalat pääsivät lasipurkkiin hyllylle muiden kuriositteettien kanssa.

 Valmiina hyllystä löytyi jo vanha kunnon kojootinkallo, jonka tilasin aikoinaan etsystä.

Pitää nyt vielä loppuun mainita, vaikka varmaan jokainen joka minua vähäänkään tuntee tietää tämän jo, mutta en kannata tai hyväksy julmuutta eläimiä kohtaan, enkä tue niiden tappamista, kiduttamista tai syömistä. Kaikki omistamani eläinten osat ovat luonnollisesti tai tapaturmaisesti valmiiksi kuolleiden eläinten osia.

Kuolema on kaunis, mutta vähän pelottava asia, ja myönnän että monesti kalloa puhdistaessa teki mieli vaan luovuttaa silkasta puistatuksesta ja käydä hautaamassa raato pois silmistä jonnekin kauas. Miten ihmeellistä voi olla elämä ja kuolema - niin kaunista ja niin kauhistuttavaa samaan aikaan.