syyskuuta 15, 2011

Vanhoja piirroksia ja uusia vaatteita


Tervehdys, maan asukkaat! Planeettamme shoppailuvastaava on kerännyt tyydyttävää materiaalia kaupoistanne.

Löysin eräänä päivänä alennusmyynneistä KOLME (3) hametta. Kolme. Yleensä vartaloni (pyllyni) ei anna periksi juuri minkäänlaisille kivoille hameille, mutta tällä kertaa kävi tuuri.

Hame 1:

Hame 2:

Hame 3:

Itseasiassa en ole täysin varma, onko hame nro. 2 hame vaiko kenties tuubitoppi. Jos on tuubitoppi niin maailma saa nauraa hupsuudelleni, mutta minun lantiolleni se sopii täydellisesti. Vaikkakin vaakaraita saa siitä vielä leveämmän. Mutta raidat on vaan visuaalisesti niin aaah. Mikä näistä kolmesta hameesta viehättää juuri Sinua eniten?

Skannasin piirrustuksiani tältä ja viime vuodelta.

 Tussi, peitevärit, kimalle
 Tussi, peitevärit
 Muste, peitevärit, tussi.

 Muste.

Tämän kuvan piirsin, kun vielä seurustelin Alpon kanssa. Olimme Two against the world. Nyttemmin emme enää ole. Olemme kuitenkin vielä hyviä ystäviä. Olen usein nykyään melko yksinäinen, tosin ensimmäistä kertaa vuosiin sinkkuna ollessani olen oppinut arvostamaan ystäviäni täysin uudella tavalla. Välillä kuitenkin meinaa epätoivo iskeä, kun tuntuu että kaikki muut kehrää kumppanin syleilyssä. Miksei minulla ole kehräyskaveria? Onko mussa jotain vikaa? Kysymyksiä, joita varmasti jokainen yksinäinen esittää itselleen.


Translation:

Greetings, earthlings! I'm pleased with the great things I've found from the sales. I found THREE (3) skirts. Three. Usually I find none, because of my body type (my big butt). Which one do you like the best, 1, 2 or 3? I'm actually not quite sure if the skirt number 2 is a skirt or a tube top. Well, it fits so I don't care... 


I scanned some of my drawings/paintings from this year and last year. They're mostly ink and watercolour. 
 The last one, "two against the world", is from the time I was still in a relationship with Alpo. We're still good friends but our relationship has ended a few months ago. I'm kind of lonely nowadays, and I have really learned to appreciate my friends in a new way. Sometimes I feel desperate, when everyone else seems to have someone to cuddle with. Why haven't I got anyone? What's wrong with me? Questions, that every lonely person asks her/himself.

4 kommenttia:

  1. Hame numero kolmonen miellytti minua. Se sopii sulle hyvin! Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Hamomnen numero kaksi pukee hyvin sinua!

    VastaaPoista
  3. ihania hameita, mut pakko sanoa että oot hoikistunut kamalasti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille mielipiteistä :3

    Ja Ginia: Kiitos o_o Oikeastiko? Kas kun en itse ole huomannut D: (ei sitä kai itse ikinä huomaa?)

    VastaaPoista