marraskuuta 02, 2015

Post-apocalyptic Halloween party




 Pidin Halloweenina juhlat, joiden aiheena oli postapokalyptisyys. Mad Max, Fallout, sivilisaation päättyminen ja uudelleenrakentaminen, jne.

Järkyttävistä etukäteispaineista huolimatta tuli tosi hauskat juhlat! Jännitin niin paljon etukäteen, että kirjaimellisesti menetin yöuneni joinain öinä. Juhlien järjestäminen on mulle aina todella rankkaa, mutta palkitsevaa. Joka kerta kun pystyn siihen, olen todella ylpeä itsestäni.

Ei ollut Suomen karttaa, oli vaan joku random Michiganin kartta. Se kävi rekvisiitasta.

Harmittaa, etten ehtinyt/muistanut kuvata melkein mitään siistejä juttuja, mutta muutamien vieraiden asuista sain kuvat! Tämän merkinnän ruokakuvat on kuvattu jo siinä vaiheessa, kun suuri osa oli jo kadonnut parempiin suihin :D Vieraat olivat nälkäisempiä kuin kamerani.

Yritin keksiä kaikkia sellaisia maailmanlopunruokia, kuten mystery meat-vartaat: Niissä oli seitania ja kasviksia, ja gluteenittomassa versiossa oli konjak-nuudelinyyttejä ja kasviksia. Seitan sai paljon kehuja, olin marinoinut sitä kaksi vuorokautta joten se oli täynnä makua. Seitan on gluteenijauhoista valmistettua sitkeähköä, lihamaista juttua, jota itse valmistan aina silloin tällöin, kun alkaa tehdä hirveästi mieli lihaa. Gluteenijauhoa saa mm. Punnitse & Säästästä.




 Konjak-nuudelinyytit oli paistettu pannulla soijakastikkeessa ja näyttivät ja tuntuivat todella niljakkaan ötökkä-äyriäis-lonkeroisilta! Moni oli ihan ihmeissään, "mitä mä just söin?". Konjak-nuudeli on valmistettu niinkin riemastuttavan rumannimisestä raaka-aineesta kun mukulapökkövehkasta! Sitä saa ainakin Vii Voanista.


Sitten oli mehukkaita jättiläistorakoita, eli taateleita, jotka oli halkaistu ja täytetty tummasuklaa-rusinoilla. Näiden lisäksi oli vielä mm. säilöttyjä silmämunia eli karhunmarjalla täytettyjä säilykelitsejä (niistä en muistanut napata kuvaa, mutta alla kuva edellisistä halloweenjuhlista, jossa litsisilmämunat toimivat boolissa jääpaloina). Ne ovat ihastuttavan ällöttäviä, mutta hyvänmakuisia kauhutarjoiltavia. Ja vielä tosi helppoja tehdä. Karhunmarja pitää vaan laittaa sinne litsin sisälle jäisenä, ja sitten antaa sen sulaa sinne jääkaapissa. Sitten se vähän päästää tuollaista mehua siihen litsiin saaden aikaan täydellisen verestävä silmämuna-efektin. Litsejäkin saa sieltä Vii Voanista. :) Se on ihan paras kauppa.


Boolin tuli tietysti olla radioaktiivista, ja sen mahdollisti UV-valo, ja UV-valaistuksessa loistavat nesteet. Näitä ovat mm. Tonic-vesi sisältämänsä kiniinin ansiosta, mutta Tonic-vesi pelkästään maistuu ihan kauhealta joten yritin löytää jonkun toisenkin asian joka hohtaisi. No, raivoisan googlettelun jälkeen sain selville, että B2-vitamiini, eli riboflaviini, hohtaa UV-valossa. Novellella on sellainen vitamiinikivennäisvesi, joka sisältää B2-vitamiinia, sellainen guavan ja mangon makuinen. Se oli jo valmiiksi ihanan vihreän väristä, mutta UV-lampun loisteessa oikein hehkui.

