joulukuuta 26, 2012

Sisar Surumieli pienenä

 
 Synnyin kesällä vuonna 1989. Jo ensimmäisenä ikävuotenani olin kuulemma herkkä lapsi. Itkin pienellä äänellä, siinä missä myöhemmin syntynyt siskoni kirkui täyttä kurkkua pää punaisena. Minua sanottiin "Mymmeliksi".

 Syntyessäni minulla oli tummanruskeat hiukset. Ne kuitenkin vaalenivat kun olimme lomalla Kyproksella, ja siitä lähtien olen ollut vaaleahiuksinen. Löysin tänään vauvakirjastani "Meerin ensimmäisen takun", jonka vanhempani olivat leikanneet talteen.

Kameran linssinsuojus suussa.
 Tykkäsin pienenä paljon kirjoista. Rapsuttelin kuvia keskittyneesti sormillani ja seurasin tarkkaavaisesti kun minulle luettiin. Äiti ja isi lukivat minulle paljon kirjoja. Joskus aloin itkemään, kun kuvat eivät lähteneetkään kirjojen sivuilta irti. Olin muutenkin tarkkaavainen ja rauhallinen lapsi. Tutkin ympäristöäni, näpertelin keskittyneesti, tarkkailin ja katselin. Olen hyvin samanlainen vieläkin.


Filmirullan paketti menossa mukana : D
Äiti valokuvasi paljon, luulen että osittain hänen ansiostaan minäkin nykyään valokuvaan niin ahkerasti. Ja isän varbaalisuuden, tarinointien ja improvisaatiohöpöttelyjen ansiosta kirjoittelen ja tarinoin itsekin. Olen perinyt molemmilta hyviä ominaisuuksia, joista olen ylpeä.

Tässä kuvassa näen siskoni tietääkseni ensimmäistä kertaa. Aistin katseessani pientä hätää :D
En muista, olinko mustasukkainen saatuani pikkusiskon vähän yli vuoden ikäisenä. Saatoin olla, mutta ei muistu mieleen mitään tarinoita aiheesta.


Maalailin vesiväreillä ja piirtelin pienenä paljon. Siis paljon. Muistan, että isä toi kerran meille kirjapainosta sellaisen laatikollisen paperia, siinä oli ainakin 5 riisiä paperia (1 riisi = 500 arkkia) ja niitä riitti kyllä joksikin aikaa. Harmittaa, että niitä vanhoja piirroksia ei taida olla tallessa juurikaan missään. Täytyisi jonain päivänä tehdä löytöretki äidin kellarikomeroon muinaismuistojen toivossa.

Ekaluokkalainen.
Mun ensimmäisen luokan luokkakuva jotenkin särkee mun sydämen. Oon siinä niin eksyneen näköinen, jotenkin homssuinen ja hätääntynyt. Sellainen taisin olla aika usein pienenä. Katsoin nimittäin eilen vanhoja lapsuusvideoita, joita oli poltettu DVD:lle, ja niissä kaikissa olin sellainen pikkuvanha, herkkä, pelästynyt peura joka kurtisteli kulmiaan ja oli keskittynyt ja samalla jotenkin eksynyt.

Yritin ripata niitä videoita DVD:ltä koneelle, mutta mun kone meni ihan sekaisin. Sain vain yhden pätkän tietokoneelle, ja se pätkä kyllä kuvastaa mun lapsuutta aika hyvin:


Joka kerta kun katson vanhoja kuviani, mun tekee mieli vain halata menneisyyden itseäni. Kun mä oon niissä aina jotenkin niin raukka.



Translation:

Today I thought that I should show you guys my baby pictures. 
I was a very quiet baby, and I liked to watch and analyze things. My parents read a lot of books to me. I loved to scratch the pictures with my little baby fingers. Sometimes I got angry when the pictures didn't come out when scratched. My mother used to photograph a lot and my father wrote and told a lot of stories. I think I inherited those skills from them. 

I liked to paint and draw a lot. Here's a video of me. I had painted my face for some reason, and my father found out and I was heartbrokenly ashamed of my self. In the video my father asks in a soft voice: "Are you ashamed that I found out?" and "Meeri has painted her face with watercolours. Meeri are you sad?"

6 kommenttia:

  1. Mun suosikki on toi missä imeskelet tota linssinsuojusta :D oot jotenki tosi herttaisen näköinen :D ja jotenkin hyvin itsesti näköinen :'D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D Mun mielestä mä taas näytän siinä vähän Pirkka-Pekka Peteliukselta :D

      Poista
  2. Heeeiii tää ei nyt liity näihin lapsuuskuviin mutta mitä hiusväriä käytät? :) Tutustuin vasta äskettäin blogiisi ja ihailin tuota punaisten hiusten kirkkautta :) Mukava blogi siulla, postaukset voisi vaan olla vähän pidempiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kivaa kun oot löytänyt mun blogin ja tykännyt siitä! :) Mä käytän jotain sellasta kaupan väriä, muistan vaan että se sävy oli 6.66 mutten muista merkkiä. Kuitenkin punaisuuteni salaisuus on KC:n color maskin sävy pepper, jolla teen itselleni värjäävän naamion muutaman kerran kuukaudessa. :)

      Poista
  3. pakko kommentoida että ihana postaus. Rakastan näitä lapsuusjuttuja lukea aina ihmisiltä. Tuo sun ensiluokan kuvan ilme on niiin sama kun mun tarhakuvassa. Tavallaan kivaa tajuta ettei oo ollu ainoa eksynyt vaikka toisaalta ei. Äh. Miu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi. Kiva että tykkäsit mun lapsuuspostauksesta, ajattelin ensin että kiinnostaakohan ketään... Mutta itsekin tykkään nähdä ihmisten lapsuuskuvia, niissä on sitä jotain. Kai sitä aika moni pieni tyttölapsi (ja miksei poikalapsikin) oli aika eksyksissä. Toiset kai vaan peitti sen paremmin?

      Poista