Heitin vielä joukkoon pari Tigeristä ostettua vihreää muoviluurankoa. Nekin hohtivat iloisesti! Juomakuppeina toimivat teemaan sopivasti pelti- ja lasipurkit.

Harmi vain, ettei sitä hehkua saanut oikein taltioitua kameraan kunnolla.

Tässä luurangot hengailivat jo tyhjentyneessä boolimaljassa.
 Tosiaan ei tullut kaikista ihmisistä ja asuista illan aikana otettua kuvaa, koska piti viilettää tekemässä sitäsuntätä, mutta osasta porukkaa kylläkin! Vaikka kaikista ei olekaan kuvaa, olen iloinen jokaisesta paikalla olleesta vieraasta ♥



 Sinä iltana myös Saara ja Nico tapasivat toisensa ekaa kertaa. Olin jo etukäteen niin kikseissä siitä ajatuksesta että näen ne molemmat samaan aikaan, että menetin yksi yö yöunenikin kun kävin niin ylikierroksilla ajatuksesta. Sain meistä maailmanlopun yhteiskuvankin, mikä on mun mielestä tosi söpöä! Nico ja Saara oli tosi ihania ja meinasin sulaa siitä onnentunteesta kun sain olla molempien kanssa.
♥♥♥

Juhlien jälkeen makasin jälleen valveilla ja kelasin suorastaan pakonomaisesti, että menikö joku mönkään. Aivot ei suostunut päästämään irti siitä varuillaan olevasta paniikkitilasta, joka on yleensä päällä aina ennen suuria tapahtumia, kuten juhlia. Mun jääräpää ei vaan voinut uskoa, että ei, mitään pahaa ei tapahtunut ja mikään ei mennyt pieleen!

Tässä on minä kun makaan hereillä keskellä yötä ja mietin juhlia.


Translation:

I had a post-apocalyptic themed Halloween party with my friends and loved ones! It was lots of fun even though I stressed about it beforehand like crazy. For some reason I stress about parties a lot. I lose sleep and think compulsively about all the things that could go wrong. I worry too much...

Anyways, I made gross post-apocalyptic foods like "mystery meat on a stick" (seitan, konjak-noodles and vegetables), "canned eyeballs" (blackberries inside lychees), "roaches" (pitted dates stuffed with dark chocolate raisins) and radioactive punch! 

Things that have quinine in them (tonic water) and things that have B2 vitamins in them (Novelle guava mango vitamin drink) glow in UV light. I worked around them. And also added skeletons. (And vodka.)

I had a great night, but that meant that I forgot to/didn't have the chance to photograph everything or everyone I would have wanted. It's a shame!

Also Nico and Saara met each other for the first time at the party. I cherish this photo of the three of us. ♥ I was so glad to be able to spend Halloween with the both of them. 

After the party was over I was so certain that somehow somehting had gone wrong that I lost sleep again. My brain just couldn't believe that everything went smoothly and there was no disasters whatsoever. I rewinded everything again and again seeking for things that went wrong. But there were none. My brain is weird sometimes! The last picture is of me, laying awake in bed and thinking compulsively about the party.

18 kommenttia:

  1. Sun juhlissa on aina kivaa<3 ei tarvii stressata. Oli mahtavaa jälleen. Mä kuolasin vaan seitaneita mut tajusin etten voi syyä niitä ja sitten en huomannut ollenkaan et olit keksiny tollasen konjakhommelin, voi hitsi! Hauskan kuulonen. Kuulin surullisen uutisen että Punnitse&Säästä on mennyt konkurssiin :( harmittaa ihan vietävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäää, voi kun en tajunnut sanoa erikseen niistä konjak-vartaista :'/
      Ja on vai! No onpa ikävää :( Pitää siis hamstrata gluteenijauhoa ja muita hyvyyksiä varastoon :D

      Poista
  2. Ihana Maailmanlopun Sankari-Meeri! Ja vähänkö hienoja noi hohtavat jutut, noi luurankojutut yms. Tekis myös mieli maistaa noita vartaita, ne näyttää niiin hyviltä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3! Mä en itseasiassa itse edes kerinnyt maistamaan vartaitani, mutta kuulemma olivat hyviä :D

      Poista
  3. Moikka! Onpa kivan näköset juhlat! Voisitkohan antaa hyvän marinointiohjeen tuohon seitaniin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Voi pojat, nyt kysyit vaikean, koska en oikeastaan ikinä mittaa/kirjoita muistiin ainesosiani vaan meen näppituntumalla, mutta voin yrittää.

      Ensinnäkin, seitanin "taikinavaiheessa" käytin mausteina a) savupaprikaa, b) aromisuolaa ja c)grillimaustetta. Keittovaiheessa lisäsin keittoveteen kasvisliemikuution ja smokey hickory-BBQöljyä.

      Marinadiin tuli, ja pahoitteluni, että en osaa sanoa määriä:
      -rypsi- ja seesamöljyä ja vettä
      -srirachakastiketta (tärkeä! :D)
      -Smokey chipotle-BBQöljyä
      -mustapippuria ja suolaa
      -selleriä palasina
      -valkosipuli- ja sipulijauhetta

      Saattoi olla muutakin, mutta nuo muistan. Nyrkkisääntönä marinadeissa esim. tofulle sekä seitanille, joiden ominaismaku on sellainen tylsäntympeä jonka haluaa peittyvän, on se, että kaikkia mausteita pitää laittaa sen verran että vähän "hirvittää", eli aika paljon. Tosin tämäkin on varmaan henkilökohtaista joten en ota vastuuta ylilyönneistä :DD Toivottavasti tästä epämääräisestä homssureseptistä oli jotain hyötyä!

      Poista
  4. Ai että näitä halloweenpostauksia on ihana lukea ja varsin katsoa kuvia. ^^ Minä pukeuduin Muumien Möröksi. Kylvin kauhua. Muahahhaha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiiiiii 8D Kurkkasinkin sen merkinnän, ja se oli tosi hieno asu! :D Kivaa, että merkintä viihdytti :> Olisinpa ottanut enemmän kuvia... No, turha murehtia moisesta enää!

      Poista
  5. Ihan mahtava teema! Oma halloween meni taas vain leffoja katsellessa, mutta ihan mahtavaa että jotkut jaksaa panostaa siihen noin paljon ja miettiä kaikki tarjoilutkin teemaan sopiviksi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Vähän kyllä pelotti että onko teema liian spesifi jollekin jotka eivät esim. jaa kiinnostustani postapokalyptiseen meininkiin, mutta kyllä kaikilla taisi kuitenkin olla kivaa :) Leffankatseluhalloween kuulostaa kuitenkin myös aika ihanalta <3

      Poista
  6. Mukulapökkövehka! Suloisin sana ikinä :D Voisin hyvin kuvitella jonkun kutsuvan vaikka vauvaansa sillai lempeästi mukulapökkövehkaksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo, ihastuttavan hellittelyruma sana kieltämättä :D!

      Poista
  7. Hieno teema! :) Ja vitsi mikä idea noi taatelit, ehkä pakko pölliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ne oli hyviäkin! Aluksi idea oli täyttää taatelit esim. kuivatuilla mustikoilla tai karpaloilla, se olisi näyttänyt ihanan ällöltä, mutta se olisi ollut liian "terveellistä" juhliin ;D;D JOten: lisää suklaa ja voila!

      Poista
  8. Kivan näköiset juhlat ja ihan paras teema! :) Tosi kekseliäitä ja ihania juttuja bongasin kuvista, nuo juomamukit muunmuassa oli hauska idea :) Ja tuo sun asu on UPEA :O <3

    VastaaPoista
  9. Koska tulee fallout4 -päivitys? :) Millaisissa tunnelmissa teillä on hypätty commonwealthiin?

    VastaaPoista